Olen 25-vuotias nainen, mieheni kolmekymppinen. Olemme olleet yhdessä 3.5vuotta ja meillä on vuoden ikäinen ihana tytär. Elämäntilanteemme on nyt muuttunut suuresti: Muutettiin kuukausi sitten takaisin kotipaikkakunnallemme ja menimme molemmat töihin. Etenkin minulle tämä on todella raskasta aikaa, kun en olisi halunnu jättää tyttöäni. Onneksi kuitenkin äitini hoitaa tyttöämme, joten hänen ei tarvitse olla vieraalla hoidossa.
Nyt vain minua ahdistaa ja masentaa hirveästi tämä parisuhde. Meillä on menossa noidankehä, jossa minä aina haluan mieheltäni enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, loukkaannun ja mökötän, kun en sitä saa.Sitten keskustellaan ja riidellään, sovitaan ja mieheni lupaa ottaa minua enemmän huomioon. Sitten menee taas viikko - kuukausi hyvin ja taas sama juttu alusta. Tämä on todella väsyttävää.
Lisäksi tunnen vielä, ettei mieheni osallistu tarpeeksi kotitöihin ja lapsenhoitoon. Nyt, kun molemmat ollaan töissä, toivoisin mieheltäni enemmän tukea, ettei minun tarvitsisi ottaa kaikesta vastuuta kotona. Minä pesen pyykit, teen ruuan, tiskaan, siivoan, hoidan lapsen ja huollehdin yhteisistä laskista. Mies huolehtii kyllä omistaan. Minua uuvuttaa tämä uusi tilanne muutenkin, mutta tuntuu, että minulla on liian suuri vastuu kannettavana meidän perheessä. Nytkin miehellä on vapaaviikko ja hän vain istuu tietsikan tai x-boxin ääressä pelaamassa. Minun on käskettävä häntä, jos meinaan saada häntä mitään tekemään. Nytkin olen töihin lähdössä ja oon koko aamun hoitanut tyttöä, pyykännyt ym.. Mies katsoi elokuvan. Äsken komensin syöttämään tytön ja laittamaan unille. Se tapahtui.
Ollaan puhuttu naimisiin menosta ja toisesta lapsesta, mutta mieheni on sanonut, ettei halua nyt mitään sellaisia. Minä olisin jo kovasti halunnut kihlautua ja mennä naimisiin. Nyt on alkanut tuntumaan, ettei mieheni halua toista lasta, tai naimiiin kanssasi, koska molemmat ovat tosi suuri vaiva! Molemmissa on tekemistä paljon ja mieluummin miehen pelaa tai löhöää sohvalla, kuin uurastaisi mokomien asioiden parissa. Eli minusta tuntuu, että hänelle hänen oma mukavuutsena menee kaiken muun edelle, ettei hänen vain tarvitsisi nousta sohvalta ja TEHDÄ tai AJATELLA jotain.
Rakastan miestäni hirveästi, mutta minusta tuntuu, että hän ajattelee vain itseään ja omaa hyvinvointiaan. Hänelle on tärkeämpää saada ensin itse ruokaa, kuin syöttää itkevä tyttö. Tässä kiteytettynä. Mies sanoo rakastavansa minua ja tyttöä kovasti ja hänen mielestään meillä menee loistavasti. Minä vain olen välillä tosi hankala ja vaikea ihminen, joka tykkää kriiseistä, kun niitä aina itsekseni kehitän tasaisin väliajoin.
Onko asia näin?? Epäilen itseäni kovasti. Kehitänkö kaiken pahan oloni tyhjästä ja syytän miestäni? Tykkäänkö niin kovasti riidoista ja kriiseistä, että tarvitsen niitä? En mielestäni, enkä mielestäni voi sille mitään, että tunnen mieheni olevan itsekäs ja se tuntuu pahalle.
Anteeksi kovin sekava selitys. Pitäisi lähteä töihin ja jaksaa päivä. Tuntuu, etten jaksa. Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että olen masentunut. Mutta tuntuu vaan, ettei meillä miehen kanssa kaikki oikein toimi. :(
Nyt vain minua ahdistaa ja masentaa hirveästi tämä parisuhde. Meillä on menossa noidankehä, jossa minä aina haluan mieheltäni enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, loukkaannun ja mökötän, kun en sitä saa.Sitten keskustellaan ja riidellään, sovitaan ja mieheni lupaa ottaa minua enemmän huomioon. Sitten menee taas viikko - kuukausi hyvin ja taas sama juttu alusta. Tämä on todella väsyttävää.
Lisäksi tunnen vielä, ettei mieheni osallistu tarpeeksi kotitöihin ja lapsenhoitoon. Nyt, kun molemmat ollaan töissä, toivoisin mieheltäni enemmän tukea, ettei minun tarvitsisi ottaa kaikesta vastuuta kotona. Minä pesen pyykit, teen ruuan, tiskaan, siivoan, hoidan lapsen ja huollehdin yhteisistä laskista. Mies huolehtii kyllä omistaan. Minua uuvuttaa tämä uusi tilanne muutenkin, mutta tuntuu, että minulla on liian suuri vastuu kannettavana meidän perheessä. Nytkin miehellä on vapaaviikko ja hän vain istuu tietsikan tai x-boxin ääressä pelaamassa. Minun on käskettävä häntä, jos meinaan saada häntä mitään tekemään. Nytkin olen töihin lähdössä ja oon koko aamun hoitanut tyttöä, pyykännyt ym.. Mies katsoi elokuvan. Äsken komensin syöttämään tytön ja laittamaan unille. Se tapahtui.
Ollaan puhuttu naimisiin menosta ja toisesta lapsesta, mutta mieheni on sanonut, ettei halua nyt mitään sellaisia. Minä olisin jo kovasti halunnut kihlautua ja mennä naimisiin. Nyt on alkanut tuntumaan, ettei mieheni halua toista lasta, tai naimiiin kanssasi, koska molemmat ovat tosi suuri vaiva! Molemmissa on tekemistä paljon ja mieluummin miehen pelaa tai löhöää sohvalla, kuin uurastaisi mokomien asioiden parissa. Eli minusta tuntuu, että hänelle hänen oma mukavuutsena menee kaiken muun edelle, ettei hänen vain tarvitsisi nousta sohvalta ja TEHDÄ tai AJATELLA jotain.
Rakastan miestäni hirveästi, mutta minusta tuntuu, että hän ajattelee vain itseään ja omaa hyvinvointiaan. Hänelle on tärkeämpää saada ensin itse ruokaa, kuin syöttää itkevä tyttö. Tässä kiteytettynä. Mies sanoo rakastavansa minua ja tyttöä kovasti ja hänen mielestään meillä menee loistavasti. Minä vain olen välillä tosi hankala ja vaikea ihminen, joka tykkää kriiseistä, kun niitä aina itsekseni kehitän tasaisin väliajoin.
Onko asia näin?? Epäilen itseäni kovasti. Kehitänkö kaiken pahan oloni tyhjästä ja syytän miestäni? Tykkäänkö niin kovasti riidoista ja kriiseistä, että tarvitsen niitä? En mielestäni, enkä mielestäni voi sille mitään, että tunnen mieheni olevan itsekäs ja se tuntuu pahalle.
Anteeksi kovin sekava selitys. Pitäisi lähteä töihin ja jaksaa päivä. Tuntuu, etten jaksa. Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että olen masentunut. Mutta tuntuu vaan, ettei meillä miehen kanssa kaikki oikein toimi. :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
sinä tyhjästä valitat,onhan molemmilla kuitenkin velvollisuus touhuta kotona ei se ole vain naisen homma.Meillä ainakin molemmat tekee kotihommia vaikka minä käyn töissä vaimo lasten kanssa kotona.
Tietokoneet ja x-boxit pitäisi jättää rauhaan kunnes on huomioitu lapsi,vaimo,koti yleensä.Enkä kyllä muutenkaan tiedä tuosta pelailu touhusta ei se pitäisi aikuisella mennä lapsen edelle.
sama täällä..mies on merillä töissä ja kuukauden poissa, kuukauden kotona..minä olen vielä 1/2v ikäisen lapsemme kanssa äitiyslomalla..olen sanonut että pidän tottakai huolta kodistamme ja suurimman vastuun otan siitä, mies kun käy töissä ja tuo rahaa..mutta silloin kun mies on kk kotona, toivoisin hieman helpotusta...että saisin joskus nukkua pidempään ja mies heräisi lapsen kanssa..että saisin joskus istua illalla sohvalla rauhassa, että mies laittaisi lapsen nukkumaan syöttämisen jälkeen ja veisi tuttia jos alkaa itkettää..että hänkin tekisi joskus ruokaa...pesisi pyykkiä..olisi oma-aloitteinen..meilläkin tottakai tapahtuu kun jostain asiasta sanoo..monesti vaan esim lapsen ruokinta on häneltä niin paljon pyydetty, etten monesti häntä edes pyydä sitä tekemään.koska vastauksena on murinaa ja vittuuntunut mies. silloin kun ollaan kaupungilla, vierailla tms niin yritetään esittää niiin hyvää ja tunnollista isää..vaikka tosiasiassa, mies ei edes tiedä paljonko ja milloin poika syö ja milloin nukkuu...tiedän ettei hänellä voi ammattinsa vuoksi mahdollista tietää rytmiä niin tarkasti eikä ole samaa rutiinia hoidoissa kiuin minulla, mutta uskoisin että jos mies edes haluaisi, niin hän oppisi kyllä..eilen olisi varmaan pitänyt taputtaa päähän, kun hän keräsi pyykkinsä lattialta ja pesi leikkuulaudan pyytämättä..tuli oikeen sanoman että kato mitä mä tein...
noh..nyt se vielä menee mutta entäs sitten kun minä menen töihin...
Kyllä leikkiminen ja hulluttelu lapsen kanssa on miehestä mukavaa, mutta jos pitäisi vaippa vaihtaa tms niin.....
Kun minäkin aloitin äitiysloman jälkeen työt viime viikolla, toivoisin, että voitas miehen kanssa jakaa vastuu kodista ja lapsesta.
Eilen olin jo vihainen miehelle ja sitten sanoin, etten jaksa yksin kaikkea vastuuta. Mies sanoi, että hän tekee sen, minkä jaksaa. Ja eilen mun töissä ollessa oli jaksanut peräti just ja just hoitaa lapsen. Peti petaamatta, tiskivuori tiskaamatta, pyykeistä ja yleisestä siisteydestä puhumattakaan.
Meillä on ollu ongelmana se toisen huomioiminen hellyydellä. Kun miehelle riittää, että tietää toisen rakastavan. Minä taas tarvitse päivittäin pusuja, haleja ja lähellä olemista. TÄstä aina riidellään.
Nyt on vaan tullut olo, että olen totaalisen loppu. Etten jaksa enää kinuta huomiota, tai valittaa kodin vastuusta. En jaksa enää riidellä samoista asioista uudestaan ja uudestaan.
MIeheni on muuten ihana ja hellä ja en ole koskaan halunnut kenenkään kanssa olla niin paljon, kuin hänen kanssaan, mutta eihän minun kuuluisi olla aina väsynyt ja onneton???? Pelottavalta tuntuu, kun ero on käynyt mielessä viime aikoina joka päivä. Mitä mulla on tehtävissä? Vai onko mitään, kun miehen oma mukavuus tuntuu menevän perheen edelle???
Meilläkin on kinattu hellyydestä ja kivoista sanoista...olen viime aikoina huomannut etten minäkään niitä paljoa jaa joten..tai hellyyttä kyllä mutten sanoja..meilläkin mies olettaa että kun tietää että toinen rakastaa niin se riittää..MUTTA EIHÄN SE AINA NIIN MENE..ja meilläkin oli vähän aikaa sitten aika jolloin heittelin eroehdotuksia ilmaan..mutta tässä edelleen ollaan ja nyt ei tulisi mieleenkään erota, vaikka asioita voisi mies hoitaakkin toisella lailla...pitää vaan jaksaa puhuapuhuapuhua...mitä jos kirjoittaisit kirjeen..ei sinun tarvitse sitä vält miehellesi antaa mutta se selvittää kummasti omiakin ajatuksia..kun kirjottaa ne paperille..toimii ainakin minulla..sa rauhassa ajatella mitkä asiat harmittaa, mitä haluaisi toisin tehtävän ja jos ei anna kirjettä toiselle, ainakin on valmiina ajatuksia mitä puhua, ja keskustella,..ei mene asiat riitelyksi niin helposti...ja meillä on toiminut se, kun yritän itse pysyä tyynenä ja jos mies rupeaa huutamaan, sanon vaan että älä huuda ja jos ei lopu, menen pois ja sanon etten aio keskustella asiasta kun toinen vaan raivoaa..
Hei!
Löysin paljon omaa sinun tekstistäsi, olisin jopa voinut olla sen kirjoittaja.
Kun perheeseen tai parisuhteeseen syntyy lapsi, hän muuttaa niin paljon ,että kummatkin "vanhemmat" on kriisissä....toinen pakenee vastuuta, toinen kantaa enempi....
Älä tyydy olemaan tilastoimmeine sen takia, ettei nyt ole " mukavaa"...(ja varmasti tympii)...
Odota muutama vuosi.....keskitä energiasi johonkin muuhun..harrastukseen ja lapseen??? Mieti pitkään eroa.
Lähes kaikki on soviteltavissa...oikesti hulluus(pahat narsistiset häröt yms), väkivalta ja alkoholismi ovat mielestäni niin "hankalia" , että ehkä jopa nuoren ikäsi huomioiden, lähtisin menemääm!
Katso ympärillesi, sinulla on varmasti paljon hyvää vierelläsi!!!
Tsemppiä!
kuitenkin tilanteesi kuulostaa raskaalta, ja varmasti masentuminen tai alakuloisuus ei ole todellakaan kaukana, sillä kuulostaa siltä, että sinulla on vähissä keinot, joilla voisit edes tilanteeseen muutosta toivoa.
Tämä voi olla hurjasti sanottu, mutta tuli mieleeni, kun sanoit että miehelle riittää, että tietää että toinen rakastaa, niin ehkä hän tavallaan voi olla niin varma siitä, että välität, kun teet kaiken, olet valmis joustamaan (koska rakastat), yrität ymmärtää niin pitkälle. Mitä jos alkaisitkin pienissä asioissa siellä täällä ottaa enemmän aikaa ja virkistystä itsellesi, jättäisit vähän niitä kotitöitä tekemättä (silläkin uhalla, että on sitten vähän pölyistä) ja järjestäisit itsellesi jotain kivoja menoja kavereiden tai harrastusten parissa, jotta pääset vähän tuulettumaan ja näkemään ihan muuta elämää, jotta virkistyt?
Tuli ajattelemisen arvoisia asioita.
Me on viikonloppu sairastettu ja mies "joutui" hoitamaan kaksi päivää tyttäremme kokonaan. Se oli todella vaikeaa ja hänellä tuntui ottavan se koville. Nyt taas, kun on tervehdytty, niin kyllä mieltäni vaivaa koko ajan se, kun toinen ei tee mitään.
Pakeneeko mies todellakin suhdetta ja perhe-elämää peleihin ym., kuten joku täällä aiemmin kirjoitti? Kun tavan arjessa minä teen päätökset, hoidan käytännön asiat, huolehdin yhteisistä talousasioista suurimmalta osin, hoidan kodin ja lapsen. Mieheltä kaipaisin rutkasti enemmän ohjaksiin tarttumista, päätösten tekemistä, oma-alotteisuutta (ja järjen käyttöä), eli VASTUUN OTTAMISTA. Kun nythän suhde on niinkuin äiti-poika suhde, eikä tasavertainen parisuhde.
Mutta mies siis sanoo, että hän tekee sen, minkä jaksaa. JOten onko minun vain lopetettava hänelle asioiden jankuttaminen ja keskustelu yritykset ja ajateltava omaa napaa enemmän.
Ehkä ongelmaan löytyy ratkaisu ajan kanssa, mutta minun huonoihin puoliini kuuluu kärsimättömyys. Haluaisin asioiden selviävän heti. :/
meillä kans alle puol vuotias vauva ja tuntuu että parisuhteemme on lapsen tultua kuuttunut täysin.
Mies istuu päivät koneella, tai käy koulussa mutta kun tulee kotia avaa heti koneen, viikonloput menee koneella istuessa. Kun pyydän omaa aikaa ja että saisin jotain tehdyksi, mies laittaa vauvan lattialle ja istuu koneella. Tämä on hänen mielestä lapsen kanssa olemista:(Surettaa jos käyn esim.kaverlla tai asioilla niin jättää lasta miehelle kun tietää että lapsi on koko ajan yksin. Sitten ms soittaa useasti perään että joko tuut(tunti menny),ku täällä tää vaan itkee ym.enkä tiiä mitä teen. Syöttäminen,vaipanvaihto tosi vaikeaa miehellä tehdä, aina saa pyytää ja eilenkin sanoi ettei jaksa syöttää lastamme:O!
läheisyyttä ei enää oo eikä mies puhu minulle mitään. Ei kiinnosta roikkua toisessa ja kerjätä huomiota kun ei itsekkään mitään saa.mitäköhän tässä keksis...huoh..:(
Kello on paljon enkä jaksa kirjoittaa paljon, mutta samanlaista se on meidänkin perheessä. Minä teen kaiken!! Ja erityisesti edellinen viesti kuullosti niiiin tutulta. En myöskään halua usein jättää lastani miehen kanssa koska hän ei yksinkertaisesti osaa olla lapsemme kanssa. Laittaa vain istumaan sitteriin ja menee itse tietokoneelle. Voimia kaikille!!! Enää 20 vuotta ja voi elää vapaasti kun lapsi on lähtenyt maailmalle=)