Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli vuoden ja eletään tällä hetkellä olosuhteiden pakosta kaukosuhteessa (väimatkaa pari tuhatta km) emmekä ole nähneet toisiamme kahteen kuukauteen. Kaukosuhdetta olisi vielä jäljellä useampi kuukausi ennen kuin mieheni palaa Suomeen. Ensi viikolla nähdään taas pitkästä aikaa kun matkaan mieheni luokse selvittämään tunteitamme ja suhteemme tilaa ts. sitä, että onko meillä suhdetta enää ollenkaan.
Yhdessäolo on tuntunut jo jonkun aikaa siltä, ettei meillä ole enää kovin paljoa yhteistä. Mieheni sanojen mukaan hän on unohtanut ulkomailla niitä yhteisenä pitämiään asioita, kun hänen elämään on parin kk aikana tullut paljon uusia asioita ja ihmisiä. Parisuhteen hoitaminen on todellakin ollut tärkeysjärjestyslistalla sijalla 87., ja siitä olen ollut hänelle vihainen ja surullinen. Tuntuu, että omakin kiinnostus suhteen ylläpitoon on laantunut, kun en ole saanut kaipaamaani ja tarvitsemaani rakkautta ja huomiota.
Raastavinta tilanteessamme on se, että ensi viikon näkeminen tulee olemaan eräänlainen testi siitä, että onko meidän suhdetta enää edes olemassa eikä näkeminen ole todellakaan rakkauden vahvistamista sillä ajatuksella, että kyllä tästä hetkellisestä kaukosuhdetilanteesa selvitään näkemisen voimalla.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Voiko tunteet ja suhde muuttua onnellisemmaksi näkemisen ja yhdessä touhuamisen jälkeen vai onko näkeminen vain viimeinen naula arkkuun, kun huomataan, ettei ole enää mitään puhuttavaa? :/
Yhdessäolo on tuntunut jo jonkun aikaa siltä, ettei meillä ole enää kovin paljoa yhteistä. Mieheni sanojen mukaan hän on unohtanut ulkomailla niitä yhteisenä pitämiään asioita, kun hänen elämään on parin kk aikana tullut paljon uusia asioita ja ihmisiä. Parisuhteen hoitaminen on todellakin ollut tärkeysjärjestyslistalla sijalla 87., ja siitä olen ollut hänelle vihainen ja surullinen. Tuntuu, että omakin kiinnostus suhteen ylläpitoon on laantunut, kun en ole saanut kaipaamaani ja tarvitsemaani rakkautta ja huomiota.
Raastavinta tilanteessamme on se, että ensi viikon näkeminen tulee olemaan eräänlainen testi siitä, että onko meidän suhdetta enää edes olemassa eikä näkeminen ole todellakaan rakkauden vahvistamista sillä ajatuksella, että kyllä tästä hetkellisestä kaukosuhdetilanteesa selvitään näkemisen voimalla.
Kenelläkään vastaavia kokemuksia? Voiko tunteet ja suhde muuttua onnellisemmaksi näkemisen ja yhdessä touhuamisen jälkeen vai onko näkeminen vain viimeinen naula arkkuun, kun huomataan, ettei ole enää mitään puhuttavaa? :/
Vastaukset 30
Vanhimmat
jos olette olleet yhdessä "vain" vuoden ja nyt jo tuntuu tuollaiselta niin voisinpa lyödä vetoa(niin paljon kun varaa on) että suhteenne ei kestä, ei tunteiden todellakaan pitäsi olla tuossa jamassa vuoden yhdessä olemisen jälkeen, yleensähän ns. alkuhuuma kestää muutamia vuosia. Kannattaa erota, mutta joo tuohon vikaan kysymykseen voiko suhde parantua kun yhdessä tehdään asioita? tottakai voi ja yleensä paraneekin, mutta teidän hommalla ei kyllä ole mitään tulevaisuutta(anteeksi vain) ainakaan kirjoittamasi perusteella..Ei todellakaan kannata tuhlata aikaa..
kuten sanoit voi olla ettei juuri tämä ko. suhde kestä tai sitten kestää. Mutta se alkuhuuma kestää yleensä muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen. Eikä sen kestolla ainoastaan voi mitata suhteen paremmuutta. Ihmiset ja ulkoiset tekijät ovat niin erilaisia, että toiset tulevat nopeammin siihen itsenäistymisvaiheeseen, jossa useimmiten erotaan turhaan, kun ei ymmärretä, että jossain vaiheessa tunteet hieman laimenevat ja pitäisi osata elää myös omaa elämää.
Mielenkiintoinen idea matkustaa hänen luokseen. Eiköhän hän ole omasta puolestaan jo tehnyt asian aika selväksi. Käytännössähän tuo menee niin, että menet miehesi luo pitkän matkan päähän palkitsemaan hänet seksillä, ja sitten palaat onnettomana kotiin. Tuosta suhteesta ei 90% varmasti tulee enää yhtään mitään pysyvää.
suorat sanat, kun mieheni sanoi ettei enää oikein edes muista, miksi on alkanut seurustelemaan kanssani. Harkitsen näkemisen peruuttamista tosissani, sillä en halua olla epätoivoinen ja jäädä roikkumaan kiinni johonkin olemattomaan.
kysyä ihan suoraan mieheltä, tahtooko hän, että matkustat häntä tapaamaan..?! jos mies noinkin negatiiviselta kuulostaa, olisi hyvä kysyä suoraan, ettei ainakaan menisi vaan haukkumiseksi ym kun olet jo vaivautunut paikan päälle miehesi luo. kysy mitä miehesi todella tahtoo, haluaako hän vielä yrittää ja tavata nyt?!
ole kahden kauppa, eli yhtä lailla allekirjoittanutkin saa (ainakin toivottavasti) ja samanlaiset tarpeet kai hänelläkin on.
Eikö sokeakin voi rakastaa?Eikö kuurokin voi tuntea?Eikö mykkäkin voi antaa,paljonkin itsestään jos vain haluaa nähdä vaivaa.
Ystävä hyvä!
Suhteene on kestänyt vasta vuoden ja olisi juuri muuttunut muutenkin ehkä toiseksi. Riippumatta siitä, millä pohjalla se oli ennen matkaa, tämä tapaaminen on se, mikä merkitsee, huolimatta siitä, onko tunne viilentynyt tai miehesi etääntymässä, olennasta on mitä sinä tunnet.
Haluatko sinä jatkaa, välitätkö hänestä, ne ovat mierkitseviä kysymyksiä. Ehdottaisin, että kykenisit kohtaamaan hänet ilman omaa pettymystäsi hänen etääntymisestään tai huonosta suhteen hoidosta. Arvioit ikäänkuin ulkopuolisena onko hän sen arvoinen, että kannattaa tehdä työ. Jos on, niin silloin kohtaat hänen avoimena ja vilpittömänä omien tunteinesi kanssa ja tavallaan annat hänelle sillä kodin. Sillä ei ole merkitystä onko hän välinpitämätön, pyrkii luotasi pois, keskity vain siihen mitä haluat.
Totuus on, että läheisiä ihmissuhteita on vaikea saada ja pitää yllä. Jos olet sellaisen onnistunut luomaan, pidä siitä kiinni.
Jos sinä teet parhaasi, et milloinkaan kadu sitä, koska kun aika olisi palata yhteen, hänen on helppo tulla ja sinä tiedät miksi.
Mutta jos kohtaamisen seurauksena huomaat, että hän on muuttunut ja ei täytä sinulle merkitseviä asioita, et saa häneen enää kontaktia ja vaikka saisit mutta hän on jo muuta mitä sinä haluat, silloin on helppo sinun tehdä päätös ja teet siltä pohjalta.
Tärkeätä on, että teet oikean ratkaisun pidät kiinni hänestä jos hän on sen arvoinen ja vaikka etäisyys on pitkä, voit lukuisilla eri keinoilla pitää ajatuksesi hänen luonaan ja täyttää yksinäisyyden tunne, joka kaukana on, nykyisillä viestimillä se onnistuu helposti. Huomaavaiset tekstiviestit, sähköpostit ym. auttavat.
Ole vahva ja rohkea tunteissasi, niitä ei koskaan tarvitse hävetä.
Hei, itse olen aina suhteissani mennyt vuoristorajaa 1 - 3 vuoden ajan tapaamisesta. Mutta jälki viisaana voin sanoa, että jos ei alkuun tunnut hyvältä..mikään ei muutu. Pois silmistä ja pois mielestä, tämä pitää paikkansa. Miehesihän se oli kuku muuttu ulkomaille, et sinä. Hän teki itse päätöksen lähteä pois luotasi....
Itse elän "samanlaisessa" tilanteessa kuin sinä, mutta meillä ei ole yhteistä taivalta kuin reilu 4kk. Rakastan "miestäni" ja haluaisin kestää ja antaa kaikkeni että suhde toimisi, mutta luulen että kumppanini ei tunne samoin. Olisin varannut jo lennotkin omalla lomallani sinne (huhtikuussa), mutta tämä ei ollut hänen mielestään vielä järkevää. Päivittäin kerron hänelle kuinka tärkeä hän on minulle jne..mutta tuntuu että 1:een kymmenestä viestistä saan vastakaikua.Pahalta tuntuu, kun haluaisi pitää kiinni ihmisestä ja suhteesta minkä on kokenut/tuntenut itselleen hyväksi. Mutta olen miettinyt että mieluummin olen yksin ja päästän irti, kuin "roikun" hänessä. Luulen että kyllä hän toimisi eri tavalla jos tunteet olisivat vielä tosi. Niinkuin myös sinun miehesi. Mut voimia sulle, ja täytyy muistaa et kaikella on aina tarkoituksensa. Suhteeseen tarvitaan kuitenkin aina kaksi. Ei sitä yksin voi hoitaa.
Joo meillä on takana 6kk kaukosuhdetta. Tähän asti mies on lähetellyt parikymmentä viestiä päivässä, mutta nyt on parin viime viikon aikana viestit vähentyneet. Minullakin on jo liåut varattu 2kk päähän... ottaa päähän niin perhanasti että niitä ei voi edes perua!!
Tänään mies soitti ja kysyin hänelt'ä haluaako hän että tulen sinne vielä... No sanoi haluavansa, mutta äänestä ei ainakaan rakkaus paistanut, en tiedä mikä on. Sanoi että on vaikeaa olla erossa, mutta hyvin lyhyitä yhden kahden sanan vastauksia..
Ei olisi pitänyt mennä mitää perhanan kalliita lippuja varmaamaan. Vaikka olenkin tosi rakastunut häneen, olisi vain pitänyt odottaa että mies tulee tänne jos hän haluaa jatkaa suhdetta.
Kun nainen menee miehen perässä, siitä ei seuraa muuta kuin sydänsurua.... Oma kokemus on opettanut... En tiedä todellakaan haluanko ottaa sitä riskiä että menen toiselle puolelle maapalloa, maksan 500€ ja sitten palaan takaisin sydän rikki... !!! Mies on vakuutellut tähän asti että olen hänelle se oikea ja oli se., joka alkoi puhua rakkaudesta, mutta jotenkin en tiedä enää...mikä on hänen mielessään nyt.
Sinähän voit ottaa reissun loman kannalta. Älä laske mitään miehen varaan vaan lähde pitämään omaa kivaa. Jos mies on kiinnostunut sinua tapaamaan reissusi aikana, voihan sen toteuttaa. Katsot valmiiksi nähtävyyksiä, missä haluaisit käydä, tutustut paikallisiin jne. Itse yritän nykyään noudattaa tätä kaavaa. Turha maalailla pilvilinnoja, jos faktat puhuu ihan muuta.
Voimia sinulle, olen ollut vastaavassa tilanteessa. Olette varmaankin nyt parisuhteessanne vaiheessa joka tulee ensi huuman jälkeen. Jos satut jostain saamaan käsiisi uusimman Kotivinkki lehden, niin luepa sieltä artikkeli jonka nimi oli jotain: onko tämä se henkilö, jonka kanssa haluan olla loppuelämän. Käsittelee hyvin just tätä asiaa, kun parisuhteessa tunteet hieman alun huuman jälkeen väljähtyvät ja pitäisi opetella elämään omaakin elämää toisen rinnalla. Tässä vaiheessa vaaditaan sitkeyttä. Luovuttaa ei saa heti, koska samat ongelmat ne tulevat eteen seuraavassakin suhteessa.
Masentavaa tekstiä täällä. Kerronpa onnellisen tarinan. Tapasin unelmieni miehen maapallon toisella puolella. Seurusteltiin 6kk ja sitten palasin Suomeen. Erossa 6 kk. Sitten palasin takaisin pariksi kuukaudeksi, jota seurasi taas 5 kk ero. Sitten mies tuli tänne 2 kk, taas eroa 5 kk, sitten menin hänen maahansa ja mentiin naimisiin. Nyt avioliitossa onnellisesti yli 3 v.
Pitkien erossaolojen aikana oli välillä tunne, että viestejä ei lähetellä tarpeeksi, ei puhuta, ei mitään... Harvat puhelinkeskustelut päättyivät yleensä riitoihin ja kyyneliin. Mutta silti jatkettiin. Kävi ilmi, että erossaolo oli niin vaikeaa molemmille, että tunteet kävi kuumina puolin ja toisin. Piti testata toisen luottamus, uskollisuus, rakkaus. Mutta niin vain kävi, että se tuntui silti oikealta, molemmat läpäisi testit ja nyt yhdessä asuessamme en voisi kuvitella elämää ilman miestäni. Olemme edelleen silmittömästi rakastuneita :)
Viestini kaukosuhteessa eläville: Kyllä sen tietää jos se on eron tuskan arvoista. Erossa olo on hankalaa, mutta jälleennäkeminen korvaa kaiken - tai sitten ei.
Voi et tiedäkään kuinka paljon tuo auttoi... Meillä on takana 6kk kaukosuhdetta, ja juuri niin on alkanut käydä että alen 20 viestiä päivässä on ohi, ja "paluu arkeen" on alkanut... Itkenyt olen melkein joka päivä kun mies tuntuu olevan "omissa maailmoissaan", eilen puhuttiin ouhelimessa ja hän vaikutti eteäiseltä, sanoi kuitekin että erossa olo on hänelle vaikeaa... Joskus tuntuu että en jaksa enää, että en saa enää huomiota mitä kaipaisin jaksaakseni. Juuri tuo tunne on minullakin, että ei puhuta ja viestejä ei enää kirjoitella niin paljon kuin MINÄ haluaisin... tapaamiseen on vielä 2kk en tiedä miten jaksaa...
jo kohta 4 vuotta. Meillä on kaikki mennyt hyvin, emme näe toisiamme välillä yli puoleen vuoteen mutta kun taas eron jälkeen ollaan yhdessä, niin tuntuu kuin ei oltaisi ikinä erossa oltukkaan.
Jos tunteenne ovat jo noin lyhyen eron jälkeen viilentyneet, suosittelen sinulle eroa..
Meilläkin on toki ollut vaikeita aikoja muttei ikinä ole ollut mitään niin yli pääsemätöntä että olisi ero tullut.
Hyviä jatkoja sinulle
Ihana kuulla että menee hyvin kaukosuhteessa. Itse olen ollut vasta jonkin aikaa kaukosuhteessa ja kilometrejä on todella paljon välissä, joten ei tulla näkemään toisiamme kovinkaan usein..
minulla on myös kokemusta kaukosuhteesta. tapailin erästä miestä noin vuosi sitten harvakseltaan noin kolmen kuukauden ajan. ollaan vielä suhteellisen nuonria molemmat ja hän on ensimmäinen mies josta voin sanoa oikeasti välittäneeni. meillä on aina ihanaa yhdessä ja hänen kanssaan on vain niin hyvä olla. silloin kun asuttiin samalla paikkakunnalla ei oikeastaan kertaakaan puhuttu tunteistamme muuten kun hän kertoi ettei haluaisi minun muuttavan pois. meidän juttumme oli todellakin pelkkää tapailua eli ei edes seurusteltu. ennen muuttoani yritin saada selvää hänen tunteistaan että olisiko hän halukas jatkamaan suhdetta muutostani huolimatta (välimatkaa 500km). ymmärsin että hän oli sitä mieltä että parempi ettei enää nähdä. päätin vain yrittää unohtaa koko jutun. kuitenkin muutaman viikon päästä hän alkoi kyselemään kuulumisia ja sovittiin että tapaamme. tapasimme ja molemmat oltiin kaivattu toisiamme. ei edelleenkään puhuttu suhteestamme mitään. olin todella hajalla useita viikkoja joiden aikana kerroin tälle miehelle kuinka paljon hänestä välitän. en saanut selvää vastausta hänen tunteistaan joten sanoin että haluan unohtaa koko jutun jos välimatka on niin suuri este ettei voida jatkaa tutustumista. kotvan kuluttua mies ilmoitti ettei pysty unohtamaan. useita kertoja meidän piti nähdä mutta aina tuli jotain esteitä. yhteyttä ollaan pidetty muutamia kertoja kuukaudessa, puhelut ovat pitkiä ja voimme puhua kaikista asioista toisillemme. niin usein olen joutunut pettymään kun hän tuntuu niin välinpitämättömältä ja olen yrittänyt sammuttaa tunteeni. kuitenkin aina välillä mies ilmoittaa ikävöivänsä. jokin aika sitten nähtiin ja tuntui kun ei oltaisi erossa oltukaan vaikka edellisestä tapaamisesta oli jo puoli vuotta. tunteet ovat kuitenkin molemminpuolin edelleenkin voimakkaat. Molemmilla on ollut tänä aikana myös muita kumppaneita, nuoria kun ollaan, mutta kenenkään muun kanssa ei ole ollut niin hyvä olla. taas ollaan puhuttu puhelimessa ja mies kertoi odottavansa että tavattaisiin. en halua odottaa tältä jutulta liikoja mutta tullaan niin hyvin juttuun että haluan pitää hänet vaikka edes kaverina ja niin hänkin antanut ymmärtää että ei halua minua pois elämästään.
aika näyttää tuleeko tästä mitään sen suurempaa. aikaa on kun nuoria ollaan ja minusta parempikin niin että kumpikin saa katsella maailmaa omalta kantiltaan. jos tunteet säilyvät tälläisina niin ties vaikka ajan kuluessa päätyisimme oikeasti yhteen. molempia tämä tilanne on kuitenkin repinyt ja kasvattanut. toisaalta tuntuu että ollaan opittu tuntemaan toisiamme koko ajan paremmin ja erillään olo saa meidät lähenemään toisiamme.
jos ei meistä muuta tule niin pysytään hassuttelevina kaveruksina.
tulipas pitkä loru....
... eli vastasit omassa otsikossa esittämääsi kysymykseen.
täytyy varmistaa onko varmasti kuollut ;)
kaikille todella arvokkaista ja hyvistä ajatuksista! Olen saanut paljon miettimisen aihetta tuleville päiville. Mun on selvitettävä, et mitä haluan elämältä ja että onko tämä suhde enää edes yrittämisen arvoinen.
...ehkä hetkellisesti voi parantua ja on aina ilo nähdä ns. vanhaa ystävää... mutta jos nyt tuntuu että kaikki kadoksissa, ni mitäs sit ku taas sama tilanne toistuu?
TOSin minusta sinun nyt kuitenkin kannattaa käydä koittamassa. . ja tunnustella tilannetta.
T:kaukosuhde asiantuntija/politikko ;)
avioliitossani ollessa olin raskaana ja sain kolmanen lapseni niin että mieheni kävi vain viikonloppuisin 2 vuoden ajan ja kyllä se oli tunteiden vuoristorataa, mutta lapset auttoi kestämään sen...oli kyllä taivaallista päästä yhteen...sai joskus jakaa yhteisiä töitäkin kun kaikki oli minun vastuulla...
nyt sitten paljon myöhemmin on suhde tai kirjoittelusuhde miehen kaa joka on jatkuvasti ulkomailla...ikävöin häntä...ja epävarmuus tuleeko mitään...mutta ajattelin että eihän rakastamisesta voi kukaan sakottaa ja yritän keksiä järkevää tekemistä siksi ajaksi kun hän taasen sitten tulee...voimia ja jaksamista sinulle...me naiset olemme kyllä vahvoja, mutta rehellinen kannattaa olla ja hyväksyä myöskin sekin mahdollisuus ettei siitä tule mitään...se koskee mutta kestät kyllä sen...;=) aurinkoa elämääsi
Seurustelin lähes kaksi vuotta miehen kanssa ja hän joutui lähtemään työn vuoksi komennukselle ulkomaille useiksi kuukausiksi, tarkka siellä oloaika ei ollut tiedossa.
Hieman enne lähtöä hän muuttui etäisemmäksi ja hänen matkustettuaan kysyin kuinka shteemme jatkuu, koska koin että hän oli todella muuttunut etäämmälle...
hän sanoi, ettei hän halua sitoumuksia, koska ei tiedä mitä tuleva tuo, hänhän voi löytää uuden kumppanin uudessa maassa... olin lyöty, mutta pian tuntuu, että alan olemaan sinut asian kanssa.
Hän teki ratkaisunsa, enkä aio odotella häntä vaan elän omaa ja jopa rikkaampaa elämää lasten ja ystävien kanssa.
Nämä on näitä pullamössö sukupolven ongelmia.
Koska ajattelit,että koittaa semmoinen aika kun aletaan olemaan aikuisia?
Sopimus siinä kaavassa sanoo, että homma jatkuu sekä myötä ja vasta mäessä?
Kaksi kuukautta ja kuolleet tunteet=naurettava esitys.
Oletko varma että normaali elämä on sinua varten? Haavemaailma löytyy kirjastosta osastolta lapset ja nuoret.
Ei omaa kokemusta mutta lähipiiristä on. Olleet naimisissa yli kymmenen vuotta. "Olosuhteitten pakkoa" siinä ei ole, aikuiset lapset edellisistä liitoista omillaan, ja ovat eläkkeellä itse.
Kompromissia ei vaan ole oikein olemassakaan, kun kumpikaan ei halua muuttaa (kokeilivat kyllä), eli kulkevat siis toistensa luona, näkevät aina muutaman kk välein.
En oikein ymmärrä moista (vaan ei kai tarvi ymmärtääkään) enkä uskois että sopisi itselle, mutta toimivan näyttää heidän tapauksessa.
Eivät mitenkään ole laantuneet tms, soittelevat jne, ja tykkääminen entisenlaista. Eikä muita virityksiäkään.
lennän mieheni luokse selvittämään asioita. On sellainen olo, et meidän on pakko nähdä ja selvittää et missä mennään. Toivon parasta ja pelkään pahinta. Mut pääasia et joku ratkaisu tulee tähän tilanteeseen - tiedänpähän sen jälkeen, että olen antanut kaikkeni tämän suhteen puolesta!
hyvä ratkaisu. ota kaikki irti joka tapauksessa ;). siis niin fyysisesti kuin taloudellisestikin.
palanneena voin vain todeta, että jos tunteet olivat sekavat poikaystäväni luokse lähtiessä niin vielä sekavammat ne ovat nyt matkan jälkeen. Edessä meillä olisi kuukausi ilman messengeriä tai skypeä, joten yhteydenpito rajoittuu pariin tekstiviestiin päivässä. En tiedä miten tässä käy, ja poikaystäväni on todella pessimistinen meidän tilanteesta :(
voisin vielä mainita, että matkani aikana tunteeni poikaystävääni ja meidän suhdetta kohtaan vahvistuivat hyvään suuntaan ja tiedän, että haluaisin viettää hänen kanssaan loppuelämäni. Poikaystäväni ei taida tuntea samoin, vaan hän pelkää, että vieraannumme yhteydenpidon vähentyessä toisistamme liikaa ja että välillämme olevat kilometritkin ovat liikaa. Tuntuu, että minun optimistiset ajatukset roikottavat häntä tässä suhteessa mukana, kun oma yrittämisen halu on melko vähissä.