Yläasteella mulla ei ollut yhtään kaveria ja ystävänpäiväni pilattiin aina, kun siitä tehtiin koulussa niin suuri tapahtuma. Joka vuonna kaikki oppilaat teki itselleen kartongista ison sydämen, jonka oli tarkoitus olla ripustettuna kaulaan aina välituntisin, jolloin käytävillä halailtiin kavereita ja kirjoitettiin oma nimi toisen sydämeen. Niistä sai sitten koko päivän ajan katsoa, keillä kaikilla on paljon kavereita ja keillä ei... Ja kenellä niitä ei ollut ollenkaan, mitä nyt pari nimeä tuli aina tukioppilailta tai joiltain jotka tahtoi kartuttaa jo ennestään huikeaa nimikokoelmaansa vielä yhdellä nimellä. Jos sydämen olisi jättänyt kokonaan pois, kyllä kaikki olisi tiennyt mistä se johtuu. Ei se ivailu ja nälviminen olisi siitä mihinkään kadonnut.
Niin se vaan on, että joillekin ystävänpäivä on yhtä kärsimystä. Yläasteajoista on jo vuosia ja mulla on nykyään kavereita, mutta ystävänpäivä tuo aina ikävät muistot mieleen.
Niin se vaan on, että joillekin ystävänpäivä on yhtä kärsimystä. Yläasteajoista on jo vuosia ja mulla on nykyään kavereita, mutta ystävänpäivä tuo aina ikävät muistot mieleen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
ihan hyvä tarkoitus alunperin mutta kyllä se niin on että toiset jää aina ulkopuolelle.
Vähän niin kuin alakoulussa ennen piti kirjoitella välitunnilla kirjelappuja koska tunnilla ei saanut. Oli tosi kurjaa kun itse sai paljon vähemmän lappuja kun muut.
koululaitos eriarvoistaa.Parhaat opet tietää millaista on olla koulukiusattu.
Olen jo kolmikymppinen, mutta meillä oli myös koulussa tuo sydänjuttu. Itsellä oli siinä pari nimeä juuri tukioppilailta ja kerran opettaja pani sitten nimensä, ettei näyttäisi niin tyhjältä. Siitä se vasta kiusaaminen alkoikin, kun joku huomasi, että "kaveeraanko" opettajan kanssa. Välituntisin olin yksin. Menin usein välitunnilla vessaan ja viivyin siellä aika kauan, ettei tarvinnut yksin norkoilla käytävillä. Joskus istuin penkillä ja luin koulukirjoja välitunnit. Olinkin aika hyvä koulussa. Onneksi olen kasvanut vahvaksi ja itsenäiseksi aikuiseksi. Se ehkä johtuu siitä, etten voinut roikkua kavereissa ja tein aina valinnat yksin ja itsenäisesti. En mennyt valinnaisaineisiin siksi, että kaveri meni, vaan menin siksi, että halusin jonkun aineen valita tai kotona vanhemmat sanoivat, että tuosta ja tuosta aineesta voisi olla tulevaisuudessa hyötyä.
Ei ole aika kullannut muistoja. Käy vieläkin kipeää, kun muistelee. Olen silti sinut asian kanssa. Olen avioliitossa ja tyytyväinen elämääni. Yläasteen kiusaajat karistin kannoiltani opintojen edetessä lukioon ja yliopistoon ja työelämään.
Kaikkea hyvää sinulle aloittaja!