Oon just eronnut 4v vuoden suhteesta ja tuntuu niin pahalta(itken tätä kirjottaessa ja joka yö) oon metettäny oman murunetin(tyttöystävä)kaipaan niin paljon omaa kultaani;( ajattelen koko ajan sitä kun oltiin yhdessä ja kunpa vois olla taas yhdessä,mutta ei voi;( joka minuutti ajatten että voisinpa taas ottaa kultani syliin ja antaa halin ja suukon;(ollaan oltu vast ehkä noin 2viikkoa erossa(puhe erossa 1viikon) ja nyt jo tuntuu että vois hävitä tästä maailmasta pois ja unohtaa tuskan;( ehkä tää helpottaa tänne kirjottaa, mut ei,itken taas;(mua sattuu niiiiiin paljon että ei taida kultani ees tietää ja en haluu ees kertoo koska erottiin hyvistä syistä;(en tiedä mitä teen,millä täytän sydämessä olevan maailman isoimman aukon;( noin 4vuotta oltiin yhdessä ja on ollu välillä riitaa ja välillä ei,mutta koko ajan oon RAKASTANU kultaani=)=)nyt haluis vaan pois tästä maailmasta,kuvittelen kultaani toisen sylissä ja se sattuu ja paljon;(haluisin pitää kultaani sylissäni ja pitää huolta=) mitä mä teen,mua sattuu niin äärettömän paljon;( antaisin kaikki mitä omistan ja kaikki mitä en omista että saisin oman murunettini takas;(;(;(;( minkä takia sydän on niin hauras;(tää vähän autto kun tänne kirjotin,mut taas itken;(
ERONNUT MURUNETISTA;(SATTUU=(
Juhani_099
221909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mulla on sama tilanne...erossa kolme viikkoa ja koko ajan itkettää ja mietin olisiko vaan parempi lopettaa tää tuska. Ihan älytön ikävä ja ukkeli mielessä koko ajan. Yhdessä oltiin lähes puolitoista vuotta ja rakastan niin paljon, että sydän on pakahtua. En osaa luovuttaa ja yritän vaan koko ajan saada sen takaisin. Kyllä tämä on niin raskasta, että mielenterveys on todellakin vaarassa. Jos tahdot vaihtaa ajatuksia niin laita mailia, itse olen ainakin kohtalotovereita vailla kun omiakaan kavereita ei juuri ole. Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa...
[email protected]
minun kultani soitti eilen riitamme päätteeksi ja keroi, ettei meidän pidä enää jatkaa seurusteluamme. Rakastan hätä todella paljon, vaikka meillä on ollut vaukeitakin aikoja. Seurustelua on takana yli 2 vuotta ja tuntuu, että jäljelle ei jää mitään eromme jälkeen. Olen todella surullinen tästä asiasta. Minullakaan ei ole oikein niitä kunnon ystäviä (sukulaisteni lisäksi) ja harmittaa sekä masentaa olla yksin näiden ajatusten kanssa. Toivoisin, että voisin ottaa aikaa taaksepäin, siihen kun kaikki oli vielä hyvin. Suhteemme on kuivunut pikkuhiljaa, mutta rakkaus ei ole minun puolestani ainakaan kadonnut hetkeksikään tätä miestä kohtaan. Minulla on todella ikävä häntä kokoajan ja pelkään, että paha oloni kertautuu tästä eteenpäin (kun kokemuksesta sen tiedän)...
Minulla on ne lähisukulaisetkin kiinni miehessä. Pikkuveli on sen kaveri ja menetän välini siihenkin kun tilanne on niin tulehtunut.
Kyllä on niinku niin huono olla, että ei löydy edes sanoja...ei pysty syömään, ei nukkumaan...kaikkialla muistoja. Olin todella onnellinen ja nautin miehen mukanaan tuomasta huolettomasta elämäntyylistä. Olin niin onnellinen ja tahtoisin palata sinne missä tämä kaikki sai alkunsa, jotta voisin olla onnellinen ja toimia ehkä toisin...olisin voinut vaikuttaa asioihin jos olisin tiennyt. Siitä on todella katkera olo...
Olen niin umpikujassa, että todella kaipaisin asian tiimoilta keskustelua, jos vaan joku on joka tahtoisi puhua asioista niin olisin valmis kuuntelemaan ja kertomaan omat ajatukseni.
Parhaalta ratkaisulta tuntuu lopettaa tämä tuska...olen sitä yrittänyt, mutta sitten jostain aina sikiää toivo, että jos saankin asiat vielä järjestettyä ja saisin vielä uuden mahdollisuuden. Sekin toivo on kalpenemassa...en näe enää syytä mihinkään, ei ole iloa, ei elämänhalua, menetin kaiken rakkaan miehen lähtiessä...
Tuntuu kuin joutuisi etsimään itsensä kokonaan uudestaan...en enää jaksa sitä...en enää niin monen kerran jälkeen...
olen niin monet itkut itkenyt seurustelummekin aikana, että ainoa "helpotus" on toivo siitä, ettei tarvitsisi eron jälkeen enää itkeä, kun on päässyt tästä yli. Epäilen vaan, että pääsenkö. On todella paha olo koko ajan ja sydämeen sattuu. Se suhde oli todellakin ainoa kantava voima elämässäni. En tiedä mitä tehdä...
Minusta tuntuu ainakin todella vahvasti, että minä en tästä selviä...on niin kurja olo ja mies on mielessäni joka ikinen sekunti...itken koko ajan, tahdon kultani takaisin tekemään minusta taas ehjän. Sydämeni jäi hänelle enkä voi elää ilman sitä...:'(
mulla on sama tilanne.. miksi teille tuli ero? Mies halusi? Itkettää koko ajan mutta pakko yrittää edes olla olemassa ja vahva. Pakkohan tästä on yli päästä. Vaikken haluaisi.. haluan hänet niin mielettömästi takaisin. :(
Näytti onnelliselta ja iloiselta, tosin jo aiemmin jotain mainitsi, että ei tunnu enää ihan samalta olla. Ja eron jälkeen olen tehnyt niin typeriä juttuja, että vihaan itseäni...
Ei vaan pysty kuvittelemaan miestä toisen kanssa...se oli mulle kaikki kaikessa...
Ei ole halua olla vahva...ei ole halua päästä tästä yli, niin paljon sattuu...tahtoisin vaan nukkua pois...:'( Meillä oli tosi kivaa yhdessä ja sain mahdollisuuden aloittaa uuden elämän...miehen kanssa joka rakasti mua ja tuntui niin oikealta...ja sitten kaikki vaan otetaan pois...
Tekisin mitä vain saadakseni vielä mahdollisuuden olla rakkaalle rakas ja hyvä...jos saisin vaikka vain viikonkin takaisin sitä aikaa, antaisin siitä henkeni...:'(
Mitenkäs teillä...?
asutaan saman katon alla vielä tän kuun loppuun enkä millään jaksaisi keksiä muuta.. mies tahtoi eroa, pakko siihen on "alistua", mutta kun en vaan halua enkä jaksa enkä tosiaankaan pysty olemaan kenenkään muun.. Hän on se oikea, ja niinpä tuo vannoi minunkin olevan hänelle, vielä jopa viime kuussa! Yhtäkkiä vaan mieli muuttui..
Taitaa sillä olla jo joku muu. Ei vaan kehtaa myöntää asiaa.
Tsemppiä lujasti. Katse eteenpäin. Typerää kuulla "maailmaan mahtuu miehiä" kun ei mun sydämeen mahdu kuin Hän. :(
oltiin yhdessä hieman yli 3 vuotta ja kaiken piti olla hyvin. Nimenomaan PITI, kun ei sitä toisen pään sisälle pääse kurkkaamaan, mitä sitä loppujen lopuksi ajattelee. :( Typerää vain sanoa heti "haluan eron" ennen kuin edes keskustelisi joistain ongelmista, joita tuntee suhteessa olevan. Liian helpolla, liian helposti.. sitä annetaan periksi eikä haluta edes tehdä töitä.
Samalta tuntuu mustakin...itsellä olisi niin paljon tahtoa vielä tehdä asioille jotain, kun ei meillä minusta sellaisia ongelmia ole ollut mitä ei saisi yrittämällä ja juttelemalla selvitettyä...
En tosiaan osaa edes miettiä ketään muuta...rakasta sitä ja se on mulle se oikea...se mies on mun sydämessä lopun ikäni, enkä usko, että voisin olla kenenkään kanssa niin onnellinen...sain siitä suhteesta kaiken mitä koskaan olisin kuvitellut keneltäkään saavani...ja enemmänkin...
Ei tästä surusta ja itkusta vaan tule loppua...:'(
Oletteko lainkaan jutellut muista vaihtoehdoista?
ei meilläkään mitään ongelmia ollu, ei semmosia, joista ei oisi voinut keskustelemalla keskustella. Toivon vaan, että mies huomaa menetyksensä kun muutan pois ja saa hieman aikaa tutkailla itteensä.
Ps. eilen illalla koin yllätyksen. Mies soitti ja kysyi, olenko kotosalla. Halusi tehdä ruokaa ja jutella. Mutta en ois kerennyt kyllä, enkä ollut kotonakaan. Siis vielä yhteisessä asunnossamme. No, myöhemmin aamuyöstä tuli kaverinsa luota ja lemmiskelimme 5 kertaa.. Oli muuten aika upeaa. Vaikkakin monen mielestä varmaan aika säälittävää, oli silti ihanaa kuulla miehen suusta, että "tätä hän oli kaivannut, sinua ja sun kroppaasi".
Tänään olen antanut olla kokonaan rauhassa aatteidensa kanssa, samoin kuin itte omieni. Ovat meinaan aika sekaisin nyt tästä kaikesta. Vielä kun aamulla meni töihin, sanoi kuin normaalisti, että "miepä meen nyt töihin".
Olo on kyllä hyvä, vaikka tää nyt sitten menisikin puihin. Mutta osakkeet ainakin tuntuvat olevan nousussa :) kun lemmiskely meillä on aina ollut ihan loistavaa, kummankin mielestä!
Toivossa on hyvä elää.. en minäkään siitä luovu, eikä tarvitse kyllä sinunkaan. Sillä mikäänhän ei ole mahdotonta.. ja "vanhassa vara parempi" :)
Halaus!
Olen kyllä todella onnellinen sun puolesta. Meillä aiemmin yksi ero takana, mutta oli kylläkin hieman erilainen kun tämä. Silloin meillä kanssa oli yhtenä yönä peliä kun sain sen suostuteltua ottamaan mut viereensä ja se taisikin muuttaa tilanteen silloin.
Ihan selvästi sillä miehellä on sua kohtaan tunteita...anna palaa vaan, eikä kannata mokata, sulla on mahdollisuus! Todellakin. Toivon koko sydämestäni, että saat sen takaisin...kumpa itsekin saisi...:'(
Vähän ehkä tänään edistyi haluamaani suuntaan, ainakin epätoivo katosi musta ja on ollut nyt tunnin verran ihan ok olo. Vaikkakin mies sanoi, ettei enää pysty olemaan...sain vähän syitäkin revittyä irti. Ei tahdo olla kenenkään kanssa vaan olla nuori ja rellestää...on aikamoinen hulivili ja siksi kai rakastankin sitä niin paljon...se tuo iloa elämään kun se hupsuttelee joka asiassa. Sen on välillä tehnyt mieli tehdä minun mielestäni aivan älyttömiäkin asioita, mutta mie oon kieltäny niitä...nyt vasta tajuan, että miten tärkeätä sen on saada tehdä kaikkea extremeä ja se on niin iso osa sitä itseään. Nyt vaan tuntuu siltä, että kumpa saisin elämäni takaisin niin voisin vaikka hänen ilokseen tehdä kaikkea vallatonta ja tyhmää. Siitä olisi sille tullut iloa ja tosiasia on, että itsekin nautin sellaisesta...vaikka olisi kuinka typerää ja vaikka kuinka muut katsoisivat pitkään ja vähän vajaana pitäisivät. Olen vaan aikamoinen pelkuri ollut...nyt kun tajuan sen hinnan, niin kaduttaa kun olen ollut välillä vähän tiukkapipo.
Jotenkin vaan se sen huoleton elämäntapa ja ainainen iloisuus teki mun elämästä muutakin kun kökkimistä ja asioista huolehtimista. Muutuin täysin, opin pitämään itsestäni koska minusta pidettiin ja välitettiin. Musta tuli paljon avoimempi jne.
Se toi mukanaan kaikkia kivoja uusia harrastuksia ja samalla välit meidän sisarusten kanssa lämpeni tosi paljon. Se tuli kaikkien kanssa toimeen ja vanhempani piti siitä...varmasti, tekihän se miut iloiseksi ja onnelliseksi. Kun melkein neljä vuotta joutuivat sivusta katsomaan kun kärsin onnettomassa ja väkivaltaisessa suhteessa jossa herra alkoholi esitti pääroolia.
Yksinkertaisesti jaksoin, koska hän oli siinä ja tein kaikkea parhaani mukaan jotta mies olisi voinut olla minusta ylpeä. Itse olin siitä todella ylpeä. Olinhan saanut hellimmän ja rakastavimman olennon pauloihini. Jaksoi tukea vielä kun taistelin menneisyyden haamujen kanssa ja raskauteni aikana. Tein siis abortin kuukausi eroni jälkeen tästä onnettomasta suhteesta. Eikä kukaan koskaan ole ollut niin ilo silmälle kun se. Se vaan on niin herkku, herttainen ja voi...prkl...täydellinen! Minulle täydellinen ja minulle se oikea. Tunnen sen, en tahdo edes miettiä ketään toista. Rakastan vaan niin paljon.
Toivoani en menetä ja odotan vaikka maailman ääriin asti, että saan elämäni takaisin...muuta ei tällä elämällä ole minulle annettavaa ja jos näin on tarkoitus (erota siis), tiedän, että olen syntynyt ihan väärään elämään.
Tahdon ehdottomasti kuulla kuinka teidän käy. Nyt pää kylmänä, et tosiaan ole menettänyt mitään mahdollisuuksia vielä.
Jos tahdot jutella ihan privana jotain niin laita ihmeessä mailia [email protected]...
kyllä se ilakointi ja elämänilo palailee sinuunkin, hiljalleen. Ittelläni meni 2 viikkoa urheilematta, eilen pääsin taas rytmiinkin kiinni ennen tota "yllätystä".
Oletko laittanut tekstaria miehelles? Soitellut? Entä hän, vastaileeko?
Alussa minä laittelin varmasti sen sata viestiä hänelle, ei vastannut, ei vastannut puheluihin ei mitään. Nyt on JOPA taas vastannut, kun olen lopettanut hullun lailla faxaamisen ja on toisinaan oma-alotteinen yhteydenpidon suhteen. Minä pidän tätä kriisinä, vaikka hän on sanonutkin, ettei halua enää suhdetta kanssani. Saapa nähdä.. :) Pakko toivoa! Hän on SE OIKEA; samperi soikoon!
Meilläkin meni viime kesänä ekan kerran poikki, mies oli ahdistunut jne jne. Mutta silloinkin peiton alle mentiin ja palattiin 2 kk tauon jälkeen yhteen. Nyt aattelen, että muutan joka tapauksessa omaan kämppään, niin saapipa kumpiki sitä omaa tilaa. On meillä kumminkin yhteishuoltajuus koiraan :) pakko siten tavata toisinaan. (Enkä muuta hirmu kauas, 500 metrin päähän..)
Joo, kyllä sitä näinä hetkinä huomaa, miten "väärin" toista toisinaan kohteli ja mitä hidasteita toiselle asetti. Usko pois, jos ja KUN te saatte sen uuden mahdollisuuden, extremeen kannattaa sunkin mennä mukaan. Minä ainakin pyrin olemaan jalo (ja olen kyllä omasta mielestäni aina ollutkin!) ja annan ukkelin mennä menojaan, kunhan sitten (jos siis nyt vielä joskus ollaan yhdessä), tulee kotio kaverireissuiltaan. Tosin ei tämmöstä on/offailua kukaan kauaa jaksa. Eikä pidäkään. Silti.. Hullu kun olen, jaksan odottaa. Vaikka maailman loppuun. Antti Tuiskun sanoin "sä olet juuri se johon mä täysin koukkuun jäin!" :)
Laittelen sulle privaa kotikoneelta, kun en viitti täältä työmaalta kirjoitella. Mutta tosiaan. Toivosta ei pidä luopua! Itkukin loppuu aikanaan. Ja huom, kun alat "elää"; liikut kavereides kanssa, käyt shoppailes uusia kuteita, kampaajan annat laittaa kutreja uuteen kuosiin, mieskin huomaa, että "hei, toihin taitaakin mennä viilettää ilman mua ja pärjää hyvin" - ja alkaa kaivata sua takaisin. Turhalla roikkumisella ei voita mitään.
*halaa*
Minne Juhani katosit? Vastasin sun mailiisikin, mutta ei ole kuulunut vastausta. Eihän mitään ole sattunut? Jos olet tutkalla niin kerro mitä sulle kuuluu...mikä on olo..?
Ai, olitkin nyt vastannut...säikähdin, että minne katosit...huh...
;(;(;(
Ton tuskan pystyy ymmärtämään vaan sellanen ihminen joka on kokenut saman. Itse seurustelin 7 vuotta ja suhde kätkesi täysin yllätyksenä. Se kokemus on ollut rankinta mitä olen koskaan tuntenut mutta näin jälkeen päin olen erittäin tyytyväinen että jousuin kokemaan sen koska se vahvisti minua ja tajusin miten "hullussa" suhteessa elin.
Tää ei helpota mut kerron yhden totuuden. Paha olo ei tuu helpottaa vähän aikaan. Ajatukset pyörii menneessä ja tuntuu siltä ettei enää oo mitään syytä jatkaa omaa elämää. Mä itkin ja elin shokki vaihetta varmaan 4 kuukauden ajan. Se oli tajutonta aikaa. Jokainen sekuntti kesti tunnin, ajatukset piinas, ei pystynyt nukkuu eikä tekee mitään muutakaan.
Tärkeetä on et annat itselles aikaa. Itket ja huudat niin kauan ku susta tuntuu siltä. Ainakaan mun ympärillä olleet ihmiset eivät ymmärtäneet että tollasesta tilanteesta ei toivuta ihan parin viikon aikana.
Aika parantaa haavat. Kaihee klisee mut niin se vaan menee. Jossain vaiheessa se tuska vähenee ja susta alkaa tuntumaan hyvältä. Itse koin kauheeta syyllisyyttä jossain vaiheessa siitä että aloin tuntemaan vähemmän tuskaa ja olin valmis taas elämään. Ihan hullu ajatus mut tossa tilanteessa mikään ei mee normaalisti.
Tästä ei varmaan ollut sulle apua, mut muista et tollasen asian takia ei kannata alkaa tekee mitää "tyhmää". Tää kokemus tekee susta paljon vahvemman ihmisen, se kasvattaa sua ja sä tuut vielä löytämään maailman ihanimman tytön- Luota mun sanaan!!!
Mä toivon sulle voimia!!!!!!
"Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen." Näin Jeesus on luvannut Häneen uskoville. Siunausta ja lohtua Sinun vaikeuksiisi. Olen kokenut samankaltaista.
olen myöskin eronnut,siitä on kyllä aikaa kauheeta se oli.Vasta monien vuosien kuluttua pystyin erottelemaan huonot ja hyvät asiat,menneestä avioliitostani.Ja tyytyväinen olen että erosin.Eron jälkeinen aika on aivan kuin pienellä lapsella,kun opettelee kävelemään,kompastuu välillän,nousee ylös ja kävelee haparoiden taas pätkän.Mutta aika kuluu ja kaikki muistot alkaa haalistua.Löytyy uusi elämä.Te tulette selviäämään varmasti mutta se ottaa oman aikansa.Voimia teille kaikille,joilla on vaikeeta.Tuen teitä ajatuksissani.
sattuipa tää silmään..
itketty on täälläkin silmät puhki ja niin paljon on sattunu..
mut tää on parempi näin..
ei siitä ole todellakaan kyse ettenkö olis rakastanu, päinvastoin, aivan täysillä ja koko sydämestäni.. AINA.. mut se ei riitä, jos ihmiset vaan on liian erilaisia ja elämässä erilaiset toiveet ja tavotteet..
toivon vaan että sulla on kaikki hyvin ja että voit taas pian olla onnellinen... toivon sulle vain parasta tässä maailmassa.. aina oot mun sydämessä..
anteeksi että laitoin tän, tiedän että oot vihanen enkä saisi kirjottaa mitään.. halusin vaan laittaa silti.. voi hyvin.
Minkä takia maailmassa on pahoja ja ilkeitä ihmisiä??? minkä takia jotkut haluaa tahallaan tehä joillekin pahaa??? Vaikka tietää hyvin että jos teen näin niin toiselle tulee todella paha olo??? Ja sitten vaan sanotaan että voi hyvin!! Minkä takia meijän maailma on paha??? MIKSI??? En ymmärrä=(
Vielä miettii mitä entinen rakas tekee ja miettiikö enään mua=( mut onneks exsä teki maailman pahimman asian mitä ei ois koskaan uskonu siitä naisesta,halusi tahalleen entiselleen pahan mielen=( melkeen tapoin itteni sen takia!! mutta onneks tajus että ei sen naisen takia kannata itteensä tappaa=) ei oo ollu sen arvonen että kannattas jotain tyhmää tehä itellensä=) ja onneks ei oo siitä enään vaivaa mulle=) on maailmassa paljon paljon kauniimpia naisia kuin exsä=) ja sen päätin että en enään yhenkään naisen perään itke=)koska aina saa uuden=)