Koko tilanne on oma mokani, ja otan syyn täysin itselleni, mutta jäljelle jää kysymys mitä oikein TEEN:
Olen tapaillut muuatta miestä lokakuulta alkaen. Hän asuu monen tunnin matkan päässä Helsingistä, joten vaikka tiesin, että hän on kouluikäisen lapsen viikonloppuisä, niin annoin asioiden edetä. Ajattelin, ettei sillä ole merkitystä, koska tapaamme joka tapauksessa vain 1-2 x kk:ssa silloin, kun molemmilla on vapaata.
Mutta aika kului nopeammin kuin tajusinkaan, ja nyt on hiihtolomaviikko lähestymässä. Mies on tulossa Helsinkiin lapsensa kanssa. He eivät tule minun luokseni -sentään!- vaan tulisivat Helsinkiin muutamaksi päiväksi joka tapauksessa, mutta mies pitää itsestään selvänä, että niiden päivien aikana tapaamme ja vietämme aikaa kolmisin.
Minun tekisi mieleni juosta kirkuen karkuun. En todellakaan halua tavata hänen lastaan ja viettää "lapsellista" aikaa yhdessä! Olen oman lapseni saanut aikuiseksi enkä enää halua pieniä lapsia elämääni. Enkä halua, että minut esitellään miehen lapselle, koska en todellakaan halua kuulua hänen elämäänsä.
Mutta miten saan sen sanottua? Olen viime viikot kiemurrellut kuin mato koukussa ja yrittänyt löytää tavan lopettaa koko suhteen, mutta en ole löytänyt oikeita sanoja. Mitä lähemmäksi hiihtoloma on tullut sitä varmemmaksi itse olen kuitenkin tullut siitä, että en halua enää jatkaa suhdettamme, koska en enää voi ummistaa silmiäni siltä faktalta että kyseisellä miehellä todellakin on lapsi ja hän tulee olemaan kiinni lapsessaan vielä kymmenkunta vuotta.
Olen tapaillut muuatta miestä lokakuulta alkaen. Hän asuu monen tunnin matkan päässä Helsingistä, joten vaikka tiesin, että hän on kouluikäisen lapsen viikonloppuisä, niin annoin asioiden edetä. Ajattelin, ettei sillä ole merkitystä, koska tapaamme joka tapauksessa vain 1-2 x kk:ssa silloin, kun molemmilla on vapaata.
Mutta aika kului nopeammin kuin tajusinkaan, ja nyt on hiihtolomaviikko lähestymässä. Mies on tulossa Helsinkiin lapsensa kanssa. He eivät tule minun luokseni -sentään!- vaan tulisivat Helsinkiin muutamaksi päiväksi joka tapauksessa, mutta mies pitää itsestään selvänä, että niiden päivien aikana tapaamme ja vietämme aikaa kolmisin.
Minun tekisi mieleni juosta kirkuen karkuun. En todellakaan halua tavata hänen lastaan ja viettää "lapsellista" aikaa yhdessä! Olen oman lapseni saanut aikuiseksi enkä enää halua pieniä lapsia elämääni. Enkä halua, että minut esitellään miehen lapselle, koska en todellakaan halua kuulua hänen elämäänsä.
Mutta miten saan sen sanottua? Olen viime viikot kiemurrellut kuin mato koukussa ja yrittänyt löytää tavan lopettaa koko suhteen, mutta en ole löytänyt oikeita sanoja. Mitä lähemmäksi hiihtoloma on tullut sitä varmemmaksi itse olen kuitenkin tullut siitä, että en halua enää jatkaa suhdettamme, koska en enää voi ummistaa silmiäni siltä faktalta että kyseisellä miehellä todellakin on lapsi ja hän tulee olemaan kiinni lapsessaan vielä kymmenkunta vuotta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin perkele - sinne meni hyvät panot!!!
kyllä aivan vikaan päästänyt koko tilanteen!
Jos ei selkäranka anna myöten pitää asioita sellaisessa ruodussa, joka vastaa ajatuksiasi ja kykyjäsi antaa itsestäsi parisuhteessa- neuvon jättäytymään ikisinkuksi. Vastuuntuntoa tarvitsisit myös kauhalla- muista että annat ymmärtää muuta kuin mitä ajattelet!Ja lapsikin vielä, parka, kuviossa...Älä pilaa itsekeskeisyydelläsi vilpittömien ihmisten oloja ja lomia.
ymmärrystä ja sympatiaa, ne ovat kyllä miehesi puolella. Olet itsekäs ja parisuhteeseen kypsymätön ihminen. Päästä mies kärsimyksistään ja kerro, että et ole kiinnostunut hänestä ja vielä vähemmän hänen lapsestaan. Mieti myös seuraavalla kerralla mitä haluat ja tarkkaan. Ihmettelen miksi olet päästänyt asiat tuohon jamaan, tiesithän lapsesta, et kai luullut, että sinä menisit lapsen edelle ja tuskin mielipiteesi on muodostunut tässä ykskaks (lapsesta).
Kovinpa on kylmää käytöksesi. Ensin annat lämpöä ja sitten kun mies alkaa luottaa sinuun ja yrittää vetää sinua osaksi elämäänsä, niin muutat hyväksyntäsi ehdolliseksi tai jopa hylkäät hänet.
Kovin kuulostaa sivistymättömältä, näköalattomalta ja itsekeskeiseltä.
olet jopa saanut oman lapsen kasvatetuksi aikuiseksi. Ohhoh.
Siis haluatko sä jotain teineily suhteen tapaista vai? Eiköhän aika monella 34-45 vuotiaalla ole jo omia lapsia. Lapsi on sentäs kumminkin jo kouluikäinen ja mies näyttää selvästi olevan vakavalla mielellä jutussa mukana. Sinulleko riittää että näette kerran-pari kuukaudessa, etkä halua oppia tuntemaan miestä ja miehen elämää sen paremmin?
koko suhde, koska et todellakaan ole ns. "lapsi-ihminen", jota ei todellakaan voi vaatia jokaiselta. Jokainen on oma yksilönsä. Toisen henkilön lapsiin tutustuminen on iso prosessi ja kun sen ensimmäisen tutustumisen tekee, niin on ns. koukussa eli suhteen lopettaminen lienee ainoa oikea ratkaisu.
Mielestäni suhde lapseen tai lapsiin on elinikäinen prosessi ei mikään tietty vuosimäärä.
Ihminen on aina äiti ja suurin osa sekä äiti että mummu ja sama pätee kummilapsiin, jos heihin on muodostanut hyvin läheisen suhteen.
Nämäkin ovat luonnekysymyksiä.
Itseään ei pidä pakottaa asioihin, jotka eivät ole ns. omia.