Joo o, nyt alkaa olla keinot loppu. En tiedä mitä enää voin tehdä...
Vaimo on uhkaillu erolla jo muutamia kuukausia. Meillä on 10kk lapsi.
Vaimo kertoo olevansa väsynyt ja turhautunut arkielämään, on kuulemma kaikki samaa koko ajan. En kuulemma rakasta häntä.
Omasta mielestäni olen yritänyt parhaani, valmistuin ja menin töihin, olen järjestänyt asioita vaikka aina ei ole välttämättä ollut edes hirveästi rahaakaan. Elettiin avustuksilla reilu vuosi. Yhdessä ollaan oltu kohta 2 vuotta.
Olo tuntuu jotenkin petetyltä, kun tietää että on tehnyt parhaansa. Ainakun yrittää tehdä jotain niin ei saa kuin negatiivista palautetta.
Vaimo ei ilmeisesti saa vapaa-aikaa tarpeeksi ja sitten kun yritän sitä sille järjestää niin ei kelpaa, mikään ei kelpaa...
En tiedä mitä tässä oikeen enää voin tehdä liittomme eteen?
just vaihdettiin isompaan asuntoon ja muutenkin elämäntaso ois alkanu parantua, mutta ei niin ei...
Rakastan edelleen vaimoani ja olen sen hänelle kertonut moneen kertaan. Tuntuu, että en jaksa enää yrittää. Pitäisikö minun suostua avioeroon, se taitaa olla tällä hetkellä viisain vaihtoehto?
Taitaa tulla aika sekavaa tekstiä, on niin väsyny olo. En tiiä mitä tehä. Vaimo ei haluais enää edes yrittää. Eniten tässä harmittaa tyttömme kohtalo, joutuu elämään ilman yhtenäistä perhettä :(
Suhteessa ei ole ollut mitään pettämämistä tai vastaavaa, kumpikaan meistä ei käytä alkoholia ja minkäänlaista väkivaltaa ei ole ollut (vaimo on tainnut muutaman kerran minua huitaista...)
On niin turhautunu olo ku on yritänyt kaikkensa ja sitten toinen sanookin että haluaa erota, menee kaikelta pohja, sitä mitä on yrittäny rakentaa niin se hajotetaan.
Kuvittelin, että ois eletty elämänloppuun asti yhdessä, olin ilmeisesti väärässä.
Vaimolle olen ehdottanut että laitetaan lapsi perhepäivähoitoon niin saa vapaa-aikaa, ja vaimo vois mennä vaikka opiskelemaan. On nääs vielä suht nuori 21v. itse olen 28v. Vietän tyttömme kanssa aikaa runsaasti, aina kun tulen töistä aloitain lapsenhoitamisen. olen osa-aika hommissa ja olen kotona jo 12 jälkeen päivällä. eli koko loppu päivän hommailen tytön kanssa, sekä vaimon.
Ymmärrän että lapsenhoitaminen on raskasta, mutta silti...
Vaimon mielestä en tee mitään ja hän sanoo, että tekee kaikki.
Huolehdin meidän raha-asioista ja muusta asiaan liittyvästä. Teen myös meidän perheen ruuat, vaimoni on tehnyt ehkä 1-2 ateriaa tänä kahtena vuotena. Ruuan teen heti töistä tultuani, aamulla syötän tytön ja teen vaimolle aamupalan ennenkuin lähden töihin, teen myös tytölle aamupesut ja vaihdan vaatteet.
Yhteistä omaisuutta ei meille juurikaan ole kertynyt, auto ollaan hankittu ja jotain huonekaluja.
En tiedä enää mitään, kertokaa te vähän ideoita ja ajatuksia mitä tässä nyt oikeen pitäs tehä.
kiitos jo etukäteen.
Vaimo on uhkaillu erolla jo muutamia kuukausia. Meillä on 10kk lapsi.
Vaimo kertoo olevansa väsynyt ja turhautunut arkielämään, on kuulemma kaikki samaa koko ajan. En kuulemma rakasta häntä.
Omasta mielestäni olen yritänyt parhaani, valmistuin ja menin töihin, olen järjestänyt asioita vaikka aina ei ole välttämättä ollut edes hirveästi rahaakaan. Elettiin avustuksilla reilu vuosi. Yhdessä ollaan oltu kohta 2 vuotta.
Olo tuntuu jotenkin petetyltä, kun tietää että on tehnyt parhaansa. Ainakun yrittää tehdä jotain niin ei saa kuin negatiivista palautetta.
Vaimo ei ilmeisesti saa vapaa-aikaa tarpeeksi ja sitten kun yritän sitä sille järjestää niin ei kelpaa, mikään ei kelpaa...
En tiedä mitä tässä oikeen enää voin tehdä liittomme eteen?
just vaihdettiin isompaan asuntoon ja muutenkin elämäntaso ois alkanu parantua, mutta ei niin ei...
Rakastan edelleen vaimoani ja olen sen hänelle kertonut moneen kertaan. Tuntuu, että en jaksa enää yrittää. Pitäisikö minun suostua avioeroon, se taitaa olla tällä hetkellä viisain vaihtoehto?
Taitaa tulla aika sekavaa tekstiä, on niin väsyny olo. En tiiä mitä tehä. Vaimo ei haluais enää edes yrittää. Eniten tässä harmittaa tyttömme kohtalo, joutuu elämään ilman yhtenäistä perhettä :(
Suhteessa ei ole ollut mitään pettämämistä tai vastaavaa, kumpikaan meistä ei käytä alkoholia ja minkäänlaista väkivaltaa ei ole ollut (vaimo on tainnut muutaman kerran minua huitaista...)
On niin turhautunu olo ku on yritänyt kaikkensa ja sitten toinen sanookin että haluaa erota, menee kaikelta pohja, sitä mitä on yrittäny rakentaa niin se hajotetaan.
Kuvittelin, että ois eletty elämänloppuun asti yhdessä, olin ilmeisesti väärässä.
Vaimolle olen ehdottanut että laitetaan lapsi perhepäivähoitoon niin saa vapaa-aikaa, ja vaimo vois mennä vaikka opiskelemaan. On nääs vielä suht nuori 21v. itse olen 28v. Vietän tyttömme kanssa aikaa runsaasti, aina kun tulen töistä aloitain lapsenhoitamisen. olen osa-aika hommissa ja olen kotona jo 12 jälkeen päivällä. eli koko loppu päivän hommailen tytön kanssa, sekä vaimon.
Ymmärrän että lapsenhoitaminen on raskasta, mutta silti...
Vaimon mielestä en tee mitään ja hän sanoo, että tekee kaikki.
Huolehdin meidän raha-asioista ja muusta asiaan liittyvästä. Teen myös meidän perheen ruuat, vaimoni on tehnyt ehkä 1-2 ateriaa tänä kahtena vuotena. Ruuan teen heti töistä tultuani, aamulla syötän tytön ja teen vaimolle aamupalan ennenkuin lähden töihin, teen myös tytölle aamupesut ja vaihdan vaatteet.
Yhteistä omaisuutta ei meille juurikaan ole kertynyt, auto ollaan hankittu ja jotain huonekaluja.
En tiedä enää mitään, kertokaa te vähän ideoita ja ajatuksia mitä tässä nyt oikeen pitäs tehä.
kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikä hemmetti siinä on, etteivät ihmiset osaa elää arkea?!?! Sitä samaa se ihmiselämä valitettavasti on suurimman osan ajasta. Ihmisillä on ihmeellisiä harhakuvitelmia elämästä. Pitäisi olla äksöniä ja menoa koko ajan. Eihän sitä kukaan jaksa!
Ex-vaimo oli aivan samanlainen. Aina kun arki astui suhteeseen, alkoi mennä huonosti. Silloin meni kaikkein parhaiten, kun elämä oli epävarmaa ja oli paljon muutoksia. Minua sellainen elämä stressasi. Aina kun hetkeksi vakiintui, vaimo alkoi oirehtia. No erohan siitä lopulta tuli, kun vaimo petti ja aloitti suhteen selkäni takana. Oli vissiin niin jännää. Onneksi en ehtinyt tehdä lapsia hänen kanssaan. Jokin varoitti sisällä päin ja oikeassa se varoitus oli.
Näyttäisi vähän sille, että vaimosi on tullut katumapäälle koko elämänsä suhteen ja ajtella, että teki sitovat ratkaisut elämästään liian varhain. Silloin ei auta mikään, vaan se on menoa. Toisaalta, hän voi kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Oliko hän samanlainen jo ennen lapsen syntymää vai vasta sen jälkeen?
Teillä on ikäeroa saman verran kuin minulla ja nykyisellä avovaimollani. 3-kymppisellä ja 2-kymppisellä voi olla hiukan erilaiset arvot ja mielihalut. Meillä nuo asiat menevät hyvin yksiin, joten ongelmia ei ole. Itse en olisi voinut parikymppisenä kuvitellakaan perheen perustamista. Nyt 10 vuotta myöhemmin se sopii mainiosti.
Ootte ollu siis yhdessä 2 vuotta. Se on aika vähän kun nuoriakin olette. Ainakin eukkosi oli kimppaan mennessänne vielä melkein lapsi, joten en ihmettele hänen "mul on tylsää, keksitään jotain tekemistä" -marinaansa. Suhteessa pitäisi olla vähintään 5 vuotta ennenkuin edes harkitaan lasten tekemistä. Jos kumppani pysyy vierellä 7-8 vuoden ajan niin sitten ollaan jo voiton puolella.
Mitäpä tuohon ratkaisua neuvomaan, jos eukko on päättänyt lähteä niin menköön. Taloudellisesti eronne ei kirpaise joten so what. Mutta se vauva... se onkin mutkikkaampi juttu. Mites on huoltajuuskysymyksen laita? Vai aikooko jättää mukulan sulle? Jos joku viranomainen saa päättää niin lapsi jää äidille, ellei sinulla ole tarpeeksi hyvät perusteet saada huoltajuus.
Jos ero tulee ja lapsi jää äidille niin se tod. näk. löytää tiensä johonkin mummolaan hoidettavaksi kun "äitillä" on liian kiire bilettään ja elää nuoruuttaan joka on jäänyt kesken (näitä on nähty). Ja äiti on tod. näk. koura ojossa kinuamassa elatusmaksuja. Eli hommaa hyvä duuni.
Lienee kuitenkin tärkeintä keskustella eukkosi kanssa siitä että mitä hän oikeastaan haluaa. Jos skyse on vain opiskelusta ja itsensäkehittämisestä niin asia on järjestelykysymys. Jos hän haluaa lopettaa kotileikit ja päästä radalle niin sitten täytynee erota.
Jos hän muutaman vuoden päästä on taas oven takana kinuamassa takaisin niin minä henk. koht. en suostuisi, lapsen huoltajuuden voisin ottaa mutta akka pysyköön pihalla kun kerran lähti. Silloin on tietyst isohko kysymys se että onko sinulla silloin uusi suhde, että jos olet ehtinyt rengastaa itsesi toiseen eukkoon joka ei halua sun mukulaa vaivoikseen niin sitten vasta päreet palaa. Valitse seuraava vaimoke siis viisaasti - tyttösi on kuitenkin oven takana viimeistään kun pääsee teini-ikään (jos ei muuten niin kinutakseen isukilta kaljarahaa).
Yhdessä olette vahvempia ja se on lapsenne etu.
Vaimolle henkireikiä kodin ulkopuolella. Myös
kannattaa silloin tällöin hoitaa parisuhdetta
käymällä kahdestaan jossain. Lapselle siksi aikaa
turvallinen hoitaja.
Voisihan se vaimokin vähän enemmän panostaa kotitöihin - ei nuo nyt rasita - voisi olla parempi mielikin siistissä kodissa.
Voi, ihana mies olet! :)
Kommentit luettuani olen niiden kaikkien kanssa samaa mieltä. Ero ei taida kuitenkaan olla se ratkaisu? Vaimosi tosiaan on kovin nuori, ehkä hän miettii omia valintojansa, onko tehnyt oikein, onko onnellinen näin, tmv. Kaipaa itsenäistymistä? Tai ehkä hän haluaisi juurikin opiskella, muttei tiedä mikä kiinnostaa? Ja on kaiken tämän pohtimisen jälkeen jotenkin hukassa itsensä kanssa? Ja kohdistaa epävarmuuttaan kiukuttelemalla sinulle, se on liiankin helppoa, kun olet niin kiltti. Hiukan tunnistan myös itseäni vaimostasi: kun mikään ei kelpaa! *noloa*
Kaikista kamalin ajatukseni on, ettei hän ole tyytyväinen mihinkään. Jos hän on romantisoinut perhe-elämän haaveissaan, ja nyt se ei jostain syystä menekään niin kuin haaveissa? Tosin lukemani perusteella teidän perhe-elämänne ei kuulosta edes äitiä rasittavalta! Tai sitten hän ei tajua, minkälaisia asioita elämässä täytyy hoitaa: laskut, vakuutukset, muut raha-asiat ja juoksevat asiat... Jos joku on aina hoitanut nämä hänen puolestaan?
Kahdenkeskeinen aika ilman vauvaa olisi ehkä hyväksi? Joku tilanne, että voisitte myös keskustella unelmistanne ja tunnoistanne? Tai ehkä vaimosi kaipaisi ystäviään ja heidän kanssa ajanviettoa? Jos olette nimittäin "liikaakin" yhdessä? Mutta jos kyseessä on synnytyksenjälkeinen masennus, on ammattiapu ainoa mahdollinen apu...
Teet kyllä niin paljon perheesi eteen, ettei vaimosi voi sanoa, ettet tee mitään! Taustalla on melko varmasti jokin tietty asia, jonka hän toivoisi sinun tekevän ja tajuavan, muttei jostain syystä halua sitä sanoa. Siinä sivussa sitten unohtuu kiittää noista muista ihanista hyvistä teoista...Eikö olekin tyhmää?! Minulle käy liian usein noin... Tiedän perheitä, joissa mies ei oikeasti tee yhtään mitään, ei ruokaa, ei siivoa, ei pese pyykkiä, ei tuo edes rahaa taloon, makaa vaan ja roikkuu netissä, tuskin edes leikkii lasten kanssa, ei välitä mistään. Ja tuota mietittyäni olen niin onnellinen, että juuri minulla on niin ihana mies!
Voimia ja kaikkea hyvää teille! :)
Kuullostaa ihan omalta elämältäni. Ihan samat asiat olen kuullut. Ainoastaan radikaalisti ensimmäisen kerran päätti vaimoni jättää minut viime kesänä, oli lappu pöydällä. Oman kämpän hän hankki ja asusteli siellä osan aikaa. Tytär oli 50/50 kummallakin. Muutaman kuukauden päästä tuli käymään ja jäi sille tielleen. Asiat eteni taas normaalisti kunne ihan sama tilanne tuli tammikuussa eteen. Ehdin jo eropaperit vihdoin hakea kun totesin että nyt loppu tämä, en itsekkään jaksa enää ja haluan oman elämän kuntoon. Seuraavana päivänä tuli tekstiviesti, josko vielä yritettäs. On sitä yrittänyt ymmärtää, miettiä neurologisia syitä, stressiä, masennusta sun muuta mutta minkäs teet kun ei kommunikaatio pelaa pätkääkään. Eipä hän mistään asiasta suostu puhumaan, ihan kuin asiat ne itsestään ratkeisi. Nyt alan minä olla rarkeamispiseessä.
Oman kokemukseni kautta ehdotankin, että yrittäkää puhua asioista ja siitä mikä mättää. Keskustelkaa myös mahdollisista vaihtoehdoista ja esim. baby blues oireista ja masennuksesta. Nämä voivat olla seikkoja taustalla. Ei se lapsiperheessä aina riemua ole, ja vanhemmista tulee todellakin vanhempia jolloin hyvinkin voi käydä niin että parisuhde jää hoitamatta. Parisuhdetta ei kuitenkaan pitäisi unohtaa vaan ylläpitää. Ei ole ihme että erotilastot on sellaisia kun on kun kukaan ei enää viitsi tehdä töitä suhteen eteen.
Voimia sinulle kaima ja toivon että asiat menisivät osaltasi parempaan suuntaan kuin ne itselläni on mennyt.Kuten sanottua jos pystytte niistä puhumaan, on se ensi askel tulevaisuuden tiellä.
Samanlaista meininkiä meillä... ja päälle saa vielä kuulla vittuilut kaikista mahdollisista asioista kuten menneistä kumppaneista yms yms... Meillä itsellä on 3kk tyttö ja olen ite 26 ja vaimo 21 joten kai tää jotenki liittyy tähä lapsen tulemiseen ja siihen totutteluun että seo elämässä... Mutta tiedän mite vitun raskasta on kuunnella päivästä toiseen että en tee mitää, ja sitten päälle erot ja viisastelut, pari kertaa olen jo vastannut että helvetti erotaan sitte, emminäkään tätä jaksa ni sitten onkin lähtenyt vaimo ei erotakkaan kannalle rakastan sua yms yms yms, tajuamatta että koko ajan se puheillaan ja teoillaan erottaa mua itsestään =(
Tsemppiä ja kattele hissunkissun niiku itekkin teen...
Joo o, lueskelimpa tässä vähän synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Oireet viittaavat vahvasti siihen.
Nyt pitää vain varovasti alkaa keskustella vaimon kanssa asiasta.
Onko kellään kokemusta miten tällainen asia hoidetaan?
Minulla on aikoinaan ollut neljä pientä lasta ja yksin olen hoitanut kodin, miehen, remontit, pihat.
Passannut miestä minkä kerinnyt. Valvonut monta vuotta melkein kaiket yöt.
Mies ei koskaan tehnyt kotitöitä tai hoitanut lapsia edes pientä hetkeä.
Nyt sanoo että ei jaksa minun kanssani enää.
Apua en ole pyytänyt. Jos lempipaita ei ollut puhtaana niin tuli turpaan.
Ihmettelen jos nykyajan neidot eivät jaksa jos mies tekee edes osan kotitöistä. Hävetkää. Ei se mieskään orja ole. Itse olin tyhmä kun annoin anopin nalkuttaa ja äijän huutaa.
Olisi ollut monta syytä alkaa juopotteleen, kiukutteleen, pettään jne.
Koskaan en ole edes kysynyt missä herra on yönsä viettänyt tai perään soitellut.
lähdetä tuolle linjalle. Masentunutta ihmistä ei voi syyttää tilastaan. Masennus on sairaus, joka voi iskeä keneen vain. Toiset vain ovat vahvempia ja kestävät enemmän kuin toiset.
Alkuperäiselle tiedoksi, että voit ottaa asian vaikka puheeksi neuvolan henkilökunnan kanssa. He tietävät, miten asian kanssa pitää toimia ja neuvovat sinua.
3kk on vauvanne, joten sen paremmin tietämättä asiaa, voisi olla ehkä tarkistaa, josko taustalla on tämä ns BabyBlues (joku jo varmaan samaa on kommentoinnut). Käypä Äimä ry:n sivuilla, ja jos vaikka myös vaimosi... http://www.aima.fi/
Jos teidän tapanne on ollut elää noin, ei se tarkoita, että muidenkin pitäisi siten elää.
On myös ihmisiä, joille parisuhde on yhteinen ja pyhä asia, jonka eteen molempien täytyy vaivansa nähdä. Sama pätee nykymaailmassa myös perheeseen, molemmat pitävät siitä huolta, ovathan he kaksin perheen perustaneet. Se ei ole orjuuttamista, sitä kutsutaan myös vastuun kantamiseksi. Eikä missään nimessä ole oikein toista lyödä! Ilmeisesti sinäkin olisit näin idealistisesti halunnut elää, etkä orjana, kun noin vihainen nyt olet.
Toisekseen: tutustu masennukseen vaikkapa netin välityksellä, voit yllättyä.
vaikuttais et rouvasi on vaipunut synnytyksen jalkeiseen masennukseen......itselläni oli sama tilanne ex än kanssa. ja sit mentiin eroamaan. ehkä elämäni pahin virhe. nyt tenava hoitoon ja pakota muijas yhteiseen juttuun mukaan....masennus kyllä lähtee ....ajan kanssa. nauttikaa yhteisistän hetkistä.....ei pyyhettä kehään vaikka tuntuis helpoimmalta vaihtoehdolta...