Olen mies ja mulla kysymys lähinnä naisille. Minulla on kaunis ja ihastuttava naispuolinen ystävä. Hänellä on muitakin miespuolisia ystäviä ja ongelma on se, että nämä ovat jossain vaiheessa ruvenneet lähentelemään. Tästä syystä häneltä on mennyt lähes totaalisesti luottamus miehiin, koska nämä ovat liian usein esittäneet muka hyvää ystävää, mutta kuitenkin taka ajatuksena on jotain muuta.
En tiedä olenko itsekään täysin puhdas, sillä syvimmät tunteeni koskaan on kohdistunut häneen. Hän tietää tunteistani ja ihan hyvin meillä muuten menee ystävinä. Hän kutsui minua muutaman kerran kyläänkin, mutta kun matka on hankala, niin hänen luonaan ei voi vain käydä piipahtamassa. Matkaa suunnitelessa kävi sitten niin, että eräs toinen mies puolinen ystävä ehti ennen minua :( Harmittaa niin vietävästi, sillä tämä oli ruvennut vanhan kaavan mukaan lähentelemään ja nyt ystäväni ei halua minuakaan enää luokseen :( Hän sanoi, että ei se minusta johdu ihmisenä, vaaan siitä kun on suurinpirtein kyllästynyt kaikkeen mikä muistuttaakin miestä.
Nyt en sitten tiedä kuinka toimia. Pidän hänestä varmasti eniten maailmassa, mutta pelkään pettäväni hänen luottamuksen, jos ajattelen näin :( Minulla ei todellakaan ole hänestä edes salaa mitään seksifantasioita, sillä kunnioitan häntä enkä voisi kuvitella ajattelevanikaan hänestä jotain sellaista mistä tiedän ettei hän pidä!!!
Nyt kysyisin teiltä vastaavaa kokeneilta, kauniilta ja puoleensavetäviltä "miesmagneeteilta", että toiminko väärin häntä kohtaan, jos elättelen ystävyyden varjolla toiveita saada hänestä vaikka puolisoa joskus? Olen sanonut hänelle suoraan, että en tule koskaan vonkaamaan häneltä mitään, mutta olen myös antanut ymärtää miten paljon hänestä pidän! Olen iloinen, kun hän tästä huolimatta hyväksyy minut ystäväksi! :) Mutta mitä neuvoja te antaisitte minulle, millä parhaiten voisin osoittaa sen, että olen vilpitön ja minuun voi luottaa?
En tiedä olenko itsekään täysin puhdas, sillä syvimmät tunteeni koskaan on kohdistunut häneen. Hän tietää tunteistani ja ihan hyvin meillä muuten menee ystävinä. Hän kutsui minua muutaman kerran kyläänkin, mutta kun matka on hankala, niin hänen luonaan ei voi vain käydä piipahtamassa. Matkaa suunnitelessa kävi sitten niin, että eräs toinen mies puolinen ystävä ehti ennen minua :( Harmittaa niin vietävästi, sillä tämä oli ruvennut vanhan kaavan mukaan lähentelemään ja nyt ystäväni ei halua minuakaan enää luokseen :( Hän sanoi, että ei se minusta johdu ihmisenä, vaaan siitä kun on suurinpirtein kyllästynyt kaikkeen mikä muistuttaakin miestä.
Nyt en sitten tiedä kuinka toimia. Pidän hänestä varmasti eniten maailmassa, mutta pelkään pettäväni hänen luottamuksen, jos ajattelen näin :( Minulla ei todellakaan ole hänestä edes salaa mitään seksifantasioita, sillä kunnioitan häntä enkä voisi kuvitella ajattelevanikaan hänestä jotain sellaista mistä tiedän ettei hän pidä!!!
Nyt kysyisin teiltä vastaavaa kokeneilta, kauniilta ja puoleensavetäviltä "miesmagneeteilta", että toiminko väärin häntä kohtaan, jos elättelen ystävyyden varjolla toiveita saada hänestä vaikka puolisoa joskus? Olen sanonut hänelle suoraan, että en tule koskaan vonkaamaan häneltä mitään, mutta olen myös antanut ymärtää miten paljon hänestä pidän! Olen iloinen, kun hän tästä huolimatta hyväksyy minut ystäväksi! :) Mutta mitä neuvoja te antaisitte minulle, millä parhaiten voisin osoittaa sen, että olen vilpitön ja minuun voi luottaa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Osaan valitettavasti ottaa kantaa vain tuohon luottamusasiaan. Älä tosiaankaan ota henkilökohtaisesti ystäväsi epäluottamusta - minulla on myös pelkoja, jotka ovat tällaisia "yleisiä". Jos toinen käyttäytyy riittävän kauan vastoin pelkoa, saattaa luottamus asiaan palautua.
Tsemppiä. :)
Näin ajattelinkin toimia :) Aito ja vilpitön ystävyys ja välittäminen kyllä ymmärtää ja kunnioittaa, jos toisella on näitä "yleisiä" pelkoja!
ensinnäkin sitä ei tarvitse erikseen osoittaa, jos on vilpitön ja luotettava. Jos sitä pitää alkaa korostamaan, niin voi kysyä, että miksi? Jos olet vilpitön ja luotettava, se kyllä tulee ilmi ja jos et ole, sekin tulee.
Ja jos ystäviä haluaa oikeasti nähdä, niin ei silloin joku matka tule kyllä esteeks, jos tosiaan haluaa kunnolla.
Miksi kerroit, ettei sulla ole fantasioita? Onko niitä sitten yleensä, jos oku on kaunis ja ihastuttava? Ja jos et häneltä vonkaa, niin vonkaatko yleensä sitten?
Voihan sitä kaikesta aina haaveilla, sehän ei muihin vaikuta, mut tosiasiassa on sit eri asia, onko se tippaakkaan susta tai yleensä kestään miehestä yhtään kiinnostunut, jos miehet on sille olleet paskoja.
Asiaa puhut! En olekaan korostanut vilpittömyyttä ja luotettavuuttani, koska ajattelen samoin! Siitä syystä en varmaan olekaan keksinyt mitään tehokkaampaa "konstia" ja siksi olenkin täällä kysymässä onko edes mitään... Tavallaan nyt sainkin sulta vastauksen siinä muodossa, että olen toiminut ihan oikein! :) Ja olen täysin samaa mieltä, että sisimmässään paskat ja helmet kyllä erottuvat toisistaan, kunhan aikaa kuluu!
>Ja jos ystäviä haluaa oikeasti nähdä, niin ei >silloin joku matka tule kyllä esteeks, jos >tosiaan haluaa kunnolla.
Esteenä matka ei minulle olekaan ollut. Ainoastaan hidaste, jonka vuoksi syntyi tämä este siitä tyypistä joka ehti viimeisenä pisarana ensin :(
Hidasteesta: Asumme molemmat paikoissa, joihin on käytettävä merellistä elementtiä "tienä". Siksi tapaaminen vaatii erikoisjärjestelyjä ja jää spontaanina päähänpistona tekemättä!
Fantasioista ja vonkaamisesta: "Pienenä" ehkä vonkasin, koska kaveritkin teki niin ja enempiä ajattelematta luuli, että niin miehen/pojan kuuluu tehdä. Nyttemmin olen tajunnut, että on hyvin itsekästä tyydyttää omat tarpeensa käyttäen toista ihmistä välineenä! Tietysti säännöistä voidaan sopia, mutta silti on riski, että toiselle syttyy tunteita ja tällöin on tapahtunut vakava vahinko, mitä ei kellekään tulisi aiheuttaa!
Fantasiat ovat juuri niitä haaveita, jotka eivät kehenkään vaikuta, jos niitä ei lähde toteuttamaan! Uskallaan väittää, että sellaista heteromiestä ei ole olemassa, joka ei olisi koskaan kuvitellut hemaisevaa kassatyttöä tai muuta vastaavaa ilman vaatteita ja rakastelemassa kanssansa! Vasta sitten jos tämä ihminen alkaa merkitä muuta, niin on syytä pohtia loukkaako ja ovatko kyseiset ajatukset petoksia, vaikka niitä ei kellekään kertoisi!
"Nyt kysyisin teiltä vastaavaa kokeneilta, kauniilta ja puoleensavetäviltä "miesmagneeteilta""..
Minä oon melko tavis. En mikään nätti kut kiva ja jotain kokenut, mutten miesten kaataja noin niinkun pelurinaisena. Kyllä todellakin on ollut mieskavareissa se ongelma että on lähennelty vaikka olen kieltänyt, ensin nätisti ja kun ei oo uskoneet niin rumasti. Vonkaavat siis vaikka minä en oo kaunis isotissinen (puoleensavetävä) enkä edes anna ymmärtää mitään. Vika on siis miehissä ei naisissa. Miettikää miehet itseissänne että mikä teidät laittaa niin tekemään.
Minäkin "inhoan" tällä hetkellä kaikkea miehissä. samasta syystä. En voi luottaa kehenkään. En ystävänä enkä miehenä koska jopa paras ystäväni muutaman vuoden ystävyyden PUHTAAN ystävyyden jälkeen paljasti rakastaneensa minua vuosia.
En siis yksinkertaisesti tiedä miten suhtautua miehiin halusi ne mitä tahansa. Suurin osa miehistä joille olen sanonut ettei kiinnosta parisuhde vaan ystävyys niin ovat lakanneet pitämästä yhteyttä. Miksi?
Osa jatkaa "ystävyyttä" muka uskomalla etten halua heistä mitään mutta kuukausien tai vuosienkin päästä koittavat onneaan uudelleen aivan kuin olisin muka unohtanut sanoneeni heille etten ole heistä kiinnostunut parisuhdemielessä. Joillekin pitää sitten todellakin rautalangasta vääntää sääntöjä missä menee ystävyyden/kaveruuden ja parisuhteen raja.
On usein aiheuttanut pirun noloja tilanteita kaveriporukoissa kun miehet on keskenään keskustelleet muka alkaneensa seurustella kanssani vaikka en todellakaan ole kummallekaan antanut mitään ymmärtää. Oikea poikaystäväni olikin sitten vaikea vakuuteltava kun pojat puhuivat ohi suunsa minun selkäni takana asioista tavalla jolla ne ei tosiaankaan olleet.
En tiedä millä vakuutat. Itse kun en tällä hetkellä vakuuttuisi mistään ja harkitsen miestä vain sellaisesta joka on tosissaan minun suhteeni. Alusta asti joko on tai ei ole, eikä mieti että "veisikö tuon näytille naisenaan ja kaverinaan". Pitää miehen tietää mitä tahtoo ja leikkiminen on kielletty. Minua ei ainakaan kovin puijata enää. Olen oppinut näkemään läpi onko mies tosissaan vai ei, onko luottamuksen ainekset olemassa alusta asti. Kaveripoikien mielistely näkyy helposti läpi jo alussa.
Eli sulle kanssa kiitos vastauksesta, mutta myös muutama lisäkysymys!
Miksi tämän "parhaan ystävän" rakkauden tunnustus oli sinusta paha asia? Viitaten tuohon alimpaan kommentiin, että haluat miehen vain sellaisista jotka ovat tosissaan, niin mikä teki ettei tämä ystävä ollut tosissaan? Rakkastuminen on hyvin rehellinen tunne, eikä sitä voi tuottaa eikä torjua. Ehkäpä tämä ystävä tiesi, ettet pidä hänestä enää, jos kertoo sinulle tunteistanasa ja siksi oli hiljaa kaikki vuodet. Lopulta taakka kävi liian suureksi ja hänen oli kerrottava, koska hajoaisi muuten!? Minusta jonkun rakastaminen on suurin mahdollinen tapa välittää ystävästään, joten mikä asia teki, että koit hänen pettäneen sinua?
Se on tietysti eri asia, jos sanoo rakastavansa jotakuta ja luulee että sen hyväksyminen= lupa koskea!
Minusta 95% nais - mies ystävyyksissä jompikumpi odottaa enemmän kuin pelkkää ystävyttä! Ainakin miehillä, vaikka väittäisivät mitä! Mutta mielestäni ei ole miehien vika, jos he tuntevat rakastumista ystäväänsä, koska sille tunteelle ei voi mitään! Senkin jälkeen pitää vain osata käyttäytyä ja kunnioittaa ystäväänsä! Siksi kysynkin vielä, että missä sitten sinusta menee ystävyyden ja jonkin muun raja? Mielestäni tervehdyshali on sallittua, mutta yhdessä olon aikana ei saisi enempää kosketella! Saako lausua kauniita sanoja ystävän ulkonäöstä ja ajatuksista? Ja entäs saako antaa lahjoja? Ja saako kutsua luokseen kylään, jos kuitenki sisimmässään toivoo saavansa olla ihastuksensa lähellä ja samalla toivoa, että hänkin rakastuisi?
Vaikeaa, mutta johtopäätöksenä pitäisin, että rakastunut saa olla, mutta seuraavan askeleen saa ottaa vain nainen, jos häntä kunnioittaa myös ystävänä!
Olen täysin samaa mieltä, että on tyhmää väittää seurustelevansa jonkun kanssa vain leuhkiakseen! Täysin järjetöntä, sanoisin! Silti olen joutunut joskus kokemaan samanlaisia syytöksiä, koska joku muu on ymmärtänyt väärin ja levitellyt minusta vahingossa vääränlaista huhua, joka on lopulta kantautunut tämän ihastukseni korviin! On paskamaista yrittää sellaisen jälkeen selittää omaa syyttömyyttään!
Mutta kuitenkin, voin olla onnellinen, sillä minun tunteeni ystävääni on puhdas ja mielestäni minussa on täten luottamuksen aineksia, jotka hän on kaikesta päätellen huomannut! :D Ei hän varmaankaan muuten minulle olisi kiltti, vaikka tietää mitä tunnen!
Siksi että hän tiesi että jos meillä olisi voinut olla sutinaa sitä olisi jo yli 7 vuodessa ollut.
Annoin jo tutustumisvaiheessa pakit ja asia käytiin läpi että minä en ole hänestä kiinnostunut. Ja hän muka hyväksyi sen. Aihe keskusteltiin läpi varsin selkeästi. Ei kiitos ja piste. Perustelinkin vielä.
Vastakysymys sulle: Mitä rakastuminen on? Voiko ihminen rakastua moneen eri ihmiseen?
Meillä oli hieno ystävyys. Hienoja hetkiä. Vilpittömän puhtaita ystävyyden hetkiä. Minua myrkyttää ajatus siitä että hän kokoajan toivoi enemmän. Teki asioita jotta kiinnostuisin hänestä. Vaikka olin suoraan sanonut että en ole kiinnostunut enkä varmasti ollut vuosien aikana muuta sanonut enkä antanut ymmärtää.
Minut petti oikeastaan se, ettei hän kertonut vuosien aikana ettei hän saa mieltänsä muuttumaan. Hän antoi minun elää ja olettaa että hän on asian kanssa sujut. Nyt hän vuodattaa miten häntä raastaa kaikki miessuhteeni. Erosin myrskyisästi vajaa vuosi sitten. Niin kipeä ero että en vieläkään halua olla uudessa suhteessa.
Tiedän kyllä että rakastuminen on rehellinen tunne. Silti pitää osata erottaa kiintymyksen ja aidon rakastamisen välinen ero.
Saa minua rakastaa, mutta minua inhottaa ajatus että mies, jonka kanssa olen elämää jakanut ystävänä vuosikausia, janoaa edelleen romanttista rakkautta kanssani. Eikä minua sellainen hänen kanssaan kiinnosta. Minkä sille teen ettei hän minussa aiheuta minkäänlaista väreilyä?!! Se on varmasti yhtä tahatonta kuin se että hän rakastaa minua (tai ainakin väittää niin).
Petyin siihen vuosikausien salailuun. Olisin halunnut tietää jo kauan aikaa sitten. Nyt en tiedä miten päin olisin. Miten suhtautua. Pelkään, ihan suoranaisesti pelkään että hän edelleenkään ei luovuta haaveistaan. Ja minä kun haluan ihan toisen miehen.
Jos mies haluaa kunnioittaa naista antamalla naiselle päätösvallan niin kertokoon edes tunteistaan silloin kun ne on ajankohtaisia eikä näin vuosikausia jälkeenpäin. Selittele imelyyksiään vuosien takaa "koska minä rakastin vain sinua". Mistä minä saatoin tietää koska seurustelin toisen kanssa ja hänkin tiesi sen. Ja seurusteli itsekin.
Emmä tiedä. Rakastan minäkin ystäviäni. Olen hurrjan onnellinen joistain helmistä joita olen tavannut. Ja tykkään kerto heille että välitän. Moni mies ottaa pullakahvit "treffikutsuina", joten hankaluuksia riittää. On pitänyt opetella olemaan "kylmempi".
Suututtaa tällä hetkellä että tämä "bestis" ei ikäänkuin anna mun jatkaa elämää ja elää vapaasti koska tuntuu että jokainen liike loukkaa häntä. Mulla on mies kiikarissa, jota kohtaan tunnen paljon ja hän minua kohtaan, mutta en voi jakaa iloista mieltäni tuon "bestiksen" kanssa koska se ei ajatuksesta tykkää. Ei ole iloinen minun puolestani jos olen uuden miehen kanssa onnellinen. Enkä minä sitten voi olla onnellinen.. en tiedä mitä tehdä.
Sitten on vielä montakin muuta miespuolista, jotka ajoittain leikkivät omistavansa minua enemmän kuin omistavatkaan. Suutahtavat milloin mistäkin pikkujutusta.
Saa mua ystävät halia ja mitä ikinä. En silti halua pelätä että joku mua salaa rakastaa. En minä tiedä lääkettä näihin ongelmiin. Sen vain tiedän että aina johon kuhun tuntuu sattuvan. Liekö suotta haluan aina kaikkia miellyttää joten näin käy. Minkäs teen. En tahallani ainakaan satuta ketään. Mutta miten vältän sen? Erakoitumalla? Alkamalla kylmäksi ja ikäväksi ihmiseksi?
Kunnioituksena näkisin jos puolestani oltaisiin rehellisesti onnellisia. Niin minäkin olen vaikka joskus on tuntunutkin että en haluaisi olla. Annan vain ajan kulua ja tilaa itselle ja ihmisille. Ja pärjään näin. Sattuu itseenikin toisinaan. Rakkausasioissa. Tiedän miltä tuntuu kun hylätään.
Ystävyysrakkauden ja romanttisen rakastamisen raja menköön siinä että ystävää lahjotaan ystävänpäivänä ja pidetään kivasti ja nätisti muina päivinä. Rakastarakasta lahjottakoon päivittäin vähintään pusuilla ja muistettakoon erityisen suurella lämmöllä kun rakkaus roihuaa. Ystävää koskettakoon ystävyydellä, otsapusu olkoon sallittua tärkeissä tilanteissa. Rakastarakasta koskettakoon intohimolla, tulisin katsein ja kuumin suudelmin. Vilpittömyys kaikki tyynni.
ja sori, kun vastaan vähän myöhässä... Toivottavasti vielä luet tätä otsikkoo! Ja tiedoksi, että vaikka en heti kerkeä vastaamaan, niin kannattaa kuitenkin silloin tällöin kurkkia josko vastaus ois tullu :)
Sun kans on muuten oikeasti kiva vekslata ajatuksia, koska tunnut tietävän mitä tarkoitan! :)
Mutta siis, mitä rakastuminen on... Se on jonkinlainen tunne, kun sen kohteen kanssa ollessa alkaa tuntua hyvältä. Alussa on vain sellainen hymy päällä sen jälkeen kun on jutellut kohteelle ja huomannut, että tämän ihminenhän on mukava. Sen jälkeen alkaa taivas tai helvetti! :D Huomaat miten vatsassa alkaa voimistuva kutiminen sitä mukaa, kun olet enemmän tekemisissä hänen kanssa. Lopulta ajattelet vain häntä ja kaikki muu unohtuu. Viimeiseksi ei saa yöllä edes unta, kun on vaan niin onnellinen ja kuvittelee saavansa rutistaa sitä ihanaa olentoa! Päivisin olet huonosti nukuttujen öiden jälkeen pahoinvoiva, uninen ja tokkurainen, mutta silti onnellinen ja tehokas kaikessa työssä mihin ryhdytkin! Ruoka ei maistu, mutta energiaa vain löytyy. Rakastuneena etsii kokoajan merkkiä vastarakkaudesta. Pienimmästäkin hymystä ilahtuu ja jos vähän aikaan ei kuulu tai näy hänestä mitään, niin tulee levottomaksi.
Kaikkea sellaista teettää rakastuminen ainakin minussa :) Ja sitten jos vastarakkautta ei saakkaan, niin on tosiaankin melko kusessa :( Masentuu ja vaikka mitä, mutta kyllä siitä hitaasti löytyy ulospääsy, kun päässä vain välähtää se ettei suhde voisi toimia, jos toinen vain tykkää. Se ajatus lohduttaa, mutta toisinaan ei. Taitaapi ainut lopullinen parannus olla uudelleen rakastuminen johonkin toiseen! En nyt viitsi itsesääliä, mutta sanonpa nyt kuitenkin, että mulla on kyllä taival edennyt pelkästään kuopasta toiseen! :( Mistäköhän se johtuu? Voiko olla niin, että nainen pelästyy, jos toinen on liian silleen rakastunut? Voiko jopa orastava vastarakkaus kadota, jos toinen tuntuu liian sellaiselta lopullisen löytäneeltä liian aikaisin? Kerro sinä mitä ajattelet! :)
Yhtäaikaa ei kyllä taida voida rakastua moneen ihmiseen! Se on kyllä se yksi ja ainut kerrallaan!
Mikä sitten on kiintymyksen ja rakastamisen ero sinusta? Miksei se ole sama asia?
Noh, siinä nyt vastaukset kysymyksiin. Tuli uni, enkä jaksa kommentoida tarinaasi juuri nyt, mutta ehkä joskus! :)
"HEI!!" -ens kertaan!
PS. Minkä ikäinen muuten olet?
Tuleepahan tuota kurkittua kun riittävästi liippaa omia kokemuksia..
Mun mielipide rakastumisesta on se kun aikakaan ei syö sitä kutinaa vatsassa vaikka oppii tuntemaan ihmistä enemmän ja enemmän. Vaikka olisi jo suhteessakin ja vuosia takana. Tietää jo toisen hyvät ja pahat tavat ja silti huokailee toisen tuomasta "ihanuudesta" elämään.
Rakastumista ei kuitenkaan mielestäni ole se että on päivästä toiseen hullaantunut eikä osaa muuta ajatella. Menee aina vain sekaisin "hänestä". Voi se toki olla rakastumistakin mutta ainakin omalla kohdalla se on enemmänkin hullaantumista koska sitä tapahtuu just niin usein kun viitsii vastaanottaa maailmalta signaaleja että "hei mä tykkään susta". Koska kivoja ihmisiä on paljon, miehiä (mun näkökulmasta) ja nekin osaa tehdä hyvän mielen hymyllä, huomiolla ja kivoilla jutuilla ilman että siinä ollaan lähelläkään rakastumista. Tätä mulla itsellä kyllä tapahtuu huomattavasti enemmän kun itse olen sinkku, että liekö lähetän hymysignaalia itsekin satunnaisille ihmisille enemmän ja tahattomasti kuin jos olisin suhteessa.. mene ja tiedä. jokatapauksessa hymy saa aikaan hymyä, sen olen huomannut. eikä kiva hymyily johda läheskään aina ihastumiseenkaan..
Nuoruus mielestäni (se "teini-ikä" ja vähä yli 20v) oli se rakastumisenkoulu, että sitä eli niin tunteella aina joka jutussa. Rakastui viikoittain ja ihastui päivittäin. Sitä rakasti tietämättä siitä "oikeasta" tunteesta mitään. Tai ainakin hyvin vähän. Kerran se sitten kolahti ja se oli niin voimakas ja erilainen tunne kun kaikki siinä ihmisessä vei mennessään vaikka sitä itsekin laittoi vastaan. Hymystä sekoaminen oli siinä vaiheessa vain pieni lisä siihen tunteiden myrskyyn. En osannut selittää sitä sen alkaessa enkä vielä näin vuosien jälkeenkään. Jokin käsittämätön euforinen olotila siitä vain tuleem eikä sille voi mitään.
Sikäli kova koulu että nuori ja sinisilmäinen kun oli niin takkiinhan siinä tuli kun luotti liikaa. En varmasti ketään kohtaan tunne enää koskaan samoin, mutta ehkä silti osaan vielä rakastaa jotakuta muuta. Toisella tavalla yhtä voimakkaasti.
Jälkiviisaus on varmasti paras sanomaan mikä on oikeaa rakkautta ja mikä ei. Pitää kuunnella itseään sitten vanhana ja viisaana. Yritän vaan vastaisuudessa tehdä viisaita päätöksiä vähän järjelläkin ei ainoastaan tunteella. Tunteet tekee välillä vähän turhan sokeaksi. Pitää ottaa pitkä välimatka nähdäkseen aina itsekään missä mennään. Toisen ihmisen lukeminen näinä aikoina on pirun vaikeaa.
Sen minä oon matkalla oppinut, että ikinä ei pidä tehdä itsestään niin tunteiden orjaa että alkaa toisesta suhteen osapuolesta riippuvaiseksi. Eläytyy niin siihen suhteeseen että elää toisen kautta. Antaa niin sanotusti kaikkensa. Se tekee niitä rikkinäisiä ja masentuneita ihmisiä.
Fakta kun on vaan se, että joko sitä rakastetaan ikuisesti tai sitten ei ja siihen on vaan sopeuduttava. On opittava elämään senkin kanssa että se toinen osapuoli ei tunnekaan samoin kuin minä. Se ei ehkä rakastakaan.
Hyvä ystävyyssuhde on monesti paaljon parempi kuin huono parisuhde. Tai yksipuolinen parisuhde. Sitä ei koskaan pitäisi sulkea pois laskuista jos oikean parisuhde näyttää epätoivoiselta. Oikeat ystävät pysyy ikuisesti. Mutta mikä onkaan avioerojen %luku nykyään? Parisuhde kun vaatii ystävyyttä enemmän sietokykyä.
Kyllä minä ainakin pakenen pois päin ihmisestä joka tuntuu etenevän asioissa minua nopeammin. Vaikka olisin jopa siitä huomauttanut että en ole valmis etenemään niin vauhdikkaasti oltiinpa sitä etenemässä mihin tahansa.. Se ainakin mulle luo ihmisestä kuvaa että "kaikki mulle heti nyt" eikä kunnon tutustumista ehdi tapahtua. Ja sitten on odotettavissa niitä tilanteita kun ei tunnekaan toista niin hyvin kuin ehkä haluaisi ja suhteessa pitäisi. Se oikeasti luo ahdistuneita tilanteita kun ei haluaisi olla niin sitoutunut kuin toinen. Miksi siis pitää pitää kiirettä jos ei toisen tunteista ole varma. Ei ne ainakaan hoputtamalla parane!
Maltti on valttia. Kaikessa rauhassa ja ilman paineita. Luulisi tuottavan hedelmää. Asiat etenevät näin jos ovat edetäkseen. Aika näyttää-niinhän se kliseinen lause väittää.
Kiintymyksen ja rakastamisen ero on esim. se, että vuosikausien ajan kun on elänyt parisuhteessa niin sitä kitkuttaa siinä suhteessa helposti vain siksi kun on tottunut siinä suhteessa olemaan ja elämään. Vaikka rakkaus ja tunteet olisi hävinnyt, ei osaa irtautua etsimään onnea, koska pelkää esim. sitä että jääkin yksin. Tiedän pariskuntia joissa rakkaus ja tunteet näkyy jokapäiväisissä teoissa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. En uskoisi sellaisen olemassa oloon ellen ympärilläni sellaista olisi ollut näkemässä koko elämäni ajan.
Rakkaus ja kiintymys voi siis olla yhtä mutta ne voi olla myös toisistaan erillään olevia olotiloja. Joissain tapauksissa se ei aina ole edes hyvä asia että on liian kiintynyt, muka rakastaa..vaikka jopa vihaa oikeasti. Tästäkin on omakohtainen kokemus. Ero väkivaltaisesta miehestä oli rankka vaikka päätös oli takuulla oikea ja tiesin sen itsekin ja älysin kohtuu ajoissa lähteä lätkimään. Vuosien mittaan oli kuitenkin kiintynyt arkeen ja sitä putosi tyhjän päälle hetkeksi. Sitten tulikin jälkiviisaus..ja hymy naamalle jälleen.
Olen muuten 26.
Vähän vaikeeta se osoittaminen taitaa olla, jos nainen on niin kyllästynyt näihin ns. kaveri miehiin, jotka kuitenkin haaveilee jostain ihan muusta kuin pelkästä ystävyydestä.
Sinä näytät kuuluvan samaan jengiin niiden muiden miesten kanssa. Siis että haaveilet jostain ihan muusta kuin kaverina olemisesta. Sä hömelö olet mennyt kertomaan sille tunteistasi ja nyt tuo viimeisin lähentelevä mies sai neitosen takajaloilleen ja ajattelee että sä olet ihan samanlainen. Kuten vähän oletkin niine tunteinesi.
...sillä nyt en jaksa enää kiitellä, kun tulee niin paljon vastauksia! :D Arvostan silti kaikkia yhtä paljon ja nämä kommentit ovat minulle tärkeitä!
Niin, tässä viestissä taas olin haistavinani syytöksen sävyn, mutta ei se mitään :) Mielipiteenä silti yhtä arvokas! On siis minun v i k a ja paha teko, kun olen ruvennut tuntemaan... Lukekaa edellinen kommenttini, niin selviää miten jatkaisin tätä vastausta! ;)
Kuitenkin miksi tätä "muuta" oletetaan aina joksikin pahaksi asiaksi?
Onneksi kuitenkin edelleenkin ystäväni tuntuu hyväksyvän minut tällaisena ja silloin olen mielestäni onnistunut saavuttamaan ainakin jonkinlaisen luottamuksen, eikä minun tarvitse välttämättä osoitella tämän enempiä! :) Ajattelin vain pistää tämän kyselyn, jos joku osaisi neuvoa jotain todella mullistavaa! :D Ihan pian näemme muuten oikeasti! :D
"Hänellä on muitakin miespuolisia ystäviä ja ongelma on se, että nämä ovat jossain vaiheessa ruvenneet lähentelemään. Tästä syystä häneltä on mennyt lähes totaalisesti luottamus miehiin, koska nämä ovat liian usein esittäneet muka hyvää ystävää, mutta kuitenkin taka ajatuksena on jotain muuta."
Tässä on hyvä esimerkki siitä, minkä takia viralliset miesystävät eivät todellakaan pidä miespuolisista "kavereista". Jos nainen on varattu niin tuo vonkaaminen on paljon hienovaraisempaa ja näyttää paljon enemmän ystävyydeltä. Tämä on päivänselvää jokaiselle miehelle, mutta naisten kaaliin se ei vain meinaa mennä.
...samaa mieltä kyllä tässäkin!
Toisaalta virallisen miehen pitäisi olla selvillä ennen suhteen virallistamista siitä, että naisella on miespuolisia ystäviä ja että ne ovat hänelle tärkeitä. Siksi virallinen mies ei mielestäni saisi ruveta omistamaan ja kieltämään naistaan olemasta kenen ystävä haluaa! Pikemminkin pitäisi uskoa itseen ja että nainen on valinnut juuri sinut siksi, että olet parempi kuin ketään niistä toisista! Terveen suhteen on perustuttava täydelliseen luottamiseen, joten ei saisi tuntea huolta niistä vonkaajistakaan! Tietysti vonkaajista saa olla negatiivista mieltä, mutta tästä ei saisi syyttää uskollista naistaan. Pikemminkin pitäisi keskittyä itseen ja siihen, että pysyy naiselle niin tärkeänä, arvokkaana ja korvaamattomana, että hänellä ei ole syytä vaihtaa! :)
Minullakin on mies puolisia kavereita ja jotkut on alkanut jossaan vaiheessa kinuamaan seksiä. Siinä vaiheessa olen tehnyt selväksi että seksi EI kuulu kaveruus suhteeseen ja jos olisin halunnut jotain muuta en olisi ruvennut kaveriksi vaan joksikin muuksi..
...ei kuulu kyllä ystävyyteen! On minullakin ystäviä, joiden kanssa voisi harrastaa mieluusti seksiä ulkonäön puolesta. Onneksi kuitenkin on ymmärtänyt sen, että samalla särkyisi hieno ystävyys! Tuntuu vain siltä, että seksin jälkeen ei olisi enää paluuta entisenlaiseen ystävyyteen! Jäisi jotenkin hyväksi käyttänyt olo... Eri asia on sitten, jos ystävyys muuttuu molemmilla romanttiseksi rakkaudeksi. Varmaan parhaan suhteen saa kyhättyä juuri ihmisistä, jotka tuntevat toistensa virheet ja puutteet entuudestaan ja hyväksyy ne!