Minä ja miesystäväni olemme seurustelleet puolisen vuotta. Mieheni on uskovainen, mutta ei mikään 'tiukkapipo' siinä mielessä, että käyttää alkoholia ja on varsin 'liberaali' käsityksissään. Hänen uskovaisuutensa on ollut itse asiassa positiivinen asia, koska se on tuonut suhteeseemme henkevät keskustelut aiheesta kuin aiheesta - en ole kenenkään kanssa käynyt yhtä syvällisiä keskusteluja kuin hänen kanssaan.
Suhteemme on tähän asti menneyt suorastaan loistavasti; olemme olleet kaikesta yksimielisiä, ja todenneet useasti, kuinka samanlaisia olemme.
Mies, nimenomaan hän, on suunnitellut tulevaisuutemmekin 'valmiiksi', eli kertonut haluavansa kanssasi naimisiin ja kaikkea muutakin. Itse olen ollut vähän varauksellisempi, koska haluan edetä rauhassa.
Kunnes tapahtui seuraavaa: Meidän piti muuttaa yhteen asumaan. Mies teki viime tingassa 'takinkäännön' vedoten talouteensa. Asia olisi ollut hoidettavissa helposti minun tuloillani. Kun tästä asiasta miestä arvostelin, siis sovitun asian pyörtämisestä (ensimmäinen riitamme siis), mies ilmoitti, että hän ei "nyt tässä tilanteessa voikaan jatkaa suhdettamme, koska uskon asiat askaruttavat häntä ja hänen on saatava ola yksin", ja "jatkamme sitten suhdettamme kun hän on saanut selvitetyksi nämä asiat päässään, jos vielä olen vapaana".
Arvaatteko olenko shokissa?! Miehen aikaisemmat suhteet ovat olleet lyhyitä. Hänella on lapsia useista liitoista, ja nämäkin suhteet ovat päättyneet lyhyeen, eli hän on jättänyt pienet lapsensa kokonaan lasten äidin hoidettavaksi.
Nämä tosiaasiat toki mietityttivät minua suhteemme alussa, mutta minulla ei ole tapana tuomita muita heidän valinnoistaan.
Kun nyt pyydän miestä tulemaan luokseni selittämään, miten hän voi tehdä tämän minulle, mies sanoo, etei voi tulla, koska "tunteet tulisivat liiaksi mukaan, joten on parempi, että emme tapaa".
Onko kukaan teistä kokenut mitään vastaavaa? Voitteko kertoa kokemuksianne. Otan kiitollisena vastaan kaikki (asialliset) kommentit.
Suhteemme on tähän asti menneyt suorastaan loistavasti; olemme olleet kaikesta yksimielisiä, ja todenneet useasti, kuinka samanlaisia olemme.
Mies, nimenomaan hän, on suunnitellut tulevaisuutemmekin 'valmiiksi', eli kertonut haluavansa kanssasi naimisiin ja kaikkea muutakin. Itse olen ollut vähän varauksellisempi, koska haluan edetä rauhassa.
Kunnes tapahtui seuraavaa: Meidän piti muuttaa yhteen asumaan. Mies teki viime tingassa 'takinkäännön' vedoten talouteensa. Asia olisi ollut hoidettavissa helposti minun tuloillani. Kun tästä asiasta miestä arvostelin, siis sovitun asian pyörtämisestä (ensimmäinen riitamme siis), mies ilmoitti, että hän ei "nyt tässä tilanteessa voikaan jatkaa suhdettamme, koska uskon asiat askaruttavat häntä ja hänen on saatava ola yksin", ja "jatkamme sitten suhdettamme kun hän on saanut selvitetyksi nämä asiat päässään, jos vielä olen vapaana".
Arvaatteko olenko shokissa?! Miehen aikaisemmat suhteet ovat olleet lyhyitä. Hänella on lapsia useista liitoista, ja nämäkin suhteet ovat päättyneet lyhyeen, eli hän on jättänyt pienet lapsensa kokonaan lasten äidin hoidettavaksi.
Nämä tosiaasiat toki mietityttivät minua suhteemme alussa, mutta minulla ei ole tapana tuomita muita heidän valinnoistaan.
Kun nyt pyydän miestä tulemaan luokseni selittämään, miten hän voi tehdä tämän minulle, mies sanoo, etei voi tulla, koska "tunteet tulisivat liiaksi mukaan, joten on parempi, että emme tapaa".
Onko kukaan teistä kokenut mitään vastaavaa? Voitteko kertoa kokemuksianne. Otan kiitollisena vastaan kaikki (asialliset) kommentit.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos ei vaikeuksia ole, niin kyllä niitä järjestyy jatkossa!!!!
ja kaveri oli ihan seksihullu suomeksi sanottuna. Sillä oli eri naisia ja muutenkin hihhuli tyyppi. Ei se mitään todista, että on uskovainen. Moraalikäsitykset voi omassa elämässä olla mitä on ja sitten tehdään parannusta Jumalan avulla.
Erään teologin kanssa tapailin vähän aikaa. Oli kiva keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta yhtenä kertana se tuli ihan hulluksi(en nyt kerro yksityiskohtia, mutta alkoholilla oli osuutta asiaan) ja katkaisin välit häneen. Onneksi pääsin koko tyypistä eroon.
Kuvaan voi kuulua tosiaan mm. seksihulluus (myös pornoluolat), muiden manipulointi, ja korostetusti tiettyjen sanojen viljely puhessa kuten "rehellisyys" "avoimuus" etc. Pelkkää bluffia. Ja "synteihin" haetaan sitten helpotusta sieltä jostain "ylempää"...
jo kirjoittamasikin kerro oleellisimmat asiat ko. miehestä.
"Miehen aikaisemmat suhteet ovat olleet lyhyitä. Hänella on lapsia useista liitoista, ja nämäkin suhteet ovat päättyneet lyhyeen, eli hän on jättänyt pienet lapsensa kokonaan lasten äidin hoidettavaksi." Eli miehesi haluaisi siirtyä seuraavaan naiseen.
Milla ihmeen perusteella sina valitset ystavasi ellei "ei ole tapana tuomita muita heidän valinnoistaan".
Tapa miten ihmiset valitsevat on kaiken perusta. Se nayttaa onko ihmisella oikeudenmukaisuutta, karakteria, hajuakaan oikeasta ja vaarasta. Toisin sanoen jos sina et muuta ajatuksenjuoksuasi, sina tulet olemaan hyvin, hyvin pettynyt myos seuraavaan aviomiesehdookkaaksesi.
Katso nyt tuotakin miesta: Kertomasi mukaan han on valinnut siittaa lapsia sinne sun tanne ja jattaa aidit taysi omien onniensa nojaan. Vai onko tuo lurjus kenties niin varakans etta hanella on taloudellisesti mahdollisuus yllapitaa haaremia?
Entas tuo jatkuva valehtelu hyvauskoisille naisille saadakseen ilmaisia sangynlammittajia.
Entas tuo jatkuva valehtelu hyvauskoisille naisille varastamalla heilta aikaa jonka he (kuten sina) voisivat kayttaa kunnon aviopuolison etsintaan ja valitsemiseen.
Kuinka ihmeessa sina VOIT olla noin huulestavedettava, varsinkin kun mies jo alussa liehutteli punaisia varoituslippuja kertoessaan mika konna han oikeasti on.
Hyvä kysymys tuo viimeinen kysymyksesi.
Tähän vastauksena on se, mitä tuossa aloituksessani jo kerron, eli että suhteemme perustui niin paljon henkevälle keskustelulle, joka oli hyvin antoisiaa. Meillä EI ollut ristiriitoja. Hälytyskelloni toki alkoivat soida tietyistä ristiriitaisuuksista, mutta vasta todellinen ristiriitatilanne, eli riita, paljasti kaiken.
En myöskään itse kaavaillut tästä miehestä aviomiestä, yksinkertaisesti, koska haluan tutustua rauhassa, ja vasta pidemmän tutustumisen jälkeen päätän, haluanko sitoutua todella vakavasti. Avioliitto ei ollut minulle kynnyskysymys, hänelle oli. Mutta tämähän ei tässä tilanteesta paljoa helpota, koska olin silti tosissani hänen suhteensa.
Esim. uskonlahkojen johtajathan on usein hyvin karismaattisia, mutta samalla saattavat olla täydellisen sairaalloisia narsistisia muiden manipuloijia, esimerkkinä nyt vaikka Jenkeissä se yksi tapaus, jossa 'johtaja' johdatti alamaisensa kirkon sisälle ja sytytti palamaan.
Suomessa eräs kristillinen seurakunta piti yhteisöään kotipaikkakunnallani ja siellä oli kaikenlaista hämäräperäistä toimintaa. Jälkeen päin sain kuulla kuinka yksi "saarnajohtaja" oli ennen kotipaikkakunnalleni muuttoa edellisessä paikassa pyytänyt erään ahdistuneen perheenäidin henkilökohtaiseen tapaamiseen muka rukoillakseen tämän puolesta ja sitten tää äijä oli alkanut iskemään sitä naista...että voitaisko olla silleen. Vittu mitä touhua.
Paikan vaihto takaa sen että voi aina alottaa touhun alusta uusien naisten kanssa. Kukaan ei osaa epäillä mitään..
On kokemusta, mutta ei seurustelusta, vain ystävyyden tasolla.
Minulla on/oli kaksi miespuolista, uskovaista ystävää. Toinen luopui joku vuosi sitten uskostaan kokonaan, koska se ei tuonut vastauksia hänen elämänsä ahdistaviin kysymyksiin.
Toinen on edelleen uskossa, ja on ahdistunut ihminen. Ja ihmisenä todella syvällinen.
Eivät ole näitä "herännäisiä", vaan usko tulee kodin perintönä.
Tuntu pahalta, että usko menee henkilökohtaisen onnen edelle. Silloin eivät asiat ole ihan tasapainossa.
tunnen myös monia joilla usko tulee ns.veren perintönä ja kyllä siihen porukkaan mahtuu kaikenlaista.
Esimerkiksi eräs tyttö vei ihan reippaasti isän juuri syntyneeltä vauvalta eli mitäpä tästä sanoi raamattu? Toinen petti ihan sumeilematta kundikaveriaan ja oli muutenkin tosi ilkeä ihminen, ihan naurattaa tuo uskon taakse piilotuminen, kaikki nämä ovat käyttäytyneet niin etteiheissä ole vikaa. Mutta kyllä sen huomaa kun kotona on ollut niin tiukkaa esim. seksivalistuksessa että kaikenmailman sikailuja perustellaan sillä että sehän on kohtalo ja näin on määrä tapahtua..hih...mikä oiva selitys sukupuoliseen holtittomuuteen...johdatusta, johdatusta...
Olen huomannut myös tuon että psyykkisesti aika ahdistuneita ovat toiset, juuri ne jotka eivät ajattele asioita omilla aivoillaan vaan ovat asioissa ehdottomia siksi ettei henkinen tasapaino murentuisi ja monesti tarvitsisi miettiä asioita muiden ihmisten kannalta.
Itse kyllä rukoilen ja usko on tärkeää mutta niin on humaanius ja inhimillisyyskin, toisten kunnioittaminen ja järjen käyttö!
Mutta voin sanoa että olen myös haksahtanut tuohon henkeviin keskustelin ja pettynyt todella koska syvällisyys ja kyky keskustella ovat minulle todella tärkeitä asioita miehessä.Mutta se on ainakin minulle opettanut että ihminen, mies tai nainen ei ole vain nippu ominaisuuksia vaan aina on ihminen oman historiansa ja valintojensa tuote.Voimia sinulle!Unohda se mies.
Kuvaat hyvin osuvasti tätä omaakin tilannettani. Juuri tuo mitä sanot siitä, että henkinen tasapaino on niin hiuskarvan varassa, että kun tulee pienikin ryppy rakkauteen, niin sitä lähdetään selvittämään "Jumalan" eikä sen toisen ihmisen kanssa. Ihan mahdoton ajatuskin, että pitäisi yrittää elää normaalia arkea tällaisen ihmisen kanssa. Se ON pelottava ajatus.
Olet myös oikeassa siinä, että ihminen on monimutkainen kokonaisuus, ja aina pitäisi ottaa huomioon myös ne menneisyyden asiat, jotka vaikuttavat taustalla. Muuten ei voi ymmärtää toista ihmistä täysin. Mutta kun näistäkään ei pääse puhumaan; minä kyllä kerroin kaiken esim. aikasemmista suhteistani, mies ei kertonut mitään omien erojensa syistä. "Rivien välistä" sitten päättelin kaikenlaista.
on pappi, joka on tehnyt aviorikoksen ja ollut mukana hämärissä liiketoimissa. Erona 'tekopyhiin hörhöihin' on kuitenkin se, että hän ei yritäkän olla muuta kuin ihminen, samanlainen 'syntinen' kuin kaikki muutkin. Koskaan en ole hänestä mitään ahdistunutta vaistonnut, päinvastoin.
Eikös uskon pitäisi olla iloinen asia?
En tuomitse ihmisä heidän olemattoman toi olemassaolevan uskonsa puolesta mutta mielestäni usko on kokonaisvaltainen hyvänolon tunne eikä siihen kuulu toisten vahingoittaminen vaan pyyteetön lähimmäisenrakkaus.Olen myös sitämieltä, kuten edellinenkin laittoi että usko on iloinen asia.
Kuitenkin,tunnen myös pappeja tai vahvassa uskonnollisessa ympäristössä kasvaneita jotka ovat päätyneet esim. avioeroon ja mielestäni se on erityisesti raskasta uskovalle kun lähipiiri usein lyö jo lyötyä.
Mielestäni tuo epärehellisissä puuhissa mukana oleminen kuvaa aika varmaan sitä mitä se onkin ja oli sitten uskovainen tai ei on oma moraalikäsitys totaalisen hukassa jos rehellisyyden sijaan turvautuu epärehellisyyteen. Ei tarvitse olla ahdistunut kun valehtelee itselleen ja selittelee asioita Herran nimissä.Että se siitä vanhurskaudesta:)Ahdistusta onkin usein niissä jotka etsivät ja etsivät eivätkä löydä sisäistä rauhaa. Usein uskonnosta voimia hakevat ne joille ei olisi pahitteeksi hakea apua myös ammattitaitoiselta kuuntelialta joka neuvoo tarvittaessa myös tarpeellisen lääkityksen. Usko ja henkinen hyvinvointi eivät ole toisiaan poissulkevia mutta valitettavan usein ihmiset odottavat ihmettä tapahtuvaksi sellaisissa asioissa jotka eivät jokatapauksessa tule koskaan muuttumaan ilman omaa vastuunkantoa tai ulkopuolisen apua.
Ap:lle opit tuosta jotain tuosta miehestä.Samaa ihmistyyppiä löytyy vaikkei uskoa ja uskonnollisuutta sotkettaisi asiaan lainkaan,ne ovat yleisiä luonteenpiirteitä mutta asiat aina mutkistuvat jos ihminen vaalii ympärillään epärehellisyyden keinoin muokattua uskonnollisväritteistä todellisuutta selityksineen.
Terveisin
Ihan oikeassa olet siinä mitä kirjoitat.
Tällaista käytöstä löytyy ihan mistä "piireistä" vain, sen ei tarvitse liittyä uskovaisuuteen.
Huolestuttavinta minusta on tuo, minkä mainitsetkin, eli että uskossa oleva ihminen näkee vastoinkäymisensä vain uskonsa kautta, eli synnin kautta, ja odottaa todellakin ihmettä tapahtuvaksi, kun näistä synneitä vain luopuu. Tällä hän sitten vältää vastuunsa tilanteesta; ongelmaa ei tarvitse käsitellä eikä omaa osuutta siinä nähdä, van koko ongelma liittyy siihen, että on tehnyt syntiä. Ja sen synninkin tekoon tarvitaan usein kaksikin ihmistä, joten ei ole pitkä matka siihen, että koko ongelma lopulta vieritetään toisen ihmisen niskaan.
Kiitos kaikille tähän mennessä vastanneille mielenkiintoisista kommenteistanne.
Mies taitaa olla sama kuin sinunkin :)
Tutustuimme, keskustelimme, uskostakin, mutta hän ei siis niin todellakaan kunnioittanut Jumalan luomaa elimistöään, vaan sumeilematta myrkytti sitä viinalla niin, että hermosolut lamaantuivat ja hän meni aivan humalaiseksi joka lauantai.
Minua oudoksutti hirveä tahto muuttaa yhteen ja mennä naimisiin heti.
Minä sitten aloin lämmitä ajatukselle, että voimme sitoutua ja tutustua toisiimme kunnolla ajan kanssa, että ei kai se avioliittoa saa estää, ettei olla oltu kauaa yhdessä, kun sehän on tärkeintä, että haluaa pysyä aviossa toisen kanssa, ottaa toinen hyvinä ja huonoina aikoina.
Heti, kun kerroin millaisen sormuksen haluan, niin jätkä häipyi kammioonsa tutkiskelemaan uskoaan :) :)
Ei noita hulluja kannata edes muistella!
Tykkäävät metsästää ja tarvitsevat sitä, että joku nainen hullaantuu ja hän saa olla Suuri Valloittaja :)
Jos ihminen on isä, mutta ei huolehdi lapsista, jos ihminen on uskovainen, mutta ei pyri palvelemaan Jumalaa ja kanssaihmisiään, niin juokse lujaa toiseen suuntaan!
Ei kannata antaa sanahelinän murtaa intuitiotasi!
Tiesit alusta asti, että miehessä on jotakin epäaitoa, etkös vain tiennytkin?
Kiitos tästäkin viestistä. Tuo sormus-juttu nauratti :) :)