niistä piinaavista ajatuksista ja mielikuvista joita pettäminen herättää eli kuvitelmista toisesta tekemässä ties mitä vieraan naisen kanssa?
Minulle ainakin tulee jatkuvasti mielikuvia miehestäni toisen naisen jalkojen välissä jyystämässä ja kaikenlaista muuta "kivaa" mitä yleensä sängyssä voi tehdä.
En oikein jaksa kestää tätä.
Minulle ainakin tulee jatkuvasti mielikuvia miehestäni toisen naisen jalkojen välissä jyystämässä ja kaikenlaista muuta "kivaa" mitä yleensä sängyssä voi tehdä.
En oikein jaksa kestää tätä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tuommoista?
kuten nimimerkistäkin huomaa, en ole ehtinyt erota ja vasta olen tajuamassa koko asiaa.
Tiedän myös ettei niin ole aikaisemmin tapahtunut, nyt on sekava ja irrallinen olo.
Ajatukset hyppelehtii siellä täällä.
kiihottaa sua, kysy puolisosi salapanolta, jospa ne olisi vaikkapa videokuvanneet nussimisiaan ja tilaat sitten videon ja herkistelet senkaa.
ukkomiehen kanssa?
kuule, kun kävi selväksi, että ukko petti, niin mua OKSETTI!!! Ja se suhde oli sitten siinä. en minä mitään mielikuvia pyöritellyt. miksi olisin itseäni vielä lisää kiusannut? höh.
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Luulen että kuolemakaan ei satuttais enempää. Jos vois aloittaa elämän alusta jättäisin heti ensi pettämisen jälkeen. Mikään ei ole muuttunut, sama jatkunut kunnes kyvyt hävinneet. Jäljellä rikkinäinen avioliitto, katkeruus,arvottomuuden tunne. Selvittelyt ei ole auttaneet. Jäljestäpäin huomaa että ei lasten takia kannata pitää avioliittoa kasassa. Itse siinä on se joka kärsii. Luottamus ei palaa ennalleen,epäilys on aina läsnä josta kärsivät molemmat.
Elät juuri nyt sokkivaihetta, jolloin tuollaisia mielikuvia nousee helposti pintaan. Se on aivan normaalia, vaikka joku - lähinnä tällä foorumilla - väittäisi muuta.
Tuo sokkivaihe kestää aikansa ja on erittäin tärkeää, että pystyisit puhumaan tuntemuksistasi jollekin luotettavalle ihmiselle, esimerkiksi hyvälle ystävälle, lääkärille tai terveydenhoitajalle. He ovat hyvää ensiapua, mutta jos tunnet tarvitsevasi jo nyt tai myöhemmin koulutetun kriisityöntekijän tai –terapeutin apua niin yhteystiedot saat omasta terveyskeskuksestasi.
Missään nimessä sinun ei kannata pyöritellä ajatuksiasi ja tuntemuksiasi aivan yksin, mutta ei myöskään yrittää unohtaa tai haudata niitä kriisin vielä tässä vaiheessa, sillä silloin teet karhunpalveluksen itsellesi. Nyt sinä itse olet tärkein ja sinulla on oikeus käydä tuntemuksesi lävitse omalla tavallasi ja omaan tahtiisi vaikka pohjamutia myöten.
Itselläni kriisin pahinta aikaa eli juuri tuota sokkivaihetta kesti päälle neljä kuukautta, jolloin erilaiset ikävät mielikuvat ja tuntemukset hallitsivat elämääni vuorokauden ympäri. Sen jälkeen tilanne alkoi pikkuhiljaa ja pienin askelin helpottaa. Välillä on menty takapakkiakin reilusti. Oma kriisini on selvästi voiton puolella näin kolmen vuoden päästä (tavallinen kestoaika on 1-3 vuotta) ja edelleen alitajuntani muistuttaa traumaattisesta alkutilanteesta ja silloisista tapahtumista satunnaisesti, tavallisimmin unissani.
Sitä en lähde arvailemaan, kauanko sinun kriisi kestää, mutta taatusti jo vuoden kuluttua olet onnellisempi ihminen kuin mitä tänään. Aikaa se vie, mutta helpottaa ajan kanssa. Kovasti jaksamista ja voimia sinulle!
Kun on juuri päässyt pahemman yli niin uusi juttu
tulee esille. Taas putoaa pohja elämältä.
Jokainen uusi ilmituleva juttu pudottaa takaisin lähtöruutuun ja silloin tarvitaan kuuntelijoita ja tukijoita erityisen paljon. Nyt on myös aika selvittää itselle ihan tosissaan, kannattaako enää yrittää luottaa kumppaniin ja onko parempi lähteä eri teille.
Itselläni on yli puoli vuotta tapahtuneesta. Edelleen valvon yöt, tunnen itseni huonoksi, en ymmärrä vieläkään. Itseluootmukseni on viety, haen ratkaisuja...
Minkä ikäinen olet, onko sinulla lapsia. Mitään neuvoa en osaa sinulle antaa koska itsekään en osaa ratkaisua tehdä. Tällä hetkellä minulla on tuntemus että kannan tätä vaikeutta koko elämäni.
Toivon vain että aika auttaa. Saman se tekee varmaan sinulle mutta pitkään menee...
Olen jo 60-kymppinen ja mieheni pettäessään oli juuri täyttänyt 70-kymppiä. Tunsin ja tiesin että ainakin minulla oli vaikeata. Pyysin miestäni monta kertaa puhumaan asioista kanssani, hän kieltäytyi. Ilmoitti vain ettei hän halua puhua ja turhaan minä nipotan, kyllä tämä tässä menee.
Ja sitten tuli niin törkyinen ja likainen juttu etten tänä päivänänkään ymmärrä.
Tätä palstaa kun lukee, niin aina tuodaan esiin että vakisuhteessa, missä petetään on jotain vikaa eli lähinnä petetyssä. Yksin ei kuitenkaan kukaan kykene ylläpitämään liittoa. Minusta pitäsi jos se mahdotonta on, reilusti lähteä (tietenkin sillä edellytyksellä, että ensin on yrittänyt kaikkensa), eikä pettää. Silloin ei loukkaa enää toista ihmistä. Ja jos kaikki nk. kakkoset jyrkästi kieltäytyisivät varattujen kanssa suhteeseen alkamisesta ei tätäkään palstaa tarvittaisi. Mielestäni kakkoset ovat vähintään yhtä syyllisä. Tietysti saan nyt ryöpyn että ei heissä mitään vikaa ole....
Koeta kuitenkin Sinä jaksaa, ei elämä lopu. Sen tiedän ettei miehesi halua lähteä ja jos se on sinun päätöksesi tulee siitä sinulle toinen kiirastuli...
Päivä varmasti paistaa joskus risukasaankin.
Kuin levollista tasapainoista elämää. Tätä myrskyä
on kestänty jo yli 30 vuotta. Olen odotellut aikuis-
tumista, turhaa on ollut. Jos näkisi tulevaisuuteen,
olisin laulanut hääpäivänä: perutaan häät,perutaan
pappi j.e.n.
jo kerran saaneeni rauhallisen elämän. Tätä harhaluuloa kesti 13 vuotta, kunnes se taas hajosi.
Kakkosena oli yhteinen (4 vuotta) tuttava, joka kaksikymmentä vuotta miestäni nuorempi.
60-kymmppisenä avioero.??????
Tiedän, mitä tähänkin joku kyynikko sanoisi....
keskustyellaan, jos haluat, ilman välikäsiä...
Erositko kuusikymppisenä? Miten elämä on jatkunut?
Podetko tunnontuskia kun et kesänyt loppuun asti.
Itseäni vaivaa se,jos alan syyllistämään,että jätin
heitteille sairaan ihmisen.Keskuisteluista ei tule mitään vaikka ammatti auttaja on ollut mukana.
vaatii molemmilta...Meillä nyt yli 8kk ,siitä kun sain tietää ,että mieheni petti minua. Ei mikään pikku juttu ,vaan useita kuukausia pettämistä ja paljon valheita.
Heinäkuussa ,kun kriisi alkoi ei apua saanut mistään.Onneksi oli ystäviä.Lopulta pääsimme terapiaan ,josta en ole varma onko siitä ollut apua ,ehkä miehelleni.Hänellä ,kun ainoa ymmärtävä tukihenkilö oli tämä kakkonen.
Olen huutanut ,kiroillut ,ryypännyt ,saanut lääkitystä ja kävellyt tuhansia kilometrejä...silti pahaolo saattaa yllättää milloinka vain.Ajatukset niistä kahdesta ,muistot selityksistä ,koko paska kaatuu päälle.
Ainoa joka on voinut auttaa on mieheni.Olen sanonut ja toistanut ,että kun minä huudan ja minuun sattuu ,ota syliin purista lujaa.Sanat auttavat myös ,vakuuttelu ,olen tärkeämpi ,olen ainoa ,olen rakkain ja olen aina ollut...vaatii vaan toistoa,mielellään monta kertaa päivässä.
Puhumista asian läpikäymistä ,miehesi joutuu nyt lujille ,mutta helppoa tietä ei ole!
Voimia kaikille ,jotka jaksavat yrittää.Meillä ainakin suhde välillä ,jopa parempi kuin ennen.Nyt meillä puhutaan ja sitä olen kaivannut aina.
Tosin aina tulee takapakkeja ,kuitenkin kevättä kohti ja valoa jo pikkasen näkyvissä.
Ps.Kiitos kakkoselle ,kun vielä muisti miestäni ystävänpäivänä...reppana!
Mieheni ja minä söimme suklaan yhdessä.
Vai lähetti miehesi vosu sille suklaata??? Kun pariskunta yrittää korjata välejään ja kärsii, niin joku ääliö päättää vielä lähetellä lahjoja...No, niin meilläkin otti kakkonen vielä yhteyttää vaikka oli jo moneen kertaan rautalangasta väännetty etteivät yhteydenotot ole toivottuja. Olen huomannut että maailma on täynnä yksinkertaisia ja itsekkäitä paskoja. Tsemppiä sinulle.