Minulla oli erittäin lämmin luottavainen suhde erääseen mieheen. Pidimme yhteyttä toisiimme väh. 1-2 kertaa viikossa kahden vuoden ajan.
Jouduimme olosuhteiden pakosta lopettamaan yhteydenpitomme.
Haluaisin kysyä teiltä muut miehet, kuinka koette ikävän, entä miten se vaikuttaa toimiinne? Itkettekö ikävässä? Entä koska ikävä hellitää?
Ikävä, se on sana pieni, mutta tunteena niin valtava. Se saa kyyneleet kohoamaan silmiin ja sen tuntee vain jos toisesta oikeasti välittää.
Jouduimme olosuhteiden pakosta lopettamaan yhteydenpitomme.
Haluaisin kysyä teiltä muut miehet, kuinka koette ikävän, entä miten se vaikuttaa toimiinne? Itkettekö ikävässä? Entä koska ikävä hellitää?
Ikävä, se on sana pieni, mutta tunteena niin valtava. Se saa kyyneleet kohoamaan silmiin ja sen tuntee vain jos toisesta oikeasti välittää.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Surusta muistan itkeneeni, mutten koskaan ikävästä. Ikävä tosin muuten on toki tuttu tunne. Ylensä se helpottaa, kun syy lakkaa olemasta tai tulee jotain enemmän tunteitakuohuttavaa ajateltavaa.
Onko tosi, että Ratikkakuski on ainut mies jolle ikävä on tuttu tunne????
Mutta en minäkään koskaan sinkkuna ollessani ikävää tuntenut. Eihän minulla ollut ketään, jota ikävöidä. Ja suurin osa palstalla aikaansa viettävistä on sinkkuja.
paljoa muita ole eikä viitsi tullakaan, joten ei ollenkaan ihme et tuo vastaa joka viestiin, harva jaksaa päivystää palstaa samalla innolla!
Vain yksi nainen on saanut minut ikävöimään itseään. En sentään itkenyt, mutta muuten olin kyllä ihan omissa maailmoissani. Mikään ei kiinnostanut, olin koukussa siihen kaipuuseen. Ajattelin naista yötä päivää lähes vuoden ajan. Hitaasti ja varmasti ikävä alkoi kuitenkin helpottamaan. Aika tosiaan tekee tehtävänsä.
Tein sen amatöörivirheen että jäin yksin kotiin istumaan. Totta kai siinä sitten tuli vaan mietittyä tätä naista. Vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas urheilemaan ja touhuamaan kavereiden kanssa kaikkea mukavaa. Nyt se raastava kaipuu on muuttunut mukaviksi muistoiksi. Elämä jatkuu.
Lähinnä ahdistuksena ja levottomuutena eron jälkeen kun toinen ei ole enää lähellä, muutamaksi kuukaudeksi kaikki pysähtyi. Kohta on puoli vuotta mennyt eikä ole päivää että en olisi ajatellut häntä, aloitin vuoden alusta salilla käymisen ja kavereita olen tavannut aktiivisemmin. Pikkuhiljaa toipuminen alkaa, luoja että rakkaus voi sattua....
Sentään se rakkaus satu, vaan pikemminkin sen menettäminen?
Onhan se noinkin, ei eroaminen satu jos ei rakasta, vai mitä. Sama asia eri tavalla sanottuna...
"Haluaisin kysyä teiltä muut miehet, kuinka koette ikävän, entä miten se vaikuttaa toimiinne?"
- Arkielämän rutiineihin se ei vaikuta mitenkään.
"Itkettekö ikävässä?"
- Ei. En ainakaan tähän mennessä ole kokenut niin suurta ikävää.
"Entä koska ikävä hellitää?"
- Ikävään auttaa vain aika, ajan tarve riippuu taas ikävän määrästä....
jos ei enää näe toista ollenkaan ja on vain viestin yhteydessä niin, tietysti se kaipuuuu ja ikävä- olon tunne toista kohtaan haihtuu kuin pierun tuuleen. noh,ainakin pikkuhiljaa. noin se menee ja jos yhteydenpidotkin on jo loppu ?? niin aika ottaa kaiken ikävän olon tunteet toista kohtaan pois,että silleen se vaan mennoo..
elämä jatkuu ja pian huomaat että,oho..mie en oo aatellut sitä tyyppiä /muijaa enää ollenkaan...