VPK

Minua ihmetyttää muutamat toiminnat tuon vpk:n osalta. Esimerkiksi viimeviikolla, kun jossain Pallaksella oli pari henkilöä väsähtänyt jonnekin tunturiin ja pyysivät apua noutoon, sinne meni kaksi pelastuslaitoksen autoa peräkkäin. Ilmeisesti ensimmäisessä oli johtaja ja jälkimmäisessä moottorikelkkoja.Eikö tuollainen ole tuhlausta jos mikä.Olisivat varmaan mahtuneet samaan autoon.Samantyyppisiä tapauksia on muitakin.Lisäksi tuossa tapauksessa olisi joku Raattaman porukka kuulemma pystynyt hoitamaan terveet ihmiset kylään. Eiväthän poliisi tai ambulanssihelkilötkään porhalla tapahtumapaikoille tuollaisella suureellisuudella.Kenelle kuuluu tuollaisten varojenkäytön valvonta?
357591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

lissää esimerkkejä? Luulen että saat kyllä järki selityksen tuohon sinun ihmettelyyn.

Äänestä

ihmettely ei piä alkuunkaan paikkaansa, ei sinne päinkään.

Äänestä

No sen verran mitä tätä touhua olen seurannut vierestä 19vuotta isä ja velipoika vpk:ssa. Niin se ensimmäinen auto on aina palopäälikkö (tai klo 16 jälkeen se on sen viikon päivystäjä) joka lähtee ajamaan suoraan aivan sama missä on niin tapahtumapaikalle. Toinen auto täytetään sitten palotallille saapuneista herroista tarpeen mukaan. No sekhään ei oo kyllä vpk:n vika jos heidät on hälytetty pallakselle pelastamaan, totta vitussa ne silloin sen tekee.

Äänestä
  • jos VPK (voidaan rinnastaa "ammattipalokuntaan" näillä leveys asteilla) saa hälytyksen on sen mentävä paikalle auttamaan näin se on isoon kirjaan kirjoitettu.

    Palopäällikkö tai päivystäjä menee eri autolla jotta hänen voi tarvitteassa lähteä nopeasti toiseen hälytykseen.

    Kyllä näille asioille on aivan järki selitykset ja hyvin on pojat hommansa hoitaneet, arvokasta työtä jokaikinen tekkee...

    Äänestä

  • mie vain kirjoitti:

    jos VPK (voidaan rinnastaa "ammattipalokuntaan" näillä leveys asteilla) saa hälytyksen on sen mentävä paikalle auttamaan näin se on isoon kirjaan kirjoitettu.

    Palopäällikkö tai päivystäjä menee eri autolla jotta hänen voi tarvitteassa lähteä nopeasti toiseen hälytykseen.

    Kyllä näille asioille on aivan järki selitykset ja hyvin on pojat hommansa hoitaneet, arvokasta työtä jokaikinen tekkee...

    Kyllä näissä lähdöissä ja menoissa piilee myös vahvasti suoritteiden haku ja byrokratia.

    Äänestä

kannattaisikohan ottaa kantaa asioihin, joista ei ole minkäänlaista käsitystä....ja "kuulemma" periaatteella.....

Äänestä
  • No mutta saahan sitä vissiin kysyä. Vai onko tässä niin että se koira jne...

    Äänestä

ensinnäkin. ne molemmat autot olivat varustettu kelkoilla ja autot kuskeilla. entä jos toinen kelkka hajoaa tunturiin????? olisi uusia pelastettavia. Toiseksi. Eikö turisteilla ole hiihtolomalla todellakaan parempaa tekemistä kuin seurata niinkin mielekiintoista toimintaa ku paloautojen laskemista?????? idiootit.

Äänestä
  • Vinkkinä vain, että on paha merkki jos keskustelija kiihtyy ja vielä pahempi merkki jos alkaa haukkua turisteja. Herää kysymys, millähän kyvyillä varustettu siihen "firmaan" yleensä hommiin otetaan.

    Äänestä

  • Pois koko tyhjän päiväinen kirjoittelu tämmöisestä asiasta,aina on lähdettävä kun käsky käy oli se sitten etsintä,sammutus tai pelastustehtävä sinne mennään sellaisella kalustolla kuin tarvii ne on laissa kirjattu.toivottavasti ei koskaan tarvi joutua pyytään apua mutta jos joutuu varmaan tulette kiittämään.apu tulee mahdottomaankin paikkaan !

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    Pois koko tyhjän päiväinen kirjoittelu tämmöisestä asiasta,aina on lähdettävä kun käsky käy oli se sitten etsintä,sammutus tai pelastustehtävä sinne mennään sellaisella kalustolla kuin tarvii ne on laissa kirjattu.toivottavasti ei koskaan tarvi joutua pyytään apua mutta jos joutuu varmaan tulette kiittämään.apu tulee mahdottomaankin paikkaan !

    Niin niin, mentävä tietty on. Senhän nyt jokainen tajuu, mut tossa alussa oli kysymys, kuka valvoo ton elimen rahankäyttöä.
    Ymmärrys hoi.

    Äänestä

Tervehdys !!

Kuulin, että Muonion vpk:n toiminnasta on Suomi 24 palstoilla keskustelua, joten uteliaisuuttani kävin tutustumassa asiaan, muutoin en täällä aikaani vietä!
Pelastustoimi on julkista toimintaa joka rahoitetaan verotuloilla, se on myös julkisen seurannan alla, ja seuranta on hyvinkin tarkaa. On itse asiassa hyvä että toimintoja seurataan myös kansalaisten taholta.
Lapin läänissä pelastustoiminta kuuluu Lapin liiton alaisuuteen, Lapissa 18 kunnassa pelastustoimi hoidetaan vpk toiminnalla, eli vapaehtoisin voimin.
Vpk on organisaatio joka kutsutaan töihin silloin kun apua tarvitaan, työ tehdään ja sen jälkeen sille ryhmälle annetaan jälleen potkut!, ryhmä kutsutaanuudestaan kasaan kun sitä tarvitaan. Eli jokainen palokuntalainen/hälytysosaston jäsen kuuntelee vapaehtoisesti ja ilmaiseksi hälytyslaitettaan/puhelintaan milloin uusi hälytys annetaan, tätä arvostan heissä todella suuresti !
Tässä Pallaksen tapauksessa voin sanoa että yhtään ylimääräistä miestä tai ajoneuvoa siihen tehtävään ei osallistunut. En ryhdy tässä selittämään pelastustoimen ohjeistuksia ja määräyksiä millä vahvuuksilla hälytyksiin mennään,jos jollakin on epäselvyyttä/kysyttävää voi ottaa suoraan yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Keskustelun perusteella voi ehkä päätellä että vpk toiminta kiinnostaa kansalaisia, rohkeasti vaan yhteyttä paloasemalle, harjoituksen on joka torstai klo. 18.00, tämä ei ole salaista toimintaa, tervetuloa mukaan !!
Täten toivon että tämän asian "ruotiminen" jää tähän, toki asiallista keskustelua asiasta voi edelleen käydä.

Pekka Väliheikki
palopäällikkö
Lapin pelastuslaitos/Muonio

Äänestä
  • Hyvä, että palopäällikkö puuttui asiaan. Varmaan laitoksessannekin keskustellaan, kuka tämäntyyppisiin keskusteluihin taholtanne osallistuu ja vastaa viesteihin. Ei tunnu hyvältä jos kuka tahansa rivimies hermostuksissaan alkaa esim. turisteja haukkumaan tai kieltämään keskustelun asiasta.
    Hyvää jatkoa VPK-laisille.

    Äänestä

  • juttua seuraillut kirjoitti:

    Hyvä, että palopäällikkö puuttui asiaan. Varmaan laitoksessannekin keskustellaan, kuka tämäntyyppisiin keskusteluihin taholtanne osallistuu ja vastaa viesteihin. Ei tunnu hyvältä jos kuka tahansa rivimies hermostuksissaan alkaa esim. turisteja haukkumaan tai kieltämään keskustelun asiasta.
    Hyvää jatkoa VPK-laisille.

    Koska palopäällikkö antoi mahdollisuuden puuttua juttuun vielä asiallisesti, kysyisin seuraavaa itseltä palopäällikköltä: Olen joskus sattunut ikävän näköisillekin tapahtumapaikoille ja miettinyt, että jotkut tehtävissä olevat vpk-laiset ovat aika nuoren näköisiä (alaikäisiä). Miten heidät on koulutettu kohtaamaan ns. pahoja tapauksia.Ei kai heitä tuosta vain voida päästää sinne sekaan?

    Äänestä

  • asiallinen pyrkimys kirjoitti:

    Käsittääkseni tuo edellinen kysymys palopäällikölle oli aivan asiallinen ja vastausta odottava.
    Tämähän on aivan yleinen keskustelukanava ja varmaan tuo kysyjä oikeasti toivoo, että palopäällikkö "alentuisi" vastaamaan.
    Kysymys nimittäin askarruttaa aivan oikeasti muitakin.

    Äänestä

  • kummastelija kirjoitti:

    Kysypä sinä vaikka nimelläsi ja vaikka suoraan asianosaisilta. Vaikka lehdessä, jos et uskalla puhelina käyttää. Näin ne asiat hoituu. Nämähän on vain huutelupalstoja jolla ei valitukset ikinä lopu varsinkin kun nimettömänä saa heitellä vaikka minkälaista huttua. Viranomaiset täällä tuskin roikkuu hakemassa ketjuista heille osoitettuja kysymyksiä, jos roikkuisivat niin olisi kyllä syytä huoleen oikeasti sinullaki... Eikä näillä palstoilla ole yleisemminkään juuri mitään informaatioarvoa. Harvalla on netti ja vielä harvempi lukee tai on aikaa lukea näitä suomi24juttuja sillämielin että täältä jotain todellista faktaa löytäisi. Ei todellakaan ole mikään viranomaisten vastauspalsta vaikka kuinka nimetön kyselijä sitä "oikeasti toivoo".

    Äänestä

  • Etelälapineläkeläinen kirjoitti:

    Puuttumatta mitenkään varsinaiseen asiaan, haluaisin huomauttaa arvoisalle edelliselle, että viitsitkö vilkaista lukijamääriä tuosta Muonio pääsivulta. Että eikö ole lukijoita. Ja niminerkki tai ei, niin tavaton kiinnostus erilaisiin asioihin lukijoilla on. Ja osa kysymyksistä on aivan rehellisiä ja oikeita. Tällä palstalla on vain niin helppo keskustella verratuna lehtien kautta käytävään porinaan, joka on äärettömän hidasta verrattuna tähän. Tietysti mukana on paljon ns. paskaakin. Mutta jos rehti kyselselevä muoniolainen vilpittömästi jotain asiaa kysyy, kannattaisi kyllä vastata.

    Äänestä

  • perustuslain kannattaja kirjoitti:

    Näitäkin VPK-juttuja on muuten käyty katsomassa YLI KAKSITUHATTA KERTAA !!!!
    Että vastaa vain palopäällikkö.

    Äänestä

  • asiallinen pyrkimys kirjoitti:

    Koska palopäällikkö antoi mahdollisuuden puuttua juttuun vielä asiallisesti, kysyisin seuraavaa itseltä palopäällikköltä: Olen joskus sattunut ikävän näköisillekin tapahtumapaikoille ja miettinyt, että jotkut tehtävissä olevat vpk-laiset ovat aika nuoren näköisiä (alaikäisiä). Miten heidät on koulutettu kohtaamaan ns. pahoja tapauksia.Ei kai heitä tuosta vain voida päästää sinne sekaan?

    Tietääkseni niin auttajat kuin autettavatkin saavat vakavan tapahtuman jälkeen kriisiapua. Voimia kaikille nuorille palokuntalaisille arvokkaassa työssännne. Ilman vpk:ta pienet kunnat olisivat isossa lirissä.

    Äänestä

  • lillukan varsi kirjoitti:

    Tietääkseni niin auttajat kuin autettavatkin saavat vakavan tapahtuman jälkeen kriisiapua. Voimia kaikille nuorille palokuntalaisille arvokkaassa työssännne. Ilman vpk:ta pienet kunnat olisivat isossa lirissä.

    Kyllä, kaikki keikat käydään yhdesäs läpi siltä varalta, että VPK:n miehistöstä joku tarvitsee enemmänkin apua asian käsittelyyn. Eihän tämä homma toimisi mitenkään, jos väellä alkaisi pää hajota :)

    Äänestä

Pieni on sun maailmas!!!!!

Äänestä
  • Kenellä minkäkin kokoinen kaikkeutensa. Mutta taisi palopomo pitää alaisilleen oikeen kovemman luokan puhuttelun. Eivät uskalla omia mielipiteitään täällä enää kertoa. Mokaavat pirulaiset vielä koko järjestön. Kuri on kova ku ex neukkulassa. Mutta tottapuhuen, aiheellista olikin puuttua.

    Äänestä

  • oxygenikka kirjoitti:

    Kenellä minkäkin kokoinen kaikkeutensa. Mutta taisi palopomo pitää alaisilleen oikeen kovemman luokan puhuttelun. Eivät uskalla omia mielipiteitään täällä enää kertoa. Mokaavat pirulaiset vielä koko järjestön. Kuri on kova ku ex neukkulassa. Mutta tottapuhuen, aiheellista olikin puuttua.

    mithään puhuttelua pitäny. Asiasta kyllä keskusteltiin.

    Äänestä

  • kyllä ole kirjoitti:

    mithään puhuttelua pitäny. Asiasta kyllä keskusteltiin.

    Jaa että ei mitään puhuttu mutta vähän kuitenkin puhuttu.
    Eikös se sovittu, että hys hys nyt pojat !

    Äänestä

  • hermiska kirjoitti:

    Jaa että ei mitään puhuttu mutta vähän kuitenkin puhuttu.
    Eikös se sovittu, että hys hys nyt pojat !

    asiasta keskusteltiin, eli siitä että täällä suomi24:n sivuilla vpk:n hommista kirjotellaan, mutta mistään puhuttelusta ei kysymys ollut.

    Ja sitte voisit mulle selvennykseksi sanoa että mitä tuo "Eikös se sovittu, että hys hys nyt pojat !" tarkottaa?

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    se palopomo vastaa näihin kysymyksiin mitä on esitetty?

    Äänestä

  • vastausta vailla kirjoitti:

    se palopomo vastaa näihin kysymyksiin mitä on esitetty?

    meinasin liittyä VPK;laiseksi mutta sitten keskustelin erään vpk:laisen kanssa (vai jokohan on entinen) ja hän kertoi ettei siellä saa kuin yhdet ja samat lähteä hälytyksiin ja kuulema harjotuksissakin on sama peli. En sitten yhtään ihmettele ettei sinne liity väkeä jos suulaimmat ja nuoleskelijat ohittavat aina muut. "Palopomolta" haluaisinkin näin julkisen vakuutuksen, että jos liityn niin onko siellä tasa-arvoista kohtelua kaikille? Kohtahan siellä ei ole enää vapaehtoisia jos samat vain siellä saa toimia. Kyllästyy sitä sitten innokaskin jos aina evätään syrjemmälle.

    Äänestä

  • mukaan haluava mieki kirjoitti:

    naiset kunnolla mukaan vai onko meille varattu vain kahvinkeittely hommat ja poikien juhlien järjestely?

    Äänestä

Koittakaapa muistaa, että vapaapalokuntalaisen homma ei ole helppoa. Tehtävät ovat joskus hyvinkin raskaita niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tuo väite, että vain tietyt saavat lähteä hälytyksiin pitää hyvinkin todennäköisesti paikkansa. Mutta syynä ei ole syrjintä vaan se, että hälytyksiin otetaan mukaan vain toimintaan kykeneviä ihmisiä.

Eli todennäköisesti tämäkin VPK:ta syrjiväksi haukkunut kaveri ei ole päässyt kuntotestejä läpi. Miettikää nyt, haluaisitteko että teitä auttamaan tulevat palomiehet olisivat huonokuntoisia ja väsyisivät jo varusteita pukiessaan? Kyseessä on ihmisten turvallisuus, joten riskejä ei voi ottaa. Jos nuo huonokuntoisimmat ottaisivat itseään niskasta kiinni ja aloittaisivat kuntoharjoittelun, he varmasti pääsisivät mukaan hälytystoimintaan sitten kun heidän kunto sen sallii.

Lain mukaan 16-vuotias, joka on käynyt vaadittavat koulutukset ja on muutenkin pystyvä tehtäviinsä, voidaan ottaa mukaan hälytyksiin. Yleensä nämä nuorimmat ovat juuri niitä innokkaimpia, auttamishaluisimpia, osaavimpia ja hyvä kuntoisimpia koko porukasta.

VPK:n toimintaan pääsee naisetkin mukaan. Heidänkin pitää suorittaa vaaditut koulutukset ja kuntotestit päästäkseen mukaan hälytyksiin. Jos ei hälytystoiminta kiinnosta, niin VPK:issa on kaikenlaista muutakin mukavaa tekemistä.

Itse olen näistä asioista melko hyvin perillä, kun olen Kittilässä VPK:n toimintaa seurannut läheltä neljän vuoden ajan punakeltaraidallisen vilkkuauton ikkunan takaa.

Äänestä
  • Ällistyttävää moittia Muonion VPK:ta! Olimme lomalla Torassiepissä, kun viallinen mikrouuni aiheutti mökissä tulipalon. VKP tuli paikalle nopeasti, hoiti sammutustyön erittäin ammattitaitoisesti. Kun tilanne oli ohi, kaikki tavaramme oli pakattu muovisäkkeihin, pelastettu mitä pelastettavissa oli. Miesten ei tarvinnut keskustella keskenään. Jokainen tiesi hommansa ja meistä "uhreista" pidettiin hyvä huoli. Kun olimme altistuneet savulle, paikalle tullut ensihoitoyksikkö mittasi verenpaineet, happisaturaatiot ja antoi jatko-ohjeet. Minä ja vaimoni emme voi kuin kiittää taitavia ja fiksuja palokuntalaisia!

    Mauno Saari
    Toimittaja
    Tammisaari

    Äänestä

jopas olet vanhan aiheen kaivanu esiin

Äänestä

Siitähän ne poijjaat sen rahan saapii että tehtävä kun tehtävä niin kamppeet niskaan ja menoksi vaikka ei niin tarvis oliskaan.. mani, mani...

Äänestä
  • korvaus tulee,eikä mikään huonokaan.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kirjoitti:

    korvaus tulee,eikä mikään huonokaan.

    aina ollut hyvin sisään lämpiävää porukkaa.

    Äänestä

  • VPK Muoniossa on kirjoitti:

    aina ollut hyvin sisään lämpiävää porukkaa.

    Eikö löytynyt uudempaa aihetta valittaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ykköstietämätön kirjoitti:

Minua ihmetyttää muutamat toiminnat tuon vpk:n osalta. Esimerkiksi viimeviikolla, kun jossain Pallaksella oli pari henkilöä väsähtänyt jonnekin tunturiin ja pyysivät apua noutoon, sinne meni kaksi pelastuslaitoksen autoa peräkkäin. Ilmeisesti ensimmäisessä oli johtaja ja jälkimmäisessä moottorikelkkoja.Eikö tuollainen ole tuhlausta jos mikä.Olisivat varmaan mahtuneet samaan autoon.Samantyyppisiä tapauksia on muitakin.Lisäksi tuossa tapauksessa olisi joku Raattaman porukka kuulemma pystynyt hoitamaan terveet ihmiset kylään. Eiväthän poliisi tai ambulanssihelkilötkään porhalla tapahtumapaikoille tuollaisella suureellisuudella.Kenelle kuuluu tuollaisten varojenkäytön valvonta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu