Kertokaas hyvät ystävät onko meillä tulevaisuutta; meillä ei oo mitää yhteistä, ei tehdä ikinä mitää yhdes, ei mitää tv-ohjelmaa esim. mitä kattottais yhdes. Ollaan seurustelu yli 5 vuotta, mä oon ollu sillon 16, poikakaverini 18. Ei "onneksi" olla kihloissa, eikä edes asuta yhdes, mut muitenkin samas kaupungis. Ainaku nähdään, poikakaverini istuu tietokoneella ja mä teen omia juttujani.
Mä tiän et tää kuulostaa aiva naurettavalta. Eroa oon miettiny monet kerrat, mut en silti pysty siihen. En voi ajatella tulevaisuuttani ilman poikakaveriani. Mä rakasta sitä ja seki sanoo ainaki rakastavansa mua.
Mä oon ihan hukas, en tajua mitä teen. Yhteenmuutostakin ollaan puhuttu, mut en tiä onko siinäkää mitää järkee.
Kaikki ny varmaan sanoo et joo erokkaa heti, mut ei sekää helppoo tuu oleen...
Kertokaas ny mitä tekisitte mun tilantees tai oisko mulla kenties kohtalotovereita?
Mä tiän et tää kuulostaa aiva naurettavalta. Eroa oon miettiny monet kerrat, mut en silti pysty siihen. En voi ajatella tulevaisuuttani ilman poikakaveriani. Mä rakasta sitä ja seki sanoo ainaki rakastavansa mua.
Mä oon ihan hukas, en tajua mitä teen. Yhteenmuutostakin ollaan puhuttu, mut en tiä onko siinäkää mitää järkee.
Kaikki ny varmaan sanoo et joo erokkaa heti, mut ei sekää helppoo tuu oleen...
Kertokaas ny mitä tekisitte mun tilantees tai oisko mulla kenties kohtalotovereita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
...
Kauhein parisuhden mun mielestä onkin sellainen missä parit ovat juuri samanlaisia ja harrastaa täysin samoja asioita!
Meillä on vähän samanlainen suhde kuin teillä;isäntä pelaa tietokoneella ja minä värkään toisessa huoneessa omia hommia. Meillä toki kyllä on samoja tv-ohjelmia joita katsotaan mielellään toisen kainalos köllöttäen, mutta mulla ainakin hermot menis jos jatkuvasti samoja asioita tehtäis yhdessä...
Mutta onko teillä ajatusmaailma sama ja vietätte mukavia keskusteluhetkiä yhdessä? Meillä onneksi siinä loksahtaa palat paikalleen; tärkeintähän on että puolisolleen pystyy puhumaan kaiken mitä mielessä liikkuu... ja se yhteinen huumorintaju ;)
Eroaminen ei ole koskaan helppoa, eikä sen pitäisikään olla, mutta todellakin kuulostaa siltä, että olette ajautuneet toisistanne erilleen. Maailmassa on varmasti parempi kumppani sinulle, joka vetää vertoja nykyisellesi.
Olen itse myös kerran jämähtänyt suhteeseen, kun ero tuntui niin kamalalta ajatukselta, mutta kun sain asiani kuntoon, ja erottua miehestä -kaikki näytti yhtäkkiä kirkkaammalta. Tulin onnellisemmaksi...
Kaikkea hyvää sinulle, koita pärjätä.
Jos teillä ei ole mitään yhteistä niin miksi ihmeessä olette yhdessä - varsinkin jos vielä asutte erillänne? Ymmärtäisin edes jotenkin että saman katon alla asuttaessa sitä ollaan omissa oloissa, mutta että mennä toisen luo olemaan itsekseen?
Itse vietin muutaman vuoden suhteessa jossa minulla ja miehellä ei ollut paljoakaan yhteistä. Pikkuhiljaa alkoi mietityttämään, mitä järkeä on "parisuhteessa" jossa saa olla toisen kanssa yksin. Ero ei ollut helppo, mutta kyllä kannatti! Nykyisen mieheni kanssa jaan paitsi hyvin samanlaisen ajatus- ja arvomaailman, myös paljon yhteisiä harrastuksia ja muuta tekemistä. Aivan kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä, omiaankin pitää välillä touhuta, mutta itse nautin suunnattomasti siitä, että meitä kiinnostavat ja innostavat samat asiat.
"Ymmärtäisin edes jotenkin että saman katon alla asuttaessa sitä ollaan omissa oloissa, mutta että mennä toisen luo olemaan itsekseen?" Tarkoitit varmaan tällä että jos yhdessä asutaan niin ollaan myös omissa oloissaan. Se on huolestuttavaa ja parisuhteen kuolemaksi, jos yhdessä tekeminen unohtuu yhteenmuutettaessa.
Se on kyllä aika hirveää jo, jos kumpikin vain on omissa oloissaan kun tulee toisen luo käymään. Keskustelkaa asiasta ja mieti sitä minkalaisen suhteen haluat.
Olit niin nuori kun aloitit seurustelun, että ei ihmekään jollet uskaltaisi erota miehestäsi. Hän on kuulunut elämääsi lähes koko nuoruutesi ajan. Ja aina pitkän yhdessä olon jälkeen muutenkin useimpia ainakin pelottaa, vaikka aivan hyvin tietäisikin että pärjää yksin. Mietihän kuitenkin sitä, että hukkaat mielestäni osan elämästäsi, jos jatkat elämääsi noin. Voisihan teistä tulla hyviä ystäviä, teillä kuitenkin on paljon yhteisiä kokemuksia takana, vaikkei mitään yhteistä muuten olisikaan. Parempi kuitenkin erota nyt kuin miettiä muutaman vuoden päästä, että miksen kuunnellut itseäni jo aiemmin... ero kirpaisee, mutta jollet usko tulevaisuudessa aioiden TODELLA muuttuvan, älä jatka elämäsi tuhlausta! Tsemppiä!
Kai täs nyt vaan on otettava järki käteen eikä tunteet. Oon kyl sata kertaa miettiny, et mitä tää olis sit kymmenen vuoden päästä jos tää on nyt jo tällästä. Mut ku en vaan kertakaikkiaan pääse irti siitä ihmisestä. Joskus lähden ovet paukkuen ja oon pari päivää yksin, ja sit oon jo sitä mieltä et ei mun elämäs oo mitää jos mulla ei oo mun poikakaveria. On tää elämä niin vaikeeta...:( Ja ymmärrän kyl senki et jos joskus irti pääsen ja tuun onnellisemmaksi niin sit ajattelen et miks en tehny tätä ennemmin. Mä oon oikeesti ihan loukus tän asian kans...Mut kiitos kaikille paljon!