Siivosin äsken mun kirjoituspöydän laatikoita. Löysin nipun semmoisia sydämenmuotoisia kirjepapereita jotka sain kun olin jotain 12. Muistan kuinka silloin pikkutyttönä kun sain ton kirjepaperinipun niin suunnittelin säästäväni sen, että voin sitten isonatyttönä kirjoittaa poikaystävälle rakkauskirjeitä...
No vuosia on mennyt ja toi kirjepaperinippu on lähdettyäni kotoa opiskelemaan kulkeutunut mukanani tänne... Oon ihan unohtanut sen ja nyt siivotessani laatikoita se tuli vastaan.
Mikä tässä niin itkettää on se, että näyttää siltä etten koskaan tuu tarvitsemaan noita vaaleanpunaisia sydämenmuotoisia kirjepapereita. Tuo pikkutyttö joka nuo kirjepaperit silloin 12-vuotiaana laittoi talteen on jo pian 24 ja vanhapiika. Olen kaveripiirin ainut sinkku, enkä ole koskaan seurustellut. Tunnen itseni niin huonoksi, niin turhaksi, niin tylsäksi ja niin rumaksi! Mitä annettavaa mulla edes voisi olla kenellekään? En jaksa enää uskoa että voin koskaan rakastua ja saada vastarakkautta.
Pidän näit kirjepapereita edessäni ja mietin heitänkö pois vai jaksanko laittaa vielä laatikkoon. Jos laitan laatikkoon takaisin niin miksi? Sinne ne taitaa kuitenkin mennä...jospa joskus..
Anteeksi, että kirjoitin tällaisen itsesääliä pursuavan tekstin. On vaan niin paha olla. Eikä kukaan voi mua auttaa. En varmaan jaksa enää kovin kauaa.
No vuosia on mennyt ja toi kirjepaperinippu on lähdettyäni kotoa opiskelemaan kulkeutunut mukanani tänne... Oon ihan unohtanut sen ja nyt siivotessani laatikoita se tuli vastaan.
Mikä tässä niin itkettää on se, että näyttää siltä etten koskaan tuu tarvitsemaan noita vaaleanpunaisia sydämenmuotoisia kirjepapereita. Tuo pikkutyttö joka nuo kirjepaperit silloin 12-vuotiaana laittoi talteen on jo pian 24 ja vanhapiika. Olen kaveripiirin ainut sinkku, enkä ole koskaan seurustellut. Tunnen itseni niin huonoksi, niin turhaksi, niin tylsäksi ja niin rumaksi! Mitä annettavaa mulla edes voisi olla kenellekään? En jaksa enää uskoa että voin koskaan rakastua ja saada vastarakkautta.
Pidän näit kirjepapereita edessäni ja mietin heitänkö pois vai jaksanko laittaa vielä laatikkoon. Jos laitan laatikkoon takaisin niin miksi? Sinne ne taitaa kuitenkin mennä...jospa joskus..
Anteeksi, että kirjoitin tällaisen itsesääliä pursuavan tekstin. On vaan niin paha olla. Eikä kukaan voi mua auttaa. En varmaan jaksa enää kovin kauaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä laita niitä kirjepapereita takaisin sinne laatikkoon! Ota ne, ja kirjoita niihin jotakin kaunista. Laita jokaiseen nimetön sähköpostiosoitteesi, ja jätä lappusia erilaisiin paikkoihin. Katso, kuinka monta yhteydenottoa saat. Ehkä elämäsi mies, kohtalosi, löytää sinut sitä kautta =o).
Niin hullulta kuin ehdotukseni kuulostaakin, olen tosissani! Ei elämän tarvitse aina mennä samojen, tylsien kaavojen mukaan. Joku varmasti yllättyisi löydettyään "sydämesi", ja saattaisit yllättyä itsekin siitä, että se joku tahtoisi antaa myös omansa sinulle.
Älä anna sen pilata koko elämääsi, että et ole vielä löytänyt sopivaa miestä rinnallesi. Maailmassa on niin paljon muutakin, kuten hyvät ystävät, ihanat harrastukset, mielenkiintoinen työ, matkustelu... Kun antaudut kaikelle sille, mitä elämällä on tarjottavanaan sinulle NYT, alat loistaa elämäniloa, ja se jos mikä, houkuttelee sen suuren rakkautesi esiin. Pää pystyyn tyttö! Et sinä vielä ole mikään vanhapiika.
ja lukaise Tuija Lehtisen kirja; Vaniljasyndrooma. Se on nuortenkirja ja voi tuntua alkuun lapselliselta, mut on silti aivan loistava! Kyllä sä sit luettuas tajuat, et miks sitä suosittelen.
Mä olen sua paljon vanhempi ja aina toisinaan luen sitä vieläkin.. Siinä on sitä jotain, aina uudestaan ja uudestaan :)
lukenut sen joskus 13 vuotta sitten, mutten kyllä muista siitä mitään. laitakko lyhyesti mistä se kertoikaan...:)
Tilanteesi ei ole vielä ollenkaan toivoton!
Ihan ensiksi sinun kannattaa miettiä oletko rakentanut itsellesi liian suuria kynnyksiä edetä seurusteluun johtavalla tiellä.
Sinun pitää tutustua ja tapailla miehiä rohkeasti, sillä mitä enemmän sinulla on sosiaalisia kontakteja, sen todennäköisempää on, että huomaat jossakin vaiheessa että kohdallasi on nyt mies, jota haluat ja joka haluaa sinua.
Älä mieti hääkelloja ja yhteistä loppuelämää, kun on vasta tutustumisen ja tapailun aika, muuten kynnys nousee tosi korkeaksi. Tapailun luonteeseen kuuluu ettei sen lopputulosta vielä voi tietää, eikä ole syytä masentua siitä että ensimmäiset yritykset eivät tuota tulosta, sekin on arvokasta elämänkokemusta, opit käyttäytymään rennommin miesten seurassa ja näkemään mikä sinua miellyttää ja mikä ei!
Älä myöskään jää liikaa sen odotuksen vangiksi että rakkaus iskee heti jos on iskeäkseen, koska tosiasiassa saatat paremman tutustumisen jälkeen huomata, että "vain" mukavassa miehessä onkin jotakin sellaista, jota et ensi tapaamisilla huomannut ollekaan...
kaverille mies tai naispuoliselle ystäväntervehdys, jossa kehut hänet maasta taivaaseen ja kiität hänen olemassa olostaan. :) Eiköhän ilahduta häntä ainakin huumorimielessä jollei sitten muuten. Kirjeen kirjoittajalle se rakkauskirjeen teko taitaa olla kaikista antoisinta, kun pääsee ilmaisemaan tunteitaan vapaasti ilman estoja. Ei se välttämättä sille saajalle niinkään nautintoa ole lukee sitä, jollei tunne samoin. Ole siis helposti epäitsekäs ja ole kirjoittamatta kelleen mitään oikeaa rakkauskirjettä, jossa toivottaisiin saavan mitään erityistä vastakaikua. :)
Ja kiitos kun kerroit, sillä minä olen rakkauskirjeitä ihastukselleni kirjoitellut, ja vaikken vastakaikua saanutkaan, niin pelkkä kirjoittamisen ilo oli mukavaa :)
ikäisiäsi miehiäkin jotka eivät ole koskaan seurustelleet ja vanhempiakin. Ei se ihmisestä huonompaa tee.
Nyt eikun itsestä niskasta kiinni ja pois kotoa nyyhkimästä nainen! Ei se mies tule sua kotoa hakemaan eikä kukaan halua itselleen sellaista naista joka vain surkuttelee. Nokka kohti uusia seikkailuja!!! :) Katsele niitä miehiä silmiin ja hymyile oikein sydämestä niin kyllä joka poika siinä on kuin sulaa vahaa!!!
Tsemppiä!!!
Älä lyö vielä hanskoja tiskiin. Se ettei oma rakas ole vielä ilmaantunut, ei tarkoita sitä ettei se ikinä ilmaantuisi.
Oman ensimmäisen ja ainoan rakkaani tapasin 26vuotiaana. Olen saanut palkinnon kaikista yksinäisistä vuosista ja minulla on rinnallani ihana mies, josta muut vain unelmoivat.
Sinunkin onnesi löytyy vielä. Pidä kirjepaperit tallessa, niille on olemassa osoite, joka selviää sinulle aikanaan :)
Älä vielä lannistu, minä olen 26-vuotias enkä ole vielä kertaakaan seurustellut. Ei tässä kuitenkaan mitään hätää ole, sillä monethan menevät naimisiin vasta 3-kymppisinä. Eli meillä on molemmilla vielä noin 10 vuotta aikaa odotella unelmiemme prinssiä. :) Olen huomannut ettei mies etsimällä löydy, mutta ei kannata kuitenkaan linnoittautua kotiin vaan käydä ulkona ja harrastaa, jutella ihmisten kanssa ym. Jos joku mies sua todella kiinnostaa niin mene juttusille tms. Et voi sillä mitään menettää. Ja säilytä ne kirjepaperit, saatat vielä tarvita niitä.