Moi,
Tätä palsta lukiessa tulee ihan ahditunut olo.
Tunnustan olevani hyvin ahdasmielinen, vanhoillinen ihminen. Ja ehkä jopa vähän tyhmäkin tässä pettämisasiassa.
En todellakaan voi ymmärtää kuinka kertakäyttöisenä asiana ihmiset pitävät toisen/toisten ihmisten tunteita, terveyttä ja hyvä uskoisuutta.
En koita tällä ärsyttää ketään, enkä kehua moraaliani.
Mutten itse en henkilökohtaisesti pystyisi pettämään, valehtelemaan tai kieroilemaan. En vain pystyisi katsomaan itseäni peilistä, tai toista ihmistä siinä vaiheessa silmiin. Minulla tuo omatunto huutaisi liiankin lujaa.
Tällainen minä olen ja tulen aina olemaan.
Miksi te pettävät ihmiset ette oikeasti ryhdy elämään sinkkuna? Miksi te tuhlaatte kumppaninne aikaa? Kyseessä on myös toisen ihmisen terveys, hyvinvointi, mielenterveys ja monta muuta tärkeää asiaa.
En edes ymmärrä miten pettäjä pystyy hyvillä mielin aamulla heräämään ja katsomaan kumppaniaan kirkkain silmin.
Eikö pettäjä tunne omantunnon tuskaa? vai onko valehteleminen oikeasti niin helppoa joillekkin?
Parisuhde on kuitenkin vapaaehtoista, mutta tuo tullessaan myös velvollisuuksia ja vastuuta toisesta ihmisestä (hyvinvointi), eikä pelkästään oikeuksia. Eikä toisen ihmisen tietoinen loukkaaminen seliteltävissä.
Kyllä se energia on parempi käyttää siellä kotona suhteen hoitamiseen ja ylläpitämiseen kuin housuitta kylillä hosumiseen.
Jos suhde ei kiinnosta tai jostain syystä onnistu niin aina voi suhteen lopettaa.
Älkää hyvät ihmiset nöyryyttäkö ja satuttako rakkaimpianne tieten tahtoen.Ja koittakaa toimia sen mukaan miten haluasitte itseänne kohdeltavan. Ei se oikeasti ole niin vaikeaa kuin ehkä kuullostaa.
Tätä palsta lukiessa tulee ihan ahditunut olo.
Tunnustan olevani hyvin ahdasmielinen, vanhoillinen ihminen. Ja ehkä jopa vähän tyhmäkin tässä pettämisasiassa.
En todellakaan voi ymmärtää kuinka kertakäyttöisenä asiana ihmiset pitävät toisen/toisten ihmisten tunteita, terveyttä ja hyvä uskoisuutta.
En koita tällä ärsyttää ketään, enkä kehua moraaliani.
Mutten itse en henkilökohtaisesti pystyisi pettämään, valehtelemaan tai kieroilemaan. En vain pystyisi katsomaan itseäni peilistä, tai toista ihmistä siinä vaiheessa silmiin. Minulla tuo omatunto huutaisi liiankin lujaa.
Tällainen minä olen ja tulen aina olemaan.
Miksi te pettävät ihmiset ette oikeasti ryhdy elämään sinkkuna? Miksi te tuhlaatte kumppaninne aikaa? Kyseessä on myös toisen ihmisen terveys, hyvinvointi, mielenterveys ja monta muuta tärkeää asiaa.
En edes ymmärrä miten pettäjä pystyy hyvillä mielin aamulla heräämään ja katsomaan kumppaniaan kirkkain silmin.
Eikö pettäjä tunne omantunnon tuskaa? vai onko valehteleminen oikeasti niin helppoa joillekkin?
Parisuhde on kuitenkin vapaaehtoista, mutta tuo tullessaan myös velvollisuuksia ja vastuuta toisesta ihmisestä (hyvinvointi), eikä pelkästään oikeuksia. Eikä toisen ihmisen tietoinen loukkaaminen seliteltävissä.
Kyllä se energia on parempi käyttää siellä kotona suhteen hoitamiseen ja ylläpitämiseen kuin housuitta kylillä hosumiseen.
Jos suhde ei kiinnosta tai jostain syystä onnistu niin aina voi suhteen lopettaa.
Älkää hyvät ihmiset nöyryyttäkö ja satuttako rakkaimpianne tieten tahtoen.Ja koittakaa toimia sen mukaan miten haluasitte itseänne kohdeltavan. Ei se oikeasti ole niin vaikeaa kuin ehkä kuullostaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Mutten itse en henkilökohtaisesti pystyisi pettämään.. Tällainen minä olen ja tulen aina olemaan."
Varmasti vähintään neljäsosa uskottomista on ajatellut noin... Ja sitten vielä: Tärkeintä uskottomuudessa on silti tajuta MIKSI joku MUU pettää.
"Tärkeintä uskottomuudessa on silti tajuta MIKSI joku MUU pettää."
Kuten tossa alussa totesin että olen ehkä vähän tyhmäkin tässä asiassa. Mutta en vaan keksi mitään puolustusta tai syytä. Ja tuskin sitä ymmärtäisinkään vaikka se hitaasti rautalangasta väännettäisiin. Tiedän että jäisin siihen kohtaan kiinni niistä asioista mitä on sovittu, eli pettää ei saa, vaikka kuinka kutisee.
Olen ja tulen aina olemaan musta-valkoinen ihminen, jäykkä kuin rautakanki, hyvin ankara itselleni ja vahva mielipiteissäni (ja monasti olen vielä väärässä) Minulle itselleni jo pieni valkoinen valhe tuottaa huonoa omaatuntoa ja huonoa oloa.
(nämä periaatteet lyötiin lapsena lujaa nahkaremmillä selkärankaan)
Äh, mitäpä tässä selittämään, oikein hyvää viikonloppua.
Taidanpa suosiolla kuulua niihin ihmisiin "jotka ei vaan ymmärrä". Mut jokainen vaa tyylillään
Tekstisi on aivan kuin omaani jokunen vuosi sitten (tosin noita periaatteita ei nahkaremmillä iskostettu minuun lapsena, ne vain syntyivät ilmeisesti minuun :)). Sitten tapahtui jotain ja "valaistuin": Siihen asti en minäkään ymmärtänyt yhtäkään uskottomuuden puolustusta tai syytä. Valaistuksen jälkeen ymmärsin ne kaikki. Elämältä saa muuten paljon enemmän, kun on ankara itselleen, mutta hellä muille...
Ymmärrän oikein hyvin, ettet ymmärrä vaikka rautalangasta väännettäisiin :). Siihen tarvitaan tuo sisäinen tapahtuma, valaistus...Kun on itse saanut "turpiinsa" henkisesti: Silloin ehdottomaksi totuudeksi luulemani "Ei ikinä" muuttui muotoon "Ei ikinä, ellei..." Ja tuo "ellei" on kaikilla ihan erilainen :D.
No mitäpä minäkään tässä enempää selittelemään... Oikein hyvää viikonloppua sinullekin!
Onhan täällä vielä jokunen ns.vanhanaikainen ihminen.
Olen ihmetellyt samaa asiaa kauan.Omakohtaisesti myös kokenut,mitä on olla,kun puoliso pettää.Monet itkut on itketty,monet iskut on koettu,ainoastaan siksi,että halusin suhteen olevan,vain ja ainoastaan kahden ihmisen.
Nyt en enää usko rakkauteen,en uskollisuuteen,en rehellisyyteen.En halua itseäni kehua,olen vain sellainen,että voin todella pahoin,kun ensin vannotaan ja vakuutetaan kaikki rakkaus,yhdessä olo,toisen kunnioitus,uskollisuus,ja sitten vedetään matto alta.
Ehkä sitten olen ihminen,joka vetää puoleensa vain häntäheikkejä.
Mitään en niin toivoisi,kuin jostain löytää sellainen kumppani,joka todella on uskollinen,ei juoppo,eikä väkivaltainen narsisti.Niin,vielä elää jossain sielun syövereissä toive paremmasta,vaikka mitä enemmän aikaa kuluu,sitä epätoden-näköisemmäksi tuntuu käyvän.
En ole täydellinen,en kaunis,en rikas,jotka asiat painaa nykypäivänä vaakakupissa aivan liikaa.Jotkut ihmiset ovat sanoneet minun olevan uhrautuja,ehkä läheisriippuvainen ym.Siksi en enää edes yritä miellyttää,olen luovuttanut,en riittänyt ns.tavallisena ihmisenä.
minunkin sydämeni on säretty useamman kuin yhden kerran.. Ja sen jälkeen tuntui että en voi enää rakastaa ketään. Todellakin tuota ihmistä rakastin, josta nyt kirjoitan, ja niin paljon rakastin että jokainen hetki erossa hänestä toi kovan ikävän. Minä rakastin häntä koko sydämestäni, silloin enemmän kuin ketään muuta aikaisemmin. Kunnioitin, aluksi pelkäsin olla oma itseni, mutta sitten kun olin oma itseni, hän petti ja jätti.. ensin tietysti vannoi rakkautta ja kuinka minusta pitää niin kovasti. Mutta sitten vedettiin matto jalkojen alta täydellisesti.. Itkin monta yötä ja aina kun hänet näin, meinasi taju lähteä niin paljon häntä kaikesta huolimatta ikävöin. Hänen kanssaan oli niin hyvä olla. Monta kuukautta meni noin puoli vuotta kunnes tapasin elämäni rakkauden. Aluksi ajattelin tietysti, että mies on huijari, koska sellaista miestä on vaikea löytää joka ei juo, on rehellinen ja avoin, luotettava ja kaikkea sitä mitä rakkauteen kuuluu. Kieltämättä minun oli hirveän vaikea luottaa kehenkään entisen rakkauden jälkeen. Ja välillä todellakin tuntui että en voisi luottaa tähänkään rakkauteen, jonka kesällä löysin. Tuntui pahalle epäillä häntä, mutta silti epäilin ja epäilin. Minun oli hyvin vaikea puhua tunteistani. Silloin kun olin vihainen olin vain hiljaa en osannut puhua. Koska pelkäsin että minut jätetään. Kumppanini kärsivällisyyden ansiosta löysimme kuitenkin yhteisen sävelen. Nyt seurustelemme onnellisesti. Ongelmia tulee eteen ja riitoja on ollut välillä pahoja, mutta niistä on selvinnyt puhumalla. Ja olen jopa pystynyt jättämään sen vaikean rakkauden taakse. Nykyisen kumppanini kanssa pystyn puhumaan kaikista asioista avoimesti. Puhuminen on nykyisin helppoa ja luotan häneen täysin. Mutta aina on kuitenkin varaus että mikäli meille jostain syystä tulisi ero olisin todella pitkään surullinen, mutta tiedän että siitä olisi vaan päästävä yli ja jatkettava elämäänsä. Sitä ihmistä, joka minulle tuotti niin paljon tuskaa silloin menneisyydessä en pystyisi enää rakastamaan. Kaveri tai tuttu voin olla ja jutella jos hän tulee juttelemaan. Tuskin tulee mutta kuitenkin :) Tuskasta on vain päästävä yli, se täytyy käsitellä jotenkin: minä jauhoin asiaa niin paljon että lopulta itsekin kyllästyin, mutta pääsin yli lopulta.
Nyt olen onnellinen nykyisen kumppanini kanssa näin onnellisesta elämäntilanteesta en koskaan edes uskaltanut toivoa en ennen enkä jälkeen sen vaikean rakkauden. Mutta nyt se rakkaus on tullut minun luokseni. En etsinyt sitä, se vain tuli luokseni. Hän tai minä emme ole rikkaita, mutta tulemme toimeen. Yhteen muuttamista joudumme odottamaan vielä rahatilanteen takia ehkä jopa pitkäänkin. Tämä on oikeaa rakkautta tiedän sen :) ja mikä parasta hän tuntee samoin :) Jos suhteemme päättyisi nyt ennen kuin edes muuttaisimme yhteen ja se päättyisi koska välimatkaa on silloin vain ajattelisin: se oli oikeaa rakkautta, mutta ei lopulta kestänyt elämän aallokossa. Jostain syystä kuitenkin minulla on niin vahva usko tähän rakkauteen, että uskon sen kestävän mitä vaan. Sen olemme yhdessä sopineet hänen kanssaan, että jos jommasta kummasta koskaan tuntuu että rakkaus loppuu tai että ihastuu tai rakastuu toiseen on siitä heti kerrottava ja suhde päätettävä. Jos jompi kumpi pettää suhde loppuu heti: pettämiseen kuuluu meillä: tietysti seksi ja suutelu, mutta myös liiallinen halailu siis halata saa mutta ei hyväillä ulkopuolisia, ja kaikki ulkopuolisen ihmisen koskettelu intiimeiltä alueilta ja ylipäätään "koskettelu".
Nyt vähän meni ohi aiheesta mutta kuitenkin. Kyllä se ´rakkauden onnenmaa on olemassa ;) minä tiedän sen :) Sen Oikean löytäminen EI OLE MAHDOTONTA. :) ja kukaan ei ole täydellinen :) on oltava oma itsensä, esittämällä tuskin löytää sitä OIKEAA, jonka kanssa voi olla onnellinen :)
Voi,että olen onnellinen puolestasi,todella. Kyyneleet valui poskillani,kun luin kirjoituksesi.On hyvä,että löysit rakkauden,se kuvastuu kirjoituksestasi,niin hyvin,vaikka olet tuntematon.
Minä en usko,että kohdalleni osuu enää ketään,mutta onhan minulla lapset,jotka välittävät aidosti.Oikein paljon onnea ja rakkautta elämääsi!!!!
kiva lukea näitä tälläisiäkin juttuja,olen ihmetellyt just että eikö enää mitään muuta ole,kuin näin ajattelevia ihmisiä..Kiitos että jotkut ovat vielä vanhanaikaisiakin:) Itsekkin kuulun heihin ja olen kolmekymppinen..
Mutta en olis edes tarpeeks nokkela tollasiin juttuihin ja mun naamasta näkis kilsan päähän jos yrittäisin tollasia virityksiä.. Vieraalta kuullostaa itselleni tuollainen uskottomuus ja eläminen salaillen.Pidän mutkattomasta elämästä ja haluun katella itseäni peilistä tyytyväisenä,enkä kestäis ajatusta,että tekisin jotain tollasta ja sit menettäisin rakkaan ihmisen...Hui.. Onko vielä paljonkin ihmisiä,jotka eivät petä,etenkin miehiä??? Kiinnostais.
Nykyään on vallalla oman edun, omien nautintojen saaminen. Ei siinä silloin ajatella perhettä. Mutta onhan hyvä olla tausta kunnossa, arkirutiinit, pyykit jne. hoituvat kotona ja eikun menoksi. Kakkoset harvemmin hoitelevat näitä ikäviä asioita, otetaan vaan nautinnot molemmin puolin. Siksi ei kannata rueta sinkuksi. Ja kun oma napa on se kaikkein tärkein, ei kai pettäjällä ole mitään ongelmaa. Minullekin ukkoni sanoi, että eikö ole hyvä että kelpaa muillekin ja ihmetteli että otan asian niin raskaasti.
Olen mies, yli 30 v, lapsia, vaimo ja talovelkaa. Minulla oli ja on osin edelleen yhtä järkähtämätön kanta pettämiseen kuin sinulla. En voinut ymmärtää pettämistä ja olin onnellinen, että puolisoni jakoi saman näkemyksen. Vaimoani oli petetty hänen edellisen poikaystävän toimesta ja hän aina välillä muisteli miten pahalta se tuntui, kun tuli petetyksi. Toki tuo vaimoni kokemus vahvisti sitä, että minä en ainakaan ole yhtä kusipää kuin vaimoni exä, ja lisäksi se vahvisti sitä ajatusta, että vaimoni ei voisi koskaan minua pettää, kun tietää miten helvetin pahalta se tuntuu.
Mutta kylläpä sitä voi ihminen olla väärässä. Viime kesänä paljastui, että vaimoni on pettänyt minua 12 vuoden yhteisen taipaleemme aikana kahdesti. KAHDESTI! Kerran yksi känninen sekoilu jossain bileissä jonkun komistuksen kanssa ennen meidän avioliittoa ja lapsia. Toinen kerta olikin viime keväänä ja sellainen ihastus/rakastumissuhde, joka kesti useamman kuukauden.
Olen joutunut miettimään arvoni täysin uusiksi tuon tapahtuman jälkeen. En voi enää elää vanhoillisesti ja ajatella, että en sietäisi pettämistä missään muodossa, koska silloin en sietäisi vaimoani. En usko avioeroon, koska naimisiin mennään vain kerran. Siinä suhteessa olen siis edelleen vanhoillinen. Mutta olen siis joutunut miettimään tätä pettämistä ja uskottomuutta kokonaan uudelta kantilta.
Olen aiemmin ajatellut, että pettäjä voi pettää, koska ei tunne mitään tai ainakaan riittävää rakkautta omaa vakikumppaniaan kohtaan, jos on kykeneväinen pettämään. Lukemalla psykologien kertomuksia uskottomuuskriiseistä olen kuitenkin saanut selville, että uskottomuus ei katso parisuhteen rakkauden tilaa tai edes parisuhteen sen hetkistä onnen astetta. Olen myös ajatellut, että pettäjä voi nukahtaa oman vaikumppaninsa viereen vain koska vihaa jo vakikumppaniaan niin paljon, ettei tunne katumusta tekemisistään. Samoista psykologian lähteistä olen saanut selville, että usein pettäjät eivät näe tekoaan puolisoaan vastaan, vaan pystyvät sulkemaan oman suhteensa pois yhtälöstä, koska kokevat saavansa niin paljon hyvää siitä sivusuhteesta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta perusopetus on se, että avioliitto tulee melko hankalaksi, jos ei pysty kaivamaan puolisostaan niitä todellisia syitä miksi puoliso petti. Tarkoitan sitä, että syistä pitää keskustella (usein ammattiauttajan kanssa) ja niitä pitää analysoida, jotta vältytään tyypillisiltä väärinkäsityksiltä. Siis väärinkäsityksillä siitä, että petetyn musta mieli mielellään ajattelee että pettäjä on nauranut selän takana ja tehnyt kaiken vailla oman tunnon tuskia, vaikka usein tilanne on toinen.
En edelleenkään hyväksy pettämistä, enkä itse moiseen ryhtyisi, mutta nykyään ymmärrän paremmin sen syntymekanismin. Minun on se pakko ymmärtää, koska aion olla vaimoni kanssa lopun elämääni. En voisi olla vaimoni kanssa jos häntä halveksisin.
On varmasti ollut vaikeaa päästä yli noista pettämisistä, joita vaimosi on tehnyt. Olet kyllä todella rohkea ja ymmärrän tilanteesi täysin. Silloin kun itsekin toivottavasti menen joskus naimisiin ja hankin lapsia on käytännössä pakotettu hyväksymään jos toinen pettää. Silloin kun on perhe on ajateltava lapsiakin. Ei voi toimia itsekkäästi ja lähteä. Ja jos toista vihaa ei sen kanssa kyllä voi asuakaan. Mikä minusta on hienointa että todellakin VÄLITÄT!!! Olet yksi niistä harvoista, jotka todellakin VÄLITTÄVÄT! Vaatii helvetisti että pystyy tekemään niin kuin sinä olet tehnyt. Ja se on todella hienoa että vaikka sinua on petetty niin itse pitäydyt siinä että ET PETÄ. Onneksi maailmassa on ihmisiä niin kuin sinä :) ja Sinä todellakin olet tehnyt aikamoisen uhrauksen pystyessäsi tuohon :) Mutta eikun tsemppiä Sinulle :) Sinä olet HYVÄ IHMINEN :) ja hyvää elämää ihan oikeasti :) oli koskettavaa ja ihanaa lukea kirjoituksesi :) On hienoa tietää että tästä maailmasta ja vielä Suomesta löytyy todellakin vielä ihmisiä, jotka VÄLITTÄVÄT eivätkä vain ajattele omaa persettään.
Toisen kunnioittaminen parisuhteessa on yhä harvinaisempaa. Tuntuu kuin yhä useammassa suhteessa toisen pettäminen on kuin urheilulaji, jossa kisataan siitä, kuinka törkeästi voi toista sumuttaa.
Sitten riittää aina noita heikkoitsetuntoisia naisia, jotka tarrautuu ukkomiehiin kuin sika limppuun.
No, naureskellen nyt katson, kun "sika on limpussa kiinni". Ei ookaan kivaa. Mutta ainahan voi toki vaihtaa vaihtelunhalusta. Vain tyhmä vaihtaa huonompaan. Ei pitäisi valittaa sitten, eihän?
Ei se kertakäyttösyyttä tarkota silti.
Terveyttäkään siihen ei - välttämättä - tartte sekottaa nyt ollenkaan..
Tuhlaatte kumppaninne aikaa? Kertoisitko mitä tuolla tarkoitat..
Vapaaehtoista, joo..no, kuule kun tilanteita on niin erilaisia, ja syitä. Ei se maailman yksinkertaisin asia ole lähteä. Voi olla, että suhdetta on hyvinkin yrittänyt "hoitaa", mutta miten yksin hoidat jos ei toinen näe mitään korjattavaa??
Joskus vaan on tilanne se, että suo siellä ja vetelä täällä. Ollaan sitten yksissä monista lukemattomista syistä johtuen, eikä suinkaan ainoana ne lapset.
Suhde voi toimia esim muuten, mutta siinä ei ole enää seksiä. Siihenkin voi olla sen tuhannen tuhatta syytä.
En hyväksy itsekään sisimmässäni. Silti voin hyvin ymmärtää.