Tanssipaikka

Tulipa tuossa mieleen, että ainakin Kemijärven laitakylistä kuljettiin joskus tansseissa Kairalan kajastuksella ja jopa Orapirtillä asti. Lastattiin autot täyteen nuorisoa ja sitten lähettiin taskulämmin kossupullo matkassa illan rientoihin. Pelkosenniemellä käytiin, mikälie, baarissa limpparia hakemassa lantringiksi. Mukavaa oli! Onko muita mukana olleita?
396269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

juu tulipahan käytyä tanssahtelemassa kummassakin paikassa!! olihan se jo silloinkin la-illan huumaa! ai nii saarenkylän ns.talo tanssipaikkana,eivät suvanneet meitä kemppalaisia kuten ei myös sallan möllit! Aina joskustuli pientä kädenvääntö...p.s siellä baarissa oli neito nimeltään Linnea myyjänä(oiskos ollut matkahuollon baari?)

Äänestä

joskus kun ei ollut ajokorttia kellään, yleensä oli "könttähinta",pääsihän siinä kuskikin tanssaamaan siinä sivussa. Muistan kisakartanosta kun Torvelan Eila oli keikalla, olisiko ollut 70-luvunlopulla ja kyllä met poijjat kuolattiin!

Äänestä
  • välietappi ylöspäin mentäessä, joku otti oluen tai muuten vain käytiin "hirisemässä" ukkoja kun ne päissään horisivat vanhoja juttuja.

    Äänestä

  • oli vakio kirjoitti:

    välietappi ylöspäin mentäessä, joku otti oluen tai muuten vain käytiin "hirisemässä" ukkoja kun ne päissään horisivat vanhoja juttuja.

    Kairalassa kuljettiin paljon tansseissa, siellä oli paljon nuorisoa vielä 80-luvun alkupuolellakin. Kävipä paluumatkalla jopa niinkin että kaveri joka oli lähtenyt saatille, joutui yönselkään taipaleelle ja joutui särkemään p-niemen polliisilaitoksen oven jotta pääsi lämpimään yöksi, kova pakkanen kun oli! eikä majapaikasta tietoakaan, kyytistä nyt puhumattaakaan!!

    Äänestä

  • jokuvain..? kirjoitti:

    käytiin myymässä viinaa, jolla rahoitettiin tanssireissut, se oli aikaa se!

    Äänestä

  • oli vakio kirjoitti:

    välietappi ylöspäin mentäessä, joku otti oluen tai muuten vain käytiin "hirisemässä" ukkoja kun ne päissään horisivat vanhoja juttuja.

    Rantabaarissa oli niitä hyvin tenaturoituja ukkoja, joiden jutut tosiaan nauratti.Olihan siinä sitä takametsien tunnelmaa ja aitoa elämisen meininkiä. voi sitä viattomuuden aikaa. Vieläkin tulee ne tunnelmat mieleen: kaunis lapin kesä, täyteen tupatut autot, tanssilavan musiikki kesäyössä ja jännittävä odotus onkohan juuri Hän tänään paikalla. Siellä sitä ensikerran rakastuttiin, jätettiin ja tultiin jätetyksi... Nyt taitavat molempien tanssipaikkojen pihat kasvaa kesäisin horsmaa (kairala,orapirtti) ja tanssilanvan musiikki soi vain meidän muistoissamme. Minulle jäi ainakin tanssitaito ja lämpimät muistot. Vieläkin voin elävästi mielessäni nähdä tiettyjä persoonia...sitä vakio kalustoa, joka oli aina paikalla.

    Äänestä

  • ja kairalassa kirjoitti:

    käytiin myymässä viinaa, jolla rahoitettiin tanssireissut, se oli aikaa se!

    Aika hyvin se kauppa kävi,eikä velaxmerkkiä.
    Välillä jäi vähän tanssilipun ylikin "tuloja".
    Liekö oltu koskaan samoilla apajilla.
    Tuskinpa vain,mutta hauskaa ja välillä vähän jännääkin,kun sattu virkavalta tansseihin tai vähän outoja asiakkaita.
    No se bisnes loppu kyllä aika lyhyeen ,kun tämä maailma muuttui ja kansasta tuli tätä "mäyräkoira"porukkaa ym.
    Terveiset kuitenkin sulle kuka sitten oletkin ja hyvää kevään jatkoa.

    Äänestä

  • se olikin kirjoitti:

    Rantabaarissa oli niitä hyvin tenaturoituja ukkoja, joiden jutut tosiaan nauratti.Olihan siinä sitä takametsien tunnelmaa ja aitoa elämisen meininkiä. voi sitä viattomuuden aikaa. Vieläkin tulee ne tunnelmat mieleen: kaunis lapin kesä, täyteen tupatut autot, tanssilavan musiikki kesäyössä ja jännittävä odotus onkohan juuri Hän tänään paikalla. Siellä sitä ensikerran rakastuttiin, jätettiin ja tultiin jätetyksi... Nyt taitavat molempien tanssipaikkojen pihat kasvaa kesäisin horsmaa (kairala,orapirtti) ja tanssilanvan musiikki soi vain meidän muistoissamme. Minulle jäi ainakin tanssitaito ja lämpimät muistot. Vieläkin voin elävästi mielessäni nähdä tiettyjä persoonia...sitä vakio kalustoa, joka oli aina paikalla.

    Onhan Kairalan kajastuksella vieläkin kesäisin tansseja, tosin väkeä ei ole niin paljon kuin silloin joskus muinoin, isä aina muistelee Kajastuksen menoja, lapsuuskotini näet on melkein Kajastuksen naapurissa. Kyllä mäkin pentuna kävin aina salaa kyttäämässä kuinka kännissä kyläläiset oli...tosin vasta 90 luvulla....

    Äänestä

  • Tyttö kajastuksen kupeesta kirjoitti:

    Onhan Kairalan kajastuksella vieläkin kesäisin tansseja, tosin väkeä ei ole niin paljon kuin silloin joskus muinoin, isä aina muistelee Kajastuksen menoja, lapsuuskotini näet on melkein Kajastuksen naapurissa. Kyllä mäkin pentuna kävin aina salaa kyttäämässä kuinka kännissä kyläläiset oli...tosin vasta 90 luvulla....

    oliko kukaan muuten silloin juhannuksena siellä, kun tanssilavan reunaaita sortui, kun ihmiset hyökkäs kattomaan kun laskuvarjohypääjät tuli taivaalta, muistaakseni ne oli niitä, taisi olla vuosi nappi ja neula eiku oikeasti 1967 kait, muistaako joku paremmin.

    Äänestä

  • juhannusjuhla kirjoitti:

    Siinä laskuvarjojääkäri laskeutui tanssilavalle, jonka kaide romahti. Muistan hyvin sen tapahtuman. Useat putosivat kaiteen romahtaessa rinteeseen. Laskuvarjomies joutui vahingossa tanssilavalle, kun väisti laskeutuessaan sähkölinjaa. Laskuvarjohyppy oli järjestäjien vetonaula, joka päättyi onnettomasti. Hyppääjät eivät loukkaantuneet.

    Äänestä

tai Suomupirtillä?

Äänestä
  • usein muutaman kerran viikossakin, kirkakin oli joskus sunnuntai-iltana esiintymassä, ja porukkaa oli, muutenkin sitä porukkaa oli mahoton siihenaikaa liikkeellä. suomupirtillä käytiin muutaman kerran, morottajan esulla, kairalan kajastuksella, tetralla kuusamossa joskus,perävaarasta nyt puhumattakaan.

    Äänestä

siellä on aina show!

Äänestä
  • missä?

    Äänestä

  • Isokylällä vai kirjoitti:

    missä?

    Isokylällä ja joku poltti lavan menneinä vuosina.Itse päärakennus näkyi olevan pystyssä ja ikkunat paketissa.(Viimeksi kun ohi ajoin syksyllä) Tarkkaa vuotta en tiedä, milloin on tapahtunut.

    Äänestä

Meidän kylältä kuljetettiin kuorma-autolla ihmisiä Pyhä ja Rukatunturille juhannusjuhlille. Se oli viiskytluvun alkua. Silloin sai kuljettaa niinkin.
Juhannuskoivut oli pystytetty auton lavalle ja tunnelma korkealla. Ihmisiä lava ja hytti pullollaan.
Muistan kun iso siskoni nousi kuorma-auton lavalle ja auto lähti ajamaan, mutta kohta alkoi ihmisiä hyppiä lavalta alas ja lava nousi pystyyn.
Auton hytti oli ilmeisesti pakattu niin täyteen että joku potkaisi vahingossa vipua jolla saatiin kippi toimintaan.
Ennenkuin siinä hätäkässä kuljettaja pääsi vipuun käsiksi lava ehti nousta jo melkein pystyyn.
Ei siinä kenellekään kai käynyt kummemmin, en ainakaan kuullut.
Minun vuoroni tuli lähteä tunturille juhannusjuhliin vasta viiskytluvun lopulla ja kuuskytluvulla.
Sitten piti juhlinta lopettaa kun tuli muija joka sanoi että nyt alat miehistyyn.

Äänestä
  • niin kyllähän tuli myös koettua pyhän juhannus 70 luvulla..linija vaunulla mentiin myös..ja mukavia muistoja jäi reissuista!!kerran löydettiin jonkun viinit kax pulloo helmeilevää omena viiniä,heh no met juotiin ne pois ku joku sano että löytäjä saa pittää!! yks kerta tultiin takas niin hunsovainaalla oli kiljua vielä tuli matkalla,oli muuten aika mekkala.linija-autossa!! Et tämmösii ,no lärvällä vedettiin melkein aina lärvät!!

    Äänestä

  • minäkin olin siellä kirjoitti:

    niin kyllähän tuli myös koettua pyhän juhannus 70 luvulla..linija vaunulla mentiin myös..ja mukavia muistoja jäi reissuista!!kerran löydettiin jonkun viinit kax pulloo helmeilevää omena viiniä,heh no met juotiin ne pois ku joku sano että löytäjä saa pittää!! yks kerta tultiin takas niin hunsovainaalla oli kiljua vielä tuli matkalla,oli muuten aika mekkala.linija-autossa!! Et tämmösii ,no lärvällä vedettiin melkein aina lärvät!!

    Oli hyviä esiintyjiä ja porukkaa liikkeellä.

    Äänestä

  • 80-luvulla! kirjoitti:

    Oli hyviä esiintyjiä ja porukkaa liikkeellä.

    Kaks juhannusta tuolla tuli vietettyä.
    Eka kerta sekoiltua kännissä joskus -70-luvun lopulla,kovasti sekavaahan se oli.
    Tappelujen jälkeen Rukan putkaan ,josta matka jatkui yöllä Kuusamon poliisivankilaan.
    No, eihän siinä mitään , aamulla kankkusessa lifti/kävelymatka Kemppaan.
    Toinen Rukan reissu v.-86,autolla selvinpäin.
    bändeistä mieleen jäi Swinging Blue Jeans ja kylmää oli,maa kuurassa yöllä.

    Äänestä

Hienolla paikalla!

Äänestä
  • Tietääkö kukaan siitä kiviaidasta joka on sen lavan yläpuolella? Mikä on sen tarina?
    Kävin syksyllä Perävaaran laella, sieltä on upeat näkymät.
    Puihin rakennetut mökit toivat muistoja mieleen lapsuudesta ja ne korsurakennelmat.
    Istuskelin siellä ainakin kaksi tuntia kun aurinko lämmitti mukavasti. Join termarista kahvia. Ei ollut sääskiäkään enää.
    Kannattaa käydä, suosittelen toisillekin.

    Äänestä

  • Kälämi kirjoitti:

    Tietääkö kukaan siitä kiviaidasta joka on sen lavan yläpuolella? Mikä on sen tarina?
    Kävin syksyllä Perävaaran laella, sieltä on upeat näkymät.
    Puihin rakennetut mökit toivat muistoja mieleen lapsuudesta ja ne korsurakennelmat.
    Istuskelin siellä ainakin kaksi tuntia kun aurinko lämmitti mukavasti. Join termarista kahvia. Ei ollut sääskiäkään enää.
    Kannattaa käydä, suosittelen toisillekin.

    ;=)

    Äänestä

  • upeat näkymät! kirjoitti:

    ;=)

    Miettikääpäs sitä,miten silloinen nuoriso,itseni mukaanlukien selvittin hengissä niistä kallioista ja jyrkänteistä ,kun siellä vinetoissa ja aperitoissa toikkaroitiin.

    Äänestä

  • little sealord kirjoitti:

    Miettikääpäs sitä,miten silloinen nuoriso,itseni mukaanlukien selvittin hengissä niistä kallioista ja jyrkänteistä ,kun siellä vinetoissa ja aperitoissa toikkaroitiin.

    Kaipa sitä oltiin ulkoleikkien jäliltä niin ketteriä?

    Äänestä

oli joskus tansseja ja discoja!

Äänestä

Löysin tämmöisen vanhan ketjun, jossa muistellaan menneisyyden tanssipaikkoja. Paljon on vettä Kemijoessa virrannut noista ajoista, mutta jotain on vielä sentään jäljellä. Perävaarassa tanssitaan läpi kesän perjantai-iltaisin, Morottajan Esulla on myös useita tansseja kesän aikana. Vallovaara Sallassa on myös hengissä. Kairalan Kajastuksella ja Orapirtillä laitetaan myös nappaskenkä liikkeelle muutaman kerran kesässä.
Nykypäivinä, kun tanssiharrastus on elpymään päin, ihmetyttää Kemijärvellä työväentalon eli Tökärin käyttämättömyys tanssienpitopaikkana. Puitteet siellä kai ovat kunnossa ja talo lämpimillään myös talvisin. Kesäisin tanssihaluisille paikkoja löytyy, mutta talvella voisi olla tilausta Tökärin tansseille vaikkapa parin viikon välein. Oikeasti tanssia harrastavat eivät ehkä viihdy nykyravintoloiden pienillä parketeilla, näin kuvittelisin. Vai mitä mieltä olette, tanssinharrastajat?

Äänestä

Kaipaan niitä aikoja

Äänestä

Joo. Olen käynyt VPK:n talolla 80-luvun puoliväissä tansseissa. Koillis-Humppa (?) soitti ja kivaa oli. Mä kans kaipaan niitä aikoja.

Äänestä

Joo mukavia aikoja oli.Tuli käytyä rukalla, posiolla, persvaarassa,kajastuksella ja siellä orapirtillä sillä reissulla poikuuteni manetin.Vuosi meni pyssykylässä tyttöjä riiatessa.Linnea oli se baarintyttö jakalee nykyään postia niemessä räväkkä" tyttö" vieläkin.kantakievari oli se oikea menopaikka jota jäin kaipaamaan eniten.

Äänestä

Eikö Kemijärvellä ole tanssiseuraa, järjestetäänhän siellä kaamostanssitkin, vaikka kilpatanssi ja lavatanssi onkin kaksi eri asiaa, niin kyllä molemmat ptää tanssi-innostusta yllä ja houkuttavat nuoria mukaan.

Äänestä

Souvarit saattaa tulla ensi kesänä Pelkosenniemeen Kairalan Kajastukselle. Siitä tulee hyvät tanssit, jos tulevat.

Äänestä

Eipä tuo tunnu kemijärviläisiä tanssiminen kiinnostavan; viime lauantainakin oli entisen Koilliskunnan yläkerrassa järjestetty tanssit ja yleisöä silti niukasti... Mikä lie syynä...

Äänestä

huono kyläorkesteri joku popniitti soittamassa, oottakaas kun 24.2. tulee Channel Four ja maaliskuun lopulla Souvarit, niin paikka on pakissa, se on varmaa...se lie on syynä

Äänestä
  • joo ,kyllä ne haitari-passo-rummut-yhistelmät on nähty ja kuulltu .

    Äänestä

  • uyytr565 kirjoitti:

    joo ,kyllä ne haitari-passo-rummut-yhistelmät on nähty ja kuulltu .

    hehehehee...Popniiteillä muka haitari . kävisit joskus ulukona pirtistäs

    Äänestä

Menneitä muistellen!
Talvella Kemijärvellä työväen talolla ja Lärvätsalossa, joskus Sallassa tuli käytyä 1967-1970.Perävaara oli ehdoton kesä paikka. Joskus käytiin myös morottajan esulla ja vallovaaran- ja salmivaaran-lavalla.Ihania muistoja.
terkkuja kaikille. sattumalta löysin tämän ketjun.

Äänestä

Juhannustanssit La 21.06.14 Kairalan kajastuksella 21 - 01. Eldorado-orkesteri
solisteina Armi Tenkula ja Matti Ojala takaavat tuhdit tahdit..

Äänestä

On se surku ku nykynuorilla (siis alle 18 vuotiailla) ei ole enää tanssipaikkoja ainakaan Kemijärvellä. 70-luvulla nuoruuteni eläneenä sai tanssia mielinmäärin. Lauantaina oli tökärillä joku yhtye aina Hurriganesia ja Kirkaa myöten. Sunnuntaina ja lauantaina oli levytanssit. Tökäri oli lähellä kotia ja niinpä tanssia sai. Kesällä oli hulppea Perävaara jonne tuli nuorisoa linja-autoilla aina Kuusamoa,Posioa ja Sodankylää myöten. Välillä yritti Rovaniemen pojatki tulla mut muutamat humalaiset Kempan poijat eivät suvainneet Roilaisia ja ajoivat pois. Oli myös Lärvä Isollakylällä ja Veparilla oli kans tansseja. Ennen tansseja kokoonnuttiin Särkiportin Pamellabaariin ku mentiin talvella tökärille. Kesällä ekana Pamellabaariin ja sit liftattiin keskustaan ja kestikerrokseen. Sit mentiin joko jonku kyytissä tai linja-autolla Perävaaraan.Toki niissä baareissa muulloinki istuttiin ja kuunneltiin levysoittimesta biisejä jos jollaki oli rahaa laittaa. Oli se niin eri meno sillo. Kyllä nuorisosta pietettiin parempaa huolta.Puhallustestit oli ku kotia tuli yöllä tansseista. Hyvä oli se. Eipä uskaltanu ruveta tupakan ja viinan kans läträämään. Eikä haluttanu ku oli muuten kaikkea kivaa. Sääliksi käy nykynuoriso kun heillä ei ole sitä mitä meillä oli. Nyt on vain kännyt. Meillä ei kotona ollu mun nuoruudessa edes seinäpuhelinta mutta oli kotiintuloajat ja hyvin pääsi 15 täytettyään tansseihin kun totteli vanhempiaan ja teki kotitöitä.Kesätöillä tienas tanssirahat ja vähän vaatteita. Levytanssit oli markan ja lauantaitanssit 5. Oli se ihanaa aikaa !!! Terkkuja vaan sen ajan kankaan ja keskustan nuorille ja oikein muklevaa Juhannusta ja hyvää kesää. Ps. Tulkaapa iskelmäfestivaaleille lauantaina 5.7.14 ja sit kestikerrokseen. Olis niin mukava nähdä teitä! ! !

Äänestä
  • Em.viestiin pääsi lipsahtamaan pikku virhe. Ne tökärin levytanssit oli keskiviikkona ja sunnuntaina.(Tätä se tämä vanhuus teettää.)- Oi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen Tuo aika nuoruuden tuo aika rakkauden ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistoja..... kirjoitti:

Tulipa tuossa mieleen, että ainakin Kemijärven laitakylistä kuljettiin joskus tansseissa Kairalan kajastuksella ja jopa Orapirtillä asti. Lastattiin autot täyteen nuorisoa ja sitten lähettiin taskulämmin kossupullo matkassa illan rientoihin. Pelkosenniemellä käytiin, mikälie, baarissa limpparia hakemassa lantringiksi. Mukavaa oli! Onko muita mukana olleita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu