Sanokaa minun sanoneen, te tulette tänne vain kertomaan miltä teistä tuntuu. Kysynkin, että entä YT-neuvottelut?
Vastaukset 3
- kerro miltä
meistä tuntuu. Kerromme miltä sinusta tuntuu. Pahalta kun koko ajan joku yrittää alistaa sinua ja saattaa määräysvaltaansa. Koko ajan mielessä entisten koulukiusaajiesi naamat, ja pahalta tuntuu kun yrittää viidettä kertaa yliopistoon, eikä pääse. Yliopistollakin on löydetty Googlella kirjoittamasi tuhannet viestit ja nähty pääsi sisään. Seuraavassa työpaikassasi on taas kiusaava pikkupomo joka luulee olevasi älykkäämpi kuin sinä, sinun mielestäsi ei tietenkään ole. Koska et saa luotua työpaikallesi mieleisiäsi sääntöjä ensimmäisten päivien aikana, sinut irtisanotaan koeajalla. Todellinen syy on että muidenkin pitäisi viihtyä siellä. Ja sinusta tuntuu pahalta. Ja vaalitkin ovat tulossa ja vallankumous ei ole vielä alkanut. Ja sinusta tuntuu pahalta.
- Nähnyt
Olen yhden YT-irtisanomisen kokenut ja jo irtisanomisaikana lomalta takaisin töihin VUODEKSI kutsuttu. Irtisanomisperuste oli "vanhat synnit", jota ei sitten hieman taidoton esimies suostunut/pystynyt selittämään. Huvittavinta oli, että silloin saatiin vain yksi välitilinpäätöksen rivi osoittamaan vähennystarve. 110 henkilöä, joista 38 pois..vain yksi alle 35 v. Firma kielsi viimeseen saakka ikäsyrjinnän ja sanoi irti kovimmat osaajat. Asiaa selvitellään vieläkin, kun ei ihan kaikki vaikuta lailliselta.
Tällaisia nämä pienet Teleoperaattorit ;-)- Stafroty
että kannatitte nykyistä maailman mallia niin kauan kun olitte edunsaajina siitä systeemistä, eikö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441