Mieheni ilmoitti muutama päivä sitten haluavansa erota. Olihan meillä mennyt pitkään huonosti, joten se oli odotettavissa, mutta.. en olisi ollut itse vielä valmis päästämään irti.
Olen siitä lähtien itkenyt, itkenyt, itkenyt ja itkenyt. Jos olen yrittänyt olla itkemättä, sisälle on kasvanut iso möykky, joka on tehnyt hengittämisestä vaikeaa.
Haluaisin yrittää vielä uudelleen. Toive uudesta mahdollisuudesta on ainoa asia, joka saa minut pysymään järjissäni tällä hetkellä. Mieheni on sanonut minulle, että mahdollisuutta ei enää tule, mutta silti jaksan vielä toivoa...
Nyt olen sitten jäämässä yksin. Ypöypöyksin. Tulevaisuus tuntuu mahdottomalta. En löydä koskaan enää ketään järkevää tyyppiä, olen ikivanha (31 v), lihava ja ruma. En ehdi enää tehdä lapsia kenenkään kanssa. Ainoat vapailla markkinoilla olevat ovat jo isiä. Haluaisin itselleni kumppanin, joka tekisi minun kanssani ensimmäiset - ja elämänsä ainoat - lapset.
En tule ikinä toipumaan tästä. Luulisi, että olon olisi pitänyt jo helpottaa. Miksi se ei ole? Mistä saan apua? Onko elämä nyt tässä?
Olen siitä lähtien itkenyt, itkenyt, itkenyt ja itkenyt. Jos olen yrittänyt olla itkemättä, sisälle on kasvanut iso möykky, joka on tehnyt hengittämisestä vaikeaa.
Haluaisin yrittää vielä uudelleen. Toive uudesta mahdollisuudesta on ainoa asia, joka saa minut pysymään järjissäni tällä hetkellä. Mieheni on sanonut minulle, että mahdollisuutta ei enää tule, mutta silti jaksan vielä toivoa...
Nyt olen sitten jäämässä yksin. Ypöypöyksin. Tulevaisuus tuntuu mahdottomalta. En löydä koskaan enää ketään järkevää tyyppiä, olen ikivanha (31 v), lihava ja ruma. En ehdi enää tehdä lapsia kenenkään kanssa. Ainoat vapailla markkinoilla olevat ovat jo isiä. Haluaisin itselleni kumppanin, joka tekisi minun kanssani ensimmäiset - ja elämänsä ainoat - lapset.
En tule ikinä toipumaan tästä. Luulisi, että olon olisi pitänyt jo helpottaa. Miksi se ei ole? Mistä saan apua? Onko elämä nyt tässä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miks olet päästänyt itsesi lihomaan, ruma tuskin olet, mutta et pidä itsestäsi huolta, kevyt meikki ja huolella valitut vaatteet tekevät ihmeitä. Et ole vanha, joten itseä niskasta kiinni nyt vaan ja tietoisesti alat kohentamaan itseäsi, sillä kohenee fiiliskin ja saat uutta itsevarmuutta. Älä jää roikkumaan eksääsi, sillä silloin et tasan uutta löydä. Ja seuraavassa suhteessa muista satsata itseesi, niin mielesi on hyvä ja pysyy se mieskin varmemmin kanssasi. Ja lapset ehdit tehdä, mutta hoikkana sekin on helpompaa.
...että tarvii yhteen sanaan takertua kun toinen tuntee olonsa jo valmiiks epävarmaks? Kai nyt ymmärrät että Täti T:llä on paha olo eronsa takia, ja sillon helposti tuntee olonsa lihavaksi, rumaksi ja vaikka miks! Kiitos kuitenkin kun jaoit viisauttasi meille tyhmille sen verran, että nyt me kaikki tiedetään että suhde kuin suhde toimii ja kestää kunhan akka on tarpeeksi hoikka... Huhhuh.
Mun vaimo hylkäsi minut koska ei tuntenut
enää vetoa, minä olen laiduttanut ja muutenkin
kohennan ulkönäköäni kokoajan, nyt mun
ei enää tarvitse viettää iltaa ypöyksin
esimeksiksi ravintolassa, kokeileppa
jättää iltasyöminen ja katso mitä suuhusi laitat
kokeile kuntoilla,meikka yms niin tuskin
tarvii kovin kauaa 0,5-1,5v harrastaa
niin huomaat että seuraa piisaa ja muutenkin piristyt. Voimia sulle. Mulle tilanteesi oli
tosi tuttu tosin miehenä.
lyhytterapia olisi hyväksi, että saisi ajatuksia selviksi. Sitten pikkuhiljaa alat hoitamaan itseäsi muulla tavoin. Syöt terveellisesti, liikut, käyt tapaamassa ihmisiä, luet, katsot elokuvia ym, ym. Aloita joku uusi harrastus. Nyt kannattaa tehdä jotain sellaista, mitä olet aina halunnut toteuttaa. Mutta tärkeintä on, että pysyy liikkeessä eikä jää neljän seinän sisälle. Joskus voi itkeä, se helpottaa, mutta päivästä toiseen ei kannata itkeä.
Vielä ehdit lapsia tekemään. Se ei ole biologisesti myöhäistä. Ainoa asia vain, että sinun pitää saada itsesi kuntoon. Kolmekymppiset ukot alkavat suunnitella lähtöä jo toiselle kierrokselle, kun ensimmäinen suhde on ollut kokeilusuhde. Näin on. Ja nykypäivänähän moni suhde kestää vain sen neljä vuotta. Takana ovat ajat, jolloin oltiin saman kumppanin kanssa 50 vuotta.
Ei elämä siihen lopu. Se vaan nyt tuntuu siltä, hetkellisesti. Löydät vielä kunnon ukon, jonka kanssa saat kinastella...;)
Eli sun lihavuuden ja tyhmyyden takia veikkaat että sua ei tämän nykyisen jälkeen huoli enää kukaan? Muista myös, ettei tuollaiseen tilanteeseen mitään lapsia saa hankkia.
Sun epätoivoisuudenko takia, sä olisit valmis roikkumaan huonossa suhteessa vaikka loppuelämäsi?
Laihduta ja ala meikkaamaan ja käyttämään kivannäköisiä vaatteita. Ei se valittamalla parane.
Niin. Siis en ole.
kirjoita mulle mä olen yksin ollut heinäkuusta lähtien ja mun elämä on kans ihan p.stä [email protected]
Ihan ensimmäiseksi lakkaa toivomasta. Ex-miehesi on toiminut hyvin sanoessaan selkeästi, ettei uudelleen yritetä. Mitä hyötyä siitä olisikaan? Jos liittonne ei nyt pysynyt koossa, mikä eron jälkeen muuttuisi niin, että se pysyisi? Olen pahoillani, että joudun ja haluan sanoa sinulle tämän, mutta mitä nopeammin pystyt hyväksymään eron, sitä nopeammin alat taas päästä jaloillesi kävelläksesi uuden rakkautesi syliin.
Elämä on, sille ei voi mitään. Voit oppia paljon suhteestasi ja sen kautta itsestäsi, jos suhtaudut asiaan siltä kannalta. Olet silottanut tietä sille suhteelle, joka tuo sinulle lapset ja perheen, ole onnellinen ja ylpeä siitä, älä katkera ja pettynyt (vaikka juuri nyt onkin aika pettymyksen ja katkeruuden tunteille, hyvät asiat huomaat vasta myöhemmin, jos suostut avaamaan niille silmäsi).
Olet vasta 31-vuotias. Täydellinen nainen (lue viihdeuutiset) sai hiljan kaksoset 44-vuotiaana, siihen ikään sinulla on vielä lähes 15 vuotta.
Ehkä juuri nyt tunnet olevasi ikivanha, lihava ja ruma (ei sentään tyhmä, hyvä!). Minä tunnen monta kolmekymppistä miestä, joilla ei ole lapsia, perhettä, vaimoa, tyttöystävää. Juuri siinä iässä monet miehet vasta ovat valmiit rakentamaan jotain pysyvää. Onnekas sinä! Satut paikalle juuri oikealla hetkellä!
Koeta lakata ajattelemasta mennyttä suhdettasi ja suhteita yleensä. Keskity itseesi, omiin tunteisiisi ja tuntemuksiisi ja omaan elämääsi. Aloita jokin ihana urheiluharrastus, joka sopii juuri sinulle. Tapaa ystäviäsi. Tee kaikkea sitä, mitä olet aina ajatellut joskus tekeväsi. Ole itsesi.
Kiitos viestistäsi! (Kaikille muillekin kiitos)
Erityisesti sinun viestisi kolahti, sanoit asiat napakasti mutta kauniisti ja tulevaisuuspainotteisesti.
Enää en itke koko ajan. Eilen itkin vaan kolmisen suurempaa itkua. Sain lääkäristä rauhoittavia ahdistukseen, joka on nyt tullut hyvin voimakkaana itkun tilalle. Lääkkeet on ehkä vähän helpottanut mutta ei paljoa.
Sain selville, että miehelläni on katseltuna tilalleni jo joku toinen nainen. Se lisäsi ahdistusta ja toi myös järkyttävän petetyksi tulleen tunteen. Uskon, että heidän välillään ei ole mitään vielä tapahtunut, mutta tulee tapahtumaan lähiaikoina. Mieheni ei tiedä että tiedän ja kirkkain silmin kertoo, että mitään salaisuuksia ja muita naisia ei ole. Ensimmäinen kuva naisesta on ilmestynyt mieheni tietokoneelle 18.1. Nyt niitä on kansiollinen.
Tuskaa on ollut nukkua hänen vieressään yöt. Varsinkin, kun hän on viime yötä lukuunottamatta ottanut lähelleen ja pitänyt kiinni. Se on aiheuttanut hyvin ristiriitaisia tunteita. Olen odottanut nukkumaanmenoa, koska olen tiennyt että saan hänet lähelleni mutta sitten aamulla on tuntunut pahalta, kun on muistanut taas eroasian ja sen, että toivoa ei ole. Pyysin tänään miestäni hakemaan ylimääräisen patjan minulle, siirryn nukkumaan toiseen huoneeseen. Mielestäni tämä on parempi - ristiriitaisia tuntemuksia on vähemmän ja se helpottaa jatkossa yksin nukkumista.
Ehkä tässä mennään eteenpäin. Varmasti tulee myös takapakkia ja monesti vielä. Joudummehan jakaa saman asunnon pahimmassa tapauksessa vielä useamman kuukauden ajan.
Epäreilua sanoa, mutta sanon kuitenkin, että on mukavaa, että jollakin toisella on sama tilanne kuin itselläni. Olemme myös mieheni kanssa juuri (muutama viikko sitten) eronneet. Suhde ei ollut järin pitkä (2v) mutta koskee kovasti erota. Olen samanikäinen kuin sinäkin ja käyn läpi samoja asioita ja tunteita kuin sinäkin. Voiko näin vanha löytää enää ketään? Miksei minua koskaan onnista? Miten tästä eteenpäin? Eihän "markkinoilla" ole enää vapaita älyllisiä, kunnollisia ja komeita miehiä ... Tuntuu karmealta, että suunnittelemani tulevaisuus on revitty minulta pois. Nyt olenkin jäljellä vain minä ja suuri yksinäisyys täynnä kysymysmerkkejä tulevaisuudesta.
Itse hain apua lääkäristä nukkumisongelmiin ja ahdistukseen. Se on ihan hyvä tapa, jos tuntuu ettei pääse enää itse omin avuin eteenpäin.
Muuta neuvoa en osaa sanoa kuin aika (näin minulle on kerrottu). Ja aina helpottaa hiukan, kun väkisin ajaa itsensä ulos kävelylle, pakottaa itsensä töihin, tapaamaan ystäviä (vaikka tuntuu ettei jaksa eikä huvita), mutta itse olen tässä lyhyen ajan aikana huomannut, että ne edes vähän auttavat tätä ahdistusta ja tuskaa.
Uskon ja toivon sinulle (ja itselleni) parempaa tulevaisuutta. Varmasti tämä oli vain yksi etappi jonka jälkeen olemme lähempänä sitä elämämme oikeaa rakkautta.
En oikein usko tuohon juuri nyt itsekään, mutta niinhän sen on pakko olla?
Voimia!
Minä olen saanut myös suurta nautintoa viime päivinä siitä, että esimerkiksi jossain tv-ohjelmassa joku jätetään ja toisesta tuntuu pahalta (Cheaters ihan paras ohjelma tähän tilaan!) eli ymmärrän tilanteesi ja mukava tietysti kuulla, että surkeudestani on apua jollekin toiselle.
Kyllä kaksi vuottakin on pitkä aika suhteelle, jos siinä on ollut kaikki tunteet pelissä. Minua pelottaa se, pystynkö koskaan enää antaa itsestäni niin paljon, että rakastaisin jotain sillä kapasiteetilla, joka minusta todellisuudessa löytyy vai pidättelenkö aina peläten, että siipeeni kuitenkin saan.
Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tämä suhde on opettanut minulle paljon. Toivon, että mikäli en koskaan enää ketään sopivaa paria löydä, minusta ei tulisi katkeraa ämmää, joka haikailee loppuikänsä tämän suhteen perään.
Olin tänään ensimmäistä kertaa harrastamassa tanssia. Oli aivan järjettömän tuskalliset 2,5 tuntia, mitkä harkat kesti. Olin niin vähällä rynnätä salista pois monta kertaa. Tuntuu, että aika ei kulunut millään. Ahdisti, itketti ja suretti. Toivottavasti ensi viikolla on jo helpompi olo. Vaikka siellä oli ihan kamalaa, ei ainakaan kaduta, että lähdin. Ehkä sekin on ihan hyvä merkki?
Tänään kävi myös ensimmäistä kertaa ystävä kylässä. Olen tietysti jutellut monen kanssa puhelimessa, mutta tavata en ole halunnut enkä uskaltanut. Olen tyytyväinen, että tapasin tämän henkilön. Varmaan säästin lääkityksessäkin jonkin verran, koska ei ahdistanut koko aikana kun hän oli meillä.
Kiitos sinulle, että jaksoit kirjoittaa. Täytyy vaan uskoa lujasti siihen, että aurinko paistaa lopulta meidänkin risukasoihimme.
En jaksa enää.. Olen itse 3 kk:tta sitten eronnut ja tuska ei vaan hellitä. On toki parempia päiviä, mutta välillä vajoan taas infernaaliseen synkkyyteen. Ajatus uudesta suhteesta hirvittää, koska en uskalla rakastua/rakastaa enää ketään, siinähän vaan satuttaa itsensä.
Olen 27, en missään tapauksessa lihava, enkä ruma. Olen kuullut monelta taholta, että helposihan sinä uuden saat! Valitset vaan paremmin kuin viimeksi. Ihan kuin se olisi ratkaisu tähän.
Täti T, voimia sulle ja koitetaan molemmat mennä päivä kerrallaan eteen päin. Pakko sen auringon on paistaa meillekin vielä joskus :)
erottiin ihan hiljan tässä. tuntuu niin pahalta. minä tein virheen ja mieheni ei anna toista mahdollisuutta. ei edes viitsi harkita asiaa koska se olisi turhaa kuulema. on niin paha olla kokoajan ja itkettää. tuntuu että kaikki kaatuu niskaan. ja kaikkein vaikeinta on nähdä kyseinen ihminen kun tulee kaikki hyvät yhteiset muistot vahvemmin mieleen. sattuu niin paljon että tekisi mieli huutaa niin paljon kun ääntä lähtee. onneksi on olemassa hyviä ystäviä kenelle olen purkanut tuntemuksiani, mutta ajattelen että eivät hekään loputtomiin jaksa kuunnella valittamistani. itselläni ei ole ongelmaa löytää ketään uutta, mutta en yksinkertaisesti tahdo ketään kaksilahkeista ympärilleni pyörimään. aikaa tämä tilanteen hyväksyminen varmasti vie, mutta muutkin ovat selvinneet niin miksi en minä. voimia kaikille.
Tunne on tuttu, ahdistus, paha olo, saamattomuus, vetäytyminen.
Olen eronnut jo yli puoli vuotta sitten pitkästä suhteesta. Ja tuntuu kuin se olisi tapahtunut vasta eilen.
Henkisesti on ollut todella vaikeaa vaikka päätös erosta oikeastaan oli minun.
Jotkut viisaat sanovat että erosta toipumiseen menee puolet suhteen kestosta. Omassa tapauksessani se tietäisi ahdistusta kahdeksaksi vuodeksi.
Ei ero ole koskaan helppo.
Ja tuosta pukeutumisesta ja meikkaamisesta...mietii...
Oikestaan olen sitä mieltä että aito Rakkaus ei katso ulkonäköä, vaan se on jotakin aivan muuta.
Tosin kun itsetunto on saanut kolauksen, niin kyllä uudet vaatteet, kampaus, harrastukset piristävät mieltä.
Itse olen reilusti yli kymmenen vuotta vanhempi, mutta en koe että olisin ollenkaan liian vanha uuteenkaan suhteeseen...
Mutta vanha suhde täytyy omaisuusriitoineen käydä loppuun ja myös omat tunteet, ennenkuin on valmis uuteen kestävään suhteeseen.
Meitä on paljon, jotka käyvät läpi eroahdistusta, jokainen tavallaan.
Tukiverkosto on tärkeä, ystävät ja sukulaiset.
Voimia kaikille tädeille ja sedille!
Ensiksi ...et ole vanha ! Vaikka tuska on suuri niin se helpottaa vähitellen,mutta aaltoliikettä se varmasti tulee olemaan. Jos toinen sanoo ettei mahdolisuuksia ole niin se on pakko hyväksyä vaikka itsellä olisi tunteita kuinka paljon. Löydät varmasti vielä isän tuleville lapsillesi hänestä siihen ei olisi. Minä tuskassa neljän lapsen kanssa..mies oli ja meni. Sanoi itsensä irti tästä arjesta eipä jääny mulle valinnanvaraa...on vaan pärjättävä ja minähän pärjään !!!!!
Elämä ei lopu ja kaikesta toipuu. aikaa se vaan ottaa. Aikaa on kulunut vasta vähän aikaa siksi
tunteet ovat vielä niin pinnalla. Tottakai aina
rakkaan ihmisen menettäminen satuttaa, mutta usko pois näin on parempi.
Itse olen kokenut saman tilanteen 6kk sitten kun 7.5v. suhteeni kariutui ja minut myös jätettiin.
Pitää vaan uskoa itseensä ja nähdä ne tilanteen valoisat puolet, mutta aikaa siihen menee ja satuu se ja paljon.
Minulle oli apua Bruce Fisherin kirjasta: kun suhteesi päättyy, jälleen rakennus. Sitten on kanssa nettisivut jotka käsittelee juuri tuota eron jälkeistä aikaa. Laitan tohon linkin: http://nyytinet.nyyti.fi. Mulle ainakin kaikesta tosta oli apua ja sai kuvan siitä että, elämä jatkuu. Nyt itse olen saanut elämäni ihan raiteilleen ja hyvin menee. Miehiäkin löytyy sitten ajallaan kaikille, eikä sitäpaitsi ihan kaikkea pidä heti ottaa vastaan vaikka niitä löytyisikin. Nyt vaan yrittää keskittyä itseensä ja oman elämän suunnitteluun. voit tehdä suunnitelman jossa keskityt siihen että saat itsellesi hyvän olon aikaan. Paras tapa on saada tuloksia itsessä aikaan on näyttää sille ex-lle että mistä se periaatteessa olisi jäänyt paitsi, vaikka et tietenkään niitä asioita sen vuoksi tee mutta se on hyvä kimmoke. Kaikki asiet teet itseäsi ajatellen. Voimia ja yritystä jatkamaan elämää eteenpäin kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. aikaa se vaan ottaa.
Minä olen vielä hengissä. Ahdistaa enkä millään meinaa päästä yli ajatuksesta, että vielä jatkettaisiin. Haikailen koko ajan perään. Käytännön asioissa ei ole edetty, koska mieheni pitäisi hoitaa sen eteen muutama juttu mitä hän ei ole tehnyt lupauksistaan huolimatta.
Juteltiin viimeksi sunnuntaina. Sain kaivettua muutaman syyn erohaluihin. Ensinnäkin - en ole kiinnostunut politiikasta ja hän on. Se on hänen mielestään huono asia, koska hän haluaa käydä aiheesta mielenkiintoisia keskusteluja kumppaninsa kanssa. Toiseksi, haluan hoitaa tietyt asiat ajallaan (laskut, auton katsastukset jne.) ja hänestä ei siihen ole, sekin on mun huono puoli mitä se ei kestä. Kolmanneksi sain kuulla sen, että olen ollut niin huonotuulinen, että se on saanut hänet masentumaan ja lakkaamaan huolehtimasta itsestään ja asioistaan. Syytä huonotuulisuudelleni hän ei halunnut kuulla. Lisäksi sain vielä tietää, että kaikki hänen tunteensa minua kohtaan ovat kuolleet. En tiedä onko se totta vai halusiko hän vaan helpottaa luovuttamisajatuksen tekemistä omalla kohdallani.
Syyt kuulostaa kyllä aika kaukaa haetulta, mutta ymmärrän sen, että sitten kun moni asia mättää, niin pienistäkin asioista tulee yhtäkkiä merkittäviä.
Tunteet menee yhtä vuoristorataa. Välillä haluaisi hautautua peittojen alle eikä nähdä ketään, välillä tekisi mieli lähteä ihmisten ilmoille ja tavata ystäviään. Välillä ei välitä yhtään, mitä toinen puuhailee, välillä kyttää aivan hulluna ja yrittää selvittää kaikkia asioita. Välillä pitää todella purra hammasta, että ei juoksisi toisen kaulaan ja anoisi jatkamista. Välillä haluaa tosiaan näyttää toiselle vain niitä positiivisia puolia itsestään ja laittautua (katso mitä minussa menetät), välillä ei huvita katsoa edes peiliin.
Mutta loppujen lopuksi, hengissä sitä ollaan vieläkin. Vaikka tulevaisuus näyttää mustalta, niin se on kuitenkin väistämättä tulossa. Tiedän, että se on paljon itsestäni kiinni tuleeko siitä valoisa vai ei. Tällä hetkellä ei kuitenkaan meinaa rahkeet riittää millään edes koko tulevaisuuden ajatteluun.
Hei Täti T!
Kiva kuulla kuulumisiasi. Itselläni tuska jo hieman helpottaa, mutta se tosiasia, että enemmän kuin mitään muuta haluaisin myös palata mieheni kanssa takaisin yhteen, ei ole muuttunut. Syyt meidänkin eroamiseen ovat hyvin samantyyppisiä kuin teilläkin, enkä tosiaan tiedä voiko niiden pohjalta sittenkään enää jatkaa.
Itse keskustelen tämän viikon aikana siippani kanssa ja varmaan kuulen ettei meillä ole enää mahdollisuuksia ja nipun syitä miksi niin on.
Voimia sinulle ja kerro jatkossakin kuulumisiasi.
Kiireen vuoksi näin lyhykäisesti...
Hei Perhonen!
On lohduttava kuulla, että joku muukin on samassa tilanteessa kuin itse.. Toivottavasti sinun kohdallasi tarina päättyy onnellisemmin. Kerrohan sinäkin kuulumisiasi minulle!
Heipä hei Täti T,
Meidän suhde näyttää olevan ohi. Viime viikonloppuna nähtiin ja vähän yritin keskustellakin (entisen) mieheni kanssa, muttei hän ollut halukas enää keskustelemaan. Hän on päätöksensä tehnyt ja sillä sipuli. On jotenkin kamalaa huomata, miten toinen on niin kylmä ja kova ja miten nopeasti tämä kaikki on tapahtunut. Jotenkin vaan vielä ihmettelen, mihin ne tunteet ovat "karanneet" vielä vain muutama päivä ennen eroa hän vielä "tykkäsi" ja kaiken piti olla menossa parempaan suuntaan.
Jotenkin sitä mielessään koko ajan pyörittelee, että kyllä tämä tästä vielä... Mutta en taida oikein uskoa siihen enää itsekkään. Tuntuu vaan niin kurjalta aloittaa näinkin vanhana kaikki taas kerran alusta. En jaksa. Enkä myöskään halua elää elämääni yksin. En tiedä, toivottavasti kesä tuo tullessaan onnea myös minulle.