Kuinka mies ikävöi?

Surusta muistan itkeneeni, mutten koskaan ikävästä. Ikävä tosin muuten on toki tuttu tunne. Ylensä se helpottaa, kun syy lakkaa olemasta tai tulee jotain enemmän tunteitakuohuttavaa ajateltavaa.

Onko tosi, että Ratikkakuski on ainut mies jolle ikävä on tuttu tunne????

Vain yksi nainen on saanut minut ikävöimään itseään. En sentään itkenyt, mutta muuten olin kyllä ihan omissa maailmoissani. Mikään ei kiinnostanut, olin koukussa siihen kaipuuseen. Ajattelin naista yötä päivää lähes vuoden ajan. Hitaasti ja varmasti ikävä alkoi kuitenkin helpottamaan. Aika tosiaan tekee tehtävänsä.

Tein sen amatöörivirheen että jäin yksin kotiin istumaan. Totta kai siinä sitten tuli vaan mietittyä tätä naista. Vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas urheilemaan ja touhuamaan kavereiden kanssa kaikkea mukavaa. Nyt se raastava kaipuu on muuttunut mukaviksi muistoiksi. Elämä jatkuu.

Lähinnä ahdistuksena ja levottomuutena eron jälkeen kun toinen ei ole enää lähellä, muutamaksi kuukaudeksi kaikki pysähtyi. Kohta on puoli vuotta mennyt eikä ole päivää että en olisi ajatellut häntä, aloitin vuoden alusta salilla käymisen ja kavereita olen tavannut aktiivisemmin. Pikkuhiljaa toipuminen alkaa, luoja että rakkaus voi sattua....

"Haluaisin kysyä teiltä muut miehet, kuinka koette ikävän, entä miten se vaikuttaa toimiinne?"
- Arkielämän rutiineihin se ei vaikuta mitenkään.

"Itkettekö ikävässä?"
- Ei. En ainakaan tähän mennessä ole kokenut niin suurta ikävää.

"Entä koska ikävä hellitää?"
- Ikävään auttaa vain aika, ajan tarve riippuu taas ikävän määrästä....