Ei täältä netistä voi löytää sielunkumppania. Vai voiko?
Mun ongelmana on, se että pinnallisesti (ulkonäkö, koulutus, varallisuus) kelpaisin kaikille, mutta mies sitten pelästyy kun kohtaa ihmisen pinnan alta.
Parempi onkin, että pelästyy, sillä haluan löytää sielullisesti sopivan ihmisen.
Ystäviä minulla on paljon, muta vahvana luonteena saatan olla parisuhteessa hallitseva. Tarkoituksena ei ole jyrätä ketään, mutta vierelläni on hankala olla, jos arvot ovat kaukana arvoistani. Olen varma, että kyllä se sielunkumppani osuu kohdalleni, mutta miten ihmeessä sellaisen voi tunnistaa netissä? Ainoastaan olemalla aito.
Mun ongelmana on, se että pinnallisesti (ulkonäkö, koulutus, varallisuus) kelpaisin kaikille, mutta mies sitten pelästyy kun kohtaa ihmisen pinnan alta.
Parempi onkin, että pelästyy, sillä haluan löytää sielullisesti sopivan ihmisen.
Ystäviä minulla on paljon, muta vahvana luonteena saatan olla parisuhteessa hallitseva. Tarkoituksena ei ole jyrätä ketään, mutta vierelläni on hankala olla, jos arvot ovat kaukana arvoistani. Olen varma, että kyllä se sielunkumppani osuu kohdalleni, mutta miten ihmeessä sellaisen voi tunnistaa netissä? Ainoastaan olemalla aito.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Nettikokeilut loppui tähän. Netistä ei voi löytää sielunkumppania. Niin monta tapausta on tullut kokeiltua.Livenä sen sijaan on ihan toinen elämä, eli tositarkoituksella miehet löytyy ihan face to face, ja samalla ehtii tutustua toiseen kunnolla etukäteen, ennenkuin lähtee kehittelemään suhdetasolla juttua eteenpäin.
Hevonpaskaa.
Eli millainen on sielunkumppanisi: toinen pompottelija vai pompoteltava? Miksi luulet, että kumpikaan haluaisi moista?
Ja jos mukavaa seuraa etsit, niin jätäpä nuo pinnallisuudet pois ilmoituksestasi/vaateistasi, ja opettele keskustelemaan ihmisten kanssa sekä haluamaan keskustella heidän kanssaan. Siitä se lähtee.
Ette voi ihmiset olla noin saamarin hölmöjä. Miksi pitää tehdä niin keinotekoinen rajanveto netin ja oikean elämän(tm) välille? Miksi?
Siksi, koska täällä olevat ihmiset eivät halua ihmistä kokonaisuutena vaan etsivät täydellisiä sirpaleita omaan palapeliinsä. Valtaosa täällä ei edes tiedosta toimivansa tällä tavalla.
Täällä on vaikea tuoda itsestään esiin inhimillisiä puolia ja luonteenpiirteitä, koska valtaosa ihmisistä kuitenkin haluaa valita sinut pelkästään ulkoisten kriteerien perusteella.
luonteen piirteitäkin tuoda julki sähköposteissa. Ainakin minun treffaamani naiset ovat järjestään sanoneet minun vastaavan sitä millaisen vaikutelman itsestäni annoin sähköpostilla. Samaten kaikkein kiinnostavimmat tapaamani naiset ovat kyenneet ilmaisemaan itseään tekstissään. Tietenkin se itsensä ilmaisu tekstissä vaatii hiukan älykkyyttä, itsensä tuntemusta ja rohkeutta tuoda oma itsensä julki...toisaalta sinulta luulisi näitä löytyvän. Se on sitten asia erikseen löytääkö sellaisen vastakappaleen joka kykenee samaan ja hakee jotain muuta kuin noita mainitsemiasi sirpaleita. Itse haen aitoa ihmistä, mutta suurin osa naisista ei hakisi minua ulkonäkäni riittämättömyyden vuoksi. Onneksi sellaisiakin ihania naisia löytyy, jotka hakevat kokonaisuutta ja eivät vaadi kaikkien palojen täydellisyyttä ennen kuin kiinnostuvat:-)
Puhelinkeskustelutkaan eivät sitten olisi oikeaa elämää.Entäpä jos huutelee viereisiin pöytiin, sekin on viestintää.
Elokuvien katselukin on oikeaa elämää. Saat virikkeitä, sinussa syntyy tuntemuksia, ehkä ajatuksiakin.Jos ei olisi elämää, niitä ei syntyisi.
Tupakoin juuri nyt.Sekin on ihan oikeaa elämää.Sekin kuulemma tappaa - niin elämäkin.
Emme voi mitenkään kokea toista ihmitä täytenä kokonaisuutena.Osia, sirpaleitahan me hänestä saamme.Siksi kenelläkään ei ole toisesta ihmisestä täyttä, todenmukaista kuvaa. Edes omasta itsestä ei voi olla sellaista.
Epätäyteen on siis tyydyttävä.
"En tiedä, mikä minuun meni" kertoo, että kertojan persoonan sellainen osa, jota hän ei itsekään oikein tunne, astui mukaan touhuihin.
Saadaksemme toisen innostumaan itsestämme, annamme huomaamattamme hänelle kuitenkin väärää kuvaa itsestämme.Jotenkin automaattisesti tulee korostetuksi itsessään hyvinä pitämiään ominaisuuksia eli annamme ihannekuva itsestämme, mikä ei todellakaan ole tosikuva.
Nämä ihannekuvat saattavat sitten seurustellakin keskenään. Molemmat voivat luulla, että tämä on todellista kahden sielun kohtaamista.
Vasta arjen karskit tapahtumat romahduttavat näitä ihannekuvia.Silloin sanotaan helposti: "Olen pettynyt sinuun, etollutkaan sellainen kuin kuvittelin!"
Oikea kommenttim tällaiseen on: "Niin.Sinä todella kuvittelit!"
Hmmm...
Samaa miettinyt itsekin aina ajoittain.
Periaatteessahan se netti on ihan ok väylä.. Kirjoittelemalla selviää vastapuolesta enemmän kuin baarissa enempi vähempi änkyrässä tarinoidessa. Toisaalta touhu on suunnilleen yhtä anonyymiakin, verraten baariin.
TOIsaalta olen netin kautta ollut muutamankin naisihmisen kanssa treffeillä ja hiukkasen muutakin. Ainakin omasta puolestani sanon että ei se ole kuitenkaan (ainakaan vielä) kolahtanut. Baarissa (tai muualla luonnossa..) syntyneet viritykset ovat aina lähteneet siitä, että kiinnostus on paitsi järkiperäistä, niin myös ihanasti viettien aikaansaamaa. Netin kautta järjestyneillä treffeillä taas homma on ollut melkein joka kerta jotenkin, hmm- teennäistä. Vika ei ole ihmisissä joita olen tavannut, eikä kai minussakaan, vaan jotenkin siinä välissä.. Tietty jotkut ovat ulkoisesti kauniimpia ja jotkut taas toisella tapaa miellyttäviä olleet, mutta kuitenkaan en sitten ole livenä innostunut. Miksi? En tiedä.
Pohditaanpa. Miksi Sinä (aloittaja) tai minä haemme seuraa juuri netin kautta?
No minulle se on kai jotenkin korviketta, sillä en liikuskele kaupungilla niinkään usein sillä treffausmielellä. Toisaalta erosta selvineenä (Lopultakin!) olisi jo kiva löytää joku jota oikeesti rakastaa..
Netti ei mielestäni ole oikotie onneen, se on vain keino muiden joukossa Sen Oikean etsinnässä. Tavallaan se kai sijoittuu vanhan lehti-ilmoittelun ja kaverin järkkäämien sokkotreffien välimaastoon. Kannattaa muistaa, että tytöt&pojat on toisiaan tavanneet ja parituneet ns luonnonmenetelmällä jo sellaiset 30 000 vuotta (ainakin Homo sapiens sapiens) ja netin kautta sellaiset noin 7 - 9 vuotta..
Kumpikohan toimii varmemmin?
:=)
Minä haen seuraa netin kautta, koska en enään käy baareissa. Jos kävisin, niin silloin menen aika kupuu leppoisasti tuttujen kanssa, jota en ole tavannut aikoihin. Lisäksi en tarvitse alkoa sumentamaan aistejani. Paras paikka tutustumiseen olisi työelämä, jossa kohtaa puolituttuja tai sitten vakkari harrastuspaikka, jossa voisi vähitellen tutustua jo tuttuihin kasvoihin.
Kyllä minä mielellään löytäisin seuraa netin avulla, mutta kuten sanoin niin ihmiset etsivät toisiaan pinnallisin kriteerein. Tottahan toki ulkoiset piirteet täydentävät persoonaa ja sitä sielunkumppanuus vaikutelmaa.
ovat pariutuneet luonnonkonsteilla iät ja ajat, mutta toisaalta he ovat tehneet lapsensa heti sukukypsiksi tultuaan ja pari on pysynyt pakosti yhdessä, koska muuten lapsille on tullut noutaja. Nykyään moni 30v ja siitä vanhempi on yksinäinen, joko uran, eron tms. pakottamana ja koska suurin osa ympärillä olevista saman ikäisistä on jo pariutunut laskee todennäköisyys kumppanin löytämiseen normaali elämässä rajusti. Ne joihin törmäät ovat varmemmin kaiken maailman jämäpaloja joiden kanssa ei ole hyvä olla. Tähän ongelmaan netti auttaa...täältä on paljon helpompi löytää niitä vapaita ihmisiä joiden kanssa on henkisesti samalla aallonpituudella kuin luonnossa. Tuo "teennäisyys" voi tietenkin välillä olla ongelma, mutta ainakin itse olen huomannut sen helpottavan nopeasti jos vain on kärsivällisyyttä tutustua toiseen rauhassa. Jos odottaa välitöntä kolahdusta ensitreffeiltä, niin ongelmia saattaa olla edessä. (Itselläni ainakin syvään uurrettu rintaväli ja muhkeat tissit saavat hyvin helposti minussa aikaan "välittämän kolahduksen", mutta olen jo sen verta vanha että tiedän etten jaksaisi mokomaa helyä yhtä yötä kauempaa...luontomme ei aja meitä kohti onnellista elämää. Se on hyvä pitää mielessä.)
Minä olen ainakin löytänyt sielunkumppanin netistä. Se tuntuu nyt jälkikäteen ihan normaalilta, mutta kun kuuntelen ihmisten kokemuksia, niin vähemmistössähän tässä taidetaan olla.
jos ei kelpaa sellaisena kun on tarjolla, niin voi voi sitten...
Hyvin yksinkertaista se vaan on. Tällainen ei vaan ollut sulle tarkoitettu ja varmasti sellainen vielä kohdalle tulee. Itse ainaskin uskon näin.
mutta ei se helppoa ole. Toisaalta ei se ole helppoa missään muuallakaan. Hyvin harva parisuhde oikeasti perustuu "sielunkumppanuuteen".
Eikö ole kummaa, että sielunkumppani löytyy paremmin ystävyyssuhteeseen, mutta ei parisuhteeseen? Minulla on useampi "paras kaveri", joiden kaikkien kanssa olen sielullisesti samalla tasolla. Parisuhteessa vaan on liikaa sekoittavia tekijöitä. Itse pystyn kyllä hyvään pitkään suhteeseen, mutta valitettavasti nyky ihmiset ovat niin levottomia ja haluavat elämäänsä extremeä perusarvojen kustannuksella.
jota harvalla on mahdollisuus vaatia...
Siten todennäköisemmin löydät sieluntoverin - tai ainakin säästyt hukkaamasta aikaa (sinun kannaltasi) ihan mahdottomiin tapauksiin; siis niihin, jotka "pelästyvät" sisintäsi!
Pinnallisuuteen liittyen: monilla on tarve esittää itsensä menevänä ja iloisena tyyppinä, jolla kaikki asiat reilassa - "vain Sinä puutut!" Oikeasti melkein kaikki kokevat yksinäisyyttä ja alakuloisuutta - mutta tätä ei -jostain kumman syystä- saa kertoa. Jos joku suoraan sanoo, olevansa yksinäinen, toinen samanlainen (!) skippaa hänet oitis tylsänä luuserina... voi meitä.
En enää jaksa uskoa, että sielunkumppani löytyisi netin kautta. Ainakin sen "tunnistaminen" virtuaalimaailmassa on huomattavasti vaikeampaa, kuin live-elämässä kohdatessa.
Olen muutamaan otteeseen viime vuosien aikana kokeillut nettitreffailua. Olen tavannut "ihan kivoja", OK-miehiä. Mutta en ole kokenut mitään sellaista kuin joskus, kun suuri ihastuminen ja rakastuminen on osunut kohdalle esim. opiskelijaelämässä.
Virtuaalitutustuminen voi olla syvällistä, henkevää, tavallaan antoisaa ja tuntua läheiseltäkin, mutta joku olennaisen tärkeä aspekti on puuttunut aina netin kautta tutusteltaessa.
Ehkä itseäni häiritsee ennen kaikkea se, että treffipalstalla kaikki ovat niin tarkoitushakuisesti kumppania hakemassa. Elämäni suurimmat ihastukset ovat osuneet kohdalle arkisissa ympyröissä ja syttyneet pikku hiljaa tutustumisen kautta opiskelun tai työn merkeissä.
Valitettavasti nykyään minulla ei arkielämässä ole paljon tilaisuutta tutustua uusiin ihmisiin. Nettitreffailu kuitenkin tympäisee ja tuntuu siinä määrin epäsopivalta, että siihen en enää usko. Haaveilen, että jonain päivänä vielä odottamattomissa olosuhteissa kohtaan sen oikean... Ja jos en, niin ei sitten.
"Vain yksi rakkaus on se oikea" on todella huuhaata. Se, että todella sytttäviä ihmisiä kohtaaharvoin, johtuu varmaan siitä, että ihastuminen ja rakastuminen ovat mahdottoman paljon energiaa vievää mielentilaa. Ei sellainen voi olla koko ajan päällä, muuten palaa äkkiä loppuun.
Aika pienistä valikoimista minunkin suuret rakkauteni ovat löytyneet, mutta ovat kuitenkin löytyneet. Rakastumismahdoollisuuksia ajatellen tilanne on siis todella runasasantinen.
Tällaisia pieniä piirejähän maailmasssa on miljoonia!
Rakastuneisuuden ja eroottisen aktiviteetin mielentilassa parhaiten minulle sopii tietysti ihminen, joka samalla hetkellä on minun suhteeni samasssa mielentilassa.
Parhaalta mahdolliseltakin tällaiselta suhteelta on kuitenkin turha toivoa kestävyyttä.Mielentilat ihmisessä vaihtelevat kuin tuuli ja rankanihanista tuntemuksista huolimatta ensi viikolla voi ollakinjo eri tuulella.
Pysyvyyttä on etsittävä vähemmän hurmoksessa topahtuvasta tutustumisesta.Saa suhteellisen oikeanoloisen arkikuvan toisesta.
Vanhempien järjestämät avioliitot perustuvat tällaiseen, ja ne kestävätkin - ovat kestäneet - usein romanttisessa eroottismielentilassa solmittuja liittoja paremmin. Siinä ollaankuin hyvän kaverin kanssa naimisissa, mutta nautintoja ajatellen onneksi toinen on sukupuolta, joka saa minut syttymään seksuaalisesti.
Saatat olla hallitseva ja jos vielä olet tyyppiä, joka ei arvosta hissukkaa vierellään, niin yhtälö vaikuttaa varsin vaikealta toteuttaa, sillä jos et kykene antamaan toiselle tilaa, niin tämä kyllä järjestää sitä omalla tavallaan, eli hankkiutumalla sinusta mahdollisimman kauas.
kanssako sen sielunkumppanuuden vain saavuttaa? Jopa on typerä ehdotus. Hissukka löytää luultavasti sielunkumppanin toisesta hissukasta jne...Sielunkumppanuudessahan on nimenomaan ideana olla yhteensopiva ilman, että kummankaan pitää muuttaa itseään yhtään miksikään. Kyllä se mahdollista, mutta vaikeaa se on kaikille. Ehkä erityisen vaikeaa se on juuri hissukoille, jotka eivät ole edes varmoja siitä ketä itse ovat. Löydä siinä sitten sokkona itsellesi sielunkumppani.
Olen samalla linjalla kanssani. Ehkäpä siksi, että sinäkin olet miettinyt näitä asioita pidemmälle. Olen sen verran elämää nähnyt ja henkisesti kasvanut ihminen, että en missään mielessä jyräisi ketään parisuhteessa enkä missään muussakaan suhteessa.
On totta, ettei minulle sovi hissukka. Ei ainakaan sellainen hissukka, kuka ei halua paljastaa itsestän mitään ja siinä sivussa mukautuu minun linjavetoihin. Ihminen, kuka ei paljasta itsestään mitään on varsin petollinen elämänkumppani. Sellainen lumipallo voi aikaansaada massiivisen lumivyöryn sulkeutuneella elämäntyylillä.
Minä olen suhteessani avoin siksi, että toiselle tarjoituu näköala minun hyviin ja heikkoihin ominaisuuksiin. Avoimessa vuorovaikutuksessa on mahdollisuus kehitää parisuhdetta molempia tyydyttäväksi. Jos kommonikaation on yksipuolista niin silloin suhde ei kehity ja jompi kumpi osapuoli (todennäköisesti sulkeutunut tapaus) marssii tiehensä.
Minä olen avoin: kerron asioistani ja tunteistani. Ex-Mieheni oli toista maata. Alussa hänen mykän rauhallinen järkähtämättömyytensä vaikutti turvalliselta, joskin toisinaan ajattelin, että minulla on kivi miehenä. Yritin etsiä sisäänpääsyä hänen mieleensä ja ajatuksiinsa. Hän oli kuin Kafkan Linna - ja minä turhautunut K. Vuosien mittaan totuin mieheni "matalaprofiiliseen" persoonaan.
Kunnes eräänä päivänä kävi ilmi, että hän on tehnyt osoitteenmuutoksen. Itse ei vaivautunut edes kertomaan hankkineensa oman asunnon. Kysyin, miten hän näin yht´äkkiä vain päättää lähteä. Mies vastasi, että oli miettinyt sitä jo vuosia.
Ei mieheni ollut hissukka. Ehkä kommunikaatiohäiriöinen?
tosiaankin ehkä hän oli.?
Tälläiset ääritapaukset ei ole tietenkään hyviä suuntaan tai toiseen.
Molempien tulee antaa toiselle hiukan tilaa ja jos hyvin käy niitä yhteisiä juttuja syntyy ihan itsestään.
Minun mielestä on myös osattava ottaa tilaa.
On epäreilua mukailla toista ihmistä vuosikausia ja sitten yllättäen todeta ettei olekkaan koskaan ollut tyytyväinen mihinkään.
Niinpä, täytyy myös pitää pintansa...mun seurassa ei sellaiseen ole kyllä tarvetta. Ainakin uskon, että sen verran löytyy hienotunteisuutta.
Jos toinen on sen oloinen, ettei omaa tahtoa ole lainkaan, emme pääse edes alkuun.
Kyllä molemmilla pitää olla jotain annettavaa ja tasapainon vallita, niin tunne- kuin älylllisellä puolella.
Niin itsestään selvää ja kuitenkin niin vaikeaa.
Minä ainakin uskon ja jopa tiedän, että voi löytää sen oikean IHMISEN. Olen joitakin tavannut ja hienoja naisia ovat olleet. Ne jotka ensimmäisenä kuvaa pyytävät ovat hieman hakoteillä asian suhteen. Itse en edes voi omaa kuvaani antaa, oman asemani takia mutta silti täytän kyllä vaativatkin laatukriteerit :)
Toki olen ollut myös rahanpyynnin / seksin myynnin kohteena, kun hölmöyksissäni pistin tuon palkkasumman tietoihini. Lisäksi muutama nainen tehnyt välistävetoja jättämällä tulematta mutta ne on pieniä asioita. Vaikka olen asiallinen ja ok näköinen mies, jolla vielä asiatkin kunnossa, ei kelpaa niin ihmettelen asiaa. No meillä erilaisia motiiveja ja kaikki ei voi edes menestyvää miestä kestää, vaikka ei kuljekaan nokka pystyssä. Sama pätee varmasti naisiin. Pitääkö naiset paikkansa, että kauniin naisen vaikea löytää miestä? Minulla on sellainen tunne, koska hieman samoja ajatuksia miehenä koen.
Nettitreffit on kuitenkin hieno asia ja antaa minunlaiselle miehelle, joka ei ehdi baarissa juosta, eikä edes välitä, tavata mielenkiintoisia naisia ja varmasti myös sen yhden (yksi riittää :)) Mutta Matti Vanhaselle ei kyllä käynyt hyvin nettitreffailussa, minä silti uskon siihen1
Vastaus on siis KYLLÄ tuohon kysymykseesi!
PS ei ehkä se ensimmäinen mutta kyllä sopivia löytyy :)
" Pitääkö naiset paikkansa, että kauniin naisen vaikea löytää miestä?"
En usko, että pelkkä kauneus vaikeuttaa miehen löytämistä. Uskoisin, että hyvännäköisillä ja vähän hömpillä naisilla on paljonkin vipinää miesrintamalla. Mutta kyllä homma vaikeutuu, jos sattuu olemaan kaunis, älykäs, mukava ja hyvän itsetunnon omaava. Vaikka itse olisi suvaitsevainen, niin mies kuitenkin juoksee pois kun naisesta löytyy muutakin kuin ulkokuorta. Tyypillistä on, että kaunis ja fiksu nainen saa paljon ihailijoita, mutta kukaan ei uskalla lähestyä.En oikein ymmärrä tätä miehen logiikkaa eli miksi mies ei ota sitä minkä oikeasti haluaa?
ap.aloittajan kanssa täysin samaa mieltä kokemusten kautta. Enää en asiaa ihmettele, koska raadollinen tutuus on, treffipalstoilta ei löydy tai on ns. "neulan etsintää heinäsuovasta". Ihailijoita riitti, yleviä kehuja ja kommentteja, mutta harva uskaltautui lähestymään, joista yksikään ei myöhemmässä tutustumisen vaiheessa ollutkaan aivan ehyt persoonaltaan.
Mä löysin netistä vuonna 2003 todellisen sielunkumppanin.Kirjoiottelimme ko,misen kuukautta ennen tapaamista.Se tapaaminen sitten suistikin meidät kivasti yhteen.
Seurustelimme nelisen kuukautta, ja se meni hienosti. Ero tuli kuitenkin, mutta olemme silti yhä sielunkumppaneita.
Koska olen nyt täällä, odotan kai saavani uudenuutukaisen sielunkumppanin.Sellaiosen löytyminenhän innostaa kummasti elämään.
Etsin vain tuolta omasta nurkstani