Olen jo viisikymmenvuotias ja tunnen olevani yhtä epävarma, kuin murrisikäinen, joka rakentaa identiteettiään. Kuak tai mikä olen? Avioerosta tuli tammikuussa vuosi, enkä ole vielä päässyt eteenpäin vaan kääriydyn suruun. Liitto oli atavallinen, ei juuri puhuttu, mutta lapset kasvatettiin. Toisen lapsen sairaus oli asia, jonka yli mies ei päässyt, ei pystynyt puhumaan eikä käsittelemään tunnetasolla. Minä hoidin lasten hoidot, terapiat, harrastukset - kaiken. Etäännyimme ja kun oli selvää, että tästä ei voi enää edetä, hankin keskusteluapua. Mies lähti kerran avioliittoneuvojalle kertoakseen ettei liitolla ole toivoa. Samaan aikaan hän oli jo aloittanut suhteen nykyisen avopuolisonsa kanssa ja heillä on jo lapsikin. Asun pienellä paikkakunaalla ja olemme mieheni kanssa julkisessa virassa kumpikin, tarkoittaa kaikkien mielenkiinnon kohteena. Itse suoritin avoimessa korkeakoulussa suruissani arvosanan tyyliin vielä minusta johonkin on, mutta nyt en enää jaksa tehdä muuta kuin tuntea itseni tarpeettomaksi. Lapset ovat lähdössä opiskelemaan enkä näe itseäni tarpeelliseksi enää missään. Jopa ammatillinen identiteettini alkaa murentua. Tiedän, että surut on surtava, mutta joskus epäilen, etten jaksa edes seuraavaan päivään. Tätäkö on olla aikuinen nainen- ikuisesti yksin ja ylijäämää???
Ylijäämäkamaako?
tyttövaaka77
111567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Et suinkaan ole ylijäämäkamaa vaan aikuinen nainen, jolla on vielä vaikka mitä mahdollisuuksia elämässään. Itsekin elän aikalailla samanlaisissa ajatuksissa mutta olen päättänyt että minähän näytän kaikille, että minä olen vielä NAINEN. Minulla on vielä pienet lapset joten siltä osin tunnen itseni tarpeelliseksi mutta kyllä välillä petettynä ja jätettynä tuntuu, että sitä on sellaista ylijäämää joka ei todellakaan kelpaa enää kenellekään eikä ole minkään arvoinen.
Et ole ylijäämäkamaa. Suru ja kaikenlaiset negatiivisetkin tunteet kuuluvat kuvaan. Kuuntelin itse paljon radiota, musiikkia ja lähdin liikkeelle metsään, järven rantaan, pyöräilemään, hiihtämään. Minulla on onni omistaa ystäviä, jotka kuuntelivat kärsivällisesti ja ottivat mukaansa aluksi, kun en olisi jaksanut lähteä minnekään. Harrastan myös joogaa ja uskon sen auttaneen monessa tilanteessa. Katso vaikka soopaakin TV:stä, se saa ajatuksesi pois omasta simpukankuorestasi. Se oli tila, jossa itse koin olevani. Usko pois, ympärilläsi on paljon ihmisiä, joilla on samantapaisia murheita. Toivotan sinulle oikein valoisaa ja aurinkoista kevättä!
Tuli mieleeni tuosta kirjoituksestasi, että olet jumiutunut vanhoihin kuvioihisi siellä pienellä paikkakunnalla. Mitä jos alkaisit hakemaan uutta virkaa jostakin muualta ja muuttaisi pois. Et olisi enää kenenkään silmätikkuna. Saisit samalla erilaista sisältöä elämääsi. Samalla voisit lähteä vaikka tanssimaan, jos sellainen kiinnostaa. Et todellakaan ole ylijäämäkamaa. Todennäköisesti et ole itsekään ollut tyytyväinen avioliittoonne. Jätä se taakse ja ala elämään uutta elämää. Pidä tiivistä yhteyttä jatkossakin lapsiisi, vaikka muuttavatkin kotoa pois. Siitä alkaa ihan uudenlainen suhde myös lasten kanssa.
Olen myös eronnut ja lapsista kaksi on jo muuttanut kotoa pois. Nyt toivon, että nuorimmainenkin lähtisi parin vuoden sisällä muualle asumaan, niin ei sitten tarvitsisi enää hänenkään menemisiään seurailla.
Olen varmaan samantapaisessa tilanteessa, paitsi että ero on tämänvuoden tammikuulta. Täytän kohta viisikymmentä ja mies kolme vuotta vanhempi. Löysi nuoremman jonka kanssa elämää rakentaa. Nuorin kolmesta lapsesta asuu vielä kanssani.
Eletään pikkukaupungissa eikä tee kyllä mieli lähteä mihinkään paikallisiin rientoihin. Aloitin viime syksynä opinnot ammattikorkeakoulussa ja poika kirjoittaa tänä keväänä ylioppilaaksi. Kaippa tää opiskelu on tarve näyttää että minusta vielä johonkin on. Enpä tästä enää nuorru, mutta kaunistun kyllä. Näin ajattelen. Jos on tarkoitettu että vietän loppuelämäni yksin (tarkoitan parisuhdetta, koska en koe itseäni yksinäiseksi) niin sitten vietän. Käyn kyllä tanssimassa ja teatterissa, mutta en täällä kotikaupungissa. Valmistuttuani olen vielä vaikka valmis vaihtamaan paikkakuntaa, jos siltä tuntuu. Uskon kyllä ihan oikeasti, että sinunkin elämässäsi on muutakin kuin mies joka pakenee... Psykoterapeutilla minäkin kävin, ja tuo mies, jonka kanssa kuvittelin loppuelämäni eläväni kävi siellä selittämässä että muuten avioliitto on ok, mutta seksistä puuttuu ääni. Pienestä oli avioliitto kiinni?
Uskon ihan oikeasti ettei avioero kaikkea kaada. Exän ja hänen uuden naisensa näkeminen tuotti kyllä todella tuskaa, mutta sekin vähitellen helpottaa. Onneksi lapset ovat aikuisia, ettei niiden takia tarvi olla exään missään yhteydessä. Koska minut jätti, niin pysyköön poissa.
Kyllä me pärjätään!!! IHAN VARMASTI!!!!
vaihtakaapa sähköpostiosoitteitanne!Hienoa että vielä löytyy kannustajia ja tukijoita, sellaista ihmistä ymmärtää paremmin jolla on sama elämäntilanne.Joskus on helpompi purkaa ajatuksia ulkopuolisille kuin esim. perhe - tai ystäväpiirille, jotka ovat kiinni siinä että olitte joskus miehennen kanssa yhdessä. Voimia teille!!
mieheni petti minua 10 vuotta sitten,jatkoimme kuitenkin ja liitto oli todella ihana, mutta nyt sain mieheni kiinni jälleen pettämisestä,nyt kumppani löytyi kuntoutuksesta. Hän on pyytänyt anteeksi, mutta taas niin monien iljettävien valheiden jälkeen on vaikea antaa anteeksi. Mies haluaisi jatkaa, mutta minulle toisen kerran jatkaminen on vaikeaa. Toivoo aina vain, että joku tekisi ratkaisun, ratkaisu pelottaa, näin monen vuoden avioliiton jälkeen.
Ehdottaisin, että menisit peilin eteen ja kysyisit sieltä näkyvältä Naiselta kohdellaanko sitä oikein? Voitko todella jatkaa avioliitossa ja luottaa kumppaniisi vielä. Riittääkö anteeksipyyntö? Voitko todella luottaa mieheesi???? Se miten sen jälkeen toimit, riippuu ihan siitä vastauksesta jonka saat.
kohtelee muita saa usein moninkertasena sen takaisin eli kannattaa arvostaa muita ihmisiä aina.
Kiitos viestistäsi! Tiedän, että meitä on monia, jotka ovat kivoja ja aikaansaavia napakoita naisia. Joskus tuntuu, että keski-ikäiset miehet eivät ole sinuja itsensä kanssa, että he haluavat kokea uudelleen samat kokemukset kuin nuorena. Ehkä he ovat nyt uuden suhteensa kanssa valmiit kasvamaan aikuisiksi. Jonkun tutkimuksen mukaan miehet ovat biologisesti rakennettu niin, että heidän on jaettava perimäänsä mahdollismman laajalle ja naiset taas hakevat koko elämänsä tasaveroista suhdetta. Ehkä näin onkin. Jotenkin vain harmittaa; tätäkö elämä olikin? En usko uuden parisuhteen mahdollisuuteen: hyvää ei saa eikä huonoa huoli; rima nousee koko ajan. Siispä täytyy alkaa miettiä, miten itsensä kanssa elää loppuelämä. Onneksi on edes lapset! Kai tässä jokin tarkoitus täyryy olla!
Tsemppiä sinullekin, ollaan vahvoja ja nautitaan itsenäisestä elämästä, vaikka usein suru käykin pinnassa - uskotaan, että jotakin on vielä edessäpäin.
Tämä keskustelu tällä palstalla unohtuu ajan myötä, mutta jos haluat jatkossa purkaa ajatuksiasi, voit kirjoittaa s-postiini [email protected].
Hyvanen aika, tytto, sinahan olet hoitanut perheesi kunniallisella tavalla! Eiko tuo jo anna sinulle positiivista palautetta. Sina olet hoitanut velvollisuutesi aivan viimeisen paalle. Mita muuta voi enaa vaatia? Aivan liian moni ei koskaan olisi kyennyt siihen mita sina jo olet aikaansaanut, voit olla itsestasi todella ylpea!
Nyt kun lapsesi alkavat olla jo omillaan, mita tahaansa tyota teetkin, voit tehda sita toisessa kylassa/kaupungissa/pitajassa.
Tavallisesti paikanvaihdos on jo mahtavaa terapiaa: uudet ajatukset/ihmiset/ymparisto jne.
Myy asuntosi (niin rakas kuin se talo onkin) ja osta muualta toinen. Tuo onkin jo aikamoinen haaste, loytaa tyopaikka ja uusi koti. Helposti muutaman kuukauden projekti. Kayta internettia hyvaksesi, lahes kaikki talot, asunnot ja kodit ovat siella helposti nakyvilla (oikotie.com).
Tarkistappa onko yhtiollasi toimistoa/liiketta/tjms paikkakunnalla jonne mahdollisesti haluaisit muuttaa. Silloinhan siirto kavisi mutkattomammin.
Tai voit aloitta aivan uutena tyontekijana toisella paikkakunnalla.
Mahdollisuuksia on monia. Ala jaa paikallesi. Nyt on liikkumisen aika.
Voi ymmartaa miten helppo on langeta itsesaaliin ja turhautumiseen. Kaikista kovin tyo on paasta siita eroon. Aloita nyt heti, sina olet kykeneva viela hyvin paljoon ja jos ajattelee etta nykynaiset elavat noin 90vuotiaiksi, sinulla on viela 40v elamaa edessasi. Olet nyt vasta puolivalissa!
Joten: Mars matkaan!