Minipillerit ja kuukautisten poisjääminen

Olen syönyt Microluton-merkkisiä minipillereitä nyt noin puolisen vuotta, eli elokuun lopussa aloitin. Tiedän hyvin, että minien syöminen aiheuttaa joillekin naisille menkkojen jäämisen kokonaan pois, ihan normaalina sivuvaikutuksena.

Kysyisin teiltä, joille näin on käynyt, missä vaiheessa minien aloittamisen jälkeen menkat hävisivät? Heti ensimmäisestä levystä vai myöhemmin? Itselläni kun menkat tulivat ensimmäiset kuukaudet ihan normaalisti, paitsi että tiputteluja oli väliaikoinakin jonkin verran. Viimeisen kerran nämä säännöllisehköt (kierto n. 30 pv) menkat tulivat vuodenvaihteessa, nyt ei ole kuulunut mitään, vaikka tammikuun loppuun olisin niitä odotellut.

Raskaden mahdollisuus tietenkin on mielessä, mutta olen tehnyt kaksi "erittäin herkiksi" mainostettua testiä. Ensimmäisen tein kun menkat olivat reilun viikon myöhässä (8.2.), toisen vajaan viikon päästä siitä (14.2.). En tosin aamuvirtsasta, mutta luulisi näkyvän, jos pitäisi toimia jo menkkojen ollessa päivän myöhässä. Vessassa ravaan, vatsassa on välillä vähän menkkamaisia kipuja, ja nukahtelen junaan melkein joka iltapäivä, mutta kaikkea tuollaista nyt on ollut muutenkin aika usein.

Eli pitkän sepustuksen jälkeen ydinkysymys - en ole tiedustelemassa teiltä, olenko raskaana (ellei joku jolla on näkijänlahjoja halua sitä minulle kertoa ;)), vaan kyselen kokemuksianne, missä vaiheessa menkat ovat jääneet minipilsuilla pois, jos ovat jääneet?
56846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Söin itse vuoden verran minpillereitä, olisko merkki ollut Cerazette ( en muista miten krjoitetaan). Mullakin tuli yhden menkat ja sen jälkeen menkat jäi pois sekä oli ekat puolivuotta tiputtelua. Joka sinänsä oli aika inhottavaa, koko ajan piti kulkea pikkuhousun suoja pöksyssä. Itse neuroottisena tein kans kaksi testiä, kun uskoin että olisin raskaana.

Pillerit lopetin, koska kuukautisten puuttuminen häiritsi liikaa. Jatkuvasti mietitytti entä jos sittenkin on raskaana. Vaikka toisaalta en kaivannut menkkoja.

Pillereiden lopettamisen jälkeen ekat menkat olivat ihan kauhean kivuliaat. En juurikaan kärsi menkkakivuista. Mä luulin et mun takapuoli irtoo.

Äänestä

moi.. aloitin microlutonit viime huhtikuussa ja minulle tuli kuukautiset vielä toukokuussa, sen jälkeen niitä ei kuulunut pitkään aikaan, nyt vasta helmikuussa tuli seuraavat, jotka olivat niukat mutta kestivät viikon.
Mikäli kuukautiset eivät olisi alkaneet olisin joutunut hormonikuurille ja tauolle pillereistä, koska kuukautisten pois jääminen ei ole hyvä asia.

Äänestä
  • sanoi että kuukautisten poisjääminen nimenomaan ON hyvä asia.

    Äänestä

Aloitin Cerazette minipillerit noin vuosi sitten, kerran tuli menkat heti aloittamisen jälkeen sen jälkeen ei ole näkynyt ja en ole muuta kuin iloinen tästä asiasta! Yhden raskaustestin olen tehnyt varmuuden vuoksi mutta sen koommin en. Ikinä ei ole tiputellut eikä muutakaan, joten olen todella tyytyväinen minipillereihin. =)

Äänestä
  • sitten ilmenny? ihon kukkuímista yms näitä inhottavia siis??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fleece-karhu kirjoitti:

Olen syönyt Microluton-merkkisiä minipillereitä nyt noin puolisen vuotta, eli elokuun lopussa aloitin. Tiedän hyvin, että minien syöminen aiheuttaa joillekin naisille menkkojen jäämisen kokonaan pois, ihan normaalina sivuvaikutuksena.

Kysyisin teiltä, joille näin on käynyt, missä vaiheessa minien aloittamisen jälkeen menkat hävisivät? Heti ensimmäisestä levystä vai myöhemmin? Itselläni kun menkat tulivat ensimmäiset kuukaudet ihan normaalisti, paitsi että tiputteluja oli väliaikoinakin jonkin verran. Viimeisen kerran nämä säännöllisehköt (kierto n. 30 pv) menkat tulivat vuodenvaihteessa, nyt ei ole kuulunut mitään, vaikka tammikuun loppuun olisin niitä odotellut.

Raskaden mahdollisuus tietenkin on mielessä, mutta olen tehnyt kaksi "erittäin herkiksi" mainostettua testiä. Ensimmäisen tein kun menkat olivat reilun viikon myöhässä (8.2.), toisen vajaan viikon päästä siitä (14.2.). En tosin aamuvirtsasta, mutta luulisi näkyvän, jos pitäisi toimia jo menkkojen ollessa päivän myöhässä. Vessassa ravaan, vatsassa on välillä vähän menkkamaisia kipuja, ja nukahtelen junaan melkein joka iltapäivä, mutta kaikkea tuollaista nyt on ollut muutenkin aika usein.

Eli pitkän sepustuksen jälkeen ydinkysymys - en ole tiedustelemassa teiltä, olenko raskaana (ellei joku jolla on näkijänlahjoja halua sitä minulle kertoa ;)), vaan kyselen kokemuksianne, missä vaiheessa menkat ovat jääneet minipilsuilla pois, jos ovat jääneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu