Rakkaat siskot, auttakaa. Mitä tehdä, kun uusi rakkaus on täysi paska silloin kun ei olla yhdessä? Vai onko?
Tässä 40 -iässä tuntuu niin erikoiselta, että voi rakastua täydestä sydämestään, tuntea, että on löytänyt sielunkumppanin, oman puoliskonsa.
Treffailtu ollaan parisen kuukautta, homma lipesi käsistä siinä mielessä, että kumpikin tiesi, että on kyse rakkaudesta jo alkumetreillä. Kumpaakin pelotti ja pelottaa, kun toki menneisyyttä ja pettymyksiä takana molemmilla.
Olen itse yh, alakouluikäisiä lapsia, ja tietysti sen myötä säännöllinen elämä aamupuuroineen ja iltaharkkoineen, lapset joka toinen viikonloppu isällään.
Miehen perhe on ystävät, olohuone lähiöbaarit. Älykäs, herkkä mies, sosiaalisesti taitava, hyvä puhumaan ja kirjoittamaan, kova kyllä tulistumaankin.
Kun olemme yhdessä, kaikki on hyvin, meillä on hauskaa yhdessä, ei ongelmia.
Kun itse elän normaalia elämää lasten kanssa, mies riekkuu baareissa, soittelee mihin aikaan haluaa, uhkailee itsemurhalla, koska ei jaksa olla ilman minua ne. Muitakin mentaaliongelmia kyllä on.
Selvinpäin on niin järkevää ja sanoo, että toki lapset tärkeimpiä elämässäsi, kännissä kiukuttelee, kun ei itse ole.
Olen oppinut laittamaan puhelimen yöllä äänettömällä. Jos joskus sattuu selvä päivä, puhumme tuntitolkulla puhelimessa, kun olen lasten kanssa kotona.
En ole vielä esitellyt häntä lapsilleni, ja nyt mietin, että esittelenkö ollenkaan.
Selvinpäin suunnitellaan kaikenlaista kivaa tekemistä yhdessä sittenkun taas nähdään. Todellisuus voi olla kuitenkin taas se, että jään kun nalli kalliolle kun ”maailman kutsu liian voimakas on” eli baarit kutsuvat. En voi luottaa sovittuihin asioihin.
En epäile rakkauttaan, enkä omaanikaan, mutta epäilen kauanko itse jaksan tällaista. Työ ja lapset kärsivät, kun olen ihan tässä asiassa kiinni.
Harmittaa niin pirusti, vaikka näenhän itse tästä kirjoituksestakin, että ei tässä mitään järkeä ole. Vai pitääkö toinen hyväksyä sellaisena kun on, sillä toistahan ei voi muuttaa. En epäröisi yhtään lopettaa suhdetta, jos en rakastaisi häntä todella paljon. En olisi muutenkaan uskonut ennen hänen tapaamistaan, mitä kaikkea sitä voi toisen vuoksi tehdä..
Olen epäillyt heikkoina hetkinäni, että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö, mutta ehkä ei kuitenkaan.
Ottakaa siskot kantaa. Kaikenlaiset mielipiteet (asialliset) ja puntaroinnit otetaan kiitollisuudella vastaan. Olen itse niin myrskyn silmässä, että en tiedä mitä tehdä tai mihin suuntaan lähteä.
Tässä 40 -iässä tuntuu niin erikoiselta, että voi rakastua täydestä sydämestään, tuntea, että on löytänyt sielunkumppanin, oman puoliskonsa.
Treffailtu ollaan parisen kuukautta, homma lipesi käsistä siinä mielessä, että kumpikin tiesi, että on kyse rakkaudesta jo alkumetreillä. Kumpaakin pelotti ja pelottaa, kun toki menneisyyttä ja pettymyksiä takana molemmilla.
Olen itse yh, alakouluikäisiä lapsia, ja tietysti sen myötä säännöllinen elämä aamupuuroineen ja iltaharkkoineen, lapset joka toinen viikonloppu isällään.
Miehen perhe on ystävät, olohuone lähiöbaarit. Älykäs, herkkä mies, sosiaalisesti taitava, hyvä puhumaan ja kirjoittamaan, kova kyllä tulistumaankin.
Kun olemme yhdessä, kaikki on hyvin, meillä on hauskaa yhdessä, ei ongelmia.
Kun itse elän normaalia elämää lasten kanssa, mies riekkuu baareissa, soittelee mihin aikaan haluaa, uhkailee itsemurhalla, koska ei jaksa olla ilman minua ne. Muitakin mentaaliongelmia kyllä on.
Selvinpäin on niin järkevää ja sanoo, että toki lapset tärkeimpiä elämässäsi, kännissä kiukuttelee, kun ei itse ole.
Olen oppinut laittamaan puhelimen yöllä äänettömällä. Jos joskus sattuu selvä päivä, puhumme tuntitolkulla puhelimessa, kun olen lasten kanssa kotona.
En ole vielä esitellyt häntä lapsilleni, ja nyt mietin, että esittelenkö ollenkaan.
Selvinpäin suunnitellaan kaikenlaista kivaa tekemistä yhdessä sittenkun taas nähdään. Todellisuus voi olla kuitenkin taas se, että jään kun nalli kalliolle kun ”maailman kutsu liian voimakas on” eli baarit kutsuvat. En voi luottaa sovittuihin asioihin.
En epäile rakkauttaan, enkä omaanikaan, mutta epäilen kauanko itse jaksan tällaista. Työ ja lapset kärsivät, kun olen ihan tässä asiassa kiinni.
Harmittaa niin pirusti, vaikka näenhän itse tästä kirjoituksestakin, että ei tässä mitään järkeä ole. Vai pitääkö toinen hyväksyä sellaisena kun on, sillä toistahan ei voi muuttaa. En epäröisi yhtään lopettaa suhdetta, jos en rakastaisi häntä todella paljon. En olisi muutenkaan uskonut ennen hänen tapaamistaan, mitä kaikkea sitä voi toisen vuoksi tehdä..
Olen epäillyt heikkoina hetkinäni, että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö, mutta ehkä ei kuitenkaan.
Ottakaa siskot kantaa. Kaikenlaiset mielipiteet (asialliset) ja puntaroinnit otetaan kiitollisuudella vastaan. Olen itse niin myrskyn silmässä, että en tiedä mitä tehdä tai mihin suuntaan lähteä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pikkuisen epäilyttää tuollaiset itsemurhalla uhkailut ja liiallinen alkoholin käyttö. Mieti todella tarkkaan että mitä suhteelta haluat ja olisiko mies sopivaa seuraa lapsillesi. Toivon että löydät rakkauden elämääsi, mutta kuullostaa siltä että tuolla miehellä on paljon ongelmia.
Kuulostaa aika hurjalta elämältä. Itse en varmasti moiseen ryhtyisi varsinkaan lasten kanssa. Mitä iloa tuollaisesta miehestä sinun perheellesi olisi?
milloinkas rakkaus on turhaa?
Kirjoituksestasi päätellen miehellä on alkoholiongelma. Kuinka kauan hän on ollut yksin? Jos on eronnut, niin miksi? Älä luota tässä miehen sanaan, yritä selvittää se muuten. Kuinka hänen elämänsä muutoin on sujunut?
Alkoholisti etsii ennen kaikkea olkapäätä ja kainalosauvaa. Hän ei jaksa elää yksin, eikä hoitaa asioitaan kunnolla. Usein raha asiat, työ yms. ovat rempallaan. Hän odottaa auttajaa ja mahdollistajaa, eli ihmistä joka ottaa hoitaakseen hänen asiansa, antaa hänelle "sisältöä" elämään - eli pitää huolta myös siitä että tulee syötyä, nukuttua jne. Ottaa häneltä tuon raskaan vastuun pois.
Masennus kuuluu asiaan, etenkin juomakauden jälkeen syyllisyys on valtava. Silloin itketään ja "keskustellaan", tehdään lupauksia ja suunnitellaan pilvilinnoja. Ne unohtuvat kun olo vähän paranee ja "maailma" kutsuu, eli bisselle on päästävä.
Ellet halua alkoholistin puolisoksi, vihellä peli poikki niin pian kuin pystyt. Aloita vaikka laittamalla suhteenne ehdoksi se, että hän menee hoitoon esim. a-klinikalle. Hänen tulee näyttää vaikka kolmen - viiden kuukauden aikana että hän hoitaa asiansa ja on kykenevä ottamaan tasapuolisen vastuun, hoitaa asiansa, rahansa, velkansa, työnsä jne. Jos hän on tosissaan hän tekee sen. Pelkkä "yritys" kertoo, että hän pyrkii vain manipuloimaan sinua kuten alkoholisteilla on tapana. Sitten vasta esittele hänet lapsillesi kun hän on osoittanut olevansa ok.
Kova on paikka teillä molemmilla. Mutta toivotan onnea ja jämäkkyyttä sinulle!
Hei ja kiitos teille vastauksistanne. Jotenkin jo helpottaa, kun voi jakaa asian kanssanne. Ihan oman äidin kanssa ei asiaa oikein jaksa puida... eikä kaikille ystävättärillekään kertoa.
Sukulaisten kautta kokemuksia alkoholisteista, joten luulisi, että ymmärrän lopettaa tämän toivottoman suhteen. Mutta se rakkaus...
Lisäkommentteja odotellen
siltä, että taidat olla enemmän rakastunut mielikuvaan yhteisestä elämästänne ja todellisuus alkaa pikku hiljaa nostaa kasvojaan päivän valoon, jota et ehkä halua itsellesi vielä myöntää.
Tuo uhkailu ja riippuvuus tuntuu kyllä pelottavalta, eikä ole normaalia käytöstä, enkä usko, että se helpottaa kun suhde edelleen arkistuu.
Sulla on kyllä nyt täysi työ pysytellä itse tasapainossa ja keskittyä antamaan lapsillesi mahdollisimman turvallinen ja tasapainoinen elämä. Miehen oikkuilu ei taatusti tule ainakaan helpottamaan lastesi elämää.
Mietippä ihan realistisesti, että kumpaa suhteenne tällä hetkellä on antoisaa vai kuluttavaa, varmasti molempia, mutta kumpaa enemmän. Ei kannata väen väkisin hankkia elämään sellaisia asioita, jotka kuluttavat liikaa ja epätasapainoinen suhde, jos jokin on todella kuluttavaa.
Villi arvaukseni on, että teillä olisi kaikki asiat varsin loistavasti, jos...kaikki menee niin kuin mies haluaa.
Huh, kuinka tarkkanäköistä... ihan kuin tuntisit miehen. Kun yritän ajatella puolueettomasti, niin lähes kaikki täsmää.
Kuitenkin (selvinpäin) mies on mielissään, kun mulla on oma vahva tahto ja olen määrätietoinen jne. Kännikoomassa sitten ampuu alas kaikki mun ominaisuudet ja tärkeät asiat.
Että varmasti menisi hyvin, jos taipuisin kaikessa. Vähän aikaa, sitten hänen puoleltaan hauskuus loppuisi, ja eikun uutta etsimään.
Kai siis niin, APUA!
minäkin ajattelin, kun tekstin luin; kirjoittaja on rakastunut mielikuvaan, ihanteeseen, rakastumisen tunteeseen. Todellista ihmistä ei ehdi tuossa ajassa oppia edes tuntemaan - paitsi siltä osin, että jos miestä katsoo ilman ruusunpunaisia laseja niin on pakko myöntää, että hänellä on alkoholi- ja luultavasti myös mielenterveysongelma.
Ihan ihokarvat nousi pystyyn kun tarinaasi luin... Ei todellakaan hyvältä vaikuta suhteenne, jos vasta pari kuukautta olette tapailleet ja mies jo uhkailee ja syyllistää! Itsekkäältä touhulta vaikuttaa hänen puoleltaan. Voi olla, että et kauhean väärässäkään ole kun narsistista persoonallisuushäiriötä epäilit.. Itse olen vuosia sellaisen kanssa seurustellut ja kertomasi tuntomerkit ainakin sopivat. Surullista siinä on se, että tälläinen henkilö ei kykene todelliseen vilpittömään rakkauteen ketään muuta kuin itseään kohtaan. Hyvin hän toisen saa kuitenkin uskomaan rakkauteensa ja saamaan manipuloinnillaan toisen riippuvaiseksi itsestään. Joka tapauksessa oli sinun tapauksessasi kyse mistä hyvänsä, minä neuvoisin "nostamaan kytkintä" tässä vaiheessa. Myöhemmin se voi olla todella vaikeaa. Ymmärrän rakkaudentunteesi, mutta nyt täytyy vain jättää tunnepuoli sivummalle ja ottaa "järki käteen"!
Hei uusi elämä, kiitos sulle kommentistasi. Uteliaisuuttani kysyn, viittaako nimimerkkisi siihen, että olet päässyt ikävästä suhteesta?
Kun tässä järkevänä ihmisenä itsekin tajuaa, että v-ksi menee, mutta on jotenkin (kai) niin lumoutunut, ettei tahdo (tai uskalla!) lopettaa tätä kuin seinään...
Olen todellakin tästä ns. vaikeasta parisuhteesta päässyt eroon,luojan kiitos! Helppoa se ei ollut ja montaa kertaa tuli otettua takapakkia, kun aina mut osattiin puhua ympäri ja luvata "maat ja taivaat" ja kertoa kuinka ME ollaan juuri oikeita toisillemme jne. Ja tilanne senkun paheni aina yhteenpalaamisen jälkeen.. Silti tunsin jostain ihmeen syystä rakkautta häntä kohtaan, mikä ei ainakaan helpottanut eropäätöstä.. Onneksi jostain sain kuitenkin voimaa vihdoin päästää irti tästä suhteesta ja ihmisestä, koska näin on ehdottamasti parempi!! Toivon Sinulle päätöksessäsi, mikä se onkin myös harkitsevuutta, voimia ja luonteenlujuutta!
Meillä kokeneilla ei ole enää sellaista miellyttämisen halua kuin nuorina - olemme juuri sellaisia kuin todellisuudessa olemmekin. Vanhat koirat eivät myöskään opi enää uusia temppuja, eivät edes halua.
Tarkoitan suomeksi sitä että mieti huolella mihin aiot ryhtyä. Alkoholi muuttaa jotkut kuin toiseksi ihmiseksi, valitettavasti. Vaikka kuinka rakastaisit ja toivoisit tilanteen muuttuvan, et pysty kilpailemaan kuningas alkoholin kanssa.
Olen nyt ns. toisella kierroksella ja miehelleni maistuu myös viina ihan liian usein. Se onkin se ainoa syy mikä meidät ehkä joskus erottaa. Emme asu yhdessä enkä ihan äkkiä aio edes harkita sitä liiallisen alkoholin käytön takia. Vaikka on muuten niin ihana mies. En lähde aikuisen ihmisen vahtijaksi ja paapojaksi.
Älä tee hätiköityjä ratkaisuja vaikka kuinka rakastat.
Niinpä, kiukkupäissäni olen sanonut jo usein (kahden kuukauden aikana!), että en ala viinan kanssa kilpailemaan. Ja teen sitä kuitenkin.
Mutta hitto vie, selvinpäin niin ihana...Järki tietää, että ei tästä mitään tule, mutta tunne niin toivoisi kuitenkin.
Mutta siskot, päätin juuri tänään, että en esittele miestä lapsilleni vielä aikoihin, ei missään nimessä yhteenasumisuunnitelmia tai kihlautumisia, vaan päivä kerrallaan ja asioista oikeilla nimillä puhumista, vaikka toinen saisi millaisia kilareita.
Että ainakin toiset kaksi kuukautta näin, vain joka toinen viikonloppu, puhelin kiinni öisin ja tiukat ehdot kehiin. Kyllä sen sitten näkee, onko mies tosissaan vai ei.
Eikö kuulostakin päättäväiseltä? No yritän ainakin.
Miksi naiset rakastuvat miehiin?
Lueppa seuraava viestiketju, itselläni tuli mieletön ahaa-elämys, kun luin naisten tekemästä "testistä"!
Sinunkin tapauksessa mies on osoittanut tavallaan, että hän tekee mitä tahtoo, sinun on alistuttava.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000024061236
Kiitos Mies32 vastauksestasi. En ihan usko testi-teoriaan, mutta tottahan se on, että miehiltä on usein miehekkyys ja naisilta naisellisuus hukassa näinä päivinä. Kyllä me tästä ollaan tämän tyypinkin kanssa kalisteltu.
Tarkoitatko sinä, että naisen todella pitäisi alistua kaikkeen, mitä mies tahtoo? Et voi olla tosissasi.
Ei nyt ihan kaikkeen kenenkään kannata alistua. Mutta monesti on hyvä, kun toinen osapuoli on aloitteentekijä, jos jäädään jotain asiaa pähkäilemään.
Siis loppulause:
Ei onnistunut. Valitettavasti. Toinen kyllä yritti, mutta ei pystynyt.
Tipuin aika korkealta, joten nyt on aika madella suunnilleen maan rajassa niin kauan kuin tästä toipuminen kestää....
Voimia kaikille samassa tilanteessa olleille ja oleville!