Eli eipä tunnu mitään yhteistä enää olevan tässä suhteessa.. Samoja vesiä seilataan, ankkurissa ollaan eri puolilla.
Kaikki ärsyttää toisessa, tiuskitaan lähes joka asiasta. Nyt tiedän mitä "kasvettu erilleen" tarkoittaa. Enää ei osata (jos ollaan koskaan kunnolla osattukaan) puhua mistään. Minua vaivaa monet asiat, jos yritän ottaa puheeksi niin mies loukkaantuu. Ja jos hän jostain mulle sanoo niin ärsyynnyn ja haluan olla yksinään.
Tuleeko loppuelämä olemaan tämmöistä kun erotakaan en uskalla? Miksi tunteista puhuminen on niin vaikeeta?? Helpompi lakaista maton alle kaikki ja sitten kärsiä pahasta olosta. Ei ihme että tunnen itseni ahdistuneeksi.
Kaikki ärsyttää toisessa, tiuskitaan lähes joka asiasta. Nyt tiedän mitä "kasvettu erilleen" tarkoittaa. Enää ei osata (jos ollaan koskaan kunnolla osattukaan) puhua mistään. Minua vaivaa monet asiat, jos yritän ottaa puheeksi niin mies loukkaantuu. Ja jos hän jostain mulle sanoo niin ärsyynnyn ja haluan olla yksinään.
Tuleeko loppuelämä olemaan tämmöistä kun erotakaan en uskalla? Miksi tunteista puhuminen on niin vaikeeta?? Helpompi lakaista maton alle kaikki ja sitten kärsiä pahasta olosta. Ei ihme että tunnen itseni ahdistuneeksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...et uskalla erota?
.. Uskalla erota on ehkä hassu ilmaus. Lapset kärsii, ei oo rahaa, hoitopäivät venyy, yksinäinen vastuu ymym. Hirvittää.
lähtee sinusta itsestäsi.
Elin itse henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisessa avioliitossa, kaksi lasta, maatilan työt niskassa. Ja kaiken päälle olin vielä ryhtynyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Lähtemistä mietin vuoden, päällimmäisenä mietteenä mitä sukulaiset ja naapurit sanoo, ei sitä maatilalta niin vaan lähdetä.
Vaan tuli eteen päivä, jolloin nuoruden koulutoveri sanoi ne totuuden sanat: meillä on vain tämä yksi elämä, miksi elää se kituen ja ahdistuneena (hänellä isä tehnyt itsemurhan ja kaksi veljeä kuollut syöpään). Ja tajusin koko pointin, mitä muille kuuluu minun elämäni. Lapsista oli tullut pelokkaita kun seurasivat isänsä oloa, onko hyvällä tuulella vai ei.
Niin me sitten lähdettiin, hommattiin kunnalta pieni kaksio uudeksi kodiksi, onneksi lasten ei tarvinnut vaihtaa koulua. Tiukilla oltiin, kelan kaikki mahdolliset tuet käytettiin hyväks. sossusta en apua saanut kun ei ollut velkaa!
Vanhempani olivat pahana, olinhan hajottanut perheen ja jättänyt ahkeran miehen (eipä ollut heillä tietoa mitä elämä oli talon seinien sisäpuolella). Meni kolmisen vuotta, kun lopulta sain vanhempieni hyväksynnän päätökselleni.
Nyt elellään jo mukavammin, tiukkaa on vieläkin, mutta isompi koti ja lapsilla asiat kunnossa.
Vanhempi tytär joutui koulussa tekemään itsestään analyysin, heikkoudet ja vahvuudet, vesi nousi silmiin kun sain lukea sen, hän oli vahvuudekseen laittanut vanhempien avioeron!!! Eli kyllä kannatti ottaa elämä omiin käsiin!
Voimia jaksamiseesi, usko itseesi!
Hienosti olet selvinnyt. Itsellä on tilanne että periaattessa kaikki ok, mies ei juo, lyö yms.. Me ei vaan tunnuta olevan toisillemme sopivia.
Kaikkea hyvää sulle!
Jos yhteen hengenvetoon toteat suhteesi olevan noin surkeassa jamassa ja toiseen sanot, että erotakaan ei uskalla, niin minkäs valitat. En todellakaan ymmärrä täällä palstoilla sinun enkä vastaavanlaisten muidenkaan kohdalla tuota "erotakaan en uskalla". Mitä järkeä valittaa jos ajatukset on tollaset.
Voin kokemuksesta kertoa,et sen jälkeen tulee keskusteltua.No itsellä kyl tuli sit se erokin.