Olen ollut todella vaikeassa suhteessa alkoholistin kanssa. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät hyvin, mutta loput kolme ovat olleet täyttä helv.. Mies on juonut joka ikinen päivä. Enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän. On piilotellut pulloja ja valehdellut ja pettänyt lupauksiaan jatkuvasti jne.
Elin täydessä masennuksessa reilut kaksi vuotta, kunnes ystäväni saivat minut takaisin jaloilleni ja pikku hiljaa opin olemaan murehtimatta miehen tekemisistä.
Tarina on liian pitkä en voi sitä tässä kaikkea selittää. Mutta kuitenkin, olemme viimeisen vuoden olleet välillä erossa ja välillä yhdessä. Esim joinakin viikkoina mies on asunut vanhempiensa luona, koska olen heittänyt hänet ulos. En vaan ole enää jaksanut. Monta kertaa olen myös ottanut hänestä "lopullisen eron" ja päättänyt vaihtaa lukot ja heittää miehen tavarat ikkunasta pihalle jne.
Aina kuitenkin, vaikka mies olisi ollut miten törkeä tahansa ja valehdellut ym kuinka paljon tahansa jne, niin aina olen ottanut hänet takaisin. Aina luvannut ja vannonut että ei enää juo ja että jatkossa menee paremmin. Ja muutaman kerran lupaus onkin pitänyt pari päivää. Sen aikaa kun miehellä on ollut niin kova krapula ettei ole voinut juoda..
Tiedän, tyhmää ottaa aina vaan takaisin, mutta alkoholistit tunnetusti ovat mestareita manipuloimaan ja puhumaan ihmisiä ympäri. (Sitä ei oikein voi selittää, täytyy tuntea joku alkoholisti että ymmärtää miten kieroja alkoholistit ovat.) Esim. mies on saanut omat vanhempansa ja minun äitini uskomaan että hän on oikein ystävällinen ja kunnioittava minulle eikä ikinä sano/tee mitään pahaa.
Tällä hetkellä mies on 2 kk:n mittaisessa hoidossa. Hän ei pääse paikasta ulos eikä siis juomaan tms ja käy AA kokouksissa ym. Hän hakeutui hoitoon vapaaehtoisesti.
Ennen hänen lähtöään, hän kysyi minulta että odotanko minä häntä. Olenko valmis vielä yrittämään kun hän tulee takaisin. Sanoi vielä että jos en, niin sitten hänellä ei ole syytä mennä hoitoon. Lupasin odottaa. Tiesin jo silloin että sanoin se vain siksi että mies kerrankin ottaisi itseään niskasta kiinni ja hyvällä tuurilla vielä parantuisikin. Oliko väärin valehdella, vaikka aavistelin että en halua enää jatkaa suhdetta? Yritin vain ajatella mihen parasta, sillä toivoisin että hän parantuisi ja voisi vielä joskus olla onnellinen.
Kun mies on ollut pois, olen ollut tyytyväinen. En yksinäinen enkä surullinen. Päinvastoin. Olen iloinen että olen saanut olla rauhassa ja elää ilman jokapäiväistä pelkoa, siitä juoko toinen taas ja meneekö kaikki taas pieleen. Olen jopa saanut paljon vanhoja kaverisuhteita toimimaan ja hankkinut harrastuksenkin.
Silti olen jatkuvasti miettinyt että miten tästä edetään. Mies olettaa että pääsee takaisin luokseni ja on valmis aloittamaan suhteen uudelta pohjalta ja lupaa panostaa kaikkensa. Ja ilmeisesti ihan tosissaan on lopettamassa juomisen lopullisesti.. Ensin ajattelin että jos hän tulee takaisin uutena ihmisenä, niin mikäs siinä. Voihan sitä vielä yrittää. Niin paljon on yhteistäkin ja totuttu olemaan yhdessä jne.
Pikku hiljaa tulin kuitenkin epävarmaksi, sillä huomasin miten paljon kivempi on tulla kotiin, tietäen varmaksi että kukaan ei ole sotkenut koko huushollia, pudottanut kissaa parvekkeelta tai makaa täydessä kännissä ja herättyään ala vaatimaan minulta kaikkea ja haukkumaan ja olemaan ilkeä. Jne.
Eilen aamulla herätessäni tajusin että en pysty enää jatkamaan miehen kanssa. Vaikka on niin paljon onnellisia muistoja jne, niin huonoja on enemmän. Helv kesti liian kauan. Enkä pysty enää miljoonien valheiden ja petosten jälkeen luottamaan mieheen. En voi unohtaa ja antaa anteeksi kaikkia asioita ja niitä tuhansia iltoja jolloin jouduin nukahtamaan itkien. Enkä niitä satoja aamuja jolloin en herätessäni löytänyt mitään syytä nousta sängystä ylös.
Tein viimein päätöksen, että jätän hänet. Puhuin asiasta rehellisesti ja yritin selittää syitä järkevästi miehen äidille. ajattelin että pakkohan hänen on ymmärtää kun on vierestä niin kauan katsonut meidän suhdesotkujamme ja riitojamme. Olin väärässä. Vastaukseksi tuli: "syysi vaikuttavat haetuilta ja jos jätät miehen, niin hän ratkeaa taas juomaan." Eli siis se olisi minun syyni.
Tiedän että oma äitini ajattelisi myös aivan samoin, vaikka ei sitä minulle sanoisikaan. Harmittaa kun hän on aina ollut mieheni puolella. Kaikki asiat vaan jotenkin kääntyvät niin päin että mies on uhri ja minä loppujen lopuksi syypää kaikkiin ongelmiin. Esim miehen äiti uskoo, että kaikki kerrat jolloin heitin miehen ulos, johtuivat siitä että minulla on toinen mies! Eikä ottanut kuuleviin korviinsa selitystä että en halua olla ihmisen kanssa joka juo ja valehtelee.
No vaikka en välittäisikään "anopin" mielipiteistä, niin kaikkein vaikeinta on tehdä asia selväksi miehelle. Olen niin monta kertaa hänestä yrittänyt erota ja ei ole onnistunut. Pelkään että annan taas periksi. Varsinkin kun näen hänet selvänä ja "normaalina". Ja tiedän miten paljon hän haluaa vielä jatkaa kanssani. Ja vaikka asian mitenpäin sanoisin niin tiedän että vastaus menee suunnilleen näin: "et sä voi mua jättää kaiken jälkeen. Mä olen viimeinkin päässyt jaloilleni ja yritä ihan tosissani ja nyt sä sanot noin. Sä tuhoat mut. Mulla ei ole enää syytää elää jos sä jätät mut. Lähdin hoitoonkin vaan sun takias ja sä lupasit odottaa. Et voi pettää lupaustas. Mä en voi elää ilman sua. Mä tapan itteni." Ja siihen päälle vielä dramaattinen itku ja anelut jäämisestä ja lupauksia paremmasta tulevaisuudesta jne.
En tiedä miten selviän. Ja anopin sanomisen jälkeen aloin tänään taas epäröimään että toiminko sittenkään oikein. Miten voin elää itseni kanssa jos mies minun takiani aloittaa taas juomisen? Tai tekee itselleen jotain? Ja mitä jos kuitenkin kaikesta huolimatta vielä pystyisinkin jatkamaan hänen kanssaan, rakastumaan uudelleen ja olemaan onnellinen?
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä..
En nyt saanut selitettyä tätä kaikkea yhtään niin kuin olisin halunnut, mutta se on vaikeaa kun miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa mielessä. Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Elin täydessä masennuksessa reilut kaksi vuotta, kunnes ystäväni saivat minut takaisin jaloilleni ja pikku hiljaa opin olemaan murehtimatta miehen tekemisistä.
Tarina on liian pitkä en voi sitä tässä kaikkea selittää. Mutta kuitenkin, olemme viimeisen vuoden olleet välillä erossa ja välillä yhdessä. Esim joinakin viikkoina mies on asunut vanhempiensa luona, koska olen heittänyt hänet ulos. En vaan ole enää jaksanut. Monta kertaa olen myös ottanut hänestä "lopullisen eron" ja päättänyt vaihtaa lukot ja heittää miehen tavarat ikkunasta pihalle jne.
Aina kuitenkin, vaikka mies olisi ollut miten törkeä tahansa ja valehdellut ym kuinka paljon tahansa jne, niin aina olen ottanut hänet takaisin. Aina luvannut ja vannonut että ei enää juo ja että jatkossa menee paremmin. Ja muutaman kerran lupaus onkin pitänyt pari päivää. Sen aikaa kun miehellä on ollut niin kova krapula ettei ole voinut juoda..
Tiedän, tyhmää ottaa aina vaan takaisin, mutta alkoholistit tunnetusti ovat mestareita manipuloimaan ja puhumaan ihmisiä ympäri. (Sitä ei oikein voi selittää, täytyy tuntea joku alkoholisti että ymmärtää miten kieroja alkoholistit ovat.) Esim. mies on saanut omat vanhempansa ja minun äitini uskomaan että hän on oikein ystävällinen ja kunnioittava minulle eikä ikinä sano/tee mitään pahaa.
Tällä hetkellä mies on 2 kk:n mittaisessa hoidossa. Hän ei pääse paikasta ulos eikä siis juomaan tms ja käy AA kokouksissa ym. Hän hakeutui hoitoon vapaaehtoisesti.
Ennen hänen lähtöään, hän kysyi minulta että odotanko minä häntä. Olenko valmis vielä yrittämään kun hän tulee takaisin. Sanoi vielä että jos en, niin sitten hänellä ei ole syytä mennä hoitoon. Lupasin odottaa. Tiesin jo silloin että sanoin se vain siksi että mies kerrankin ottaisi itseään niskasta kiinni ja hyvällä tuurilla vielä parantuisikin. Oliko väärin valehdella, vaikka aavistelin että en halua enää jatkaa suhdetta? Yritin vain ajatella mihen parasta, sillä toivoisin että hän parantuisi ja voisi vielä joskus olla onnellinen.
Kun mies on ollut pois, olen ollut tyytyväinen. En yksinäinen enkä surullinen. Päinvastoin. Olen iloinen että olen saanut olla rauhassa ja elää ilman jokapäiväistä pelkoa, siitä juoko toinen taas ja meneekö kaikki taas pieleen. Olen jopa saanut paljon vanhoja kaverisuhteita toimimaan ja hankkinut harrastuksenkin.
Silti olen jatkuvasti miettinyt että miten tästä edetään. Mies olettaa että pääsee takaisin luokseni ja on valmis aloittamaan suhteen uudelta pohjalta ja lupaa panostaa kaikkensa. Ja ilmeisesti ihan tosissaan on lopettamassa juomisen lopullisesti.. Ensin ajattelin että jos hän tulee takaisin uutena ihmisenä, niin mikäs siinä. Voihan sitä vielä yrittää. Niin paljon on yhteistäkin ja totuttu olemaan yhdessä jne.
Pikku hiljaa tulin kuitenkin epävarmaksi, sillä huomasin miten paljon kivempi on tulla kotiin, tietäen varmaksi että kukaan ei ole sotkenut koko huushollia, pudottanut kissaa parvekkeelta tai makaa täydessä kännissä ja herättyään ala vaatimaan minulta kaikkea ja haukkumaan ja olemaan ilkeä. Jne.
Eilen aamulla herätessäni tajusin että en pysty enää jatkamaan miehen kanssa. Vaikka on niin paljon onnellisia muistoja jne, niin huonoja on enemmän. Helv kesti liian kauan. Enkä pysty enää miljoonien valheiden ja petosten jälkeen luottamaan mieheen. En voi unohtaa ja antaa anteeksi kaikkia asioita ja niitä tuhansia iltoja jolloin jouduin nukahtamaan itkien. Enkä niitä satoja aamuja jolloin en herätessäni löytänyt mitään syytä nousta sängystä ylös.
Tein viimein päätöksen, että jätän hänet. Puhuin asiasta rehellisesti ja yritin selittää syitä järkevästi miehen äidille. ajattelin että pakkohan hänen on ymmärtää kun on vierestä niin kauan katsonut meidän suhdesotkujamme ja riitojamme. Olin väärässä. Vastaukseksi tuli: "syysi vaikuttavat haetuilta ja jos jätät miehen, niin hän ratkeaa taas juomaan." Eli siis se olisi minun syyni.
Tiedän että oma äitini ajattelisi myös aivan samoin, vaikka ei sitä minulle sanoisikaan. Harmittaa kun hän on aina ollut mieheni puolella. Kaikki asiat vaan jotenkin kääntyvät niin päin että mies on uhri ja minä loppujen lopuksi syypää kaikkiin ongelmiin. Esim miehen äiti uskoo, että kaikki kerrat jolloin heitin miehen ulos, johtuivat siitä että minulla on toinen mies! Eikä ottanut kuuleviin korviinsa selitystä että en halua olla ihmisen kanssa joka juo ja valehtelee.
No vaikka en välittäisikään "anopin" mielipiteistä, niin kaikkein vaikeinta on tehdä asia selväksi miehelle. Olen niin monta kertaa hänestä yrittänyt erota ja ei ole onnistunut. Pelkään että annan taas periksi. Varsinkin kun näen hänet selvänä ja "normaalina". Ja tiedän miten paljon hän haluaa vielä jatkaa kanssani. Ja vaikka asian mitenpäin sanoisin niin tiedän että vastaus menee suunnilleen näin: "et sä voi mua jättää kaiken jälkeen. Mä olen viimeinkin päässyt jaloilleni ja yritä ihan tosissani ja nyt sä sanot noin. Sä tuhoat mut. Mulla ei ole enää syytää elää jos sä jätät mut. Lähdin hoitoonkin vaan sun takias ja sä lupasit odottaa. Et voi pettää lupaustas. Mä en voi elää ilman sua. Mä tapan itteni." Ja siihen päälle vielä dramaattinen itku ja anelut jäämisestä ja lupauksia paremmasta tulevaisuudesta jne.
En tiedä miten selviän. Ja anopin sanomisen jälkeen aloin tänään taas epäröimään että toiminko sittenkään oikein. Miten voin elää itseni kanssa jos mies minun takiani aloittaa taas juomisen? Tai tekee itselleen jotain? Ja mitä jos kuitenkin kaikesta huolimatta vielä pystyisinkin jatkamaan hänen kanssaan, rakastumaan uudelleen ja olemaan onnellinen?
En enää tiedä mitä pitäisi tehdä..
En nyt saanut selitettyä tätä kaikkea yhtään niin kuin olisin halunnut, mutta se on vaikeaa kun miljoona asiaa pyörii yhtä aikaa mielessä. Toivottavasti joku jaksaa lukea.
Vastaukset 18
Vanhimmat
..rankkaa. Tiedän,mistä puhut.Oma miesystäväni on juonut koko pienen ikänsä,ja alkaa olemaan jo melko huonossa kunnossa.
Sinulla on vielä elämä edessä,ja mahdollisuus valita.
Itse aion katsoa leikin loppuun asti,vaikka on mulleki järkeä puhuttu,ei auta.itketään kun itkettää,vielä on hyviäkin hetkiä.olen jo luovuttanut.
Mun kumppani ei ole tietääkseni ollut koskaan hoidossa,eikä varmaan meniskään.tosin se tekis hänellekin hyvää.
On kauheeta katsoa vierestä,kun toisella alkaa viinahammasta kolottaa,kun mitään vaihtoehtoa ei enää ole,vain äärimmäisen hermostunut ja levoton kaveri.Ja sitten ne delirium-raivarit.. Mutta kerää itsesi ja kerro Hänelle suoraan,mutta Nätisti,jos pysyt päätöksessäsi.
Äiti on aina Äiti hänelle,minusta on ilmeisesti tullut joku varaäiti,onko sitten hoivaamisviettiä,läheisriippuvuutta vai mielenvikaisuutta... Voimia!!
-alkoholismi ei parane koskaan,alkoholisti om aina alkoholisti,se on sairaus.Juomattahan voi aina olla ,juominen ei ole kenenkään muun vika kuin sen joka itse päättää juoda.
-Kyllä sitä minäkin olen vastaavaa saanut kuulla kuin sinä,lupauksia jotka eivät pidä,valehtelua, ym:ta paskaa suoraan sanoen.
-ota ero suosittelen,mutta itse sen sinä päätät mitä teet
-ainahan voi muuttua ,mutta parempi sinulle kun seuraat sitä mahdollista muutosta ??????????????? muualta kuin alkoholistin vierestä,jos sinusta itsestä siltä tuntuu,ei ole sinun vikasi mitä hän itselleen tekee,itse hän päättää omista tekemisistään et sinä ole vastuussa hänen tekemisistään
-eläminen alkoholistin kanssa on "helvetti" maan päällä kuvaannollisesti sanottuna ,haluatko elää siinä ,ja katsella mahdolliset retkahdukset...jos se juomisen lopettaminen onnistuu ????????mieti sitä äläkä mieti mitä muut sanovat tai kirjoittavat ..päätös on sinun itsesi
-ja yksi asia vielä :jokainen tapaus on erilainen kaippa niitä ihmeitäkin tapahtuu???????mutta tosi harvoin
On jaloa pohtia toisen pärjäämistä, tietysti toivoisi sen toimivan molemmin päin. Et kuitenkaan missään nimessä ole vastuussa toisen aikuisen tekemisistä, sanomisista saati juomisesta! Milloin sinä päätät toimia omaksi parhaaksesi?! On ikävää, ettei äitisi tue sinua. Miehelläsi on oma äitinsä tukenaan, se ei ole sinun tehtäväsi elämässä. Päätä mikä on sinulle tärkeää elämässä ja kulje siihen suntaan. Kaikilla on oikeus onneen!!! Sinun odotetaan uhrautuvan alkoholistin hyväksi, muttei se niin toimi, eihän vaan? Voimia oikein paljon!!!
sinun ikäisesi vai vanhempi, tuntuu hurjalta että jo tuon ikäinen on täysi alkoholisti, mutta kaippa niitä löytyy!
Mies on siis 26 vuotias. Ja tuntuuhan se uskomattomalta että on jo aivan täysin alkoholisoitunut, mutta niin se vaan on.
Olen pohtinut asioita lisää ja päätin että menen huomenna käymään hoitolaitoksessa hänen luonaan. Olen kovasti yrittänyt miettiä mitä sanon, mutta tuntuu mielettömän vaikealta esittää asia nätisti ja loukkaamatta toista pahasti. Ainut mitä voisin asiallisesti sanoa, ilman että alkaisin syyttelemään häntä on: On tapahtunut liikaa asioita, joita en pysty unohtamaan ikinä enkä antamaan anteeksi. En näe sun kanssas mitään tulevaisuutta, enkä pysty enää jatkamaan.
Pelottaa vaan niin paljon että annan taas periksi. Tiedän että mies vaatii paljon selityksiä päätökseeni ja yrittää joka ainoan niistä kääntää nurin päin, niin että ne eivät enää tunnu tarpeeksi hyviltä syiltä. Ja lupailee että nyt kaikki muuttuu ja hän on uusi ihminen jne. Tuntuu siltä että en osaa selittää asioita tarpeeksi hyvin ja loukkaan miestä. Tai sitten selitän ja selitän ja mies saa sellaisen kuvan, että olen epävarma. Ja silloin hän saa käännettyä tilanteen hyväkseen. Ja saa minut uskomaan, että vielä kerran täytyy yrittää. Mutta kuitenkin sisimmässäni tiedän, että vaikka juominen olisikin loppunut, niin en jaksaisi enää jatkaa suhdetta. Jotenkin vaan tuntuu että kaikki on jo nähty.
Kiitos kun olette jaksaneet lukea kirjoitukseni. Voimia myös teille kaikille! Olette ihan oikeassa kun sanotte että alkoholisti on aina alkoholisti ja hänen muuttumiseensa on todella pieni mahdollisuus. Ja että minun ei pitäisi ottaa omalle vastuulleni hänen tekemisiään, vaan tehdä sen mukaan miltä itsestäni tuntuu. Olen nämä asiat jotenkin jo tiennyt mielessäni, mutta vasta silloin ne ymmärtää todeksi kun joku muu ne sanoo.
Nyt jään peloissani odottamaan huomista ja miettimään miten toimin..
Toivottavasti pääset haluamaasi tulokseen. Elä välillä itseäsi varten, ei todellakaan tee hyvää, jos koko ajan joutuu olemaan varuillaan.
-yksi asia joka tapahtuu kun on rakastunut ja toinen on alkoholisti, minulla oli tosi pitkä suhde sinulla vielä lyhyt ,on se että siinä voi mennä oma itsetunto aika alhaalle ,kun toinen aina vetää oman juomisensa syyn sinun niskoillesi ..näin minun tapauksessani..kesti tosi kauan ennenkuin tajusin että elämää on muunkinlaista.
-Yhden asian opin kantapään kautta,liian pitkään jankkaaminen huonossa suhteessa ei kannata,oli sen suhteen vika sitten joku muukin kuin alkoholi.Siinä ei kannata miettiä mitä alkoholisti sanoo,jokaisella on se oma elämäkin tärkeä,ei sitä voi olla sellaisen ihmisen ylösnostaja ,joka retkahtaa aina eikä itse tajua tilaansa .Ja vaikka tajuaisi sen, parempi elämä ilman alkoholistia kuin alkoholistin kanssa.
jo joudut vastakkain alkoholismin kanssa. Minä olin 14 vuotta avioliitossa miehen kanssa, joka oli alkoholisti. Hän muuttui aina agressiiviseksi humalassa ja aiheutti pelkoa perheessämme. Hän osasi myös olla mukava ja kohtelias selvin päin ulkopuolisille, mutta purki sitten työ- ja muut paineet humalassa mellastamalla. Pidin aikani kulissia yllä, koska anoppi ja kylän ihmiset väittivät, että vika oli minussa. Olen aina ollut puhelias ja nauravainen, joten oli helppo olettaa niin.
Meillä on kolme lasta, jotka nyt ovat aikuisia. He muuttivat vihdoin pois mukanani yhteisestä kodistamme. Poika oli 14, tytöt 13 ja 7v. He saivat itse päättää lähtevätkö vai jäävätkö. Heidän pelkonsa ja painajaisunensa loppuivat kertaheitolla, kun saimme asunnon ja pääsimme turvaan omaan kotiin, jonne tällä miehellä ei ollut asiaa. Ulkopuoliset ihmiset huomasivat kuinka lapset olivat muuttuneet. Rauhoittuneet.
Toki lapset alkoivat tavata isäänsä, mutta ehdolla, että alkoholia ei silloin nautita, kun he ovat isällään tai tapaamisia ei tule.
Päätöksen teko oli tosi vaikea. Tein lähtöä 7 vuotta, koska säälin miestä. Hänelläkin oli äiti lähellä, joten heitin pallon hänelle. Anoppi oli ihan kiva ihminen ja ei olisi ansainnut tällaista "ristiä" itselleen, koska miehensä oli ollut myös alkoholisti. Miehellä naiset vaihtuivat ja vuodet kuluivat. Koskaan hän ei kuitenkaan suostunut lähtemään terapiaan. Sanoin, että saa valita. Terapia tai ero. Ei kuulemma ollut alkoholisti.
Sinulla on vaikea päätös edessäsi ja itse se pitää tehdä. helpommalla pääset, jos elät ilman tätä miestä. Alkoholismi ei koskaan parane. Se on miehellesikin koko elämän taistelu. Jos rakkautta on, olettehan nuoria, kannattaa tietysti antaa mahdollisuus vielä kerran, kun hän kerran on hakeutunut hoitoon. Yhdessä joudutte ylä- ja alamäet kohtaamaan....
Onnea matkaan.
Jätin miehen tunti sitten. Puhelimessa. Ei ollut tarkoitus vaan piti mennä huomenna käymään ja tehdä se kasvotusten. Mutta kun soitin hänelle kertoakseni että tulen huomenna käymään, niin sanat vain karkasivat suustani. Sitten annoinkin tulla kaikki kerralla.
Mies jankkasi ja jankkasi ja sanoi että ei halua erota ja että ei ainakaan tavaroitaan halua viedä vielä pois ja että osoitettaan ei ainakaan muuta.
Vastasin vaan kaikkeen että ei käy. Niin pahalta kuin se tuntuikin niin sanoin että tavarat ja kaikki lähtee ja suhde on ohi. Lopulta hän uskoi. (Ainakin luulisin.)
Nyt pelottaa. Ei tunnu ollenkaan todelliselta se mitä sanoin ja pelkään jatkuvasti että jokin menee vielä pieleen.
Soitin äsken ystävälleni ja pyysin häntä tulemaan huomenna kanssani pakkaamaan miehen tavaroita. (Päätin että on parempi etten mene huomenna ollenkaan, niin mies uskoo ehkä paremmin että olen tosissani ja saa myös aikaa ajatella asioita ennen kuin kohtaa minut jälleen.) Ystävä sanoi että ei ehdi ja se masentaa vielä enemmän. Pelottaa vaan. Ja alakuloinen olo. Todella alakuloinen. Pelkään itseni puolesta ja myös miehen puolesta. Sitä mihin kaikki johtaa. Tiedän miten paljon häneen sattuu tällä hetkellä. Ja vaikka luulin että itselleni jäisi hyvä mieli niin ei niin käynyt. Pelkään muiden suhtautumista asiaan. Ystävieni ja äitini ja miehen vanhempien. Tuntuu siltä että kohta herään ja huomaan puhelun olleen vain unta. Ei ole ollenkaan todellinen olo. Pitäisi mennä nukkumaankin mutta en vain pysty. Ja pelkään huomista. Hirveän syyllinen olo.
Kai se paha olo menee sulta ohi ajan kanssa,kun kuitenkin tulee se suuri helpotuksen tunne tilalle???
Itsestäni ei vastaavaan ole,vaan annan vapaaehtoisesti itseäni pompottaa kai maailman tappiin eli niin kauan kuin miehessäni henki pihisee..ja sit etsin surun helpotettua jonkun vastaavan luuserin tilalle..tätä tää mun elämä on ollut jo yli 10 vuoden ajan.
Hyvä,ettet sä alistu siihen,koska tää on ihan helevetin rankkaa.omaa tyhmyyttä kuitenkin mulla.
Veikkaanpa,että löydät arvoisesi kumppanin 6kk sisällä,mutta pyyhi silloin mielestäsi tämän kundin kanssa kokemasi vääryys ja lähde uuteen avoimin mielin,sillä sulla ihan oikeesti on vielä tulevaisuus,elämä ja perhe ihan muualla.
Kaikkea hyvää jatkossa!!!
Soita sen kundin porukoille,kyllä ne tulee hakemaan ne tavarat.
Tsemppiä!!
Ero satuttaa aina.
Kyllä se siitä helpottaa ajanmyötä.
Ensinnäkin; Jotta mies onnistuisi lopettamaan juomisen, on lähtökohta hoitoonhakeutumiselle se, että MIES HALUAA ITSE OMAN ITSENSÄ TAKIA, ei muiden takia, lopettaa juomisen ja hakeutua hoitoon.
Alkoholisti keksii aina syyn juomiseensa. Riitaan haastaminen on yksi oiva tapa. Suuttuminen ja ovet paukkuen lähteminen onnistuu alkoholistilta, vaikka itse et provosoisi riitaan toista osapuolta ollenkaan.
Ajattele omaa mielenterveyttäsi, jonka toinen murentaa pikkuhiljaa salakavalasti.
Luulen, että olet nähnyt miten asiat on, saatuasi hieman etäisyyttä tilanteeseen, toisen ollessa poissa.
Älä mene takaisin enää siihen suhteeseen, kun sinulla kerran on nyt hyvä olla.
Suhde tulee aina vain raastavammaksi.
Jos muu ei auta, ilmottaudu toisella paikkakunnalla olevalle kurssille, ja sitäkautta saat sieltä paikkakunnalta asunnonkin, ehkä työnkin, jos sinulla ei ole. Myös työpaikkasi voi kouluttaa sinua kehittymään alallasi.
Jos olet työelämässä asuinpaikkakunnallasi, niin ota lomaa jos saat vaikka kuukausi juuri ennen ukkosi kotiinpalua ja matkusta jonnekkin kauas lisää etäisyyttä saamaan. Sitten näet, että jos ukko on ratkennut ryyppäämään, niin ero on fakta.
Voimia sinulle
vastauksia, mutta jotain kuitenkin.
Poikaystävälläsi on yksi rakkaus: alkoholi, viina, kalja...Rakkaus et ole sinä. Sinä olet ajanviete siinä ohessa, sylkykuppi...
Haluatko olla sylkykuppina koko ikäsi? Olet vielä nuori. Voin luvata, että mikäli jäät tuohon kuvioon, niin mustia silmiä, taloudellisia ongelmia, räävittömyyksiä, häpeää, pettämistä, syyllisyyttä ja sen sellaista seuraa.
Olisiko kiva saada siihen lapsia? Kiva pikku perhe? kiva kiva. ei niin kiva ehkä. Lastensuojeluilmoituksia (naapurit tekevät)? Huostaanotto? Avioero? Lähestymiskielto? Ja pikkuisukki huutelemassa kännipäissään pihalla ja lapset miettimässä, että mikä sillä iskällä taas on. Kiva kun kaveritkin näkee. Mukava mennä kouluun huomenna. eli ei niin mukava ja kiva.
voi hellantuuteli kun se on söpö....aina silloin kun ei juo. Ja kyllähän se katuu aina, tai joskus, ei ehkä ihan aina. Ja mamma puolustaa poikaansa, koska kuuluu samaan sairaaseen kuvioon itsekin.
LÄHDE LÄHDE LÄHDE! Älä missään nimessä kuuntele sanaakaan enää. Miksi kuuntelisit? Sinulle on annettu yksi elämä. Yksi vain ja se on kovin lyhyt. Sitä ei kannata tuhlata krapulahönkäyksiä haistellen ja oksennuksia siivoten.
23 vuotias pieni tyttö. Kaikki edessä.
Lähde. ja ota opiksesi. Toivottavasti sinusta tulee onnellinen rakastunut nainen, kenties äiti. Pienen ihanan vauvan onnellinen äiti. :-) Elämässä pitää tehdä valintoja eikä vain antaa virran viedä. Elämässä pitää tehdä sellaisia valintoja, joita voi jälkeenpäin muistella ylpeänä.
Voi kauhistus mitä oletkaan saanut kestää.
Tärkeintä ehkä olisi nyt oppia ymmärtämään, että aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Ja vain itsestään(siis lapseton aikuinen). SINÄ et siis ole vastuussa ex-miehesi ryyppäämisestä tai raittiudesta, sen enempää kuin hänen hengestäänkään. Puhun kokemuksella, ilman omakohtaista kokemusta en koskaan kehtaisi sanoa asiaa näin suoraan. Helppoahan se ei ole, mutta pidemmän päälle täytyy ratkaista, huoltaako lopun elämäänsä toista ihmistä, kantaen mukanaan syyllisyyttä toisen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Itse olin hamppuriippuvaisen kanssa pari vuotta, kunnes ymmärsin lähdön ennemmin tai myöhemmin olevan lopulta ainut pelastus itselleni.
Asiaa tosiaan vaikeuttaa se, että riippuvainen ihminen (olenpa itsekin), oli sitten riippuvainen mistä tahansa, osaa perustella tarvetta täysin uskottavasti myös itselleen. Ongelman myöntäminen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on äärimmäisen vaikeaa. Hoitoon hakeutuminenkaan ei aina tarkoita ongelman myöntämistä. Hoitoon mennään myös siksi, että muut kokevat asian ongelmaksi. Oma läheiseni sattumoisin on sitä mieltä, ettei päihteiden käyttö ole hänelle ongelma, muille se on. Voi lukemattomat ovat ne syyt joita hän kerta kerran jälkeen keksii käytökselleen, uskoen TÄYSIN niihin itsekin. Itselläni kesti 5 vuotta tajuta ongelman laajuus, sikäli olen sitä vieläkään ymmärtänyt täysin.
Minulle on myös uhattu tuolla vanhalla kunnon suisidaalisuudella. Itku kurkussa kieltäydyin antamasta periksi, ilmoitin, että palaan asiaan seuraavana päivänä, enkä pysty aikuista ihmistä hengissä pitämään.
Itsemurhalla uhkailu on ehkä se pahin ja viimeinen keino hädässä olevalle riippuvaiselle? Kun ei muu auta, vedetään ässä hihasta. En voi sanoin kuvailla sitä hätää, jonka läheinen joutuu kokemaan, sitä loputonta pelkoa ja syyllistymistä.
HUH.
VOimia kaikille riippuvuuksien kanssa kamppaileville, ja heidän läheisilleen!
Kokemusta on alkoholisteista.Vaikka hän paraneekin hoidossa,joudut aina pelkäämään retkahdusta, joka on jopa todennäköinen. Alkoholistilla on himo viinaan loppuiän. Tietysti anoppisi haluaa sinun jatkavan, koska ei itse halua taas ;lasta; hoitamaan ja huolehtimaan. Sysää vastuun sinulle. Ja miten perustat perheen, kun et tiedä mitä tulevaisuus tuo.On todella pieni mahdollisuus, että hän lopettaa juomisen loppuiäksi, mutta vain todella pieni. Elämäsi tulisi olemaan erittäin rajoittunutta ja erakoivaa kun pitää seuloa ystävät ja paikat missä käydä.Olisit todella loukussa hoivatessasi ja paijatessasi miestä joka on sinun takias lopettanut juomisen.
Etsi itsellesi aikuinen ,terve ja omilla jaloillaan seisova mies.Ei se rakkauskaan kaikkea kestä.
Vertaistukea on saatavilla. Katsoppa osoitetta www.al-anon.fi. Kirjoitit alkoholistien läheisille tyypillisistä ongelmista. Älä jää yksin. Voit elää tervettä ja onnellista elämää. Al-anon on auttanut ihmisiä ohjelmallaan eri puolilla maailmaa jo noin viidenkymmenen vuoden ajan.
Minun kokemukseni alkoholista ja sen liikakäytöstä ovat hieman erilaisia kuin sinulla, koska ainoa alkoholisti omassa elämässäni on ollut isäni. Silti voin sanoa muutaman asian:
Et ole vastuussa kenenkään muun kuin itsesi tekemisistä. Haaskaat elämäsi, jos tekemäsi ratkaisut perustuvat pelkoon. Jäämällä suhteeseen alkoholistin kanssa et tee palvelusta itsellesi etkä partnerillesi, sillä jossain vaiheessa kumppanisi on pakko ottaa oman elämänsä ohjat ITSE käsiinsä, etkä sinä voi auttaa häntä jäämällä hänen luokseen säälistä. Tuntuu pahalta katsoa toisen pahaa oloa kaukaa, mutta vielä pahemmalta tuntuu katsella sitä läheltä tietäen ettei voi tehdä mitään. Minulta meni vuosia tajuta, että vaikka uhraisin isäni ongelmiin loputtomasti aikaa, rahaa ja myötätuntoa, en koskaan voisi parantaa häntä hänen puolestaan. On mahdollista, että poikaystäväsi on nyt raitistumisen tiellä, mutta se ei tarkoita, että sinun tulisi unohtaa kaikki sinulle aiheitunut mielipaha. Voitko antaa itsellesi anteeksi, jos tuhlaat vielä hetkenkin elämästäsi tähän mieheen?
Itsemurhalla uhkaaminen on halveksittava kiristyksen keino. Niin pahalta kuin se tuntuukin, et voi antaa sen vaikuttaa päätökseesi.