Minä rakastan miestäni osaa vaikka luetella asiat hänessä minkä takia häntä rakastan. Mm. kitteys, luotettavuus, jne jne...Mutta kysyin kerran mieheltäni, miksi hän minua rakastaa... No ei osannut vastata, paras jonka sain hänestä irti, oli "rakastan sinua koska sinä kestät minua" ja siksi, miltä saat minut tuntemaan ollessani kanssani...
Siksipä aloinkin miettimään, rakastammeko toisiamme eri tavalla? Olen ollut aikaisemmin kerran rakastunut, mieheen, joka ei kohdellut minua erityisen hyvin, oli kaikkea muuta kuin "ihana" ihminen, mutta olin häneen hulluna rakkaudesta. Jos joku olisi kysynyt, mitä hänessä rakastan, olisin vastannut jotain hänen itsensä ulkopuolista, kuten sen, miten hän saa minut tuntemaan kanssaan...
Onko siis rakastuminen, jotenkin märittelemätöntä, ennemminkin tunnetta siitä, miten toinen saa sinut tuntemaan itsesi, ja rakastaminen ennemminkin sitä "toverillista" kaikki voipaa, vähemmän itsekkeskeistä?
Vai onko tuo vain miehen logiikkaa, että rakkautta ei sen enemmän tarvitse selitellä, sitä vaan tunnetaan...?
Siksipä aloinkin miettimään, rakastammeko toisiamme eri tavalla? Olen ollut aikaisemmin kerran rakastunut, mieheen, joka ei kohdellut minua erityisen hyvin, oli kaikkea muuta kuin "ihana" ihminen, mutta olin häneen hulluna rakkaudesta. Jos joku olisi kysynyt, mitä hänessä rakastan, olisin vastannut jotain hänen itsensä ulkopuolista, kuten sen, miten hän saa minut tuntemaan kanssaan...
Onko siis rakastuminen, jotenkin märittelemätöntä, ennemminkin tunnetta siitä, miten toinen saa sinut tuntemaan itsesi, ja rakastaminen ennemminkin sitä "toverillista" kaikki voipaa, vähemmän itsekkeskeistä?
Vai onko tuo vain miehen logiikkaa, että rakkautta ei sen enemmän tarvitse selitellä, sitä vaan tunnetaan...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että rakastuminen on juuri se ensihuuma ihastumisvaiheen jälkeen. Ihastumisen ja rakastumisen kohde voi pahimmillaan olla juuri tuo oma tunne, kun ihastuu ihastumiseen tai rakastuu rakastumiseen. Tuollaisten kestävyydestä ei ole mitään takeita, kun sitä vastapuolta ei välttämättä edes tunne siinä vaiheessa. Karmea totuus vastapuolesta voikin sitten pudottaa kovaa ja korkealta.
Oikea rakastaminen voi mielestäni tulla kuvioihin vasta pidemmän tuntemisen kautta. Aikajakson pituus riippunee ihmisestä, mutta henkilökohtaisesti en ala rakastaa alle vuodessa. Rakastaminen on myös jonkinasteinen tietoinen päätös, eikä se ole enää sellaista pelkkää tunteiden huumaa, kuin nuo aiemmat vaiheet. Päätös lopullisesta sitoutumisesta yhteen ihmiseen liittyy mielestäni myös tuohon rakastamisvaiheeseen siirtymiseen.
Jotain toverillista, pyyteetöntä avuliaisuutta ja tukemista siihen oikeaan rakastamiseen liittyy. Kun katselee 30-40 vuotta yhdessä ollutta eläkeläispariskuntaa, niin siinä näkee mielestäni tosirakastamista.
Jotenkin noin itsekin ajattelen.
Kyllå mies kertoo rakkaudestaan, kun sattuu oikea nainen kohdalle. Sinä et ole se. Ja miksipä olisit?
No niinhän mieheni onkin kertonut rakastavansa minua, jopa päivittäin... Ei tässä nyt siitä ollut kyse!
Minusta tässä asiassa ihmiset käyttävät samoja termejä tarkoittaen eri asioita. Minä aina ihmettelen, miten voi rakastaa mielikuvaansa tuntemattomasta ihmisestä? (Vrt. "Rakkautta ensisilmäyksellä.") Ihastua voi luomaansa mielikuvaan, mutta että rakastaa? Ei kai.
Toisekseen minä epäilen, että rakkauden kohteena on joskus rakastamisen tunne, ei oikeasti se toinen ihminen. Tästä hyvänä esimerkkinä on rakkauden ehdollistaminen ja rakastamansa ihmisen jatkuva moittiminen ja muuttaminen.