Pidättekö Verdin oopperoista?

olipa kiksit!

Esim. Mozart vetää Verdille vertoja paitsi oopperoillaan, myös etenkin instrumentaali -ynnä kuoro -ja vokaalimusiikillaan. Ei sikäli, etteikö Verdi olis kova äijä. Mutta sattuu vaan löytymään muutama kovempi.

Brahms kirjoitti:

Esim. Mozart vetää Verdille vertoja paitsi oopperoillaan, myös etenkin instrumentaali -ynnä kuoro -ja vokaalimusiikillaan. Ei sikäli, etteikö Verdi olis kova äijä. Mutta sattuu vaan löytymään muutama kovempi.

ja perustelut ovat? Itselläni eivät Mozartin metronomitikutteiset typeräjuoniset ja viihteelliset saippuaooopperat kiinnosta, vaikka musiikki onkin usein nerokasta. Pidemmän päälle Mozartin oopperat ovat tosi tylsää laulettavaakin. En myöskään koskaan ole löytänyt mitään syviä tunteita Mozartin oopperoista, kaikki tunteet ikään kuin näytellään. Lieneekö ollut psykopaatti koko tyyppi, eipä ihme sillä taustalla. Tai ehkä vain aikansa kuva. Paljon mieluummin verismiä ja romantiikkaa.

Minä en jotenkin vain lämpene Verdille tai muille tuon oopperatyylin edustajille. Valitettvaa että Schubertkijn jätti niin monet oopperansa kesken tai ne ovat kadonneet osittain kuten Claudine, tai Minnesänger. Usein on viitattu niiden librettojen heikkouteen tai hänen puutteellisiin dramaatikon lahjoihinsa tai draaman ymmärtämiseen että musiikin rytmiseen monotonisuuteen kuten Alfonso ja Estrellassa, joka on kuitenkin seine hienoine ja vaikuttavuine aaroineen, duettoineen nutta myös finaaliensembleineen syvällistä musiikkidraamaa kiistämättömine lyyrisine kvaliteetteineen joidenkin kohtausten staattisesta kuvaelmaluonteesta huolimatta, eikä ehkä tausta ole yhtä pitkälle kypsynyt kuin Fierrabrasissa, jota Einstein moitti melodisen lumon puutteesta, joka ei tullut hänen mukansa täydestä sydämestä kuten muulloin. Mutta Zwillingsbrüder on sellainen rossinilaisittain buffahenkinen burleski oopperaparodia italialaisen maneereja mukailevassa hengessä baritonin kaksoisroolin vaatimassa silmänkääntötemppuilussa ja Franziin sekoitetun Friedrichin kuvitelluissa mielipuolisuuskohtauksissa, vaikka musiikillisesti se rossinia paljon kestävämpää materiaalia onkin joka parhaissa kohtauksissa vaikuttaa kuulijansa sielun syvimmistä sopukoista tulvivalla häikäisevällä lyyrisellä ekspressiivisyydellään enemmän kuin dramaattisissa kohtauksissaan, joista esim. tersetto on hämmästyttävä sävellystekninen taidonnäyte jo sinällään kolme erlaisen luonteen paljastuessa pohjiaan myöten eripuraisuutensa koituessa kuuijan syvän tyydytyklsen aiheeksi. Jotkin duetot ovat rakkaude täyteisiä, vaikkakaan eivät säveltäjänsä persoonallisinta draamataidetta, mutta varmasti muutama uusi taltiointi tästä ihastuttavasta ja aiheesensa nähden vakavasta teoksesta tekisi eetwarttia. Eniten toivon Adrastin tenoriaarioiden mahtavien kuorojen ja orkesterimusiikin, sekä Paholaisen huvuilinnan, Sakuntalan, Salamankan ystävysten, jonka alkusoiton kuuntelijan innosta väreillen johtamanani sunnuntaina monituntisen Schubert-session osana, jota kesti viikonlopun jahka taas joku päivä jatketaan, jne. levyttämistä. Spiegelritter saattaa olla ennakkotietoja kiinnostavampi ooppera massiivisesta alkusoitostaan ja useista laajoista kuoronumeroista päätellen kuninkaan ja prinssin aarioineen yms.