Kerroin jo aiemmin sen, miten poikaystäväni jätti minut. Silloin kuvittelin, ettei minulla ole mitään syytä vihata häntä. Koska eihän se riitä syyksi vihata toista, jos hänen tunteensa ovat muuttuneet. Olen mielessäni jo hyväksynyt sen, ettei meistä tule enää ikinä paria.
Tilanne piti kuitenkin arvioida uudelleen eilen, kun näin hänet baarissa. Aluksi juoksin itse karkuun nähdessäni hänen selkänsä. En kestänyt nähdä häntä varsinkaan humalassa ja iloisena nauttimassa vihdoin alkaneesta sinkkuelämästään, mutta sitten päätin olla aikuinen. Menin heidän pöytänsä ohi hakiessani juomista ja moikkasin. Vastareaktio yllätti mut täysin: hän painoi pään käsiinsä ja puisteli päätään. Eikä moikannut takaisin. Mä olin kuvitellut tapailleeni sydämellistä, kilttiä, ihanaa ja hyväkäytöksistä miestä edelliset viisi kuukautta.
Kun erosimme, kysyin häneltä: Moikataan kun tavataan? Hän kiirehti lisäämään: "Voidaan jäädä vaihtamaan kuulumisiakin!" No mukavaa kuuluu, kiitos kysymästä. Entäs sulle?
Tiedoksi vain Sinulle, vaikka tuskin tätä luet: Mä en ole takertuvaa sorttia, enkä taatusti kuvittele 'Moin' tarkoittavan samaa kuin 'palataan yhteen'!
Tämän jälkeen en moikannut häntä enää. Tämä ei varmaankaan yllättänyt ketään.
Iltani oli tietenkin pilalle, mutta olisin vielä ehkä selvinnyt siitä, ellei tämä mies olisi tuonut kaunista blondia kanssaan tanssimaan hitaita puolen metrin päähän siitä mistä istuin. Onneksi hän sentään "huomatessaan", että istuin siinä, tajusi raahata tämän naisen muualle.
Tunsin itseni vastenmielisimmäksi eliöksi, mitä maa päälleen on koskaan oksentanut ja raahatuessani kotiin itkin puhelimessa ystävilleni. Nyt selvin päin tuollainen tunnereaktio vähän nolottaa.
Mutta hei jos ajatellaan positiivisesti niin nyt minulla on syy vihata häntä!
Tilanne piti kuitenkin arvioida uudelleen eilen, kun näin hänet baarissa. Aluksi juoksin itse karkuun nähdessäni hänen selkänsä. En kestänyt nähdä häntä varsinkaan humalassa ja iloisena nauttimassa vihdoin alkaneesta sinkkuelämästään, mutta sitten päätin olla aikuinen. Menin heidän pöytänsä ohi hakiessani juomista ja moikkasin. Vastareaktio yllätti mut täysin: hän painoi pään käsiinsä ja puisteli päätään. Eikä moikannut takaisin. Mä olin kuvitellut tapailleeni sydämellistä, kilttiä, ihanaa ja hyväkäytöksistä miestä edelliset viisi kuukautta.
Kun erosimme, kysyin häneltä: Moikataan kun tavataan? Hän kiirehti lisäämään: "Voidaan jäädä vaihtamaan kuulumisiakin!" No mukavaa kuuluu, kiitos kysymästä. Entäs sulle?
Tiedoksi vain Sinulle, vaikka tuskin tätä luet: Mä en ole takertuvaa sorttia, enkä taatusti kuvittele 'Moin' tarkoittavan samaa kuin 'palataan yhteen'!
Tämän jälkeen en moikannut häntä enää. Tämä ei varmaankaan yllättänyt ketään.
Iltani oli tietenkin pilalle, mutta olisin vielä ehkä selvinnyt siitä, ellei tämä mies olisi tuonut kaunista blondia kanssaan tanssimaan hitaita puolen metrin päähän siitä mistä istuin. Onneksi hän sentään "huomatessaan", että istuin siinä, tajusi raahata tämän naisen muualle.
Tunsin itseni vastenmielisimmäksi eliöksi, mitä maa päälleen on koskaan oksentanut ja raahatuessani kotiin itkin puhelimessa ystävilleni. Nyt selvin päin tuollainen tunnereaktio vähän nolottaa.
Mutta hei jos ajatellaan positiivisesti niin nyt minulla on syy vihata häntä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jaajaa.. kandeeko nyt mieli pahoittaa tommosesta, ota nyt vaan opiksesi ettei tässä maailmassa kaikki mene suunnitelmien mukaan tai pyöri napasi ympärillä. Muillakin ihmisillä on omia tarpeita ja päämääriä, jotka eivät välttämättä käy yhteen omiesi kanssa. Tervehtimätöntä moukkaa kannattaa ennemmin sääliä kuin vihata, vihaamalla kytket itsesi häneen jatkossakin samalla kun itse väität haluavasi unohtaa.
Tiedän, ettei tuollaisesta pitäisi jaksaa välittää. Tiedän, että minun pitäisi sääliä häntä. Tiedän, että eilisen ei pitäisi tuntua näin pahalta, ettei se ollut niin iso juttu, mutta miksi minusta nyt tuntuu siltä, etten jaksaisi edes nousta sängystä ylös.
Mielelläni hymyilisin sitä ylemmyyden hymyä ja ajattelisin hänen olevan moukka, mutta hän lyttäsi itsetuntoni eilen todella pahasti enkä pysty ohittamaan sitä olankohautuksella.
Hän sai minut tuntemaan itseni rumaksi ja vastenmieliseksi. Järkeni sanoo, ettei hän varmaan ruman ja vastenmielisen ihmisen kanssa olisi ollut viittä kuukautta. Tiedän järjelläni myös sen, että olen nätti, mutta silti kun katson peiliin näen siellä henkisesti ja fyysisesti ruman ihmisen.
Olen hyvin tietoinen siitä, ettei maailma ei pyöri napani ympärillä. Jos tuntisit minut, tietäisit, että en ole sellainen ihminen.
vietät aivan normaalia suruaikaa. Luulitko että se tuntuisi hyvältä viettää suruaikaa??
Luulitko että terve suhtautumistapa eroon on hymyillä ylemmyyden hymyä ja ajatella toista moukkana? Tottakai sitä käy läpi niitä hyviä asioita joista luovuitte. Mutta silti jossain taka-ajatuksissa pitäisi olla yksi heiveröinen ajatus että näin oli parempi pidemmän päälle taikka että näin on vaan pakko tehdä koska toinen ei halua enää seurustella.
"Hän sai minut tuntemaan itseni rumaksi ja vastenmieliseksi. Järkeni sanoo, ettei hän varmaan ruman ja vastenmielisen ihmisen kanssa olisi ollut viittä kuukautta. Tiedän järjelläni myös sen, että olen nätti, mutta silti kun katson peiliin näen siellä henkisesti ja fyysisesti ruman ihmisen."
Mutta kannattaako tollaisiin leimoihin ruma/kaunis samaistua? Seitsenkymppisenä sinuun tuskin kukaan mies enää vilkaisee sillä silmällä mutta kuitenkin olet sama ihminen. Olisiko se ihmisyyden ydin kuitenkin jossain muussa kuin ulkokuoressa, esim. teoissa joita teemme toinen toisillemme?
Ei kannata.
Totuus on kuitenkin se, että mittaamme toisiamme ja etenkin itseämme ulkonäköön perustuen. Haluan mieheni näyttävän hyvältä, sellaiselta, että tunnen vetoa häntä kohtaan myös fyysisesti. Ja haluan itse näyttää hyvältä itseni ja muidenkin takia.
siltä et molemmilla oli vaikeuksia kestää eroa (vaikka siihen eroon ollaankin sinänsä tyytyväisiä). Mies oli hei kännissä! Ja varmaan häntäkin hieman harmittanut ero joten ei kuitenkaan olisi ensimmäiseksi halunnut nähdä sinua siellä. Mietis nyt vähän siltä pohjalta olettaen et mies kuitenkin vähän välitti/tykkäs susta, mut nyt oli kuitenkin päättänyt et elämä jatkuu ja jotain uutta elämään.
Sitäpaitsi miksi vaatia mieheltä rehellistä käytöstä enää, kun ette enää seurustele. Mies voi tehä ihan mitä haluaa ja pettää kaikki sanansa mitä joskus sanonut, sil ei o enää väliä teidän suhteenne kannalta koska ette enää seurustele.
Olisiko parempi että yrittäisit nyt hetken aikaa vältellä paikkoja, joissa tiedät exäsi viettävän aikaa? Miksi tieten tahtoen haluat aiheuttaa itsellesi mielipahaa? Siitä kyllä pisteet sinulle, että toimit itse varsin aikuismaisesti (toisin kuin exäsi, todella lapsellista käytöstä häneltä!) etkä esim. aiheuttanut mitään kohtausta. Anna nyt itsellesi aikaa toipua rauhassa. Viha kuuluu olennaisena tunteena asiaan, mutta se on myös varsin kuluttavaa eikä loppujen lopuksi vie mihinkään. Vihaa toki häntä, mutta älä täytä itseäsi sillä vihalla. Ei hän ole sen arvoinen, että sinä muuttaisit itsesi kyyniseksi ja vihaavaksi ihmiseksi.
Ehkäpä tämä kohtaaminen nyt osoitti, että hän ei todellakaan ole suremisen arvoinen eikä etenkään sinun arvoisesi mies. Ei hän sitten ollutkaan sellainen kuin oli antanut suhteenne aikana ymmärtää. Omasta kokemuksesta tiedän, että sitä ikävöi vielä pitkään sitä ihmistä, jonka kanssa oli yhdessä, ja vie aikaa ennen kuin itse ymmärtää, että silloin ikävöi itseasiassa vain mielikuvaa, ei todellista ihmistä. Anna mennä blondien perässä, sinä ansaitset jonkun paremman :)