Pakkokäännytys voimissaan!

WelsNeuwan

Jehovan todistajien seurakuntaan ei liitytä syntymällä vanhempien uskoon. Seurakuntaan liittyminen vaatii Raamatun perusopetusten tuntemusta ja täyttämistä elämässään. Näin ollen ei voida olettaa, että vastasyntynyt liitettäisiin seurakunnan jäseneksi, lapsikasteen kautta.

Monille muille ei-Jt seurakunnille, kuten luterilaiselle seurakunnalle, lapsikaste on elinehto tarvittavan jäsenmäärän ylläpitämiseksi.


"Kirkon tulevaisuutta ovat haastamassa ennen kaikkea kirkon jäsenmäärän kehitys...

Kastettujen absoluuttinen määrä on pääsääntöisesti laskenut vuosia syntyvyyden laskun myötä ja myös kastettujen suhteellisen osuuden laskun myötä. Vuonna 2004 syntyneistä lapsista evankelis-luterilaisen kirkon jäseniksi kastettiin 86,1 %.

Kirkosta eroaminen koetaan kokonaisuudessaan suomalaisten keskuudessa hyväksyttävämpänä kuin aiemmin. Viime vuosien aikana moni sellainen, joka ei aiemmin ole kehdannut ”naapureiden takia” erota kirkosta, on eronnut kirkosta. Kun eroaminen nykyisin on hyväksyttävämpää, myös kynnys toteuttaa eroamisaikeensa on matalampi. Tällöin myös kirkkoa kohtaan koetut pettymykset ovat yhä helpommin tilanteita, jotka johtavat kirkosta eroamiseen." (SVTL-julkaisu, dos. Kati Niemelä tutkija Kirkon tutkimuskeskus)



"Kirkosta erosi viime vuonna noin 35 000 ihmistä, missä oli kasvua edellisvuodesta vajaat kuusi prosenttia. Kirkosta eronneiden määrä vastaa 0,8:aa prosenttia kirkon jäsenistä. Määrä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin." (HS.fi Kotimaa 27.2.2007)

8

635

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Jehovan todistajien seurakuntaan ei liitytä syntymällä vanhempien uskoon.

      Käytännössä näin se kuitenkin menee.

      >>Seurakuntaan liittyminen vaatii Raamatun perusopetusten tuntemusta ja täyttämistä elämässään.

      Tämä on totta, mutta ainoastaan paperilla. Käytännössä jehovantodistajaksi pääsemiseksi ei vaadita paljoakaan. Suurin vaikuttava tekijä on 'oikea sydämen tila', joka tarkoittaa suomeksi vartiotorniseuran ylivertaisuuden tunnustamista. Muistan hyvin omat 'kastekysymykseni'. Niihinhän voi lukea vastaukset etukäteen ja opetella ne. Ihan niinkuin kaikessa muussakin jehovantodistajuudessa, kaikkeen löydetään vastaus järjestön kirjallisuudesta, ja jos ei löydetä, siitä ei saa kysellä montaa kertaa.

      >>Näin ollen ei voida olettaa, että vastasyntynyt liitettäisiin seurakunnan jäseneksi, lapsikasteen kautta.

      Yhdeksän vuotta taasen riittää oikein mainiosti. Kuinka realistinen maailmankuva mielestäsi yhdeksän vuotiaalla lapsella on, tai edes kolmetoista vuotiaalla? Ja kykeneekö hän päättämään noin nuorena mitä mieltä asioista on viidenkään vuoden päästä kasteestaan? Käytännössä on suhteellisen sama liitetäänkö lapsi seurakuntaan kasteella nolla vai yhdeksän vuotiaana - tai edes kolmetoista vuotiaana. Täysi-ikäisyyttä ei ole turhaan laadittu. Olisi kaikille parempi vaihtoehto, että liittyäkseen johonkin seurakuntaan, kasteelle menijän tulisi täyttää maansa täysi-ikäisyyden rajat. Tosin samalla lähtisivät jehovantodistajien(kin) jäsenmäärä entistä jyrkempään laskuun.

      >>"Kirkon tulevaisuutta ovat haastamassa ennen kaikkea kirkon jäsenmäärän kehitys...

      Täysin samaa voidaan sanoa vartiotorniseurastakin. Mutta kerrohan, miksi kirkko pitää vetää mukaan keskusteluihin jehovantodistajuudesta? Eikö jehovantodistajuus näytä tarpeeksi hyvältä ilman vertailuja?

      • kilikello!

        >Mutta kerrohan, miksi kirkko pitää vetää mukaan keskusteluihin jehovantodistajuudesta? Eikö jehovantodistajuus näytä tarpeeksi hyvältä ilman vertailuja?<

        Eikö kirkko kestä vertailua? Miksi ihmessä keskustelussa jehovan todistajuudesta sinä haluat jättää jonkin osa-alueen (tällä kertaa vataamisen kirkkoon) keskustelematta?

        Hirvittääkö?

        Näyttääkö Jehovan todistajuus liian hyvältä kirkoon verrattaessa?


      • kilikello! kirjoitti:

        >Mutta kerrohan, miksi kirkko pitää vetää mukaan keskusteluihin jehovantodistajuudesta? Eikö jehovantodistajuus näytä tarpeeksi hyvältä ilman vertailuja?<

        Eikö kirkko kestä vertailua? Miksi ihmessä keskustelussa jehovan todistajuudesta sinä haluat jättää jonkin osa-alueen (tällä kertaa vataamisen kirkkoon) keskustelematta?

        Hirvittääkö?

        Näyttääkö Jehovan todistajuus liian hyvältä kirkoon verrattaessa?

        >>Eikö kirkko kestä vertailua?

        Riippuu mihin verrataan ja millä intresseillä.

        >>Miksi ihmessä keskustelussa jehovan todistajuudesta sinä haluat jättää jonkin osa-alueen (tällä kertaa vataamisen kirkkoon) keskustelematta?

        1) Jehovantodistajuus ja ev.luterilaisuus ovat täysin vertailukelvottomia keskenään. Kaksi aivan eri asiaa.

        2) Palstan aiheena on kuulemma jehovantodistajuus, ei ev.luterilaisuus.

        3) Jehovantodistajuuden tulisi kestää keskustelut jehovantodistajuudesta ilman vertailukohtia.


        >>Hirvittääkö?

        Käsi sydämellä: lähinnä huvittaa.

        >>Näyttääkö Jehovan todistajuus liian hyvältä kirkoon verrattaessa?

        Kuten jo toisaalla kerroin, on mielestäni oman voimattomuutensa tunnustamista vertailla itseään huomattavasti heikompaan. Tällä tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että vartiotorniseura siteeraa itseään uskontona mm. Ainoaksi Oikeaksi Totuudeksi, Maailman Onnellisimmaksi Kansaksi ja vaikkapa Tosi Kristityiksi. Ei sellaisen ylivoimaisuuden ole minkäänlaista tarvetta verrata itseään huomattavasti heikompaan uskontoon.

        Ei ne Jokeritkaan pröystäile sillä, että päihittävät mennen tullen jonkun vitosdivarijengin. Eikä Ferrarilla julkaista henkseleitä paukutellen tietoa, jossa testeissä Lada jätettiin vertailuissa nollille.


    • Jeesuksen oma

      Jehovantodistajien kirja se on eikä raamattu vääristelty ja muunnettu teos, mitä sanoo Pyhä Raamattumme

      Rev 22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
      Rev 22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

      • Tagu

        Kerrohan tarkemmin perustelujen kera!


    • Kun keskustellaan ev.lut kirkon lapsikasteesta ja jehovantodistajien lapsikasteesta, niin täytyy muistaa että kyseessä on kuitenkin täysin eri asia. Vaikka ev.lut kirkko kastaakin lapsensa minkäänlaista ymmärrystä vaille, ei heidän yhdessäkään julkaisussa olla kehoitettu karttamaan entisiä jäseniään - ei edes vanhempien taholta. Näin ollen ev.lut kirkon kaste ei velvoita lasta murto-osaakaan siitä mitä lapsikaste jehovantodistajuudessa velvoittaa.

    • riistaa

      Tulivatko ne teille, vai ovatko nyt kaikkien lahkojen vapaata riistaa vielä?

      Mistä tiedätte, kuka eroaa? Saatteko listat kirkkoherranvirastoista?
      Olisi käännytystyö helpompaa, kun olisi otollisempi maaperä.

    • Kertausta

      Haluan vain vahvistaa t.i.u.u.n. selityksen asiasta ja sanoa vain että Jt. perheissä on käytössä LAPSIKASTE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      197
      1879
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1066
    3. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      946
    4. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      831
    5. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      111
      828
    6. 68
      752
    7. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      73
      677
    8. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      93
      672
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      607
    10. Olet niin tärkeä

      Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.
      Ikävä
      19
      591
    Aihe