Ihmekäsityksiä nykyautojen korjaamisesta

Liian usein kuulee sanottavan, että nykyautot pitää viedä merkkikorjaamoon oli vika mikä tahansa.

Mihin tämä väite perustuu? Jos siellä nyt onkin joitakin elektroniikkalaatikoita niin entä sitten? Mekaniikka on jokseenkin samaa kuin jo vuosikymmenet on ollut ainakin korjaustaitovaatimuksen puolesta. Materiaalit ja toleranssit yms. ovat kehittyneet, eivät pääperiaatteet.

Ja sanoisin jopa niinkin, että itse asiassa jopa elektroniikkaan liittyvät ongelmat ovat nykyään helppoja korjata itse. Autoihin voi vähäisin aineellisin panoksin ottaa kuka tahansa tietokoneyhteyden ja katsoa vikakoodit, eikä sitten muuta kuin Motonettiin komponentteja ostamaan... Siis ei tarvitse osata muuta kuin lukea ja avata komponentin liitin ja vaihtaa se.

Ennen oli toisin. Pappatunturin virittämisessä piti oikeasti tietää miten moottori toimii ennen kuin antoi viilaa sylinterinkanaville ja ajoituksille. Nykyajan mopoja autot mukaanlukien viritetään Googlettamalla. Riittää siis kun osaa käyttää internettiä. Hommasta on hohto pois täysin.

Lisäksi entisajalla ja nykyajalla on yksi ero. Pappatunturin virittäjät joko onnistuivat tai epäonnistuivat taitamattomuuttaan virityksissä. Onnistujat pääsivät viritysvietistään eroon kun homma kerran aukeni ja toimi ja viritysvietti meni ohi samalla kun puberteetti jäi taakse. Ennen evoluutio korjasi epäonnistujat muiden sopivampien harrastusten piiriin. Nyt tämä nettivirittäminen tekee sen, että homma ei koskaan aukene oikeasti ja virityspuberteetti jatkuu koko elämän.
121007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

nykyautoista tai niiden korjaamisesta yhtään mitään.

Tai kerropa esimerkinomaisesti mitä vikoja olet itse korjannut luettuasi ja analysoituasi vikakoodit.

Äänestä
  • Suurin osa esim sytytys-tai ruiskutusvioista on erilaisia anturivikoja,katsoo vaan mikä anturi antaa vikakoodin ja vaihtaa sen.

    Mitä vaikeaa siinä on?

    Joku lämpötila-anturi on ihan vain kierteillä kiinni,ei sen vaihtaminen vaadi jakaria parempaa työkalua eikä osaamista.

    Suurin riesa on siinä että monen nykyauton suunittelussa ei ole huomioitu korjaamista ollenkaan vaan paikat ovat todella ahtaita ja suurin osa korjauskuluista on ylimääräisten muosilärpäkkeiden irroitusta ja kiinnittämistä takaisin.

    Äänestä

  • Joo. kirjoitti:

    Suurin osa esim sytytys-tai ruiskutusvioista on erilaisia anturivikoja,katsoo vaan mikä anturi antaa vikakoodin ja vaihtaa sen.

    On kuitenkin liittimen valitseminen sekä ohjelman saaminen.

    Ei sitä läppäriä RJ45:lla sinne konehuoneeseen kytketä. Lisäksi tosiaan pitää olla oikea ohjelma, jolla osataan lukea auton väylällä kulkeva data.

    Heitä sillä jakarilla lokkia ja ostanut hyvä mies itsellesi kiintoavain sarja. Jakaria käytetään vain pulttien pyöreäksi sorvaamiseen.

    Äänestä

  • Erkko! kirjoitti:

    OBD2 liittimellä saa luettua koodit, näkee antureiden arvot ym. Värkki millä saa luettua koodit alk.50eur.

    Vikakoodin tarkoituksen saat selville vaikka merkkihuoltoon soittamalla ja kysymällä mitä koodi tarkoittaa. He kertovat kyllä.

    Äänestä

  • Joo. kirjoitti:

    Suurin osa esim sytytys-tai ruiskutusvioista on erilaisia anturivikoja,katsoo vaan mikä anturi antaa vikakoodin ja vaihtaa sen.

    Mitä vaikeaa siinä on?

    Joku lämpötila-anturi on ihan vain kierteillä kiinni,ei sen vaihtaminen vaadi jakaria parempaa työkalua eikä osaamista.

    Suurin riesa on siinä että monen nykyauton suunittelussa ei ole huomioitu korjaamista ollenkaan vaan paikat ovat todella ahtaita ja suurin osa korjauskuluista on ylimääräisten muosilärpäkkeiden irroitusta ja kiinnittämistä takaisin.

    kokemusta minkäänlaisesta prosessiautomaatiosta tai mittaustekniikasta.

    Jos joku mittausanturipiiri menee kokonaan poikki, on sen vian paikallistaminen helppoa.

    Mutta jos anturi antaa vääriä lukemia, ei sitä enää välttämättä pysty helpolla paikallistamaan.

    Antureiden kahdentamisellakaan ei saavuteta mitään hyötyä, sittenkään ei tiedetä, että kumpi näyttää oikein ja kumpi väärin.

    Lentokoneissa käytetään kriittisissä paikoissa kolminkertaista instrumentointia. Jos kaksi mittauspiiriä näyttää samaa suurinpiirtein samaa lukemaa, voidaan olettaa että se kolmas piiri on viallinen.

    Jos taas esimerkiksi käytetään kahdennettua tehonsyöttöä jollekin laitteelle ja toinen niistä vikaantuu, tulee siitä EHJÄSTÄ vikähälyä esimerkiksi ylikuormituksen muodossa.

    Autoissakin vikakoodi saattaa ilmoittaa, että koko moottorinohjusyksikkö on viallinen, vaikka vain puola on rikki. Tai huonoimmassa tapauksessa ylijännite rikkoo sen uudenkin moottorinohjausyksikön välittömästi.

    Kyllähän vähän opettettu korkeasaaren apinakin vaihtaa jonkun anturin, kun vaan joku osoittaa, että mikä anturi pitää vaihtaa.

    Äänestä

  • Erkko! kirjoitti:

    On kuitenkin liittimen valitseminen sekä ohjelman saaminen.

    Ei sitä läppäriä RJ45:lla sinne konehuoneeseen kytketä. Lisäksi tosiaan pitää olla oikea ohjelma, jolla osataan lukea auton väylällä kulkeva data.

    Heitä sillä jakarilla lokkia ja ostanut hyvä mies itsellesi kiintoavain sarja. Jakaria käytetään vain pulttien pyöreäksi sorvaamiseen.

    Ei noi anturin niin tiukassa ole että sen takia tarvitsee työkaluja erikseen ostaa.

    Mulla on kyllä nurkassa Kamasan laatikko,siinä on pitkiä hylsyjä joilla yltää anturin juurelle liittimen ylitsekkin,ei tarvitse millään kiintoavaimilla pulata.

    http://www.obd.fi/

    Äänestä

Olempa aika varma, ettet sinä ainakaan pysty auton antamaa vikadiagnostiikkadataa tulkitsemaan, vaikka sen sieltä ulos saisitkin. Kyllä se vaattii omat ohelmistonsa, joka näyttää ne tiedot huoltohenkilästölle selväkielisessä muodossa. Tuon vikadiagnostiikan esitysformaatille ei ole edes tietääkseni olemassa mitään standardia, vaan joka merkille ja jopa mallille tarvitaan omat ohjelmansa.

Äänestä

Osta viila ja viritä 20hp lisää autoosi niin sitten vasta olet tosi tekijämies.
Jos kivikaudella on viilattu ei se tarkoita, että vieläkin pitäisi viilata.

Äänestä
  • Ei tarvita viilaa 1997 - 2002 tdi-volvoihin ja vast. jakajapumpullisiin volkkareihin, audeihin, jne. Riittää yksi 0,02 euroa maksava vastus ruiskupumpun johtoon ja 30 pollea putkahtaa kuin tyhjästä entisten lisäksi. Mitään erinomaista tekijämiestaitoa ei siihen tarvita.

    Äänestä

ole muuttuneet!!

Äänestä

suurin ongelmahan on se että diagnostiikka ei näytä mitään vikakoodeja ja auto ei pelitä, tämähän se ongelma on, sitten tarvitaankin rautaista ammattitaitoa jota on harvassa.

Äänestä
  • Yleensä ainakaan merkkikorjaamolta sitä ei löydä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmemies kirjoitti:

Liian usein kuulee sanottavan, että nykyautot pitää viedä merkkikorjaamoon oli vika mikä tahansa.

Mihin tämä väite perustuu? Jos siellä nyt onkin joitakin elektroniikkalaatikoita niin entä sitten? Mekaniikka on jokseenkin samaa kuin jo vuosikymmenet on ollut ainakin korjaustaitovaatimuksen puolesta. Materiaalit ja toleranssit yms. ovat kehittyneet, eivät pääperiaatteet.

Ja sanoisin jopa niinkin, että itse asiassa jopa elektroniikkaan liittyvät ongelmat ovat nykyään helppoja korjata itse. Autoihin voi vähäisin aineellisin panoksin ottaa kuka tahansa tietokoneyhteyden ja katsoa vikakoodit, eikä sitten muuta kuin Motonettiin komponentteja ostamaan... Siis ei tarvitse osata muuta kuin lukea ja avata komponentin liitin ja vaihtaa se.

Ennen oli toisin. Pappatunturin virittämisessä piti oikeasti tietää miten moottori toimii ennen kuin antoi viilaa sylinterinkanaville ja ajoituksille. Nykyajan mopoja autot mukaanlukien viritetään Googlettamalla. Riittää siis kun osaa käyttää internettiä. Hommasta on hohto pois täysin.

Lisäksi entisajalla ja nykyajalla on yksi ero. Pappatunturin virittäjät joko onnistuivat tai epäonnistuivat taitamattomuuttaan virityksissä. Onnistujat pääsivät viritysvietistään eroon kun homma kerran aukeni ja toimi ja viritysvietti meni ohi samalla kun puberteetti jäi taakse. Ennen evoluutio korjasi epäonnistujat muiden sopivampien harrastusten piiriin. Nyt tämä nettivirittäminen tekee sen, että homma ei koskaan aukene oikeasti ja virityspuberteetti jatkuu koko elämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu