Olemme seurustelleet avomieheni kanssa 3 vuotta ja käytännössä meillä menee hyvin.
Olemme molemmat 20 vuotiaita.Olen ollut pienestä asti hyvin ikäistäni kypsempi,lapsuuteni kun sitä vaati.Seurustelumme aikana olen saanut taistella menneisyyteni kanssa ja onneksi mieheni on tukenut minua pääsemään yli tietyistä asioista.Hän on armeijassa vielä toiset puoli vuotta.Päätöksen jäämisestään sinne vuodeksi hän teki,kysymättä minulta mielipidettä,vaikka minä tasa-arvoisesta suhteesta sitä odotin.Mutta nyt olen kyllä ylpeä hänen saavutuksista ja olen itse kasvanut kovasti henkisesti.
Jouluna hän jätti minut yksin,vaikka lupasi tulla viettämään illalla yhteistä joulua kanssani,molempien ensin sukuloitua(Meillä ei ole ollut varaa ajokortteihin,eli yhdessä kiertely ei ole ollut vielä mahdollista)Lopulta hän ilmoitti että haluaa olla oman perheensä kanssa illan.Itkin sitten koko aatto illan ja valehtelin naapureille hymyssä suin että kyllä me yhdessä joulua vietetään.Siitä keskusteltiin paljon,että enkö MINÄ ole myös osa hänen perheestä.Annoin anteeksi,koska ymmärrän että hänen on tässä iässä vielä vaikea itsenäistyä ihanasta perheestään.
Nyt asiat ovat olleet hyvin,mutta nyt hän haluaisi lukea itsestään jonkun ylemmän herran armeijaan ja opiskelu vaatisi muuttamista edes takas kahdella paikkakunnalla,joilla en ole edes käynyt.Hän ei lähde sinne,mikäli minä en lähde mukaan.Olemme jutelleet asiasta kovasti,kuinka se sekoittaa aika paljon minun vaivalla vakaaksi rakentamani elämän ja joudun taas kerran unohtamaan omat tarpeeni.
Sanoin hänelle että olen valmis tukemaan häntä,mutta pelottaa kovasti teenkö kaiken turhan takia.Minun pitää unohtaa omat opiskeluhaaveeni,työni ja turvallinen elämäni.
Luuletteko palkitseeko tämä minun jatkuva anteeksi anto hänen oikuilleen ja muuttaminen hänen vuokseen?Haluan olla hänen kanssaan ja näen hänet hyvänä isänä lapsilleni sitten myöhemmin.Haluaisin kuulla muiden ihmisten mielipiteitä.
Olemme molemmat 20 vuotiaita.Olen ollut pienestä asti hyvin ikäistäni kypsempi,lapsuuteni kun sitä vaati.Seurustelumme aikana olen saanut taistella menneisyyteni kanssa ja onneksi mieheni on tukenut minua pääsemään yli tietyistä asioista.Hän on armeijassa vielä toiset puoli vuotta.Päätöksen jäämisestään sinne vuodeksi hän teki,kysymättä minulta mielipidettä,vaikka minä tasa-arvoisesta suhteesta sitä odotin.Mutta nyt olen kyllä ylpeä hänen saavutuksista ja olen itse kasvanut kovasti henkisesti.
Jouluna hän jätti minut yksin,vaikka lupasi tulla viettämään illalla yhteistä joulua kanssani,molempien ensin sukuloitua(Meillä ei ole ollut varaa ajokortteihin,eli yhdessä kiertely ei ole ollut vielä mahdollista)Lopulta hän ilmoitti että haluaa olla oman perheensä kanssa illan.Itkin sitten koko aatto illan ja valehtelin naapureille hymyssä suin että kyllä me yhdessä joulua vietetään.Siitä keskusteltiin paljon,että enkö MINÄ ole myös osa hänen perheestä.Annoin anteeksi,koska ymmärrän että hänen on tässä iässä vielä vaikea itsenäistyä ihanasta perheestään.
Nyt asiat ovat olleet hyvin,mutta nyt hän haluaisi lukea itsestään jonkun ylemmän herran armeijaan ja opiskelu vaatisi muuttamista edes takas kahdella paikkakunnalla,joilla en ole edes käynyt.Hän ei lähde sinne,mikäli minä en lähde mukaan.Olemme jutelleet asiasta kovasti,kuinka se sekoittaa aika paljon minun vaivalla vakaaksi rakentamani elämän ja joudun taas kerran unohtamaan omat tarpeeni.
Sanoin hänelle että olen valmis tukemaan häntä,mutta pelottaa kovasti teenkö kaiken turhan takia.Minun pitää unohtaa omat opiskeluhaaveeni,työni ja turvallinen elämäni.
Luuletteko palkitseeko tämä minun jatkuva anteeksi anto hänen oikuilleen ja muuttaminen hänen vuokseen?Haluan olla hänen kanssaan ja näen hänet hyvänä isänä lapsilleni sitten myöhemmin.Haluaisin kuulla muiden ihmisten mielipiteitä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsellisempaa kuin skappari et voi löytää, kyllä aikuisen miehen pitäisi selvitä jokunen kuukausi itsekseenkin, etkä sinä pääse asumaan koulutus alueelle. unohda koko juttu
Jospa sä istuisit ihan alas pöydän ääreen, rauhoittuisit ja miettisit ihan tyynesti mitä asioita suhteelta haluat, kirjaa ne vaikka paperille. Sitten vedät paperille pystyviivan ja sen toiselle puolelle merkitset missä määrin nämä toiveesi toteutuvat nykyisessä suhteessasi. Siinä missä unelmien ja todellisuuden erotus näyttää ammottavan suurelta on suhteenne kipupiste ja näistä sun tulisi kyetä keskustelemaan kumppanisi kanssa. Jos alkaa tuntua siltä että ennemmin helvetti jäätyy ja Pohjois-Korea järjestää yleiset vaalit kuin kompromissi löytyy välillenne niin kannattanee ruveta mietiskelemään suhteestapoistumissuunnitelman tekoa (no järkevällä ihmisellä tuo suunnitelma on jo valmiina olemassa suhteeseen ruvettaessa). Mutta voihan olla että miehesi tulee vastaan huomatessaan että nämä asiat ovat sinulle tärkeitä.
Kysehän ei siis ole ollut siitä,etteikö meidän suhteessa voisi keskustella.Keskustelemme asioista hyvin paljon,ja otamme toisen näkökannan usein huomioon ja mieheni varmasti aikuistuessaan ymmärtää sanan merkityksen paremmin.Olen jo nyt huomannut parannusta siinä,että nykyään hän ajattelee ennen minua kuin päättää asioista.Arvasin kyllä että ikämme aiheuttaa hieman negatiivisia mielipiteitä.Tiedän mitä tältä suhteelta haluan ja tiedän saavani sen tulevaisuuden minkä toivon saavani.Mieheni haluaa samoja asioita elämältä kuin minä.Pienellä työllä olen saanut mieheni avautumaan enemmän.Halusin vain mielipiteitä asiaan jota itse mietin,kun ei ole ketään kuka minua ymmärtäisi.Ei kai minun kannata kaikin puoli hienoa suhdetta pilata sillä että pelkään muutoksia?Unelmani toteutuvat tässä suhteessa,missä minua ei lyödä ja mieheni ei ole eikä hänestä tule alkoholistia.Mitään muuta en koskaan ole toivonut kuin turvallisen suhteen.Jos minä saan sen häneltä,olenko minä valmis antamaan hänelle tarpeeksi tukea opiskeluun?Kiitos sinulle mielipiteestä.Lisää neuvoja kaipaisin.Ammatinvalinta on jokaisella oma,joten siitä asiasta ei mielestäni kellään pitäisi olla sanomista,eli aiheettomat kommentit säästäkää muille.
sain sen käsityksen, että sinä olet ennen joulunviettohässäkkää saanut poikaystävältäsi paljon periksi. Eikö nyt ole jo hänen vuoronsa?
Puhut sinun vaivalla rakentamastasi elämästä. Eikö tuo aika pitkälti sulje poikaystäväsi ulkopuolelle? Entäs hänen haaveensa ja unelmansa?
Taidatte haluta aika pitkälti eri asioita elämältä. Teidän täytyy siis olla paitsi mukautuvaisia, myös pitää kiinni omista haaveistanne ja unelmistanne.
Jos ura puolustuvoimissa on nuorelle miehelle tärkeää, siihen kannattaa silloin panostaa. Välimatkat ovat toki ikäviä, mutta eihän se opiskelu loputtomiin kestä.
Kuulostaa vähän siltä että olette erittäin liimautuneita toisiinne. Ehkä välimatka ei olekaan pahasta? Jos te todellakin olette toisillenne oikeat kumppanit, tuosta ei muodostu ongelmaa.
Tsemppiä valintoihin, ja muistakaa olla ajattelematta vain ja ainoastaan omaa etua. Se nimittäin tappaa kaikki tunteet todella tehokkaasti.
On vaikeaa muodostaa ajatukset tekstiksi niin että jokainen ymmärtäisi mitä ajaa takaa.Minä alunperin hänelle työtä armeijan leivissä ehdotin,koska hän viihtyy siellä ja on ns.erähenkinen.Hän tyrmäsi idean,joten minä ryhdyin suunnittelemaan omaa opiskelua täällä.Emme ole riippuvaisia toisistamme,kuten sanoin olen hänen armeijan aikana vahvistunut henkisesti.Molemmilla on haaveensa,minun lähinnä liittyy perheeseen ja ammattiini nuorten hyvinvoinnista.Hän on lähinnä kuin tuuliviiri,tänään haluaa toista ja huomenna toista.Olen yrittänyt kannustaa häntä hänen valinnoissaan mutta tämä muuttaminen edes takas eri paikkakunnilla vaivaa minua.Eihän minun olisi pakko muuttaa hänen mukanaan mutta sitten emme juuri näkisi viiteen vuoteen.
Parisuhde vaatii aina kompromissien tekoa, mutta kun puhut omien opiskeluhaaveiden, työn ja turvallisen elämän uhraamisesta, ainakin mulla alkaa hälytyskellot soimaan.
Ota huomioon myös se ettei uudelle paikkakunnalle sopeutuminen ole välttämättä helppoa, varsinkin jos miehes tulee olemaan kiireinen opiskelujen kanssa eikä ehdi huomioida sua. Uusien ystävien löytäminen saattaa myös viedä aikaa varsinkin jos et itse tiedä mitä aiot uudella paikkakunnalla tehdä. Yksinäisyys ja vaara masentua on mun mielestä yks riski tuossa muuttamisessa.
Kannattaa tosi tarkasti punnita niitä uhrauksia joita tekee parisuhteen vuoksi, sillä se suhde harvemmin on kuitenkaan ikuinen kun taas sä joudut elämään niiden tehtyjen päätösten kanssa aina. Tsemppiä, toivottavasti saatte ratkaistua asiat!
Kukaan ei kai kokematta voi tietää miten elämässä käy..Itse pelkään juuri tätä muuttoa ja uutta paikkaa.En kovin helposti luota uusiin ihmisiin.Olen nyt miettinyt siirränkö omat haaveeni myöhemmäksi,ehtiihän sitä..?En halua kuulua niihin ihmisiin jotka tavallaan jo odottavat suhteen kaatumista,koska eivät luota siihen että rakkaus kestää jos suhteessa vain osaa elää.Mistä tietää onko valmis vain lähtemään uuteen paikkaan,ilman omaa päämäärää,toisen takia?
Pitkä parisuhde vaatii aina kompromisseja. Kummankaan ei silti pitäisi joutua joustamaan liiaksi ja pohjata koko elämäänsä vain parisuhteelle. Onko kummallakaan uudella paikkakunnalla esimerkiksi mahdollisuutta opiskella haluamaasi alaa? Toisen uran tukeminen ei tuossa vaiheessa vaadi omien unelmien hylkäämistä eli neuvon sinua pitämään kiinni opiskelusuunnitelmistasi. Ei eri paikkakunnilla asuminen opiskelun takia parin vuoden ajan suhdetta kaada (kokemusta on), ei edes vuosi vaihdossa tms, jos suhde on vakaalla ja hyvällä pohjalla ja luottamus toimii.
Miehelläsi ei ole oikeutta vaatia sinua hylkäämään työtäsi ja opiskelujasi hänen vuokseen eikä toisinpäin. Tasavertaisessa suhteessa tästä ei tule ongelmaa. Opiskelujen aikana asuminen eri kaupungeissa on siinäkin mielessä hyvä, että vuoronperään saa rauhassa keskittyä opiskeluun ja harrastuksiin ja sitten taas ilman stressiä siihen toiseen.
Tulevia joulua ajatellen, voisitte esimerkiksi vuorotella molempien sukulaisten luona ja varata esim. Tapaninpäivän kahdenkeskiseen joulun viettoon, etenkin jos kummankin sukulaiset asuvat kauempana.
Miten pitkä välimatka teille tulisi jos miehesi muuttaisi sinne toiseen kaupunkiin?
Kaukosuhteessa ei muuten ole mitään pahaa jos pystytte näkemään joka vkoloppu ja esim kesällä pitempiä ajanjaksoja. Molemmat saavat tilaa opiskella yms. ja yhdessä vietetty aika on yleensä laatuaikaa jos tunteet säilyvät.
Jos muutat hänen perässään sinne, todennäköisesti pitkästyt ilman ystäviä jne.. Miehelläsihän riittää kyllä tekemistä opiskelujen puolesta.
Harkitkaa kaukosuhdetta vakavasti, se on neuvoni.