Nainen, opiskelija. Tiukka täti, maadoittaja, sanoo kaikelle uudelle EI. Tosikko, tylsähkö, äärimmäisen konservatiivinen. Jopa ahdasmielisen konservatiivinen.
Nainen löytää miehen. Yhtäkkiä nainen on mielestään rokkimimmi, avarakatseinen, rakkaudellinen, anarkistinen.
Kumpi näistä on se todellinen nainen? Vai onko nainen tyystin erilainen muille ihmisille kun sitten miehelle, jota haluaa miellyttää?
Muuttuvatko naiset näin paljon seurustelun alkaessa? Vai esittävätkö naiset tyystin eri rooleja eri ihmisille?
Nainen löytää miehen. Yhtäkkiä nainen on mielestään rokkimimmi, avarakatseinen, rakkaudellinen, anarkistinen.
Kumpi näistä on se todellinen nainen? Vai onko nainen tyystin erilainen muille ihmisille kun sitten miehelle, jota haluaa miellyttää?
Muuttuvatko naiset näin paljon seurustelun alkaessa? Vai esittävätkö naiset tyystin eri rooleja eri ihmisille?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minulla ainakin. Tietyt asiat korostuvat erilaisessa seurassa.
Kyse ei ole muuttumisesta, vaan ihmisen monipuolisuudesta. Ja sinun luomastasi väärästä kuvasta.
pyrkii olemaan yksipuolinen / yksisilmäinen tietyssä seurassa?
ihminen tänään suitsuttaa kaikkea sitä, minkä eilen kielsi? Tuntuu niin valheelliselta.
muuttuvat ihmisillä.ei se sisäinen olemus mihinkään muutu vaan kukin löytää itestään uusia puolia erilaisissa tilanteissa.olemme moniulotteisia ja sitä mukaa mitä elämä eteemme tuo ihminen sopeutuu,asennoituu,löytää ne piilossa olleet vaistot ja ominaisuudet itessään.elämän rikkaus on meissä itessämme.riippuu ihmisestä kuin avoin on muutoksille.ihminen itse ei siis muutu vaan avaa sisimpänsä uudelle.
yksinkertaisessa seurassa. Siis sellaisessa seurassa, missä jokainen asia on väännettävä rautalangasta. Tarkoitan sitä, että asiat on joskus esitettävä lyhyesti, erittäin selkeästi, joskus jopa painokkaasti ja hiukan provosoidenkin. Ystävieni seurassa en kuitenkaan ole lainkaan sellainen, ei tarvitse.
Käkevyys voi myös merkitä sitä, että seurasta halutaan eroon, eikä pienemmät sievemmät vihjeet ole menneet perille.
Yksipuolinen olen myös keskustelukyvyttömässä seurassa. "Antaa olla, helmiä sioille..."-asenne.
Käyttäydyn erilailla erilaisessa seurassa. Keskustellessani papin kanssa olen erilainen kuin iskiessäni panoseuraa ravintolassa. Työpaikalla olen erilainen kuin kotona ystävien keskuudessa. Olen erilainen äitinä, siskona, tyttärenä, lapsenlapsena, rakastajattarena, vaimona, tyttöystävänä, pomona ja alaisena. Käyttädyn erilailla hautajaisissa, häissä, ristiäisissä ja elokuvissa.
Muutokseen kykenemätön ja tilanteisiin sopeutumiskyvyttömyys on aika pahoja puutteita.
kun olet yksinkertaisessa seurassa, taannut itsekin yksinkertaiseksi. Sinun kohdallasi tämä on kuitenkin tulkittava rikkaudeksi, koska tunnet itsesi rikkaaksi ja toisen köyhäksi. Todellisuudessa kukaan ei saa mitään.
Ellei sitten se yksinkertainen seurasi ihaile yksinkertaisia yleistyksiä ja ahdasmielisyyttä.
on ihan turha huutaa kuurolle. Viitotaan.
Oletko koskaan huomannut, että ihmiset ovat erilaisia? Pahaa lukihäiriötä potevan eteen ei kannata heittää piirustuspinoa ja romaania. Selitetään tiivistetysti pääkohdat, suullisesti. Toiselle voit taas vain todeta, että tässä nämä, lue kun ehdit. Ymmärrätkö?
Yksinkertaisiakin ihmisiä on. Jos joku ei selviä yksin kauppareissusta kun matematiikka ei aukea, tai uskoo lottoarvonnan tulevan nauhalta, niin mitäpä siinä avaamaan keskustelua suhteellisuusteorian mahdollisuuksista tai paikkansapitävyydestä. Se, että joku on ns. yksinkertainen, ei todellakaan laske kys. ihmisen arvoa ihmisenä. Hän saattaa esimerkiksi olla paljon lahjakkaampi esimerkiksi taiteellisesti kuin minä. Tai jotain muuta...
Nuo olivat vain esimerkkejä. En pidä lukihäiriöistä yksinkertaisena pelkästään lukihäiriöstä johtuen. Toki lukihäiriöinenkin voi olla yksinkertainen. Esitin vain kärjistettyjä esimerkkejä siitä, että erilaisille ihmisille hyvä on erilaista. ;)
ja vielä kerran ymmärrän.
Mutta ymmärrätkö sinä, mitä sitten vielä ihmettelen ??
Jos pidän jotakin ihmistä kuurona, ilmeisesti joko HUUDAN hänelle, tai puhun IL-MEIK-KÄÄS-TI, tai käytän pelkkiä käsiviittomia.
Koska hän kuulee aivan normaalisti, häntä inhottaa minun huutamiseni tai typerät viittomiseni. Hän ei jaksa katsella kerta toisensa jälkeen, kun puhun IL-MEIK-KÄÄS-TI.
Kaveri yrittää vihjata minulle, kerran toisensa jälkeen, että hänen korvansa särkyvät. Tai että hän pitää viittomista typeränä.
Miksen minä kuule sitä? Ymmärränkö minä häntä paremmin, vai hänkö se ahdistuu minun seurastani?
ollut yhteistä kieltä. Sinulla oli väärä kuva kyseisestä henkilöstä.
*kaivaa rautalankaa* *ei löydy, loppu* *helmiä...*
Heippa
ettei hänellä ollut ainakaan oikeaa kuvaa minusta, muutoin ei käyttäytyisi niin typerästi.
No joo, ylimielisiä ja itserakkaita ei saa arvostella. :D
Heippa
tämä huutaja haluaa että hänen tunteensa/ajatuksensa noteerataan, mutta se "kuuro" ei näytä elettä siitä että olisi ymmärtänyt asian ja kommentoisi itse asiaan liittyen. Sen sijaan tämä "kuuro" osoittaa käytöksellään ettei kiinnosta kuunnella sinua yhtään. Näin ollen huutaja voi helposti päätellä ettei hänen asiaansa ole kuultukaan, sillä itse asiaan ei vastattu/ itse asia mitätöitiin eikä siihen paneuduttu niin paljon kuin olisi pitänyt.
Terapiahenkilöitäkin opetetaan koulussa kuuntelemaan potilasta siten että potilas saa vahvan kokemuksen siitä että häntä on kuunneltu. Esim. ammattiauttaja vastaa "Niin, kerro lisää..." taikka tekee asiasta tarkennuksia kuten "Siskosi sanoi siis niin...ja mitä se toi sinulle mieleesi?" Eli jopa toistetaan se mitä potilas on sanonut. Näin potilas voi olla satavarma että hänen asiansa on ymmärretty (tai ainakin jollain tavalla pääkopassa käsitelty) kun auttaja toistaa kerrotun tarinan omilla sanoillaan sillä tavalla kuin auttaja on asian ymmärtänyt. Tästä seuraa se että potilas voi korjata sen miten auttaja on asian ymmärtänyt tai lisätä siihen tärkeitä seikkoja. Potilas voi näin muokata sitä tarinaa mitä on kertomassa siihen suuntaan jota todella tarkoittaa. Näin auttaja taas voi ymmärtää paremmin mitä potilas ajaa takaa ja mikä potilaan tilanne on.
Tässä on sitä todellista kuuntelemista isolla Veellä.
Luulen että "kuuro" on kiusaantunut siitä, että hänelle HUUDETAAN, IL-MEIK-KÄÄS-TI, ja KÄYTETÄÄN RAUTALANKAA huutamisen oheiskeinona.
Mitä siihen haluaa vastata? "Hei, kerro lisää." Kun oikea ajatus on "hoooh-hoiii-jaaaa... lopettaisit jo."
Tai vaikka odotusarvon mukaan(?)
"Kii-tos. Vaik-ka olen-kin yk-sin-ker-tai-nen ih-mi-nen, mi-nä nyt lo-pul-ta ym-mär-rän mitä sinä sanot."
Tosiasiassa huutaja ilmeisesti halusi nähdä, että hänen huutoaan toteltaisi - että kuulija absorboisi rautalangasta väännetyn arvomaailman. Kun näin ei tapahtunut, ei auttanut kuin pitää kuuroa kuurona sekä tyhmänä.
En tiedä.
Niin se vaan on, että kun saa nähdä ihmisestä vain yhden rajallisen puolen, ilmeisesti koska ei parempaa ansaitse, muut puolet tuntuvat valheelliselta. Vaikka olisivat kuinka tottakin.
Voihan ihminen salata itsestään vaikka millaisia rikkauksia. Yksinkertainen ihminenkin voi olla onneksi lahjakas vaikka taiteellisesti, matemaattisesti, kielellisesti jne. vaikka olisi juuri mun kanssa eri mieltä ja siksi yksinkertainen.
Esität siis nyt itse sitä kuuroa. Mitään mitä sinulle kirjoitetaan, et ymmärrä. Jankkaat vain tuota samaa, kunnes saat sen vastauksen mitä haet, eli: olipas tyhmä nainen! Joko kelpasi ;DDD
Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.;D Itse alan yleensä automaattisesti pitää hieman vaatimattomammilla lahjoilla varustettuna ihmistä, joka retostelee omalla älykkyydellään.
Yhtäkään todellisia älyllisiä saavutuksia omaavaa en tunne, joka sellaista harrastaisi.
- tai sanotaan olen tuntenut - kyllä useammankin ihmisen, jotka retostelevat omalla älykkyydellään.
Sehän siinä hämmentävää onkin, että sellainen ihminen alkaa aivan vakavalla naamalla opettaa muille ykkösen kertotaulua.
Ehkä se kaikki kauhalla ammennettava onkin tosiaan siinä.
Mikä omissa kirjoituksissasi oli nyt se omasta mielestäsi huima sfääri, joka jäi minulta ymmärtämättä?
Kaiveleeko se, etten ole heti kaikesta samaa mieltä kanssasi? Vai se, etten takerru jokaiseen kirjoittamaasi mielettömän upeaan lauseeseen... minkä täytyy tarkoittaa sitä, etten ymmärrän mitään, mitä minulle kirjoitetaan.
Sori, en jaksa näin ala-arvoista keskustelua jatkaa.
Hyvä vertaus toi ykkösen kertotaulu.:) Jos sattuu joutumaan oppilaan osaan, herää yleensä ensin sääli ja sen perään ärtymys toisen paksukalloisuudesta. Hämmennys tulee tosiaan myös, etenkin sen jälkeen kun on vakavasti lopulta otettava/ todettava se traaginen fakta, ettei opettaja todellakaan ymmärrää, miten läpinäkyväksi hän tekee itsensä uskoessaan olevansa kiistattoman älykäs aina ja kaikessa.;)
Kyllä minäkin älykkyydellään retostelevia ihmisiä tunnen/ olen tuntenut. Tarkoitin, että ainakin mun tuntemistani ns. tietyin määrein ( esim. korkeilla tieteellisillä ansioilla) profiloituneista ihmisistä nyt ainakin kuitenkin yleensä lähes poikkeuksetta puuttuu kokonaan tarve korostaa omaa älykkyyttään.
Älykäs ymmärtää omalle erinomaisuudelleen sokeutumisen vaikeuttavan asioiden realistista ymmärtämistä ja uuden oppimista. Tietty kertotaulun opettajia löytyy koulutushierarkian huipultakin.:/
Ihan sama kokemus mullakin on noista ansioituneista ihmisistä, oli kyseessä ansioituneisuus tiedemaailmassa, tai erinomaisesti menestyneet self-made ihmiset raadollisessa yritysmaailmassa. Eipä senkaltaista itsekorostusta ole joutunut niiltä tahoilta kuulemaan.
Onhan se lohduttavaa kuulla, että muutkin joutuvat joskus kertotaulukouluun. ;D
..kohtalotoverit lohdullisia.:)
Ehdottomasti ikävin tilanne satimeen joutuneelle oppilaalle onkin sellainen, jossa kertistaulun opettaja lisäksi uskoo kertauksen olevan opintojen äiti.;D
Ansioituneita ihmisiä juu monella alalla. Yhteistä usein vähäinen itsekorostuksen tarve, vaikka narsistejakin tietysti joukossa.
Pelkään pahoin, että suurin osa opettajasieluista kokee kertauksen olevan opetuksen äiti. :)
Mitä kauemmin vierähtää aikaa edellisistä kertausharjoituksista, sitä varmemmin se taas joku päivä alkaa. ;D
jonka vanhemmat, ts isä ja tämän uusi vaimo olivat kiivaan uskonnollisia. Tytön elämä oli todella rajoitettua. Ei saanut katsoa televisiota, vielä yläasteella hän joutui pukeutumaan toppahaalariin ja häntä kohdeltiin kuin pientä lasta. Ei saanut tavata kavereita, ei harrastaa, ei käydä missään muualla kuin koulussa. Lukiosta valmistuessamme täysikäisenä tuo tyttö muutti Tukholmaan äitinsä luo. Kävimme häntä porukalla moikkaamassa ja muutos oli melkoinen! Oli nahkarotsia ja tukka hulmuava, meikkiä. Täydellinen muutos. Hän oli ollut täysin vangittuna isänsä mielipiteiden ja senteiden vuoksi. Onneksi hän pääsi elämään omaa elämäänsä.
Muutos hyvää kohti, jos tarkoittaa itsensä löytämistä.
paremmin kun hyvin. Vaikutti iloiselta ja onnelliselta ensimmäistä kertaa kaikkien niiden vuosien jälkeen jotka oli ollut vangittuna toisten vaatimuksiin ja kieltoihin. Tuli mieleeni mitä hänelle mahtaa kuulua..toivottavasti elää onnellista elämää. :)
..voi aina, mutta jos nainen on ollut kovin konservaiivinen aiemmin, sitä on varmaan lähes mahdotonta kätkeä. Asianlaita paljastunee viimeistään naisen kokemussisällöistä, ts. siitä kun hän avaa suutaan enemmän.
Se todellinen nainen on varmasti noiden kahden vaihtoehdon sekoitus. Ihminen oppii ja kehittyy koko ajan elämässään, kiinnostuu uusista asioista ja hylkää vanhoja näkemyksiään. Ehkä uusi mies on siinä määrin vahva persoona/ voimakasluonteinen, että nainen joustaa, muuttuu ja myötäilee mielipideitään miehen näkemysten mukaisiksi? Ihastunut ihminen myös yleensä haluaa ns. samaistua ihastukseensa ja tulla tavalla tai toisella hänen kaltaisekseen (missä sinänsä ei tietysti ole mitään vikaa).
Olisko nainen identiteettinsä kanssa vähän hukassa?
Voi olla itsensä kanssa hukassa. Tai samastuu tosiaan toiseen, tai haluaa löytää itsestään uusia puolia toisten kautta.
Oikeastaan siinä ei pitäisi olla mitään yllättävää, että kaikkein jyrkimmät nuoret ihmiset kokevat jossain vaiheessa jonkun särön mitä tulee arvomaailmaan. Liittymättä tuohon ihmiseen tai tähän keskusteluun, noin olen usein nähnyt tapahtuvan. Mikä on liian mustavalkoista tai liian yksinkertaista, ei kestä aikaa eikä tätä maailmaa.
Kuten täällä mainiosti ojennettiin, on toki täysin mahdollista, että henkilö omaksui tuon roolin vain minun kanssani. Toivottavasti edes hänellä oli hauskaa ja antoisaa. ;D
katsoo maailmaa uusin silmin ;)
Ei kai siinä mitään pahaa voi olla, antaa kaikkien kukkien kukkia.
Joidenkin ihmisten seurassa voi olla vapautuneempi kuin toisten...
Rakastuminenkaan ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että tietyt ihmisen elämänarvot ovat melko "pysyväisluonteisia".
Hatusta vedettynä esimerkkinä (joka ei tietty suoranaisesti liity tuohon ap:n kuvaamaan naiseen): ihminen, jolle isukki ja muut läheiset on elämän alkuvuosista lähtien hourioineet muukalaisvihamielisiä juttuja ja joka itsekin on rasistinen tuskin kykenee helpolla muuttamaan asenteitaan.