Olemme asuneet avomieheni kanssa uusperheessä( minulla lapsia, hänellä ei)yli 7 vuotta. Elämämme on sujunut hyvin , olemme eläneet kaikin puolin tasavertaisessa ja mielestäni toimivassa parisuhteessa. Hän on tullut hyvin juttuun myös lapsieni kanssa.
Tässä taustaa ja sitten itse "ongelmaan".
Mieheni liikkuu työnsä puolesta paljon autolla ja hän kertoi nyt hankkineensa henkivakuutuksen ihan vaan kaiken varalta.
Tyrmistyksekseni luin ko. papereista, että hän on merkinnyt kuolin tapauksessa edunsaajaksi ÄITINSÄ. Äitinsä on jo yli 70 v ja erittäin vakavarainen leskirouva. Me olemme taloudellisesti huomattavasti tiukemmalla.
Mietin nyt mikä minun merkitys on miehelleni, tuntuu että olen käytännön kotityöntekijä, tunnetasolla tunnen itseni mitätöidyksi. Tunnen todella suurta mielipahaa ja mieheni kotiuduttua aion kyllä kysellä perusteet moiseen, mutta tuntuu että perusteet murenivat yhteiselämässämme. Ylireagoinko vai onko minulla oikeus tuntea näin?
Tässä taustaa ja sitten itse "ongelmaan".
Mieheni liikkuu työnsä puolesta paljon autolla ja hän kertoi nyt hankkineensa henkivakuutuksen ihan vaan kaiken varalta.
Tyrmistyksekseni luin ko. papereista, että hän on merkinnyt kuolin tapauksessa edunsaajaksi ÄITINSÄ. Äitinsä on jo yli 70 v ja erittäin vakavarainen leskirouva. Me olemme taloudellisesti huomattavasti tiukemmalla.
Mietin nyt mikä minun merkitys on miehelleni, tuntuu että olen käytännön kotityöntekijä, tunnetasolla tunnen itseni mitätöidyksi. Tunnen todella suurta mielipahaa ja mieheni kotiuduttua aion kyllä kysellä perusteet moiseen, mutta tuntuu että perusteet murenivat yhteiselämässämme. Ylireagoinko vai onko minulla oikeus tuntea näin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jospa mies pelkää sinun pistävän hänet kylmäksi, jos sinä olisit edunsaaja? Etenkin, jos olette taloudellisesti tiukoilla.
Ei vaan. Kysypäs siltä avomieheltäsi, mitä hän on ajatellut vakuutusta ottaessaan vai onko ajatellut yhtikäs mitään.
kuuluu sinulle?
Kuvittelisin vaan , että niillä henkivakuutus rahoilla haluaisi turvata rakkaimpiensa elämän jatkoa, jos jotain niin kamalaa(kuolema) tapahtuisi.Ehkäpä hän tekeekin niin, äiti on rakkaampi, kuin oma perhe.Se satuttaa.
Onko mies sinulle rakkaampi kuin esimerkiksi omat lapsesi?
on oikeus tunteisiisi. Ehkei noinkin pitkän yhteiselon perusteiden kuitenkaan pitäisi tuosta murentua, mutta vakavan keskustelun paikka tuo varmasti on.
Jos äijä maksaa itte vakkarinsa, laittakoot vaikka perskarvojen pelastus-säätiölle. Ei kuulu sulle paskan vertaa.
Olet ilmeisesti niitä akkoja, jotka jo hautajaisissa alkavat riidellä vainajan paskaisista petivaatteista.
tuntea noin. Minusta tumtuisi ihan samalta. Asiasta kannattaa tietenkin keskustella. Useinhan miehet eivät ajattele asioita yhtä tunnepitoisesti kuin naiset...
asiassa on se, että avomiehesi on asunut äitinsä hoivissa kolme kertaa kauemmin kuin sinun kanssasi. Ehkä ovat läheisiä keskenään ja jos äidillä ei ole muita lähisukulaisia?
Mitenkäs lastesi isä, eikö hän huomioi lapsia?
Onko sinulla henkivakuutus vai oletko ehkä hankkimassa sitä? Kai se on selvää, että laitat siihen avomiehesi edunsaajaksi etkä lapsiasi tai muita verisukulaisiasi.
Jos miehelläni olisi omia lapsia tai meidän yhteisiä , olisivat he tietenkin edunsaajia minun mielestäni. Näin toimisin myös omassa henkivakuutuksessa. Ymmärtäisin myös hänen äitinsä edunsaajana kuoleman tapauksessa, ennen minua, jos hän olisi jotenkin mieheni elatuksen ja huolenpidon varassa, mutta kun näin ei todellakaan ole.
Kumpiko pahempi menetys henki vai rahat.
Tämä jos mikä on sitä tyypillistä uusperheen problematiikkaa.Pysähdy,mieti,hae tietoa,niin nuokin asiat tuntuvat ihan pieniltä.
Katsoin kerran erään filmin uusperheistä,jotka olivat onnistuneet ja olleet yhdessä yli 15v....Eräs iso tekijä sieltä nousi,parit puhuivat suurena totuutena ...."Toisten lapsia ei voi ikinä oppia rakastamaan kuin omiaan,mutta vuosien kuluessa niitä voi oppia rakastamaan lähes kuin omiaan"...Minusta äärettömän suuri viisaus.
Ensireaktio oli, että vitsit mikä mies.
Tarkemmin kun asiaa pohtii, niin ei se välttämättä ihan niin selkeää ole.
Ehkä tuntee itsensä kuitenkin jollain tavalla ulkopuoliseksi. 7-vuotta on pitkä aika, mutta te ette ole naimisissa. Tiedän, ettei se naimisiin meno sinänsä mitään ratkaise, mutta on siinä jonkinlainen henkinen juttu.
Eihän miehen perintö muutenkaan teille jäisi, ellei sitten testamenttaa.
Tunnetasolla olen samaa mieltä, että miehen pitäisi ajatella teidän pärjäämistä.
Varmaan tuo loukkaa ja sulla on oikeus tuntea juuri niinkuin tunnet.
Silti ei pidä ylireagoida. Ei tuo niin paha ole, kun miltä kuulostaa.
-Keskustelua, mutta ilman syyttelyä-.