yhä enemmän.
Kukaan täysjärkinen kuski ei ajaisi 20 m/s puhaltavassa lumimyrskyssä laitatuulessa sataa ,jos se olisi hänen päätettävissään.
Oliskohan liikennöitsijöillekin alettava vaatia metorologian kurssin käymistä ennen liikenneluvan myöntämistä!
Kuski on palkkaorja eikä orjalla ole oikeuksia päättää auton vauhtia ,kun kerran on määrätty ,että auto on perillä siihen ja siihen aikaan.Täysjärkinen kuski tietenkin voisi kieltäytyä älyttömästä tehtävästä-tietenkin työpaikkansa uhalla-tai voisi soittaa työnantajalle ja keskustella tilanteesta.Oikeastaan työnantajien olisi luotava säätilan seurantajärjestelmä ja oltava selvillä kulloisistakin maantie olosuhteista.Vastuu olisi siirrettävä kuljettajilta työnantajille ja huonossa kelissä sattuneissa onnettomuuksissa vastuu olisi liikennöitsijällä.Näin kilpailuetu putoisi kaikilta samoille lähtökuopille ,eikä millään firmalla olisi kilpailuetua kuskin ruoskimisesta ajamaan riskillä (siirretty sijoittajanriski kuskille ja matkustajille-alkaa muistuttamaan tilannetta ,että matkustajat ovat markkinasodan tykinruokaa ,jossa kuolleita ei paljon surra tai lasketa)
Liikenteen uhrit kantavat sijoittajien riskiä
5
429
Vastaukset 5
- Velluvaan
Eräs kommunisti valitti kaaduttuaan kävelytiellä,että TVL oli tehnyt tien liian lähelle persettä.Sekin oli kapitalistien vika.
- jurttahuuli
Mikä ei sitten olisi kapitalistien vika ?
Kyllä ihan kaikki, mitä täällä sattuu on kapitalistien vika.
"Täysjärkinen kuski tietenkin voisi kieltäytyä älyttömästä tehtävästä-tietenkin työpaikkansa uhalla-tai voisi soittaa työnantajalle ja keskustella tilanteesta."
Siis mielestäsi rekkakuskit eivät ole täysjärkisiä!
/Kalle, joka uskoo rekkakuskeilla olevan enemmän järkeä kuin kaikilla punikeilla yhteensä- Wäinä
Tunnen vähän helkkarin monta rekkakuskia,jotka ovat komukoita.
Poikkeappa sinäkin joskus konttorin puolelta lastaussillalle. Havaitset saman. - kommunisti1
Antipunikki.Saattaisit mennä sanoissa pahasti solmuun ja tulkita raamatunkin ihan uusiksi.
Kukaan tässä sanonut ketään järjettömäksi,pikemminkin haastoi toimimaan:
Koska olette täysjärkisiä osaatte arvioida tilanteen ja toimia arvionne pohjalta järkevällä tavalla.
Suomessa on ajatuksen ja sananvapaus myös työpaikalla ja sen rajoittamista pitäisi seurata tarkkaan.Ihmisen suurin osa elämästä liittyy työhön ja työpaikkaan.Ei voi olla niin ,että ihmistä määrättäisiin työpaikalla olemaan ajattelematta itse sitä ,miten hän työnsä tekee ja mitä työnantaja vaatii häntä tekemään.Ovatko vaatimukset järjellisiä ja ihmisen suoritettavaksi sopivia/turvallisia ja terveyttä tai henkeä vaarantamattomia tai ,että työnsuorittaminen ei vaaranna toisten terveyttä tai henkeä ei ole vaarallista ympäristölle ,luonnolle tai yhteiskunnalle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61281
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671038Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.224823- 63758
- 67755
- 70677
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22646Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?136631Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66599Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34547
- 53536
- 55528
- 48503
- 38489
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?101487Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40483Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40473- 30473
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440