miten saada voimaa lähteä pois parisuhteessa?
Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä 2 vuotta, kihloissakin. aluksi mies tuntui unilmieni mieheltä. myöhemmin olen huomannut hänessä piirteitä, sellaisia joiden kanssa en ehkä pysty elämään. pieniä asioita joista voi tulla isoja. mieheni on kovin materialistinen (välillä tavarat todellakin tuntuvat tulevan ennen ihmisiä) välillä hyvin empatia kyvytön ja itsekäs. oma etu tuntuu tulevan niin kovin usein ensin. itse taas olen luonteeltani avulias "hössöttäjä". haluan olla avuksi muille ja minulle on tärkeää muiden hyvä olo. nämä luonteen erot tulee esiin monissa arkipäivän tilanteissa (esim. sukulaisten kyläillessä, kun ystäväpiiri tarvitsee apua lastehoidossa...) ja myös kotona. itsen mielläni passaan miestäni, mies taas rutisee helposti pienistäkin asioista joita pyydän häntä tekemään. (tarkoitan näillä sellaisia asioita jotka on vain pyytäjän hyväksi, en mitään siivousta tms.)
voinko elää ihmisen kanssa jonka "itsekkyyttä" välillä halveksin?
ongelmana on myös se että olen taloudellisesti riippuvainen miehestäni. opiskelen vielä ensi vuoden ja työssäkäynti mahdollisuudet on aika vähäiset (käyn nyt osa-aikatyössä). en saa enää opintotukea. nyt mies hoitaa asumiskulut (asumme hänen omistamassa asunnossa). tienaan työlläni n. 400 e kuussa... siinä kaikki raha mitä saan... säästöjä ei ole. pelkään että lähteminen olisi siis taloudellisesti mahdotonta...? eihän minulla olisi vara maksaa vuokravakuuksia tms vaikka löytäisin edullisen asunnon. todennäköisesti edessä olisi muutto toiselle puolelle suomea äidin luo rahaa säästämään.
en ole vielä puhunut asiasta miehelleni. joskus kun riitelemme hän huutaa minua muuttamaan (en usko että tarkoittaa, hänellä on tapana huutaa suuttuessaan todella rumasti). tänään oli yksi sellainen kerta: huusin hänelle että "sopii"!!! en tiedä tarkoitinko. kannattaako edes puhua kun kyse on luonne-eroista? mieheni on monesti sanonut että hän ei muutu... hän on todella itsepäinen luonne. ylpeäkin.
väsyttää...
Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä 2 vuotta, kihloissakin. aluksi mies tuntui unilmieni mieheltä. myöhemmin olen huomannut hänessä piirteitä, sellaisia joiden kanssa en ehkä pysty elämään. pieniä asioita joista voi tulla isoja. mieheni on kovin materialistinen (välillä tavarat todellakin tuntuvat tulevan ennen ihmisiä) välillä hyvin empatia kyvytön ja itsekäs. oma etu tuntuu tulevan niin kovin usein ensin. itse taas olen luonteeltani avulias "hössöttäjä". haluan olla avuksi muille ja minulle on tärkeää muiden hyvä olo. nämä luonteen erot tulee esiin monissa arkipäivän tilanteissa (esim. sukulaisten kyläillessä, kun ystäväpiiri tarvitsee apua lastehoidossa...) ja myös kotona. itsen mielläni passaan miestäni, mies taas rutisee helposti pienistäkin asioista joita pyydän häntä tekemään. (tarkoitan näillä sellaisia asioita jotka on vain pyytäjän hyväksi, en mitään siivousta tms.)
voinko elää ihmisen kanssa jonka "itsekkyyttä" välillä halveksin?
ongelmana on myös se että olen taloudellisesti riippuvainen miehestäni. opiskelen vielä ensi vuoden ja työssäkäynti mahdollisuudet on aika vähäiset (käyn nyt osa-aikatyössä). en saa enää opintotukea. nyt mies hoitaa asumiskulut (asumme hänen omistamassa asunnossa). tienaan työlläni n. 400 e kuussa... siinä kaikki raha mitä saan... säästöjä ei ole. pelkään että lähteminen olisi siis taloudellisesti mahdotonta...? eihän minulla olisi vara maksaa vuokravakuuksia tms vaikka löytäisin edullisen asunnon. todennäköisesti edessä olisi muutto toiselle puolelle suomea äidin luo rahaa säästämään.
en ole vielä puhunut asiasta miehelleni. joskus kun riitelemme hän huutaa minua muuttamaan (en usko että tarkoittaa, hänellä on tapana huutaa suuttuessaan todella rumasti). tänään oli yksi sellainen kerta: huusin hänelle että "sopii"!!! en tiedä tarkoitinko. kannattaako edes puhua kun kyse on luonne-eroista? mieheni on monesti sanonut että hän ei muutu... hän on todella itsepäinen luonne. ylpeäkin.
väsyttää...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulosta melkein omalta tarinaltani, paitsi että olen myös töissä ja pärjäisin taloudellisesti omillani. Miestä kiinnostaa vain materiaaliset asiat ja minä kaipaisin edes joskus huomaavaisuutta. Jos ravintolassa ei esim. ruoka ole mieleinen, niin sitten mies on hapan ja tympeä lopun päivää. Ihan kuin se olisi minun vika. Taidan olla yhdessä miehen kanssa enää vain tottumuksesta ja asuntolainan vuoksi. On iso päätös laitta suhde poikki ja asunto myyntiin... Kaipaisin edes joskus huomiota tai yhteistä tekemistä, mutta ei onnistu :(
Sinulla on asiat loistavasti,kirjoituksestasi päätellen sinulla on ystäviä ja vieläpä lapsiperheellisiä niin pysyvät elämän realiteetit mielessä(ja kohat luenkin jonkun raivoavan naisen vastahyökkäyksen...;))
Opiskelet toivottavasti unelma-ammattiin josta saat työtä.Mutta tuo miehesi. en näe suoraan sanottuna asiassa mitään kummallista. Lähes kaikki tuntemani naiset ovat naimisissa kuvailemasi kaltaisen miehen kanssa. toista tarvitsee vain sietää;) ja miksi tarvitse miestä kavereiden lastenhoitopulmiin, en ole koskaan kuullut että ystävän miehen voisi pyytää lapsenvahdiksi mutta kiitti vinkistä!!:)
Mieti ovatko asiat sellaisia joiden kanssa et voi elää ja oletko jo keskustellut asiasta miehesi kanssa?Oletteko päivittäneet suhteenne puolin ja toisin?
Ei se rakkaus katoa, se arkipäiväistyy. Jos hän on muuten hyvä mies niin en todella osaa neuvoa.Tarkoitan ettei juo, ei nuuskaa , ei lyö, haluatte samoja asioita tulevaisuudessa?
Tuosta materialistisuudesta olen kuullut aika monelta pariskunnalta, huvittavaa oli kun yksi tuttava kielsi miestään opiskelemasta ettei tämä materialistuisi. Sama nainen haali pankista pelkkiä huonekaluja ja sisustustarvikkeita varten muhkean asuntolainan, kirppiskamat tai puhtaat, ehjät ja kierrätetyt eivät kelvanneet...:)Kun mies jäi työttömäksi alkoi ratkutus kun ei päästy shoppailemaan Ikeaan, materialismi näyttää olevan suhteellinen käsite;)
Jos sinulla on tökkimiskausi.Missä ovat ne puolet joihin miehessä rakastuit? Mieti millaista on aloittaa alusta yksin. Oletko valmis.
Tukea saa aina mutta tosiasia on että opiskelijoiden tulot ovat todella pienet mutta jos olet tottunut nuukailemaan ja pärjäät vähällä en usko että ongelmia tulee. Ota yhteyttä kelaan ja selvitä mitkä ovat mahdollisuutesi tulevvaisuudessa.
Käy työkkärissä katsomassa millaista osa-aikaduunia on tarjolla.
TSEMPPIÄ!
Aivan kuin omia ajatuksia olisi lukenut. Etenkin "voinko elää ihmisen kanssa,jonka itsekkyyttä välillä halveksin?" herätti tunnistamaan sisaren siellä jossain.Myös meillä mies kiivastuksissaan laukoo hirveyksiä,jotka saa korvani särkemään ja joita sitten salaa itken useammankin yön.Mutta en pidä häntä pahana ihmisenä.Äkkipikaisena ja ajattelemattomana kylläkin.Uskon tapauksiemme olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus;Ukko on ajattelematon moukka ja akalle jää ymmärtäjän,unohtajan ja anteksiantajan osa.Niin kai on jo luonto sanellut eikä se vaihtamalla parane.Olen omani kanssa sinnitellyt ajatellen,että ei se sentään lyö eikä huoraa tai muuta pahempaa.Täälläkin äijä on itsepäinen,ylpeä ja "aina oikeassa",kyllä ärsyttää.. Suhteeni tähän pässiin kestänyt sen pari vuotta.Sinun lailla tunnen olevani taloudellisesti riippuvainen miehestäni,se on paskarako ja tekee hallaa suhteelle.Olen miljoonasti ajatellut,että voittaisimpa lotossa niin jättäisin koko paskan.. ainakin viikoksi tai pariksi. Just äsken kyseinen vesipää taksiin noustessaan huuteli;sovitaanko,että tuun aamulla? Huikkasin;HAISTA VITTU.Nyt aloitan illan äitiysjoogan varmana siitä,että oma sikani,tuleva isi on kotona ennen puoltayötä.Tsemppiä sulle mitä sitten teetkin miehesi suhteen.
näköjään pelkästään huonoo sanottavaa miehestä ja ainoa mikää pitää yhdessä ,riippuvainen taloudesta. huhhuh.
LOINEN ! todella säälittävää.
hitto ku miehenne sais lukee kirjottamanne tekstit ,niin tulis ansaitut potkut persiille. se olisi vain ja ainoastaan oikein.
Tervehdys. Ensinnäkin meillä kaikilla on vain yksi elämä, joten sitä ei missään nimessä kannata hukata tuollaisessa suhteessa. Mieshän ei näe muuta kuin oman napansa ja taitaa tiedostaa sen että et mielestäsi voi taloudellisen tilanteesi mukaan muuttaa pois. Ensinnäkin meillä on hyvä sosiaalihuolto, joka auttaa kustannuksissa kyllä. Sen tiedän koska olen itse juuri aikuisopiskelija ja asun yksin. Pärjää kyllä ja kun opiskelu on loppu niin sitten pääsee melko varmasti elämään taas mukaan. Tuollainen miestyyppi on ikävä kyllä melko yleinen. Siis teidän naisten kannalta ikävää, mutt voin kertoa ettei kaikki ole sellaisia ja sinullakin olisi ilman häntä mahdollisuus löytää joku arvoisesi mies... Joku joka osaa ottaa toisenkin huomioon siis sinutkin.... Löytyy kyllä usko vain, mutta jos vain olet siinä niin mitään ei tapahdu. Armahda itsesi ja ala elämään sinäkin... Elämä on oikeasti hienoa kun sitä voi itsekin hallita ja nauttia.
Kuulostaa kovin tutulta ja omassa erossani aioin jo lopettaa opiskelun kokonaan. Onneksi perhe ja kaverit saivat mut jatkamaan ja vuoden vaihteessa sitten valmistuinkin :)Eron jälkeen asiat oli laitettava tärkeys järjestykseen eli ensin työ josta saa rahaa elämiseen ja vuokraan ym. Koulu tulee vasta toisena ja sosiaaliset suhteet ikävä kyllä vasta viimeisenä. Niimpä kävin töissä 5-6 pvänä vkossa 4 pvänä koulussa iltaisin. Ymmärrettäväähän on ettei paljon tullut kavereita nähtyä eikä myöskään uutta miestä ole vielä löytynyt mutta nythän se elämä vasta alkaa. Kyllä sinä pärjäät, ota vastuu omasta itsestäsi ja ota vaikka opintolainaa niin saat elämäsi kuntoon. Tsemppiä!!