Hei!
Kuinka mielellään miehenne lähtevät keskustelemaan kanssanne parisuhteestanne?
Jos sinulla on jotakin toiveita tai haaveita, niin kuinka helppoa puolisolle näistä on puhua? Ja kuinka helposti hän näit kuuntelee.. vai tunteeko olonsa vaikeaksi ja jättää kuuntelematta, vaihtaa aihetta, suuttuu...?
Kuinka helppoa teidän on puhua tulevaisuuden suunnitelmista? Toiveistanne tällä saralla? Esim. talo, lapset, häät...?
Olen kerran eronnut kolmekymppinen nainen ja löytänyt uuden ihanan kumppanin. Suhteemme on kestänyt sen "rakastumis" -vaiheen yli ja joku vika minussa vissiin on, kun minun kanssa on sitten kai hankala näistä puhua..tai sitten näitä ei vain haluta minun kanssa.
Sama tilanne oli nimittäin avioliitossanikin. Ja ero tulikin lopulta siitä syystä, ettei meillä enää ollut mitään yhteistä, mitään tavoitteita...kun ei niistä ikinä puhuttu...tai minä kai sitten yritin liikaa..ja toinen sulkeutui...
Olen yrittänyt monen vuoden avioliitossani puhua, olla puhumatta, antaa mennä vain, keskustella..mutta ei auttanut..nyt tämä uusi suhde taitaa mennä ihan samoille urille....eli en vissiin ole oppinut taukki mitään...
Olen melko rento ja touhukas ihminen ja en vaadi mitään maratooni keskusteljua...niitä harrastan sitten tarvittaessa naisystävieni kanssa..mutta oman puolison kanssa olisi kiva jutella joskus niistä omista toiveista ja haaveista.. mielestäni en painosta, vaan juttelen ja keskustelen, mutta vissiin aina väärällä äänensävyllä, kun siitä ei tule toiselle muuta kuin seinä pystyyn...
Kertokaa miten teidän suhteissanne keskustellaan.. olisi niin lohduttavaa kuulla, että jotkut tähän pystyvät ja nauttivat!
Kuinka mielellään miehenne lähtevät keskustelemaan kanssanne parisuhteestanne?
Jos sinulla on jotakin toiveita tai haaveita, niin kuinka helppoa puolisolle näistä on puhua? Ja kuinka helposti hän näit kuuntelee.. vai tunteeko olonsa vaikeaksi ja jättää kuuntelematta, vaihtaa aihetta, suuttuu...?
Kuinka helppoa teidän on puhua tulevaisuuden suunnitelmista? Toiveistanne tällä saralla? Esim. talo, lapset, häät...?
Olen kerran eronnut kolmekymppinen nainen ja löytänyt uuden ihanan kumppanin. Suhteemme on kestänyt sen "rakastumis" -vaiheen yli ja joku vika minussa vissiin on, kun minun kanssa on sitten kai hankala näistä puhua..tai sitten näitä ei vain haluta minun kanssa.
Sama tilanne oli nimittäin avioliitossanikin. Ja ero tulikin lopulta siitä syystä, ettei meillä enää ollut mitään yhteistä, mitään tavoitteita...kun ei niistä ikinä puhuttu...tai minä kai sitten yritin liikaa..ja toinen sulkeutui...
Olen yrittänyt monen vuoden avioliitossani puhua, olla puhumatta, antaa mennä vain, keskustella..mutta ei auttanut..nyt tämä uusi suhde taitaa mennä ihan samoille urille....eli en vissiin ole oppinut taukki mitään...
Olen melko rento ja touhukas ihminen ja en vaadi mitään maratooni keskusteljua...niitä harrastan sitten tarvittaessa naisystävieni kanssa..mutta oman puolison kanssa olisi kiva jutella joskus niistä omista toiveista ja haaveista.. mielestäni en painosta, vaan juttelen ja keskustelen, mutta vissiin aina väärällä äänensävyllä, kun siitä ei tule toiselle muuta kuin seinä pystyyn...
Kertokaa miten teidän suhteissanne keskustellaan.. olisi niin lohduttavaa kuulla, että jotkut tähän pystyvät ja nauttivat!
Vastaukset 3
Vanhimmat
asiat lauotaan. Pitäiskö ostaa uus talo, kun tämä vieraalle maksaminen alkaa tympiä...
Ja muutenkin nuo asiat aika arkisesti keskustellaan. Ei ole tullut vielä ainakaan ongelmia.
keskustelun haluni kanssa itsekseni.
Olen kanavoinut keskustelun haluni sitten kavereihini ja miehen kanssa vain eletään...mutta ei se ehkä järkevä ratkaisu ole..
Meillä keskustellaan kaikesta ilman minkäänlaisia vaikeuksia tai arkailuja. Parisuhteesta, toiveista, haaveista ja tulevaisuuden suunnitelmista puhutaan yhdessä. Kyllä mieheni useimmiten kuuntelee ja jos ei vastausta heti tule niin alan vastailemaan itse itselleni (saan mieluisia vastauksia), miestäni tämä alkaa naurattaa ja hän alkaa keskustelun kanssani. En ota stressiä jos mieheni ei heti vastaa, huumorilla eteenpäin. Vaivautuneeksi emme tunne kumpikaan oloamme oli keskustelun aihe mikä tahansa, miksi pitäisikään tuntea, olemmehan toisillemme läheisimmät ihmiset.