Veturi jäi Rovaniemen asemalle jo neljännen kerran reilun viikon aikana! Aika usein ollakseen sattumaa... VR taitaa opettaa ihmisiä linja-autolle!
JUNA RIKKI
TAAS!
5818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
homma etenee.... Kyllä tuo VR osaa.
Eikö enää sekään riitä että papat ja mammat joutuvat pinkomaan 10 minuutin marginaalilla sohjossa ja rännässä pitkin ja poikin ratapihoja päivävaunuun kasseja, pusseja ja pakaaseja raahaten?
Mikähän seuraavaksi on mietittynä pohjoisen ihmisten lannistamiseksi? Voisivat harkita sellaista psykologista painostusta sellaisia ihmisiä varten jotka kaikesta huolimatta yrittävät junalla K:järvelle. Voisivat esimerkiksi palkata sellainen rumasti irvistelevän ihmislauman Rovaniemen asemalle pilkkahuutoja huutamaan... Seuraavaksi voisivat sitten lanseerata esim. seuraavan kaltaisen epämääräisen virallisen lausunnon: "Eihän sinne Kemijärvelle minkäänlaista junaa enää voida laittaa kulkemaan kun veturit ei kerta kaikkiaan kestä niin kehnoa junaosuutta."
Kenties, sellainen tiedonanto on jo valmiina odottelemassa, eihän sitä tiedä. Samaan syssyyn sitten taas uudet "painotetut" kannattamattomuusluvut kehiin ja avot!
saa ääneni!
..kun se ei vaan riitä. Eikä riitä edes kaikkien kemijärveläisten äänet yhteensä. Sehän se on ongelma.
kuin yksin kemijärveläisten