Haluaisin jakaa hyvän kokemuksen, joka voisi ehkä rohkaista niitä, joiden usko onneen on nyt heikoilla.
Olen yli nelikymppinen ja menen pian naimisiin. Ensimmäistä kertaa. Tämä on myös ensimmäinen mies, jonka kanssa olen asunut ja jonka kanssa ylipäätään olen seurustellut pitempään "normaalisti". Olemme tunteneet pari vuotta. Kaikki edelliset suhteet olivat joko yksipuolisia, joko minä onnettomasti rakastunut ilman vastarakkautta tai joku ihastunut minuun ilman mitään vastakaikua.
Ja sitten tämä vaan tapahtui. Tapasin harrastuksen parissa miehen, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni ja joka haluaa elää minun kanssani.
Kun tavattiin, niin yksi kaveri oli vakuuttunut, että ei piintynyt vanha piika enää kykene parisuhteeseen. Väärässä oli. Kaikki on mahdollista - ja jos se on mahdollista minulle, se on mahdollista muillekin.
Olen yli nelikymppinen ja menen pian naimisiin. Ensimmäistä kertaa. Tämä on myös ensimmäinen mies, jonka kanssa olen asunut ja jonka kanssa ylipäätään olen seurustellut pitempään "normaalisti". Olemme tunteneet pari vuotta. Kaikki edelliset suhteet olivat joko yksipuolisia, joko minä onnettomasti rakastunut ilman vastarakkautta tai joku ihastunut minuun ilman mitään vastakaikua.
Ja sitten tämä vaan tapahtui. Tapasin harrastuksen parissa miehen, jonka kanssa haluan elää lopun elämääni ja joka haluaa elää minun kanssani.
Kun tavattiin, niin yksi kaveri oli vakuuttunut, että ei piintynyt vanha piika enää kykene parisuhteeseen. Väärässä oli. Kaikki on mahdollista - ja jos se on mahdollista minulle, se on mahdollista muillekin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onnea teille ja kiitos kun muistutat, että rakkaus ja parisuhde ei ole vain alle kolmekymppisiä varten. Ihana kuulla, että joillakin menee hyvin. Kyllä minäkin täältä allikosta vielä nousen ;)
ja toivotan teille hurjasti onnea.
Tuo niin ihmeellinen rakkaus ei katso ikää.
Se roihuaa sekä nuoressa että ikäihmisissä.
Kohtasin elämäni miehen 55 vuotiaana ja rakastuin niin että jalat menivät alta.
Emme tosin enää seurustele, koska minä en ollut hänene elämänsä nainen.
Nyt sitten nuolen haavoja mutta sainpa kokea ihania tunteita.
Kaikki on todella mahdollista
Aika jännää on, että tämä "myöhäinen" liitto ei ole mikään "viimeinen oljenkorsi", niin kuin joku ehkä ajattelisi. Päinvastoin, se antaa uskoa siihen, että elämä ei lähimainkaan ole ohi. Toki uskon ja toivon, että en enää koskaan joudu miettimään uuden puolison löytämistä, mutta jos niin syytä tai toisesta käy, tämä onni antaa uskoa, joka oli jo häviämässä: rakkautta voi olla niin kauan kuin on elämääkin.
mikähän on sun tarkoitus kirjoittaa mun Yritysnimellä,onko joku tarkoituksellisuus KYSYN VAAN ETTEI SOTKETA MUN YRITYSKUVIOO SUN RAKKAUSTARINAASI..
Mistähän sen voi tietää, onko joku hyvin tavanomainen, kuten tässä tapauksessa Salla K. jonkun yrityksen nimi? Varmaan joku nakkikioski takahikiällä, never heard before.. Kai sen nyt jokainen tajuaa, että täällä kirjoitellaan yksityishenkilöinä, ei yritysnimillä. Kai sinäkin tajuat, että monet käyttävät omaa etunimeään ja sukunimen ensimmäistä kirjainta..
Mitä tosta nyt pillastut.
"mun yrityskuvioo..." Voi voi, taitaa olla jo ihan näin sivusta seuraajan silmin sekaisin ihan valmiiksi.
Halusi firmalleen mainosta.
Koettakaahan nyt pysyä housuissanne,ja menkää sinne Taka-hikiälle joka on mun maantietoni mukaan kyl hämeessä,lähellä RIIHIMÄKEÄ,ETTÄ SE SIITÄ JA TEIDÄN SUOMI TUNTEMUKSESTANNE.KAIKKEA HYVÄÄ RAKASTAVAISILLE,KYLLÄ TÄÄLLÄKIN....
Ihan kuin minä sillä erotuksella, että en ole tähän ikään mennessä löytänyt "sitä oikeaa". Useita seurustelusuhteita, pitkiä ja lyhyitä, mutta koskaan en ole miehen kanssa asunut tai ollut kihloissa aviosta puhumattakaan. Tuskin enää sopeutuisin ikäni yksin asuneena. Halua olisi ollut aiemmin, mutta kohdalle ei ole sopivaa osunut (molemminpuolista "matchaamista"). Onnea vaan teille!
Yksi ystävättäreni epäili tämän suhteeni alussa, että "et sinä kuitenkaan sopeudu elämään miehen kanssa kun olet tottunut elämään yksin". Onneksi hän ei ollut oikeassa. Toki täytyy myöntää, että opettelemista on ollut, mutta siinä on auttanut kaksi asiaa: halu elää tämän ihmisen kanssa ja tämän miehen kärsivällisyys ja kokemus.
On hyvä, että hänellä on kokemusta parisuheessa elämisestä, sillä se on tuonut muuten aika terävään ja särmikkääseen ihmiseen minun näkökulmastani hämmästyttävää joustavuutta ja ymmärtämystä.
Itse olin alussa melkein paniikissa aina, kun tuli joku ristiriita tai erimielisyys. Ajattelin, että ei tästä tule mitään... Mutta mieheni opetti ymmärtämään, että eivät ne pikkukriisit nyt niin vakavia ole; aina ei mene hyvin, aina ei asiat suju niin kuin haluttaisiin, mutta ei se mitään, sillä me haluamme jatkaa yhdessä.
Joten älä huoli - kyllä sinäkin varmasti "sopeudut" elämään parisuhteessa sitten kun on oikea ihminen rinnalla. Ei siihen muuten tarvitsekaan sopeutua!
minä en taida enää haluta sopeutua kehenkään.
Kun edell. miehestä tuli ero, kävin purkamassa eronjälkeisiä tuntemuksiani yhden papin luona. Hän totesi, että olen tottunut elämään vaikka solmussa. En sitä silloin ihan tajunnut, mutta nyt muutamien vuosien kuluttua ymmärrän: parisuhteessa oma minä ja omat tarpeet jäivät aina toissijaisiksi, tärkeää oli vain miehen ja lasten elämä ja hyvinvointi. He eivät suostuneet tinkimään omista tarpeistaan, joten minun oli pakko.
Nyt minustakin on tullut itsekäs ihminen, joka ei suostu enää uhrautumaan toisten hyväksi ja samalla menettämään suuren osan itsestään. Olen tästä muutoksesta jotenkin voimaantunut ja tunnen olevani Vapaa Ihminen.
Meil samat aikeet,hieman tuonnenpana.Ihana rakastaa näin keski-iällä.Ja saada vastarakkautta,kun kokemustakin jo maailmalta,voi turvallisesti tutustua ja kiireettä arvioida.Ja kun natsaa niin antaa palaa :)