Kai mä olen vielä hiukan shokissa, tai järkyttynyt niin kuin ystäväni sanoivat äsken puhelimessa. En usko, että muuten kirjoittaisin tätä nyt.
Minut jätettiin äsken. Olo on todella turta, koska en ehtinyt aavistella asiaa miltei ollenkaan. Tiesin toki jo suhteen alusta asti, että tässä on mies, joka joko tekee minut todella onnelliseksi tai joka särkee sydämeni. Inhottavaa olla oikeassa, eikö vain?
Olen tyytyväinen siihen, miten otin eron. En itkenyt, en raivonnut, en edes ollut kovin katkera. Sanoin, että tykkään hänestä kovasti, mutta jos hän ei enää tunne samoin, niin suhdetta on turha jatkaa. Hän oli huolissaan, että tuntuuko minusta nyt pahalta. Tuntuuhan se, mutta kyllä tästä yli päästään. Sanoinkin sen hänelle ja hän sanoi, ettei sitä epäillytkään. Miksi minussa sitten kytee pieni epäilys?
Hän sanoi, että löydän paremman. En epäile sitä, ettenkö löytäisi uutta miestä. Kysymys on siitä, etten tällä hetkellä halua ketään muuta. Ei minua niinkään tämä hylätyksi tai torjutuksi tuleminen vaivaa kuin se, että meidän suhde päättyi. Jos kukaan nyt ymmärtää, mitä tuo tarkoitti.
En haluaisi olla yksin, mutta ystäväni ovat kaukana muualla enkä voi (vaikka haluaisin kovasti) olla heidän kanssaan puhelimessa koko iltaa.
En ole vihainen, vain pettynyt ja surullinen, koska oikeasti luulin, että olin löytänyt jotain erilaista. Ja olinhan minä löytänyt, harmi vain, että minä en ollut sitä hänelle.
Pelkään mennä nukkumaan, koska pelkään, etten saa unta. Pelkään niitä ajatuksia, joita mieleeni voi tulla, kun en saa unta. Pelkään niiden ajatusten satuttavan minua lisää.
Tuskin tässä tarinassa tuli kenellekään mitään uutta. Tuskin tämä edes kiinnosti ketään. Minun oli vain pakko saada kirjoittaa tämä ylös johonkin.
Minut jätettiin äsken. Olo on todella turta, koska en ehtinyt aavistella asiaa miltei ollenkaan. Tiesin toki jo suhteen alusta asti, että tässä on mies, joka joko tekee minut todella onnelliseksi tai joka särkee sydämeni. Inhottavaa olla oikeassa, eikö vain?
Olen tyytyväinen siihen, miten otin eron. En itkenyt, en raivonnut, en edes ollut kovin katkera. Sanoin, että tykkään hänestä kovasti, mutta jos hän ei enää tunne samoin, niin suhdetta on turha jatkaa. Hän oli huolissaan, että tuntuuko minusta nyt pahalta. Tuntuuhan se, mutta kyllä tästä yli päästään. Sanoinkin sen hänelle ja hän sanoi, ettei sitä epäillytkään. Miksi minussa sitten kytee pieni epäilys?
Hän sanoi, että löydän paremman. En epäile sitä, ettenkö löytäisi uutta miestä. Kysymys on siitä, etten tällä hetkellä halua ketään muuta. Ei minua niinkään tämä hylätyksi tai torjutuksi tuleminen vaivaa kuin se, että meidän suhde päättyi. Jos kukaan nyt ymmärtää, mitä tuo tarkoitti.
En haluaisi olla yksin, mutta ystäväni ovat kaukana muualla enkä voi (vaikka haluaisin kovasti) olla heidän kanssaan puhelimessa koko iltaa.
En ole vihainen, vain pettynyt ja surullinen, koska oikeasti luulin, että olin löytänyt jotain erilaista. Ja olinhan minä löytänyt, harmi vain, että minä en ollut sitä hänelle.
Pelkään mennä nukkumaan, koska pelkään, etten saa unta. Pelkään niitä ajatuksia, joita mieleeni voi tulla, kun en saa unta. Pelkään niiden ajatusten satuttavan minua lisää.
Tuskin tässä tarinassa tuli kenellekään mitään uutta. Tuskin tämä edes kiinnosti ketään. Minun oli vain pakko saada kirjoittaa tämä ylös johonkin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Viime marraskuussa sain kuulla jo pitkään haluamaltani naiselta ettei hän halua minua tarpeeksi ollakseen kanssani. Olemme olleet pitkään ystäviä ja olemme ystäviä edelleen. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, että harmittaa kun homma ei toiminutkaan tarpeeksi molempien mielestä.
Omasta kokemuksesta on jo jonkin aikaa mutta tuntuu edelleen ettei tunteet ole minnekkään kadonneet. Olen käynyt parilla treffeillä ja aina illan päätteeksi on mielessä ettei se ole kuten tämä minut jättänyt nainen. Potuttaa. Olen suunnannut kaiken energiani työhön ja treenaamiseen. Ystävien kanssa ajan viettäminen auttaa toki asiaa mut vaan hetkeks.
Toivottavasti sun olos paranee nopeammin kuin mun ja tapaat vielä jonkun kivan tyypin, joka on aidosti susta kiinnostunut. Tsemppiä keväälle!
M27
kyllä tarinasi kiinnostaa, usko pois. Ja se olisi voinut olla itseni kirjoittama muutama kuukausi sitten.
Sama tapahtui minulle, jättöilmoitus tuli lähes yllättäen. Minä samoin otin ilmoituksen "järjellä", en itkenyt, huutanut, haukkunut. Täysi shokki oli kuitenkin päällä monta päivää. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta ja kaikista ihanista muistoista tulikin yhtäkkiä kipeitä ja raastavia. Helpottavinta olisi ollut, jos olisi voinut unohtaa koko ihmisen heti, mutta niinhän ihmisen mieli ei toimi.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitit tuolla "Ei minua niinkään tämä hylätyksi tai torjutuksi tuleminen vaivaa kuin se, että meidän suhde päättyi. Jos kukaan nyt ymmärtää, mitä tuo tarkoitti." Minäkin luulin löytäneeni jotain erityistä ja kaikki tuntui olevan molemminpuolista, kunnes täysin yhtäkkiä hänen tunteensa olivatkin siirtyneet toiseen ihmiseen. Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta ei minua niinkään vaivannut se, että hän löysi toisen, vaan se, että meidän hyvältä tuntunut suhde päättyi. Mutta nyt kun aikaa on jo hieman kulunut, olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että roikuin vaan siinä kuvitelmassa, millainen meidän suhde TUNTUI olevan, en todellisuudessa. Koska jos se olisi ollut todella oikeasti hyvä juttu, eihän se olisi näin päättynyt.
Tiedän kuinka ahdistavalta nukkumaan meneminen tuntuu. En parina ensimmäisenä yönä nukkunut paljoakaan. Pahinta on, kun on aivan väsynyt kaikesta surusta ja ahdistuksesta, mutta siltikään uni ei tule ja ajatukset pyörivät kehää. Lepoa täytyy kuitenkin jotenkin saada, joten tiedoksesi, että jos tilanne käy jossain vaiheessa oikein pahaksi, on mahdollista saada nukahtamislääkkeitä, jotka auttavat uneen, mutta eivät kuitenkaan ole unilääkkeitä. Niitä käytin muutamana yönä, ja jo pelkkä lepo sai aikaan sen, että ajatukset hieman selkiintyivät.
Ja jos yhtään lohduttaa, niin nyt parin kuukauden päästä nukun jo aivan normaalisti :)
En osaa antaa muuta neuvoa kuin että surut on surtava silloin kun niiden aika on. Anna itkun tulla, pura mieltäsi ystävillesi, päiväkirjalle, kenelle tahansa. Puhuminen ja surun jakaminen auttaa kummasti. Hyvä että kirjoitit tännekin! Minua on ainakin lohduttanut suuresti, kun olen voinut puhua asioista kohtalotovereiden kanssa. Ei näissä asioissa auta kuin aika, joka pikku hiljaa tekee tehtäväänsä, vaikka se niin suuri klisee onkin. Jokin aika sitten en pystynyt vielä näkemään aikaa, jolloin kipu ja suru hellittäisi, mutta nyt jo tuntuu, että ollaan kovasti menossa sinne päin. Vaikka pieniä takapakkeja tuleekin päivittäin... Oikein paljon voimia sinulle tämän asian kanssa. Et ole yksin!
ja samaistuin itse tuohon kokemukseen.
Kuinka kauan olitte yhdessä, riitelittekö paljon, oletteko nuoria?
Minusta tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisin herännyt ihanasta unesta aika karuun arkeen. Uni vain kesti viisi kuukautta. Olen iloinen siitä, että pystyin nukkumaan, vaikka se olikin aika katkonaista.
Tiedän, ettei viisi kuukautta ole paljon, mutta hän oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa vakavasti harkitsin tulevaisuutta.
Kiitos kaikille kohtalotovereille, jotka vastasitte minulle. Autoitte minua käsittelemään tätä.
CC. En ole mikään teini, jos sitä tarkoitat. Olen 23 vuotta ja hän oli muutaman vuoden mua vanhempi.
Ymmärrän sua niin hyvin. Sama kävi mullekin vähän yli kuukausi sitten. Eikä sen väliä, kestikö suhde kuukausia vai vuosia, hirveältähän se tuntuu.
Ekat yöt nukuin valo päällä, tai ne katkottaiset puolituntiset. Kävin paljon liikkumassa, kirjoitin ja roikuin puhelimessa, kun kaikki kaverit olivat kaukana. Iso on se tuska, tiedän!
Nyt voin ihan hyvin, vaikka Meitä ei enää ole (se oli mullekin kovin isku, ei se, että rakas ihastui toiseen). Elämässäni on paljon muutakin, sellaista joka antaa iloa. Seurustella en voisi vielä kenenkään kanssa, takki on vielä melko tyhjä.
Ensimmäisenä kannattaa huolehtia vain perusasioista, se kantaa eteenpäin. Kunhan saat nukutuksi. Olen sun puolella, voimia.
Hyvin sanottu tuo, että kannattaa aluksi huolehtia vain perusasioista. Vaikka se raskaalta tuntuukin, niin ei muuta kun arjesta taas kiinni. Yritä keksiä tekemistä ja menoja, ettet vain jää kotiin asioita ajattelemaan. Kyllä niitä silti pyörittää päässään koko ajan, joten jokainen hetki, jolloin pystyy unohtaa hetkeksi, on kullanarvoinen. Myös pienet muutokset elämässä saattavat piristää kummasti: itse kävin kampaajalla muuttamassa hiusväriä/tyyliä, muutin kämpässä huonekalujen järjestystä ja sisustin hieman.
Ja turvaa ystäviisi. Ei kukaan pysty viemään tuskaa pois, mutta se kevenee aina hieman kun siitä puhuu.
En kyllä minäkään pystyisi ihan vielä kuvittelemaan itseäni uudessa suhteessa, ero ja exä herättävät vielä sen verran kaikenlaisia tunteita. Lohduttavinta on ehkä se, että tästäkin taas oppi paljon, sekä itsestään, ihmissuhteista että elämästä. Eli viisaampana ja vahvempana kohti tulevaisuutta!
Mitä mieltä muuten olette erään julkisuudessa esiintyvän "rakkausvalmentajan" neuvosta, että ei kannata jäädä märehtimään vanhaa suhdetta, vaan uusi suhde kannattaa aloittaa mahdollisimman pian. Mitä pidempi aika kuluu, sitä enemmän asiat mutkistuvat. Kommentteja!
myös, täällähän meitä riittää.
minä tosin olen itkenyt ihan tarpeeksi.
se siitä.