Rakkaat kakkosnaiset, kuulkaapa tämä.
Olin 25-vuotias nuori ja nätti nainen. Muutimme mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle ja aloitin uuden tutkinnon. Kävin tuohon aikaan monia kriisejä läpi: etsin itseäni avioliiton, uran, henkisen elämän ja kaiken mahdollisen suhteen. Kriisiäni ei parantanut lainkaan se, että mieheni vihasi uutta asuinpaikkaamme, jota minä rakastin. Oloni oli jotenkin nurkkaan ajettu.
Monien sattumien summana rakastuin ja ihastuin itseäni reilut 10 vuotta vanhempaan perheenisään. Mies oli komea, varakas, vaikutusvaltainen, imarteleva, kohtelias ja tämän lisäksi muka niin helvetin kiinnostunut minusta ja elämästäni. Oikeastikin ymmärsimme toisiamme hyvin, ja ihastuksesta tuli molemminpuolista.
Koko ajan keskusteluissamme miehellä keskiössä olivat kuitenkin seksijutut. Jos puhuimme isoäitini hautajaisista, tämä "ihana mies" muistutti sivulauseessa, että mä haluan naida sua. Vaikka pääsimme joskus keskusteluissamme hyvin lähelle toisiamme, miehellä oli silti suunnaton tarve kehua omaa avioliittoa ja vaimoa. Viesti oli selvä: Miehen tunnepuoli ja muut tarpeet tulivat täyteen avioliitossa, mutta hän halusi SEIKKAILLA minun kustannuksellani.
En koskaan suostunut seksiin tämän varatun miehen kanssa. En, vaikka oma avioliittoni voi huonosti ja halusin tätä vierasta miestä valtavasti. Vaikka en pidä pettämisestä, vielä suurempi motiivi pysyä jalat ristissä oli OMA ITSEKUNNIOITUKSENI.
En kiistä, etteikö seksi olisi ollut hyvää ihastukseni kanssa. Mutta mitä tapahtuu rakastelun jälkeen?
Miehelle tulisi kiire, ja hän painuisi hotellista takinliepeet liehuen tarkistamaan työpaikalle pörssikursseja. Minä jäisin lakanoiden väliin särpimään väljähtynyttä shamppanjaa. Olisimme jatkaneet suhdetta niin kauan - minä olin meistä kahdesta rakastuneempi - kunnes mies ilmoittaisi haluavansa eroon minusta. Minä lentäisin yli laidan ja eläisin huonon omantunnon kanssa loppuelämäni. Mies, kovaluontoinen kun on, jatkaisi elämäänsä entiseen malliin käyden vaimonsa kanssa rapujuhlilla ja esittäen tila-automainoksen ihmeperhettä. Vastalahjaksi minä saisin korkeintaan hevosenkengän muotoiset timanttikorvikset mukana saatekirje: "Beibi! Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti."
Tätä nykyä tämä ihastusasia on selvitetty oman aviomiehen kanssa. Meillä on ihana lapsi ja kivoja tulevaisuudensuunnitelmia. Vaikka ihastuessani menin liian pitkälle jo pelkän tunteen takia, olen ikuisesti kiitollinen etten antautunut tuolle elintasoporsaalle! Olen fiksu, etevä ja pohjimmiltani suoraselkäinen nainen, joka ansaitsee oikean ihmissuhteen. Pinnalliset puheet, kiiltävä ulkokuori ja tyydytysleluna toimiminen ei riitä minulle. Toivottavasti ei sinullekaan.
Olin 25-vuotias nuori ja nätti nainen. Muutimme mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle ja aloitin uuden tutkinnon. Kävin tuohon aikaan monia kriisejä läpi: etsin itseäni avioliiton, uran, henkisen elämän ja kaiken mahdollisen suhteen. Kriisiäni ei parantanut lainkaan se, että mieheni vihasi uutta asuinpaikkaamme, jota minä rakastin. Oloni oli jotenkin nurkkaan ajettu.
Monien sattumien summana rakastuin ja ihastuin itseäni reilut 10 vuotta vanhempaan perheenisään. Mies oli komea, varakas, vaikutusvaltainen, imarteleva, kohtelias ja tämän lisäksi muka niin helvetin kiinnostunut minusta ja elämästäni. Oikeastikin ymmärsimme toisiamme hyvin, ja ihastuksesta tuli molemminpuolista.
Koko ajan keskusteluissamme miehellä keskiössä olivat kuitenkin seksijutut. Jos puhuimme isoäitini hautajaisista, tämä "ihana mies" muistutti sivulauseessa, että mä haluan naida sua. Vaikka pääsimme joskus keskusteluissamme hyvin lähelle toisiamme, miehellä oli silti suunnaton tarve kehua omaa avioliittoa ja vaimoa. Viesti oli selvä: Miehen tunnepuoli ja muut tarpeet tulivat täyteen avioliitossa, mutta hän halusi SEIKKAILLA minun kustannuksellani.
En koskaan suostunut seksiin tämän varatun miehen kanssa. En, vaikka oma avioliittoni voi huonosti ja halusin tätä vierasta miestä valtavasti. Vaikka en pidä pettämisestä, vielä suurempi motiivi pysyä jalat ristissä oli OMA ITSEKUNNIOITUKSENI.
En kiistä, etteikö seksi olisi ollut hyvää ihastukseni kanssa. Mutta mitä tapahtuu rakastelun jälkeen?
Miehelle tulisi kiire, ja hän painuisi hotellista takinliepeet liehuen tarkistamaan työpaikalle pörssikursseja. Minä jäisin lakanoiden väliin särpimään väljähtynyttä shamppanjaa. Olisimme jatkaneet suhdetta niin kauan - minä olin meistä kahdesta rakastuneempi - kunnes mies ilmoittaisi haluavansa eroon minusta. Minä lentäisin yli laidan ja eläisin huonon omantunnon kanssa loppuelämäni. Mies, kovaluontoinen kun on, jatkaisi elämäänsä entiseen malliin käyden vaimonsa kanssa rapujuhlilla ja esittäen tila-automainoksen ihmeperhettä. Vastalahjaksi minä saisin korkeintaan hevosenkengän muotoiset timanttikorvikset mukana saatekirje: "Beibi! Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti."
Tätä nykyä tämä ihastusasia on selvitetty oman aviomiehen kanssa. Meillä on ihana lapsi ja kivoja tulevaisuudensuunnitelmia. Vaikka ihastuessani menin liian pitkälle jo pelkän tunteen takia, olen ikuisesti kiitollinen etten antautunut tuolle elintasoporsaalle! Olen fiksu, etevä ja pohjimmiltani suoraselkäinen nainen, joka ansaitsee oikean ihmissuhteen. Pinnalliset puheet, kiiltävä ulkokuori ja tyydytysleluna toimiminen ei riitä minulle. Toivottavasti ei sinullekaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Halusin vielä vahvistaa, että tämä ei ole mikään provo. En ole lihava, mustapäänenäinen, broilerinvärinen matami, jolla on hiirenhäntä hiuksina. En ole tietääkseni petetty. Enkä ole myöskään pettänyt fyysisesti.
Kirjoittamani tarina oli täyttä totta. En pyri sen avulla selittämään kenellekään mitään. Halusin vain ohjata naisia ajattelemaan omilla aivoilla. Minä olin välillä niin heikossa tilassa, että luulin tämän ihastuksen oikeasti välittävän minusta ja toinen jalkani oli jo vieraassa pedissä. Haluan vain peräänkuuluttaa joka nainen itsekunnioitusta!
"vahingon" siksi, että mies oli sitä mitä antoi ymmärtääkin; seikkailija. Useinkaan ei ole niin. Melko suuri osa uskottomista ei ihastu/rakastu seikkailijaan. Silloin asiat ovat vähintään kaksinverroin mutkikkaampia.