Töistä kotiin. Nyrkistä päähän. Taju kankaalle. Vaatteet pois. Herätys. Pakkoseksiä. Ruoanlaitto. Suihku. Nyt koneella. Mitä seuraavaksi? 2-vuotias lapseni kysyi; mitä pahaa niin pahaa äiti sinä olet isille tehnyt kun se lyö sinua? Äiti vastaa; aikuiset vaan on joskus tuhmia.
Kuinkas muiden päivä on mennyt??
Kuinkas muiden päivä on mennyt??
Vastaukset 59
Vanhimmat
No johan olet "luolamiehen" kanssa tekemisissä. Toivottavasti et naimisissa...? No anyway - rupeapas itse harrastamaan jotain itsepuolustuslajeja, niin ehkä äijä ei enää harrasta "luolamiesseksiä"...?
Voisit myös harkita äijän tumppaamista.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että jos miehissä ei ole kuin "paskaa tarjolla", niin sitten ollaan ilman. (ostetaan vaikka kotieläin)
Olen pahoillani puolestasi. Sinun täytyy viipymättä hakea apua, jos et välitä itsestäsi, niin ajattele edes lastasi.Pieni lapsesi ansaitsee turvallisen ja rakastavan kasvuympäristön. Ei sellaista esimerkkiä elämälleen, missä väkivalta on normaali rangaistus, sitä se ei tosiaankaan ole. Perheväkivaltaa ei ikinä saada pois niin kauan kun naiset antavat lastensa kasvaa pahoinpitelijän kanssa saman katon alla. Yleensä näin kasvatetaan uusi pahoinpitelijä sukupolvi.
Hyvä ystäväni et tosiaankaan ansaitse tuollaista kohtelua, ole kiltti ja kunnioita itseäsi ja lastasi hakemalla apua heti.
http://www.vakivalta-apua.fi/
Ja taas huomenna. Työt, kotiin, nyrkki, raiskaus, sitten ruoka ja suihku ja koneelle. Lapsi kyselee viattomana, sinä selittelet... Huomaatko itse tässä mitään omituista, kun lapsikin sen huomaa? Ei kenenkään ole PAKKO elää noin, aiotko todella kauankin jatkaa?
Minulla ehdotus huomiselle päivälle. Pakkaat vähän tavaroita itsellesi ja lapsellesi. Ota suunnaksi turvakoti. Tarvitset apua ja turvaa. Jos tuommoisia ovat päiväsi, niin tuhoat oman ja lapsesi elämän.
Olen sitä turvakotia miettinyt ja soitellutkin sinne joskus, mutta tosiasia on se etten pärjää yksin lapsemme kanssa. Mieheni on maailman paras isä ja lapsemme jumaloi häntä. Ja seuraavaksis iellä sanotaan että jumaloi sitä kun isä lyö äitiä, mutta ei se niin mene. Lapsemme on pari-kolme kertaa nähnyt kun mieheni lyö minua. Tiedän, että siinä on pari-kolme kertaa liikaa, mutta kuitenkin. Isänä hän on loistava, huomaavainen, eikä tekisi kuuna päivänä pahaa pienelle prinsessallemme. Häpeilee sitä myös että lapsi on joutunut näkemään ne muutamat kerrat kun hän lyö minua.
Haluaisin pois, mutten voi viedä lapseltani isää??
Lähisuvussani on pahoinpitelevä mies, joka aloitti vaimollaan, mutta lasten tultua lähelle murrosikää ja jo aiemminkin, hän on alkanut lyödä heitäkin. Hän 'kasvattaa' ja myös menettää malttinsa, jos ei totella ehdottomasti. Pikkuprinsessa muuttuu vahdittavaksi, kun alkaa itsenäistyä, ja saa 'isän kädestä'. Jos mies lyö sinua, on todennäköistä että jossain vaiheessa hän alkaa lyödä lastakin. Itsekään et jaksa olla iloinen äiti tuolla käsittelyllä, vaan masennut ja teet lapsen elämän ristiriitaiseksi, kun hän ei voi ymmärtää aikuisten asioita. Miksi et pärjäisi lapsen kanssa? Koeta ryhdistäytyä, sinua on kohdeltu ala-arvoisesti, koeta kasvaa itsenäiseksi ja alkaa arvostaa itseäsi. Koko elämä voi mennä katkeruudessa hukkaan, kun luulet olevan vaikeampaa selvitä lapsen kanssa kuin olla alistettuna ilman ihmisarvoa. AJATTELE.
No samaa olen miettinyt että alkaakohan se nyrkki heilahdella kun lapsemme kasvaa. Toivoisin kutienkin, että ei. Ja haluan myös TOISTAISEKSI uskoa siihen. Kai minä pärjäisin lapsen kanssa, mutta nyt jo kun silloin tällöin pääsen aikaisemmin töistä kun mieheni ja menen hakemaan hänet päiväkodista, niin tyttö ei halua lähteä mun mukaan ja huutaa että haluaa isin. Pulkkamäkeen kun olimme menossa kerran niin lopulta ei menty koska isä ei päässyt mukaan. Tässä oli vain pari esimerkkiä, tämä on päivittäistä kuitenkin. Jollei isä, niin ei hänkään. Molemmat heistä palvovat maata toistensa jalkojen alla. Tämän takia päätös, lähteäkkö vai ei on vaikea...
kun kysyn,mutta mikset pärjää yksin lapsesi kanssa?
Itse olen yh ja läpikäynyt niin henkisen kuin fyysisenkin väkivallan ja raskaimman kautta.tällä hetkellä minulla on lähestymiskielto saatu entistä miesystävääni kohtaan.Elätän itseni ja lapseni sekä kolme lemmikkiäni siistijän palkalla.Ja olen onnellinen ettei poikani enää koskaan joudu näkemään/kuulemaan kuinka äitiä pahoinpidellään.
Päätöksen tekeminen on aina vaikeaa en sitä kiellä,mutta usko kun neuvon että enemmän hallaa teet lapsellesi jos jäät miehesi luokse.On vain ajan kysymys koska miehesi alkaa manipuloida lastanne tietämättäsi.Ennen kaikkea olet lapsellesi esikuvana naisesta.Tsemppiä ja voimia sinulle ratkaisuissasi. :)
Lapset, joiden kotona on vanhempien välillä väkivaltaa, ovat suuressa vaarassa joutua myös itse väkivallan uhriksi/tekijäksi. Siispä jokainen päivä tuossa suhteessa vie tytärtäsi lähemmäs hakatuksi tulemista. Miksi? Siksi että vanhemmat toimivat parisuhderoolimalleina. Lapsesi alkaa pitämään normaalina, että nainen saa säännöllisesti nekkuun ja raiskataan.
Vaikka miehesi on kenties (vielä) hyvä isä, hän on surkea roolimalli aviomiehenä. Jos lähdet, et vie tyttäreltäsi isää, mutta pelastat tyttäresi tulevalta parisuhdeväkivallalta. Sinun tehtäväsi äitinä on huolehtia lapsellesi mahdollisimman normaali ja tasapainoinen koti, josta on hyvä ponnistaa sitten maailmalle. Sellaista et voi tarjota nykyisessä tilanteessanne.
Oletko koskaan ajatellut, että kenties tuo miehesi unelmaisä -rooli on vain teatteria, jolla sinut pidetään kurissa: "ethän Sonja voi viedä lapselta hyvää isää?!". Paskat. Mitä iloa on hyvästä isästä, joka tappaa äidin?
Täällä on yksi samanlainen pikkuprinsessa, jonka elämä oli samanlaista... Jos äitini ei olisi ottanut minua ja lähtenyt pois siitä helvetistä ennen pitkään, en tiedä olisinko näinkään terveenä päästäni säilynyt. silti tänäkin päivänä syytän äitiäni, että jouduin elämäni ensimmäiset 8 vuotta sitä helvettiä katsomaan. voin vakuuttaa, että niin sinunkin pikkuprinsessasi tekee, jossei pääse pois. missä on VASTUUNTUNTOSI????
Vastaan nyt ihan tuon kertomasi perusteella,
että lapsi on nähnyt ettei sinusta ole turvaa, sinä olet se joka tekee jotain pahaa ja jota siksi isi lyö.
Kokee väkivaltaiseen isään turvautumisen siis toimintavaihtoehtona.
Äidin osa kun on suojella lastaan myös näkemästä väkivaltaa. Näkeminen vahongoittaa lapsen ajatusmallia niin että oppii lyövän miehen mallin "jos ei ole kiltti" ja sitten aikuisena hakeutuu kumppanin seuraan josta tunnistaa saman käyttäytymismallin kuin mitä isi harjoitti äidin kanssa. Eli suuri riski että tulee pahoinpidellyksi aikuisena. Koska alistuva naisenmalli on omaksuttu äidin esimerkin myötä.
a) Lapsi pelkää että sinuun sattuu. Ja että kuolet.
b) Lapsi pelkää kaikista eniten että jää yksin. Siksi parempi turvautua siihen dominoivampaan.
c) Kunnon isä ei lyö äitiä.
Mitenniin en vie lapseltani isää?? Vienhän. Tyttäremme palvoo isäänsä, en voi sille mitään. Tarhasta kun haen häntä niin joudun väkisin kantamaan hänet autoon, koska hän olisi halunnut että isä hakee. Kun minä laitan aamulla puuroa hänelle, hän ei syö, mutta kun isä sanoo, että puuro on hyvää ja terveellistä niinlapsi syö koko lautasellisen mukisematta.
Ja tään on nyt hieman yleistynyt, tää hakkaamisjuttu täällä. Lapsemme on muutaman kerran(2kertaa?) nähnyt että minua lyödään. Yleensä nämä tapahtuu öisin kun tyttö nukkuu omassa huoneessaan. Tai kun hän on isovanhemmillaan yökylässä jne. Olen myöskin pyrkinyt itsekkin kehittämään jotain tekemistä niinä aikoina kun lapsemme on muualla, kun tiedän mihin yksikin poikkipuolinen sana voi johtaa. Välillä on hyviä aikoja, nyt on ollut vaikeampaa tämä alkuvuosi.
Eikä se ole niin helppoa, että tosa vaan lähtee. Meillä on yhteinen talo, auto, laina ja kaikki. Olen aika hukassa.
Joo hauku vain, jos tulee parempi mieli.
Oletko ajatellut, että lapsesi jo nyt noin nuorena yrittää "miellyttää" isäänsä, jotta tämä ei satuta häntä???
Oletko miettinyt, että lapsesi saattaa myös ajatella, että sinä olet paha kun isä lyö sinua??? Miksi hän haluaisi olla pahemman kanssa jos sankari on tarjolla???
Jos jäät, teet sillä hallaa lapsellesi, se on totuus!!!! Siis oikeasti ajattele, jos sinun isäsi olisi lyönyt äitiäsi...millainen olisit???
Tyttärestäsi tulee miesten miellyttäjä, koska hän näkee, että mies voi olla julma ja hän ajattelee, että vain olemalla täysin antautuvainen, kiltti, mukautuvainen voi säästyä siltä. Älä tee sitä lapsellesi jos rakastat häntä!!!
Vaikka etävanhempi olisi millainen hirviö tahansa, tässä maassa hänellä on kuitenkin pääsääntöisesti säännöllinen tapaamisoikeus. Jos siis eroatte, lapsesi tapaisi säännöllisesti isäänsä. Et siis vie lapselta isää.
Tuo väite, että lapsesi on nukkuessaan autuaan tietämätön milloin sinua vedellään turpaan, on täyttä hevon kukkua. Tästäkin on tutkittua tietoa, lapset näkevät, kuulevat ja ennen kaikkea eivät ole tyhmiä sen suhteen, mitä aikuisten välillä tapahtuu. "Nukkuva lapsi" herää usein siihen kun puolisoa mätetään turpaan ja ovat täysin tietoisia siitä, mitä tapahtuu. He vain teeskentelevät nukkuvaa ja eivät kerro tietävänsä totuuden, koska pelkäävät ja ovat ahdistuneita.
Eron taloudellinen puoli on vain järjestelykysymys, viime kädessä pesänjakaja hoitaa asian, jos ette pääse yhteisymmärrykseen. Taloudelliset syyt eivät ole hyväksyttyjä syitä jäädä nyrkkeilysäkiksi ja uhrata lapsesi henkisen kehityksen tasapaino. Jos raha on ongelma, meillä kattava sosiaalitoimistojen ketju, sieltä saa taloudellista apua juuri tällaisiin tilanteisiin.
JOs rakastat lastasi. Tottakai rakastan lastani ja siksi en halua viedä häneltä isää jota hän palvoo.
Ja edelleen lapsemme on nähnyt 2?-3? kertaa kun mieheni lyö minua, yleensä pahoinpitelyt ym tapahtuu öisin kun tyttäremme nukkuu tai jos lapsi on isovanhemmilla tai jossain, niin silloin.
En tiedä mitä lapsemme ajattelee mistäkin, viimeksi kun hän näki mieheni lyövän minua, tyttö tuli kysymään minulta, että mitä niin pahaa olen tehnyt ku isä lyö...muuten hän ei ole koskaan sanonut minulle sanallakaan mistää pahoinpitelyistä tai lyömisistä. ja aikaisemmasta kerrasta kun hän on jotain nähnyt on aikaa jo paljon.
Ja sillä järjellä ei ole enää mitään tekemistä sillä mitä teen tai ei. Ajattelen vain lapseni ja mieheni sidettä joka on vahvempi kuin minun ja tyttöni välinen side.
Tiedän että lapsemme on nukkunut kun tämä kaikki on tapahtunut, meillä on iso talo, eikä toisesta päästä kuule toiseen päähän mitä tapahtuu.
Ja etten veisi lapseta isää. Lopulta kävisi niin että mieheni ja tyttäreni asuisi yhdessä ja minä saisin tavata häntä joka toinen v-loppu. Voi sitä huutoa ja itkua kun isä ei ole kotona, tai ei hae häntä tarhasta jne...missä isi on? Koska isi tulee? jne...tuntuisi niin paljon paremmalta kun hän kyselisi missä äiti on ja koska äiti tulee,,,senkin takia paha mieli...
Niin että omista itsekkäistä syistäsi, että SINÄ et joudu jäämään yksi kun tyttäresi valitsee mielummin isänsä, jäät tähän suhteeseen! Aiheutat lapsellesi traumoja, vain siksi että pelkäät jäädä yksin. Voi hyvä luoja millaiset ihmiset saavatkaan lapsia!!!
Se on kuule jokatapaukessa edessä, ennemmin tai myöhemmin te eroatte tai miehesi ottaa sinulta nirrin. Kun lapsi on siinä iässä, että voi päättää itse mitä tekee, hän sitten tuskin jää tuollaisen heikon ihmisen luo.
Tiedätkö mitä, lapsesi tulee halveksimaan sinua aikuisena siksi, että olet heikko ja hän ei varmasti koskaan halua olla samanlainen. Hänestä tulee pahimmillaan kova ja kylmä, laskelmoiva nainen joka syö miehiä aamupalaksi.
Sellaistako haluat??
Jos sulle tulee mun haukkumisesta parempi mieli, niin anna mennä vaan!!
Lapselle on hyvin traumaattista nähdä isän lyövän äitiä tai äidin lyövän isää. Koti on lapsen kehityksen ja kasvatuksen kannalta ratkaiseva kasvuympäristö. Lapsi saattaa oppia, että väkivalta on hyväksytty tapa käsitellä asioita ja omaksua siitä käyttäytymismallin.
Aikuiset elävät perheessä ja parisuhteessa vapaaehtoisesti. Lapset eivät voi valita vanhempiaan. Jokaisella on oikeus elää ilman väkivallan pelkoa.
Sinä olet vastuussa, älä pakene vastuutasi. EHKÄ mies ei ala hakata lastakin. Oletko valmis ottamaan sen riskin?
Riskin mä otan joka kerta kun tulen töistä kotiin, siihen on jo tottunut.
Ja olen jo kertonut ja kerron taas, että lapsemme ei ole näkemässä yleensä mitä mun ja mieheni välillä tapahtuu. Muutaman kerran on nähnyt ja sitä mieheni katuu. En tiedä mitä mieheni on tyttärellemme sanonut näistä tapauksista, vai ovatko he puhuneet siitä mitään, toivottavasti ei.
Tiedän, että olemme roolimalleja lapsellemme, mutta tämä tilanne on oikeasti vaikea. Minä olen nuori, meillä on yhteinen talo, yhteinen laina ja kaikki. Ei se vaan ole niin helppoa että "mä tästä lähden, meidän lapsen kanssa. Moro!"
Tekisit asiasta julkisen? Kerro mitä miehesi puuhaa kanssasi ja kustannuksellasi neljän seinän sisällä. Kerro sukulaisille ja ystäville. Käy lääkärissä näyttämässä mustelmat ja vammat, pyydä lääkärintodistus. Tee rikosilmoitus. Jätä lapsi isälleen, kun lähdet pois, huoltajuus määrätään lopulta kuitenkin sinulle, kun oikeudessa tuo pahoinpitelyhistoria käsitellään. Myös erotessa omaisuutenne jaetaan avio-oikeuden mukaan tasan, joten et jää ilman mitään. Jos et itse hae oikeutta itsellesi, luuletko että mies sen tekee. KUMMALLISTA RAKKAUTTA.
Tiedän, että tyylini kirjoittaa on joskus provosoiva ja kommenttini tuossa ylhäällä voivat kuulostaa hyökkääviltä ja syyllistäviltä. Olet kokenut kovia ja en halua sinulle lisää mielipahaa, tarkoitukseni on vain ravistella sinut hereille, ennen kuin jotain peruuttamatonta pahaa sattuu sinulle tai tyttärellesi. Valitettavasti tilastot eivät ole sinun tai tyttäresi puolella, väkivalta ei lopu itsestään, vaan se tulee melko todennäköisesti lisääntymään ja se muuttuu rajummaksi.
Olet henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhri. Nämä kaikki ovat jo kertaluonteisina erittäin traumatisoivia tapauksia, saati säännöllisesti koettuna. Mielestäni sinun olisi hyvä käydä juttelemassa ammattiauttajalle, jotta kykenisit näkemään itsesi ja tilanteesi selkeämmin. Aloita avun hakeminen vaikkapa työterveyshuollosta, jos et itsesi, niin tyttäresi takia.
En halunnut tänne näin suurta keskustelua omasta elämästäni. Halusin vain kertoa jollekkin mitä tapahtui, koska en saanut veljeeni ytheyttä. (hännelle yleensä soitan ja kerron) Tämä paikka tuntui sopivalta koska täällä voi anonyymisti kirjoittaa.
Tiedän että mieheni ei koskaan tekisi pahaa tyttärellemme. Siitä teidän on täällä turha jauhaa, että se väkivalta siirtyy jossain vaiheessa lapseemme. Näin ei tule käymään.
Tilastot ei ole meidän puolella. Totta.
Olen ajatellut myös jotain terapiaa ja joskus aikoinaan oli puhe mieheni kanssa että mentäisiin yhdessä, mutta hän ei ollut kovin suostuvainen sellaiseen ja päätin unohtaa itsekin koko jutun. Mihin sekin sitten auttaisi kun puhuisi jollekkin lukeneelle ihmiselle? Arveluttaa sellaiset. Olen nuori ja ainoa mitä sieltä saisi vastaukseksi..."olet vielä nuori, sinulla on elämä edessä" jne...tiedän ne jo ilman ammattiauttajaakin.
Ehkä sinulla ei ole paikkaa, minne mennä. Ehkä pelkäät lähteä, pelkäät, että mies kostaa lapselle. Ehkä sinulla ei ole voimia toteuttaa elämänmuutosta.
Tietävätkö sukulaisesi tästä? Entä miehesi sukulaiset? Onko sinulla ketään läheistä ihmistä tukenasi ja turvanasi?
Mun veli tietää aika paljon tapahtuneista asioista ja puhun hänen kanssaan paljon. Myöskin muutama lähin ystäväni tietää, vaikken ole heille paljon mitään myöntänyt, mutta ei he ole tyhmiä. Miehen vanhemmat ovat epäilleet mustelmiani joskus, en ole varma arvaavatko he mitä on tapahtunut. Ei ole ei paikkaa mihin mennä ja meillä on yhteinen talo, auto, lainat jne. Vaikeaa.
Vaikeaa vai vielä vaikeampaa, siinä pulma. Muistatko vielä, miten Jämsässä kävi, omakotitalossa 'lapsen nukkuessa'? Juuri siksi että olet vielä nuori, kannattaisi tämä irtiotto tehdä, ennen kuin ihan lamaannut. Rakastatko vielä miestäsi? Tuolla menolla kyllä rakkaus kuolee. Kerro asia myös niille miehen jo 'epäileville' vanhemmille. Hyvä että veljesi tietää ja kerro myös työtovereille. Häpeä ei ole sinun, vaan miehesi. Kannattaa ryhtyä suunnittelemaan eroa. Maalliset omaisuudet eivät saa muodostua vankilaksi.
Vaikeaa ja vielä vaikeampaa, riippuu päivästä ja viikosta!! Ei meillä päivittäin tapahdu kauheita asioita. On myös hyviä hetkiä kun käydään lapsen kanssa puistoissa, ostoksilla, pulkkamessä jne...niinä hetkinä rakastan miestäni. Paljonkin. En halua levitellä asioitani ihmisille, jso arvaavat/tietävät, en voi sille mitään, mutta en rupea selittelemään jokaiselle mitä meillä tapahtuu. En kestäisi sitä sääliä mikä kaikilta olisi tulossa. Maalliset omaisuudet ei sinänsä pidättele minua, mutta tiedän etten pärjäisi yksin lapseni kanssa ja ja se kysely ja raivo mikä tulisi kun isi ei asukkaan enää saman katon alla. Enkä halua, että tyttäremme jäisi lopullisesti hänen luokseen. Mitä mäki täällä selittelen kun kukaan ei mua kuitenkaan ymmärrä!!
Pulkkamäessä, ostoksilla ja muissa julkisissa paikoissa mies esittää 'täydellistä isää'. Varmaan hän itse uskookin olevansa sellainen. Tämä on vain yksi niistä keinoista joilla hän riistää itsetuntoasi, kun alat uskoa että olet huono äiti ja lapsi pitää enemmän isästä. Tällaiset kaksinaamaiset väkivaltaiset miehen osaavat hyvin esittää miellyttävän roolinsa ulospäin, vaikka tekevät kotona kamalia. Siksi monet eivät edes usko kertomuksiasi. Kannattaisi ne mustelmat kuitenkin käydä jossakin lääkärillä kirjauttamassa ylös tulevaa tarvetta varten. Lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus. Olet selvästi suggeroinut itsesi avuttomaksi. Vain se herättää sääliä, ei varmastikaan se että rohkaistuisit ja ottaisit eron miehestäsi, mikä on enemmän kuin aiheellista.
Mitä pahaa äiti sinä olet tehnyt isille kun se lyö sinua?
Kysyy 2-vuotias lapsi äidiltään
Minustakin tuossa alkuperäisessä kuvauksessa kerrotussa lapsen kysymyksessä on yksi tärkeä avain koko sairaaseen tilanteeseen. Mitä lapsipsykologi sanoisi siitä? Mitä se kertoo lapsen jo 2-vuotiaana omaksumasta oikean ja väärän käsityksestä? Eli siis: ISÄ LYÖ, koska ÄITI ON TEHNYT PAHAA ISILLE. Eli, lyöminen ei ole pahaa, isi ei voi tehdä mitään pahaa, syy on äidissä, äiti on tehnyt pahaa ja isin TÄYTYY OJENTAA ja kurittaa äitiä, kun ÄITI ON TEHNYT PAHAA. Eli lyödä saa ja pitää, kun toinen on tehnyt pahaa. Näinkö tahdot lapsen oppivan? No psykologilla hän luultavasti joutuu käymään lopun ikänsä tuon kasvuympäristön jälkeen. Olet nuori, mutta ei tarvitse olla tyhmä!
että pahasta seuraa lyönti eli hänelle on jonkun täytynyt selittää, että äiti on paha ja on oikein lyödä. Vastuutonta aivopesua! Ja älytöntä toimintamallin luontia! Herää, ole ÄITI lapsellesi.
Ehkä se on sitten äidin vaan parempi lähteä yksin kun äiti on niin huono äiti!
loppujen lopuksi on oikeasti se huonompi vanhempi? Sinulla ainakin on pää niin syvällä omassa takapuolessasi, että olis ehkä jo aika kurkistaa ulos sieltä. Lopeta jo tuo itsesi sääliminen ja tajua, että olet äiti. Jos et siihen pysty, niin ehkä kannattaisi etsiä lapsellesi koti, jossa joku ajattelisi hänenkin parastaan. Saisitte miehenne kanssa elää onnellisina sairaassa suhteessanne, mutta ette vahingoittaisi sillä viatonta lasta.. Kai ymmärrät huolehtia ehkäisystä?
Voi kun joku ymmärtäisi, että mä en kaipaa sääliä, enkä sääli myöskään itse itseäni. Päinvastoin.
Viattomana kirjotin tänne, että miten mulla yhtenä "ei niin kauniina päivänä" kävi, niin kaikki alkaa haukkua ja arvostella. Helppo se on niitten sanoa, joilla se kultalusikka on siellä suussa ja väkivaltaa ei katsota edes telkkarista, saati sitten livenä. Mä olen yrittänyt olla niin hyvä äiti tytöllemme kun vaan olen pystynyt, hänellä on ollut aina kaikki tarpeellinen ja paljon ylikin. Häntä on rakastettu, niin äiti ja isäkin. Ja painota nyt edelleen, että lapsemme joutui toisen kerran elämässään näkemään ja kuulemaan mit äidille tapahtuu.
Tekeekö se teistä ihmiset parempia, jos saatte muita haukkua ja arvostella??
Niin siitä ehkäisystä, kunnossa on!! Tietenkin!!
jos hyvät neuvot eivät kelpaa? Mitä tarkoittaa tuo itsensä säälimisen vastakohta, oletko kenties ylpeä itsestäsi? Tunnen toki naisia, jotka ajattelevat asiat niin, että on jotenkin hienoa kun mies lyö, että se muka rakastaa niin paljon..huh huh. Jos olet oikeasti tuollainen vätys, en ihmettele yhtään, että miehesi katsoo oikeudekseen kohdella sinua miten tykkää. luulenpa, että kukaan sinulle täällä neuvoja antanut ei ole mikään pumpulissa kasvanut sinisilmä, vaan monet puhuvat kokemuksiensa kautta, kuten varmaan huomaat, jos luet viestit ajatuksella, etkä etsien syytöksiä.Minulla on raju tyyli kirjoittaa, koska kokemuksesta tiedän, ettei tällaisissa asioissa hyssyttely auta ja niin luulen monien muidenkin ajattelevan. Etkö huomaa, että suurin osa ihmisistä pelkää oikeastaan lapsesi puolesta, ei niinkään sinun. Ehkä sinun pitäisi siitä ymmärtää jotain, herätä ajattelemaan,ettet ole vastuussa vain itsestäsi vaan myös pienestä, viattomasta ihmisen alusta.Kaikki tarpeellinen lapselle ei todellakaan ole sitä, että hän saa ruokaa, vaatteita ja leluja yms. ei se yksin riitä. Vaikeaa on uskoa, että kodissanne edes tiedetään mitä rakkaus on, ei rakkaus ole haavoittamista vaan huolenpitoa ja suojelemista kaikelta pahalta, siihen ette kumpikaan tunnu olevan kykeneviä. Aivan turha on väittää, että ihmiset, jotka eivät elä väkivaltaisessa suhteessa, olisivat jotenkin tyhmempiä ja ymmärtäisivät vähemmän "oikeaa elämää" kuin te nyrkkeilysäkit. Elämä on valintoja, omista vääristä valinnoistaan on turha muille kiukutella jos ei ole valmis muutoksiin. Yksikin lyönti on liikaa, varsinkin pienen lapsen nähtäväksi. Niin kauan kuin et välitä siitä, miltä lapsestasi tuntuu ja annat hänen kokea asioita joita lapsen ei todellakaan kuulu kokea, et todellakaan voi väittää, että olet kaikkesi yrittänyt. Minua on lyöty kaksi kertaa, ensimmäinen meni vielä anteeksipyynnöllä ja tyhjillä lupauksilla, toisella kertaa lähdin lapsen kanssa. Siksi pystynkin sanomaan, että kaikki syysi ovat tekosyitä. Eikä se minusta parempaa tee, vaikka moittisin sinua kuinka, toivon vain että tulet järkiisi, ennen kuin on liian myöhäistä sinulle tai lapsellesi.
Hyvä, alkuperäinen kirjoittaja, ei kaipaa sääliä.
Sääli tulee sitä muksua tässä lähinnä.
Aika oudossa perheessä joutuu elämään, ressukka.
Ja ihmettelemään pelottavia (isi löi äitiä)asioita, joita tuon ikäisen ei tarvitsisi missään nimessä ihmetellä.
pelottaa lyöminen aikuistakin, saatii pikkulasta.
Niinpä!!
Kyse ei ole kuitenkaan jokapäiväisestä elämästä. Lapsi on pari kertaa vahingossa joutunut näkemään tällaisen tilanteen. Muuten autuaan tietämätön kaikesta. JA TIEDÄN, se kaksikin kertaa on liikaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja se ei ole minun vikani että näin on käynyt.
Mutta se on sun vika jos annat tilanteen jatkua.
Ole urhea, Rakas Sonja!
Sinä ansaitset paljon ihanampaa ja rakastavampaa kohtelua kun tuollaisen pöljän, täys kahjon äijän kanssa eläminen, kenen kanssa nyt elät.Joo,joo, toki osaa varmaan olla ihana isukki ja kaikkee muuta, mutta SE että se teki sulle tolleen on tosi sairasta!
Siinä menee itsetunto ja ilo elämästä, kokemuksesta tiedän kuinka paha paikka sulla on tehdä päätös.
Ja lapsi ensisijaisesti annetaan äidilleen jos äiti on asiallinen ja kertoo lastensuojeluviranomaisille että mies on tuollatavoin lyönyt (yksikin kerta riittää lyömistä!). Ne ymmärtää kuule aivan varmasti, koska kaikenlaista ovat nähneet ja kuulleet .
nautit kovasti tuosta marttyyrin osastasi, kun sitä sädekehää yrität niin kovin kiillottaa. Mitä siellä valitat jos et asian eteen ole valmis mitään tekemään? Jos sinulle todella riittää onneksi se ettet saa turpaan kauppareissulla, niin ole sitten hiljaa. Sinua en edes jaksaisi sääliä, mutta lapsesi puolesta olen pahoillani. Ehkäpä jos osoittaisit omaavasi edes jonkinlaista selkärankaa, niin lapsesi oppisi turvaamaan ja luottamaan myös sinuun. Se mitä annat itsellesi tehdä ei liikuta minua pätkääkään, olet aikuinen ihminen ja voit itse valita, lapsesi ei voi. Totta kai hän palvoo ihmistä jota pelkää, pelolla on suuri voima. Itsehän sinä annat lapsellesi toimintamallin, palvotaan hakkaavaa idioottia, koska hän on arvokkaampi kuin meistä kumpikaan! Sitten vielä sanot rakastavasi, hyvän käsityksen annat tyttärellesi siitäkin, mitä rakkaus on. Minusta sinä olet ihan yhtä julma kuin miehesikin, opetat lapsellesi, että elämässä pitää tyytyä siihen mitä sattuu saamaan. Jos asiasi ovat hyvin, etkä kestä minkäänlaista kritiikkiä, niin miksi sitten kirjoittelet tänne ja soittelet veljellesi? Kenelle lapsesi itkee, kun tulee paha mieli, vanhemmilleen hän tuskin voi tunteita näyttää, toinen kun on pelottava ja toinen itsekäs marttyyri, joka haluaa vain säälipisteitä.. Kasva aikuiseksi!
Tietääkseni alkuperäisen viestin viimeinen lause/kysymys oli "kuinkas teidän päivä on mennyt?" tms...kukaan ei ole vastannut siihen, mutta kaikkia muita ohjeita on kyllä piisannut, vaikken apua ole pyytänyt.
ja toivottu, ettei löydy pikku-uutisia, jollaisiksi turhan usein saamasi kaltaiset kotiohjaukset päätyvät. Ja turhan usein tyttölapsille jää perinnöksi nyrkkeilysäkin ja seksiobjektin rooli joko isänsä tai tulevan poikaystävänsä ansiosta.
Hyvin on mennyt tämä päivä, niinkuin melkein jokainen näiden kymmenen vuoden aikana, joka on kulunut siitä kun lähdin lapsineni väkivaltaisesta suhteesta. Lapset olivat 4kk ja 1,5 v, mukaan otettiin vain omat vaatteet ja lähdettiin, minä olin 24. Vaikka omaisuutta ja rahaa ei kauheasti ole, pärjätty ollaan ja mikä pääasia: olemme onnellisia! Rakastan jokaista aamua, kun saan herätä ilman pelkoa, jokaista päivää, jonka saan elää tehden tulevaisuutta lapsilleni ja minulle, jokaista iltaa, jona saan peitellä poikani vuoteeseen tietäen, että he nukkuvat kuin lasten kuuluukin, turvassa tarvitsematta herätä pelkoon ja tappeluun. Ei elämä aina helppoa ole, eihän sen kuulu ollakaan, mutta se on elämää. Naurua, iloa, itkua, välittämistä.. Rakkaudesta suurinta ja aidointa. Siis kiitos, hyvin on mennyt tämäkin aamu. Me olemme onnellisia.
Hyvä niin!!
Haluisin hiukan kysellä, että näkeekö sun lapset isäänsä joskus?? Mitä olet heille kertonut, kun on kysystty missä isä on?? Entä jos miehesi olisi ottanut lasten huoltajuuden ja/tai saanut sen??
Tapaamisasiat sovittiin aikanaan, enkä ole lasteni isää kieltänyt käymästä.Mutta sellaisilla ihmisillä, kuin hän, on tarve alistaa toinen/toiset, joten ei häntä ole enää sen jälkeen näkynyt. Hän meni naimisiin ja sai uuden uhrin väkivallalleen, se on heidän voimavaransa, ei sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsilleni en ole eron syistä kertonut, eivät he ole sitä kysyneetkään. Mielestäni ei ole minun asiani moittia heidän isäänsä, vaikka tämä olisi minkälainen ihminen tahansa. Kyllä he aikanaan huomaavat ja ymmärtävät asiat. Sitten kun he ovat kyllin vanhoja, voimme kyllä puhua asioista, niin kuin ne ovat olleet. Pienet lapset sopeutuvat nopeasti, joten tiedän, että eroaminen poikien ollessa pieniä oli senkin vuoksi todella hyvä juttu. Kyllä he ovat kysyneet missä isä on, ehkä pari kolme kertaa ja siihen olen vastannut kertomalla missä isä asuu ja kertomalla, ettei mikään ole johtunut siitä, että heissä olisi jotain vikaa. Minä uskon, että lapselle kyllä riittää yksi turvallinen aikuinen, jos kokonaista hyvää perhettä ei ole saatavilla. Tämä ei tarkoita, että olisin itse jotenkin hyvä äiti tai edes kuvittelisin niin, mutta tiedän, että perusturva tai turvattomuus vaikuttaa ihmisen koko elämään. Minun etuoikeuteni ja velvollisuuteni äitinä on yrittää parhaani lasteni puolesta, minähän heidät tänne kutsuin. Ja rakkaus aidoimmillaan toteutuu kyllä lasten iloisissa silmissä. Jos miehesi todella rakastaa tytärtään, hän kyllä huolehtii ja välittää erosta huolimatta. Aikuisistahan sitä erotaan ei lapsista.
Kyllähän mies uhkaili vaativansa huoltajuutta, mutta se oli vain uhkaus. Ymmärsihän hän, että lapsista huolehtiminen on suuri vastuu ja siinä on kiinni monta vuotta. Ei hän sitä halunnut. Uhkailu oli vain keino pelotella ja yrittää saada jäämään suhteeseen, koska hän tarvitsee sen alistettavan. Olen varma, että väkivalta olisi muuttunut ajan mittaan myös lapsiin kohdistuvaksi, koska se on ko. ihmisten tapa hallita. Koin itse ihan samanlaisia asioita, kuin mistä kerroit. Kaikki alkoi henkisenä väkivaltana muuttuen hiljalleen fyysiseksi ja seksuaaliseksi alistamiseksi. Anteeksipyyntöjä tuli ja lupauksia, mutta kaikki muuttui kuitenkin koko ajan rajummaksi. En usko, että kohdallasi mikään on toisin. Ei väkivaltainen ihminen pysty muuttamaan toimintatapaansa ilman ammattiapua, jos sittenkään. Myönnän, että ei ollut ihan helppoa oppia olemaan yksin, jotenkin sitä alistuu huomaamattaan ja oppii odottamaan käskyjä miten pitää toimia. Mutta joka päivä olen todella onnellinen, että uskalsin ja pystyin, nyt kun ajattelen silloista elämääni, en tajua edes itse miten annoin kohdella itseäni niin.. Ja olen mielettömän onnellinen, että vaikka en pysty tarjoamaan lapsilleni kaikkea maallista hyvää, pystyn kuitenkin tarjoamaan heille kodin, jossa on turvallista ja hyvä olla ja jossa voimme rakastaa toisiamme ja oppia, että kaikki me olemme arvokkaita. Väkivaltaisessa suhteessa kun kaikki huomio pyörii pakostakin vain sen yhden ihmisen ympärillä, joka pelolla yrittää toisia hallita. Jos tahdot muuttaa elämäsi, muuta se. Kukaan muu ei sitä päätöstä voi puolestasi tehdä. Rohkeutta se vaatii, eikä se välttämättä ole helppoa, mutta voin luvata, että se on kaiken sen arvoista. Kaikilla meillä on vain tämä yksi elämä, mieti miten haluat omasi kuluttaa. Vähin mitä voimme lapsillemme antaa, on siivet joilla lentää itse. Niitä he eivät voi kasvattaa, jos joutuvat huolehtimaan aikuisten asioista ja kantamaan taakkoja ja pelkoja, joita lasten ei kuuluisi kantaa. Eihän elämää saa oppia pelkäämään, sitä pitää oppia rakastamaan, että ne omat siivet kantavat, kun se aika tulee.
En ole koskaan puhunut miehelleni lähtemisestä, mutta tiedän, että hän tekisi kaikkensa jotta saisi tyttäremme huoltajuuden ja myöskin tyttäreni asuisi mieluummin kai isänsä kanssa kuin minun. Siksi toivon ja haluan, että asiat saadaan jollain muulla lailla järjestymään, koska en halua olla erossa lapsestani kuitenkaan.
Kiva kun sinulla menee hyvin ja olet päässyt jaloillesi!!! Toivoa on niin kauan kun on elämää!
hiukan tyhmä ihminen? ja tiedoksi vaan sua hakataan koko loppuelämäs jalapses kärsii, mutta mitäs tollanen akka siitä välittää, lähe nyt saatana meneen, tai lopeta ruikuttaminen ja kestä vatipään lyönnit.. ÄÄliö!
Et ole koskaan puhunut lähtemisestä, vaikka mies lyö ja raiskaa? Lapsi ei 2-vuotiaana saa vielä päättää kumman luokse mieluummin jää asumaan. Sen päättää oikeus. Ihan kuin siellä perheessä olisi kaksi lasta, jotka kilpailevat isän suosiosta! Sinun olisi hyvä kerätä eron varalle todistusaineistoa miehen väkivaltaisuudesta, lääkärintodistuksia ja mahdollisia todistajanlausuntoja, sillä miehelle ei anneta huoltajuutta, vaan ehkä vankilatuomio pahoinpitelyistä. Edessä on kasvun paikka ja aikuistuminen, ikävä että törmäsit tuollaiseen mieheen, mutta niitä on kyllä Suomi pullollaan. Eroaminen on nykyisin helppoa, naisella on ihmisoikeudet, joihin kuuluu fyysinen koskemattomuus. Kannattaisi ottaa selville lähimmän turvakodin osoite ja tilata taksi sinne heti, kun seuraava lyönti tulee. Siellä työntekijät antavat ammattiapua kaikissa käytännön järjestelyissä.
No sen verran järkytti tuo Sonja sun päivän kuvaus,
ettei ihan heti kyllä pystynyt siirtymään kuvailemaan oman päivän kulkua. Oli hetken ihan shokissa.
Niin siis en ole miehelleni puhunut siitä, koska tiedän että se yllyttäisi häntä vielä enemmän väkivaltaan. Veljeni kanssa ollaa puhuttu siitä useinkin. Eikä kaksivuotias lapsi mitään saa päättääkkään, tiedän. Mutta mitä sitten tekisin kun asuisin hänen kanssaa muualla ja hän huutaisi 24/7 että haluaa isän, eikä suostu syömään, pukemaan, menemään tarhaan jne jne..sellainen sattuu, kun lapsi itkee isänsä perään. Ja hän on vielä niin pieni, ettei ymmärtäisi jos selittäisin hänelle miksi lähdin isän luota, eikä hän silti hyväksyisi sitä koska palvoo isäänsä.
Kun synnytin tyttäremme, olin väsynyt ja masentunut, ja hermo meni monta kertaa kun tyttö vaan itki, enkä tiennyt mitä tehdä. Míeheni hoiti silloin lastamme, tai siis tottakai me yhdessä, mutta hänellä ei koskaan mennyt hermo ja hän jaksoi. Hän jäi myös tyttäremme kanssa kotiin, kun tyttö täytty vuoden ja minä menin töihin takaisin. En usko että mieheni on manipuloinut hänet puolelleen, mieheni aidosti rakastaa tyttöämme ja palvoo häntä.
Taidan mä olla aika tyhmä!! Jos siltä tuntuu niin voit haukkua ihan lisääkin. Toivottavasti sulle edes tulee sitten parempi mieli!!
Niiin. Se on semmosta, aina välillä!! Valitettavasti!
Muksut sopeutuu uuteen tilanteeseen.
Parempi sille on olla kotona jossa ei hakata ketään. Just alle kolme vuotiaina ne sopeutuu ihan hyvin.
ikäinen sinä olet, 10 vai? Luulisi sinulla olevan jonkunlainen kontakti omaan lapseesi, vai oletko itse hoitanut häntä koskaan, kun niin kovin tunnut pelkäävän vanhemman vastuuta? Eihän se kivaa ole, jos lapsi itkee, mutta ei siihen kuole, toisin kuin ehkä valitsemaasi elämäntapaan. Ja pahemmalta se tuntuu sitten, kun lapsi itkee kun se armas isukki alkaa häntä kouluttamaan samoin kuin sinua. Vaikka tuosta sinun ajatuksenjuoksustasi voisi jopa luulla, että toivotkin tyttärellesi samaa kohtelua, kuin mitä itse olet saanut. Joku täällä kirjoitti, että teillä on kaksi lasta, jotka kilpailevat isukin huomiosta ja siltähän tuo nyt todella vaikuttaa. Mistä sitäpaitsi tiedät, että lapsesi jatkuvasti itkisikään, ethän ole edes yrittänyt lähteä? Jos et edes aio aikuistua ja ottaa vastuuta lapsesi hyvinvoinnista ja elämästä, niin ehkä sinun olisi parempi lopettaa koko kirjoittelu tänne ja käyttää sekin aika tutustumalla tyttäreesi, että saavuttaisit edes jonkunlaisen yhteyden lapseesi. Ei kaksivuotiaan tarvitse itse päättää milloin mitäkin tehdään, sitä varten ovat vanhemmat, jotka sanovat milloin puetaan ja syödään jne. Lapsi tarvitsee rajoja siinä missä rakkauttakin oppiakseen oikein toimimaan yhteiskunnassa ja erottamaan oikean ja väärän. Sitä teistä kumpikaan ei taida olla kykenevä hänelle opettamaan, koska ette tunnu tajuavan niiden eroa itsekään. Ei lapsia kuulu palvoa muussa tapauksessa kuin siinä, että tahtoo heistä kasvavan samanlaisia itsekkäitä tyhjäpäitä kuin miehesi ja sinä olette. Nyt voit taas itkeä, että haukkukaa vain ja nyyh. Ei todellakaan tule parempi mieli tästäkään kirjoituksesta, ärsyttää ihan älyttömästi kaikki aikuiset, jotka vähät välittävät lastensa hyvinvoinnista! Paha mieli siitä tulee..
Niin tulee joo..todella paha mieli.
Kohta kaksi viikkoa on pällistelty Sonjan kohtaloa. Muutamalla lauseella hän kuvasi erään päivän kulun ja kysyi miten muiden päivä on mennyt. Kyseessä on joko taitava provosoija ja kirjoittaja tai sitten ihan älykäs tavallinen suomalainen nainen, joka on hyvällä alulla katkeroitumisessa ja 'kohtaloonsa' tyytymisessä. Ihmiset ovat kauhistelleet ja kehoitelleet lähtemään, mutta on ilmennyt että on talot ja tavarat, lainat ja lapsi, joka tykkää isästä. Neuvoja on sadellut, mutta tarinan Sonja on kokenut synnytyksen jälkeisen masennuksen ja pelkää yksin jäämistä lapsen kanssa. Minusta tässä maallikoiden neuvot eivät riitä, eli Sonja, jos olet oikeasti olemassa, pyri psykologille tai vaikka ihan tavalliselle lääkärille, että pääsisit ulos tuosta pelon vankilasta. Silloin voi tulla vielä päivä, jona huomaat seisovasi omilla jaloillasi ja olevasi onnellinen.
Tämä pähkäily tuskaisen asian ympärillä on vellonut jo aivan riittävästi. Jos asia on oikeasti akuutti, olet, Sonja, saanut monenlaisia näkökulmia kohtaloosi. Toimi tai jää paikalleen. Valinta on sinun. Me muut: jatketaan elämäämme ja tirkistellään tarvittaessa muita ongelmia. Lisälyöntejä ei enää tarvita: vain tämä keskustelu olisi lyötävä poikki.