Suhdetta takana reilu pari vuotta.Riidat ovat aina olleet räiskyviä, ja usein ne päättyvät siihen että hän (mies) on oikeassa. Tiedän, että taustalla on vaikeita, käsittelemättömiä asioitaja rankka elämä. Mutta nyt minulla on ensimmäinen musta silmä. Olo on väsynyt,neuvoton, surullinen,pelokas...tilanteen jälkeen mies itki ja pyysi anteeksi,puhuttiin enemmänkin. Mutta en ole ihan tyhmäkään.En haluaisi olla se hölmö joka ei tajunnut lähteä ajoissa, mutta en haluaisi myöskään hylätä miestäni jolla todella on asioita mihin hän voisi tarvita apua. En vain tiedä kuinka kauan jaksan yrittää auttaa.
Ensimmäinen musta silmä
BE..
102088
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ammattiauttajalle. Miehesi on selvitettävä ongelmansa ja löydettävä muita keinoja pahan olon purkamiseen, kuin nyrkit.
Yhden lyönnin voit antaa anteeksi, JOS miehesi on valmis hakemaan apua. Toisen lyönnin jälkeen suhde on parasta laittaa katkolle. Tee heti selväksi, että toista lyöntiä et hyväksy.
Kun on nyrkistä saanut,ei se siitä enää somene.Rima lyömättömyyteen on ylitetty,eli nainen on niin sanoakseni antanut hyväksyntänsä lyömiselle,kun on jäänyt,eikä lähtenyt.Jatkoa seuraa,ennemmin tai myöhemmin.
Olen kolme tän kaltaista suhdetta läpi käynyt..ei siinä miehen vakuuttelut auta,vaikka miten yrittäisi vakuutella..ettei koskaan enää..turpiin tulee,siitä huolimatta.Etenkin,jos on jo väkivaltataustaa,niin sitä suuremmalla syyllä.
AINA EI OLE NAISESSA VIKA,jos nyt joku taas alkaa osoittelemaan sormella,tekstiäni.
kyllä joskus ihminen voi muuttuakin.mieheni sai minulle mustan silmän kun olimme olleet yhdessä 2 vuotta.olin jättämässä hänet mutta jostain syystä en kuitenkaan.nyt ollaan oltu yhdessä 19 vuotta ja on kaks lasta eikä mitään väkivalta ongelmaa ole ollut,tsemppiä
Vielä on pää sekaisin ja ajatukset hyrräävät.Olo on lähinnä vihainen ja yritän tunnistaa mitä edes tunnen tällä hetkellä miestäni kohtaan. Rakkautta ei tällä hetkellä jaksa löytyä, on niin petetty olo. Suututtaa, miten turvattoman olon hän teki minulle omassa kodissani. En tiedä vielä mitä teen, katselen ainakin pari päivää. Liian sekainen olo tehdä nyt päätöksiä.
Jo otsikkosi oli muotoiltu "ENSIMMÄINEN musta silmä" eli alitajuisesti (miehesi tuntien) TIEDÄT että tulee vielä TOINEN; KOLMAS.
Mä voisin lyödä vaikka tonnin vetoo että sä oot niitä naisia jotka ottaa 100 mustaa silmää eikä välttämättä älyä lähteä koskaan kun on aina sitten jälkeenpäin olo on niin "väsynyt, neuvoton, surullinen, pelokas".
Toivottavasti olen väärässä.
Tiedän että ON nyös naisia jotka ryhdistäytyy ennenkuin menettävät näkönsä, itsekunnioituksensa ja henkensä.
Ei ne miehet ikinä muutu jotka lyövät ja hakkaavat naisia.. Kokemusta löytyy kyllä. Kannattaa tosiaan lähteä ennenkö käy pahemmin. Itsekunnioitus tuossa touhussa lähtee ja mies ajattelee että saa naisellensa tehdä mitä haluaa, kun tämä uhri kerta toisensa jälkeen ottaa nyrkkiä vastaan ilman ettei vie asiaa eteenpäin.
ruumisarkussa.
että saat ajatukset selkeämmäksi.
Tee miehellesi selväksi, toista kertaa et sitten hyväksy ja että nyt on ammattiauttajan paikka...
Miehillehän löytyy se lyömätönlinja vai mikä se olikaan ... kannattaa mennä sinne viakka yhdessä tai sitten perheneuvolaan.
Älä jää nyt paikoileen vaan toimi !!!!!
voimia
Jos miehesi ei itse halua apua, et sinä voi häntä auttaa. Jos itsekin ajattelet, niin uhrin asemassa tuskin on kykeneväinenkään auttamaan.
Väkivalta on AINA väkivallantekijän ongelma, uhri ei ole siihen syypää.
Toki on tärkeää, että mies pyytää anteeksi tosissaan, mutta on muistettava se, että väkivalta ongelmana on syvällä sisimmässä, eikä se poistu toivomalla, tahtomalla ja anteeksi pyytelemällä. Jos miehesi tahtoo muuttaa käyttäytymismalliaan, hänen täytyy hakea apua ja sitoutua käsittelemään syvällä kytevät ongelmat. Ei ole helppoa, mutta mahdollista kuitenkin.
Itse elin väkivaltaisessa suhteessa miltei kolme vuotta. Mies joi ja juodessaan häiriköi, kuristi, löi ja heitteli. Aina väkivaltaa ei edeltänyt edes riita. Joka kerran jälkeen hän pyysi anteeksi ja lupasi "kunnostautua". Uskoin liian pitkään, en halunnut kohdata totuutta. Vasta ammattiapua haettuani tajusin, kuinka vakavasta ongelmasta on kyse. Henkeni on todella ollut suuressa vaarassa enkä siltikään tajunnut lähteä "ajoissa". Tämäkin on sellainen ongelma, jota ei voi ymmärtää kuin saman kokenut. Syyllistäminen lähtemään kykenemättömyydestä ei auta, kannustaminen sen sijaan olisi toimivampi vaihtoehto.
Tiedän kyllä, miten vaikeaa on lähteä. Mutta kannustaisin sinua kuitenkin tekemään niin. Pitkään aikaan ei ehkä tapahdu mitään, mutta väkivalta ongelmana ei poistu itsestään vaikka mies rauhoittuisikin hetkeksi. Ongelmat purkautuvat taas jonain päivänä, ja silloin sinun voi käydä huonosti. En halua luoda uhkakuvia, mutta todellisuudessa näin on. Väkivalta kiertää kuin ympyrää; on väkivallanteko, sitten sovittelu/ anteeksipyyntö, "parantelu", kuherruskuukausi, kunnes tilanne alkaa taas kiristyä ja palataan väkivallantekoon.
Toivoisin, että sinä olisit herkkä lähtemään. Minulla vaadittiin todellinen tappouhkaus ennen kuin lähdin. Neuvoisin sinua ottamaan yhteyttä paikalliseen Kriisikeskukseen mitä pikimmiten. Minä ainakin sain sieltä apua. Sellaisen löytää varmaankin googlettamalla.
Toivottavasti viestini antoi sinulle edes jotain apua. Jaksamista!
miehellesi olet?! Ei meillä kenelläkään ole kuin yksi elämä, meillä kaikilla on oikeus ajatella itseämme ja omaa parastamme, ei se ole itsekkyyttä. Kaikilta meiltä löytyisi varmasti jotain traumoja menneisyydestä, joihin vedoten voisimme selittää kaikki pahat tekomme.. Ei se ole mikään puolustus! Se että itselle on tapahtunut jotain pahaa ei oikeuta ketään tekemään pahaa toisille. Ja jos jonkun ihmisen ongelmat aiheuttavat tuollaista käytöstä, tarvitsee hän ammattiapua eikä vaimoa paikkaamaan itseään. Itse kyllä oolen sitä mieltä, että ainahan sitä tekosyitä löytyy ja itkukin tulee joiltakin ihmisiltä sopivasti kun siitä on jotain hyötyä. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä toisen ihmisen teoista, hän yksin on niistä vastuussa. Sinun velvollisuutesi on huolehtia itsestäsi, ei se että molemmat sairastutte, auta yhtään ketään. "Jos et halua, että ylitsesi kävellään, lakkaa makaamasta lattialla!" Väkivalta on alistamista ja yleensä se pahenee, ei parane. Sinun on turha kuvitella voivasi parantaa ketään rakkautesi voimalla, ei sellaista tapahdu kuin elokuvissa. Mieti, millainen asetelma nykyinen tilanteesi on: mies lyö (=alistamista), osoittaa voimaansa niin, haluaaa sinun olevan heikko. Sitten kun hän joutuisi vastaamaan teostaan, hänpä alkaakin itkeä ja muistelemaan kurjaa lapsuuttaan tai muuta ikävää asiaa joka muka oikeuttaa hänen tekonsa ja sinä antaisit anteeksi. Nyt siis hän saa olla heikko ja sinun pitäisi olla vahva ja kestää kaikki!! Etkö näe, että kaikki on vain peliä, lupaukset ihan vain sitä varten, että antaisit anteeksi seuraavaan kertaan.. Sitäkö haluat? Rikottuja lupauksia ja mustia silmiä, elämää ilman iloa ja kaikki vain siksi, että hauat parantaa hänet. Ei parisuhde ole mikään hoitosuhde, siinä molempien osapuolien pitäisi tukea ja huolehtia toisistaan tasapuolisesti ja mikä tärkeintä rakastaa! Rakkaus puolestaan on kunnioittamista ja arvostamista, ei rakkaille tehdä pahaa, heitä suojellaan pahalta. Rakkuden pitäisi olla elämän voima, ei se asia joka kuluttaa meidät loppuun..Senhän pitäisi tuntua hyvältä, sisko hyvä! Ja jos yksinäisyyttä pelkäät, on se miljoonasti parempi vaihtoehto, kuin jatkuva pelko ja itsensä väheksyminen, alistuminen. Kyllä elämällä on oikeita aarteita meidän kaikkie varalle, on vain uskallettava lähteä niitä etsimään.