Kun naispuoleinen ihminen jota olen pitäny ystävänäni on monta kertaa jankuttanut että ei halua seurustella kanssani. No en halua minäkään seurustella hänen kanssaan ! Olen tajunnut kuitenkin että ollaan liian erilaisia ja epäsopivia pariksi, vaikka joskus on asia käynytkin mielessä. Haluaisin vain olla ystävä, mutta vaikka aiemmin luotettiin toisiimme enemmän ja kerrottiin kaikenlaista toisillemme niin nykyään hän ei näytä välittävän minusta ystävänä. Se loukkaa minua. EHkä hän sitten pelkää että jos on liian ystävällinen niin innostun liikaa.
Oon osittain ollut riippuvainen hänestä, koska ollaan pystytty juttelemaan niin monista asioista. Nykyään tuntuu että minun pitäisi olla se aktiivisempi osapuoli ja koko juttu vaikuttaa jotenkin kissa-hiiri -leikiltä. Oon välittänyt hänestä, mutta hän ei näytä välittävän enää minusta samalla tavoin ystävänä. Aiemmin olin huolissanikin hänestä. Olen pohjimmiltani kiltti ihminen.
Nykyään alkaa tuntumaan koko ystävyys turhalta, kun on niin yksipuolista. EI hän näytä niin välittävän minusta ystävänä, hyvä jos morjestaa kun näkee. Joskus katsoo kummissaan vaan eikä sano mitään, outoa. Molemmat ollaan sinkkuja edelleen.
Nykyään en tiedä edes mitä hänestä loppujen lopuksi haluan. Oon tutustumassa yhteen naiseen, joka on paremmin samalla aaltopituudella. Autetaan toisiamme opiskelussa ja ehkä olen alkanu ihastumaan häneen. Tämä nainen vaikuttaa siin selvästi sopivalta tyttöystäväehdokkaalta ja ehdottomasti yritän jotain jos siltä tuntuu ja hänkin näyttää haluavan!
Minulla ei ole ollu juurikaan kokemusta naisten kanssa, ei edes ystävinä. Tämä mainitsemani ystävyys on jotenkin kumman monimutkainen. Kun hän vakuuttaa että ei halua muuta kuin seurustella niin ei pitäisi ongelmaa olla. EHkä hän sitten vaan havaitsee tai on HAVAITSEVINAAN minun käytöksessäni jotain että haluaisin enemmän. Silti, olen aina ollu häntä kohtaan huolehtivainen, ymmärtäväinen ja halunnut auttaa. Ehkä hän on sitten kokonaan kyllästynyt ystävyyteen, minuun ihmisenä.
Oon osittain ollut riippuvainen hänestä, koska ollaan pystytty juttelemaan niin monista asioista. Nykyään tuntuu että minun pitäisi olla se aktiivisempi osapuoli ja koko juttu vaikuttaa jotenkin kissa-hiiri -leikiltä. Oon välittänyt hänestä, mutta hän ei näytä välittävän enää minusta samalla tavoin ystävänä. Aiemmin olin huolissanikin hänestä. Olen pohjimmiltani kiltti ihminen.
Nykyään alkaa tuntumaan koko ystävyys turhalta, kun on niin yksipuolista. EI hän näytä niin välittävän minusta ystävänä, hyvä jos morjestaa kun näkee. Joskus katsoo kummissaan vaan eikä sano mitään, outoa. Molemmat ollaan sinkkuja edelleen.
Nykyään en tiedä edes mitä hänestä loppujen lopuksi haluan. Oon tutustumassa yhteen naiseen, joka on paremmin samalla aaltopituudella. Autetaan toisiamme opiskelussa ja ehkä olen alkanu ihastumaan häneen. Tämä nainen vaikuttaa siin selvästi sopivalta tyttöystäväehdokkaalta ja ehdottomasti yritän jotain jos siltä tuntuu ja hänkin näyttää haluavan!
Minulla ei ole ollu juurikaan kokemusta naisten kanssa, ei edes ystävinä. Tämä mainitsemani ystävyys on jotenkin kumman monimutkainen. Kun hän vakuuttaa että ei halua muuta kuin seurustella niin ei pitäisi ongelmaa olla. EHkä hän sitten vaan havaitsee tai on HAVAITSEVINAAN minun käytöksessäni jotain että haluaisin enemmän. Silti, olen aina ollu häntä kohtaan huolehtivainen, ymmärtäväinen ja halunnut auttaa. Ehkä hän on sitten kokonaan kyllästynyt ystävyyteen, minuun ihmisenä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
yksi vinkki, pane sitä. jos on hyvä pano niin pane toisenkin kerran.
Ehkäpä en tiedä mikä olisi hyvä raja naispuolisen ystävän kanssa mistä voi jutella esim. Ehkä tämä asia on hämmentänyt häntä. Haluaisin vaan saada tämän ihmissuhteen kuntoon, jos se on enää mahdollista. Jotkut ihmissuhteet tulee kai tiensä päähän, että ei tulla toimeen enää niin hyvin kuin aiemmin ja syyt voi olla erilaisia. En millään haluaisi luopua tästä ystävästä tai etääntyä, koska taitaa olla paras ystäväni. Mutta eipähän tuota voi itse päättää täysin. Vaikka hän seurustelis kenen kanssa tahansa tai minä niin mielestäni se ei vaikuttaisi minun suhtautumiseeni häntä kohtaan. Ja on hän seurustellutkin muiden miesten kanssa. Se ei ole minua harmittanut vaan olen toivonut parasta hänen kannaltaan. Ainoastaan olen ollut kateellinen koska omassa elämässäni ei tapahdu naisrintamalla juuri koskaan mitään.
Olen osoittanut tunteitani häntä kohtaan. En romanttisessa mielessä tietenkään. Olen sanonut vain että välitän hänestä kun olen kertonu mielipiteitäni asioista, etten ole tarkoittanut olla ilkee. EHkä toisinaan olen ollu liian avoin. Luulisi silti että hän jo tuntisi minut sen verran että tietäisi että sellainen minä olen luonteeltani.
Yleensä tajuan selkeesti kestä olen kiinnostunut ja siitä voin jo päätellä että tästä ystävästäni en ole. Silti koko ystävyys on jotenkin sekaista ja olen tullut epävarmemmaksi mitä hänestä oikeastaan haluan, osittain hänen puheet on vaikeuttanut ainakin asiaa.
Ymmärtääkseni rivien välistä pohjautuu omiin kokemuksiini missä mennään!
Mutta mielenkiintoisimman aloituksen olet saanut aikaan sitten mitä olen lukenut tätä palstaa pitkään aikaan, tätä asiaa mietin itsekin kovasti muutama vuosi taaksepäin, tosin olen nainen.
Kissa-ja hiiri leikki ei lupaa hyvää elleivät molemmat ole valmiita ajelehtimaan samassa epävarmuudessa, jossa ei oikeastaan tarvitse luvata mitään kun ei oikeastaan olekaan mitään.
Tuo "henkevä keskustelu" kuulostaa hyvältä,mutta olen viimeaikoina tullut ajatelleeksi onko se sittenkään oleellista?
Joskus kun minulla oli paras ystävä joka oli mies, (itseasiassa kun olin 16-24 v.) niin parasta oli että olimme ystäviä, ajattelimme mailmasta samalla tavalla eikä olisi ollut mitään asiaa, vakavaa tai vaikeaa mistä ei olisi voitu pohtia aamuun asti. Mutta missä se meni se ystävvyyden raja?Tämä oli aikana ennen kännyköitä.
Tämän kanssa ei koskaan ollut mitään seksuaalista. Tai oli, mutta en vain tajunnut.Olen aina ollut ns."kunnonntyttö" eikä mieleenikään olisi tullut mennä kevyttä flirttiä pidemmälle, pisimmälle menimme kun nukuimme vaatteet päällä vierekkäin hänen vuokra-asunnollaan, katsellen kuin vesikilpikonna könyää pitkin lattiaa. Tylsää mutta elimme omaa rikken'roll unelmaamme, olimme nuoria ,kaksikymppisiä, minulla oranssi tukka ja hänellä vihreä maihari.
Mutta monesti muistan sen tunteen kun tiesin että voin häneen vaikuttaa, tavalla tai toisella.Tavalla johon hän antoi minulle luvan, ystävänä kohteli kuin ykkösluottotyttöä, tavalla jolla kohdellaa tyttöystävää tai rakasta. Se oli sanoin kuvailtuna sellaista, että tunnen sinut paremmin kuin poika/tyttöystäväsi, mutta meillä on jokin käsittämätön yhteys mitä ei saada poikki,olimme kuin toistemme puoliskot, täydentävät sellaiset ja sielunkumppanit.Jännitys,odotus,keskustelut tuntikausia lankapuhelimessa,rokkibaareilu,Damn Yankees Higher..huvittavaa..vilpitön kiinnostus toista kohtaan..
Hän masentui.Asuimme eri paikkakunnilla. Oli puhe ystävyydestä,rajat oli selkeät ja minun vikani koska en halunnut tuottaa mielipahaa kenelekään osapuolelle. Hän sanoi minulle monesti ettei voisi kuvitella minua tyttöystäväkseen.Olin niin reipas ja hyvä jätkä.Todellisuudessa ujo, arka ja herkkä.
Surin, en tiennyt missä mennään, hänellä oli koko ajan joku tyttö mistä sanoi ettei se ollut vakavaa.
En kertonut että rakastuin häneen. Koetin päästä yli ja esittää hyvää kaveria.
Rakastuin itse,aloitin suhteen joka kesti kuusi vuotta ja joiden kokemuksien, vaikeiden kautta aikuistuin.
Hän kutsui minut aina kylään luokseen- näimme, keskustelimme,mukaan tuli katkera sävy.Hän syytti minua vaikeuksistaan.Emme koskaan selvittänyt sitä, mitä hän sanoi minulle kun rakastuin mieheen jonka kanssa olin kuusi vuotta:"kaksi viikkoa ja sinusta tulee minun tyttöni". Miten niin, hänellähän oli jo hoito!
Hän tapasi toisen.Kutsui luokseen kylään,tyttö inhosi minua.Sanoi ja osoitti sen suoraan.Oli mustasukkainen,syyttä, kielsi lopulta kaveruuden.En saanut soittaa, ei hänkään.
Poika syyllisti kun en tajunnut että hän olisi halunnut seurustella aikoinaan, tytölle ei saanut kertoa että olimme pojan kanssa ennen kuin paita ja peppu.
Erosin itse ja minulla oli todella rankkaa, puhuin vuosien tauon jälkeen pojalle ja hän sanoi että vihdoinkin voisin muuttaa samalle paikkakunnalle hänen luokseen.
Minusta se oli raakaa pilaa.Hänen avokkinsa vihasi minua,vaikken koskaan ottanut yhteyttä mutta koska meillä oli pojan kanssa takana pitkä ystävyys.
Kaksi kuukautta puhelun jälkeen poika soitti ja sanoi että nyt on lapsi tulossa.Olisi parempi hänen naistaan kohtaan jos emme olisi tekem isissä, se kuulemma oli liikaa hänen naisensa mielenterveydelle, eikä tämä jaksa enää valehdella tai pikemminkin olla kertomatta tälle asioita menneisyydestään.
Kolme lasta myöhemmin hän soitti minulle,kolme lasta ja kuusi vuotta. Se oli ensimmäinen elonmerkki vuosiin.Hänellä oli ollut kolmekymppiset, hän oli kamalassa krapulassa ja halusi mielipiteeni meneekö naimisiin vai ei.Sanoin etten tiedä koska en tunne häntä enää.Hän haukkui minut puhelimessa pystyyn, antoi tulla kaikkien niiden vuosien edestä joita oli asiaa ja yhtä yötä miettinyt.Yksi yö,lähes kummene vuotta takaperin jonka olin jo unohtanut mutta joka oli hänelle tärkeämpi kuin olin koskaan uskonut.Yö jolloin kysyin olisko meistä tullut koskaan mitään, olin saanut selville että hän olikin minuun rakastunut vaikkei koskaan sitä sanonut.
Se riitti. Itkin puhelimessa, hän oli niin täytnnä vihaa ja katkeruutta,lähinnä koska koki että elän parempaa elämää kuin hän ja hän on joutunutn vain tekemään valintoja pakosta.Masennuin täysin, silloin kävin läpi raskasta läheisen kuolemaa ja miehen haukkumapuhelu oli liikaa.
Sen jälkeen en ole hänestä kuullut, enkä ehkä haluakaan. Oli poika, oli muistot, on nuoruus.
juuri nyt tämä kirvoitti ajatuksia ja painun nettiin etsimään sitä Damn Yankesien biisiä. Oli se vaan niin hauskaa mutta kasvattavaa aikaa.Ihanaa olla yli kolmekymppinen!
Sinulle haluaisin vielä sanoa että ota päivä kerrallaan. Kaikkea hyvää ja voimia!laittaisin hymiön jos harrastaisin..ok.
Sinun mieliksi.
:)
olenpa juntti.
Yksi maailman parhaista biiseistä on tietysti:
DAMN YANKEES / HIGH ENOUGH.
Gulps.nyyh. elämä on ihanaa!
En jaksanut kaikkia kirjoituksia lukea, koska on jo myöhä, siis saatan olla ihan muissa aiheissa kuin mistä tässä puhutaan, mutta...
Jos tuttavuutenne alkoi merkeissä 'sinä olit kiinnostunut, hän ei', niin oletko sen jälkeen ihan sanonut tälle naispuoliselle ystävällesi, ettet ole enää hänestä kiinnostunut (ystävällisesti toki), että olet huomannut, ettette edes yhteen sovi, etsit muunlaisia ominaisuuksia naisesta? Vai, oletko tehnyt hänelle selväksi, että etsit naista, mutta unohtanut lisätä: en sinua kuitenkaan? Tuollainen, jos ei toista vielä hirveän hyvin tunne, kääntyy välillä korvat-aivot ilmaisuksi: "tämä on vihje, voisin etsiä vaikka juuri SINUA".
Itselläni on vähän samanlainen tilanne yhden miespuolisen kaverini kanssa: kun tutustuimme, hän oli minusta kiinnostunut, minä en hänestä ja sanoin sen aivan suoraan. Meistä tuli kuitenkin kavereita, mutta vieläkin olen välillä epävarma siitä haluaako hän enemmän kuin kaveruutta vai ei ja siksi toisinaan tulee varmistukseksi sanottua, etten ole kiinnostunut hänestä, koska pahempaa en voi kuvitella kuin se, että hän rupeaisi ajattelemaan, että on sittenkin mahdollisuuksia ja joutuisi pettymään (pettyminen ei ole mukavaa, olen kokenut sen itse monta kertaa). Siispä minun kohdallani toisto johtuu tästä ja todellakin ODOTAN päivää jolloin hän olisi tarpeeksi ystävällinen sanoakseen, että ei ole minusta kiinnostunut, jotta voisin olla varma asiasta enkä kuvitella pienistäkin asioista ties mitä syvempiä merkityksiä ja jatkaa asian jankuttamista. Toki voisin hänelle myös sanoa "oletko musta kiinnostunut?", mutta jos hän sitten olisikin, niin saattaisi tulkita kysymykseni kiusoitteluksi tai vielä pahempaa: kiinnostukseksi.
Sekavaa, joo, mutta sosiaalisen kanssakäymisen vivahteet on :D