en kykene sitoutumaan

sulle sanoisin on se, että olet pinnallinen ja uklonäkökeskeinen paska, jos sulle suurin huolenaihe on se miltä näytät tukka likaisena ja yöpaidassasi sen mainitsemasi komean! miehen kanssa.

Ole vain niin nuori vielä ! Miksi on tarve sitoutua ?

Olen 23-vuotiaan nuoren naisen äiti. Onhan tyttäreni seurustellut välillä, nyt opiskelee ja viettää sinkkunaisen elämää, nauttii elämästään, silloin tällöin jotain virityksiä tietysti...mutta miksi pitäisi sitoutua välittömästi ?

Elä ja kasva. Teksistäsi kävi todella ilme nuoruutesi ja ajatusmaailmasi, mutta kyllä se siitä...elämänkokemuksen myötä !

Turha sinun on huolta kantaa siitä,että läheinen ihminen näkee sinut "heikoimmillasi". Ylimääräinen skarppaaminen kuuluu ensimmäisiin tapaamisiin ei pitempään suhteeseen.

Ei sellaisella liitolla ole mitään menestymisen mahdollisuutta,jos kokoajan pitää vahtia tekemisiään ja sanomisiaan toista osapuolta miellyttääkseen. Arki tulee vastaan suhteessa ennemmin tai myöhemmin ja silloin vasta ratkaistaan tuleeko yhdessäelo jatkumaan pitkän päälle.

Ja usko pois kyllä se komea unelmamieskin herää aamulla tukka sotkussa ja kuorsaa ja pieree unissaan,vaikka miten skarppina esiintyy seurustelun alkuvaiheessa.

"En esim. halua että kukaan näkee että itken, koska tunnen silloin olevani heikompi kuin mies...."

Se että ei halua muiden näkevän kun itkee on normaalia - se että pelkäät olevasi heikompi kuin mies on epänormaalia... Älä ymmärrä väärin, ei naisen kuulu olla heikompi kun mies, mutta tuo miten kirjoitit asian... Miksi sinulla on tarve todistaa olevasi parempi tai yhtähyvä kuin toinen sukupuoli. Suokupuoli on kuitenkin se asia mitä ihminen ei voi muuttaa. Eli tämän pätemisasian suhteen hakkaat päätäsi seinään.

"Muutenkin tuntuu kokoajan että pitäisi olla skarppina ja miettiä mitä tulee sanottua jotta toinen pitäisi minua syvällisempänä ja mieluummin fiksuna kuin ihan vaan blondina."

Jälleen kerran tarve "päteä", miksi?

Kerron tähän väliin vähän itsestäni. Olen vanhempi, olen mies ja minulla on ongelmia. Ongelmat ovat erimallia, mutta jotenkin tuntuu että olet samassa veneessä. Tekstisi kuulostaa niin samanlaiselta vaikka eri asioista onkin kyse.

Jotenkin tuntuu että et pysty olemaan oma itsesti ja jossain vaiheessa sinusta on tullut henkilö josta et itsekkään enää pidä. Syyt tai syy on yleensä hyvin yksinkertainen. Se on jokin demoni menneisyydestä jota on juossut karkuun tai sivuttanut, mutta jossain vaiheessa se saa aina kiinni. Ja silloin tapahtuu se mitä teit nyt, ihmettelet mikä sinussa on vikana. Mutta se missä mennään metsään on halu löytää kohtalotovereita, lohtua, syitä miksi ei tarvitsisi muuttua tai kohdata jotain epämiellyttävää tosiasiaa. Syytä jatkaa juoksemista.

"Varmaan tämä kaikki pohjustaa siihen että en halua tulla jätetyksi"

Syiden ja oireiden löytäminen on yllättävän helppoa, jopa oikeiden syiden. Mutta myöntäminen ja hvyäksyminen on lähes mahdotonta - siksi koska silloin pitäisi oikeasti tehdä jotain eikä vain voivotella - pitäisi muuttua eli kasvaa. Ja asiat mitä pitää tehdä on takuuvarmasti asioita joita ei halua tehdä. Siksi usein jätetään homma tekemättä tai kesken ja sitten eletään vanhan kaavan mukaan kunnes taas voivotellaan, kun "en vaan pysty".

Eli yksinkertaisia ja helpoja ratkaisuja ei juuri ole. Itse toivon että olisin alkanut tekemään asioille jotain yli 10 vuotta sitten, mutta toisaalta jos lukisin oman tekstini silloin, ohittaisin sen hyvinkin helposti... blah blah perus amatööri psyko bablea... demoneita ja kaikkia joo joo, anna mulle joku tv shop pikaratkaisu joka toimii jo huomenna. Ei muillakaan tällaisia ongelmia ole, ei se voi olla oikeasti iso juttu.. Minun pitää vaan... jne

Vanhempana ihminen tajuaa ehkä asioita helpommin, mutta muuttuminen on vaikeampaa. Olet vielä nuori, sinulla on aikaa. Ehkä et vielä edes tarvitse sitoutumista - mutta oli miten oli. Etsi ne oikeat viat aja aloita niiden korjaaminen, ne löytyvät varmaan muualta kun parissuhteistasi. Tie on pitkä, mutta sitä on alettava tamppaaman ajoissa - myöhemmin se vain käy vaikeammaksi ja vaikeammaksi.

Sorry jos on pitkä vastaus, mutta toivottavasti uppoaa paremmin kuin lyhyempi versio :)

Parhaassa iässä? Anna mun nauraa. Pikkutyttöhän sä vielä olet, etkä näytä olevan valmis seurustelemaan. Jos et halua, niin ei se mikään pakko ole.

Olen sinua vanhempi nainen, mutta olen kokenut hyvin samanlaisia tuntoja, ja koen osittain edelleen.

Minulla on takana useita pitkiäkin suhteita. Nuorempana oli oikeastaan helpompi 'antaa palaa' ja elää täysillä suhteessa, siitäkin huolimatta, että halusin aina olla 'täydellinen' kaikessa - vähän kuten sinä.

Sitä luulisi, että näin vähän vanhempana jokin oleellisesti muuttuisi tässä suhteessa, mutta näin ei ole käynyt; luulen, että kyse on myös luonteenlaadusta. Minäkin mielelläni kontrolloin tilannetta, haluan olla erillinen ihminen, jolla on myös mahdollisuus vetäytyä yksinäisyyteen kun siltä tuntuu. En halua, että minua revitään joka suuntaan; esim. perhe-elämä on helposti sitä, että olet 'vereslihalla' joka päivä, ja tämä ei vain sovi kaikille. Ehkä pohjimmaisena on tunne siitä, että on hallittava tilanne kuin tilanne; avuttomuuden kokeminen, muiden armoilla oleminen jne. tuntuvat lähes mahdottomilta ajatuksilta.

Taustalla voi olla, luonteenlaadun lisäksi, jokin lapsuuden kokemus; sellainen ilmapiiri, jossa avuttomuuden näyttäminen on koettu kielteiseksi. Jotakin tällaista voisit miettiä omalta kohdaltasi. Millainen lapsuuden perhe sinulla on ollut tässä suhteessa? Ja mitä pelkäät eniten, jos joku näkee sinut avuttomana?

Muista, että et ole ainoa näin kokeva ihminen. Ja samalla tavalla kokevia on myös sinua vanhemmissa ihmisissä; tämä ei ole pelkästään nuoren ihmisen kasvuun liittyvä ongelma. Etsi rauhassa itsellesi sopivaa elämäntapaa. Yritä tietoisesti olla hyväksyvämpi itseäsi kohtaan. Ajattele, että tämä maailma ei ole täydellinen - miksi sinunkaan pitäisi olla. Tsemppiä!