Olemme seurustelleet yli vuoden, viime tammikuusta lähtien. Kaikki oli alusta lähtien sitä suurta rakkautta, kiihkeää, paljon läheisyyttä. Rakastuin mieheeni ensi silmäyksellä, välitän hänestä todella paljon. Hän on minua 16 vuotta vanhempi. Hän on uskomattoman kiltti ja huomaavainen. Hän rakastaa minua niin paljon. Hän halaa minua ja pyytää minua rakastamaan häntä. Rakastankin, hirvittävän paljon. En vain usko että samalla tavalla. En usko että rakastan häntä tarpeeksi. Pelkään tuhlaavani hänen aikaansa. Minulla on aikaa ja voimia vielä erehtyä ja elää uudelleen. Hän on jo vanhempi ja paljon kovia kokenut. Hän on sanonutkin ettei hänen sydämensä jaksa enää särkyä.
Olemme eläneet viimeiset puolivuotta todella tiiviisti yhdessä, hän on jokainen hetki luonani. Olemme tottuneet toisiimme. Rakastan häntä niin. Mutta tiedän että olisin onneton jos luopuisin nuoruudestani ja monista haaveistani joita en voisi hänen kanssaan toteuttaa. En vain halua satuttaa häntä. En millään lailla. Olen miettinyt ja itkenyt tätä viimeiset neljä kuukautta. En vain saa aikaiseksi tehtyä mitään. Hänen ei muuta tarvitse kuin halata minua kun mieleeni tulee etten enää ikinä voisi nukkua hänen kainalossaan. En enää ikinä voi suudella häntä. Hän ei enää ikinä halaisi minua. Hän ei enää ikinä kosketa minua. Rakastan hänen kosketustaan. Siksi vain halaan häntä takaisin ja yritän olla ajattelematta. Koko vuosi on mennyt kuin sumussa sillä alusta asti olen tiennyt ettei tämä voi olla ikuista. Rakastan häntä mutta rakastan myös itseäni. En taas tiedä kuinka itse selviän alun tuskasta yli. Minulla ei ole muuta kuin hän. Tapasin hänet muuttaessani uudelle paikkakunnalle, ja töitteni lisäksi hän on ainoa. Minulla ei ole muuta kuin hän.
Miten sitä voikaan ajautua näin pitkälle tekemättä mitään. Pelkään etten tee mitään ja tilanne menee pahemmaksi. Että jotain peruuttamatonta tapahtuu.
Saa*ana tätä elämää.
Olemme eläneet viimeiset puolivuotta todella tiiviisti yhdessä, hän on jokainen hetki luonani. Olemme tottuneet toisiimme. Rakastan häntä niin. Mutta tiedän että olisin onneton jos luopuisin nuoruudestani ja monista haaveistani joita en voisi hänen kanssaan toteuttaa. En vain halua satuttaa häntä. En millään lailla. Olen miettinyt ja itkenyt tätä viimeiset neljä kuukautta. En vain saa aikaiseksi tehtyä mitään. Hänen ei muuta tarvitse kuin halata minua kun mieleeni tulee etten enää ikinä voisi nukkua hänen kainalossaan. En enää ikinä voi suudella häntä. Hän ei enää ikinä halaisi minua. Hän ei enää ikinä kosketa minua. Rakastan hänen kosketustaan. Siksi vain halaan häntä takaisin ja yritän olla ajattelematta. Koko vuosi on mennyt kuin sumussa sillä alusta asti olen tiennyt ettei tämä voi olla ikuista. Rakastan häntä mutta rakastan myös itseäni. En taas tiedä kuinka itse selviän alun tuskasta yli. Minulla ei ole muuta kuin hän. Tapasin hänet muuttaessani uudelle paikkakunnalle, ja töitteni lisäksi hän on ainoa. Minulla ei ole muuta kuin hän.
Miten sitä voikaan ajautua näin pitkälle tekemättä mitään. Pelkään etten tee mitään ja tilanne menee pahemmaksi. Että jotain peruuttamatonta tapahtuu.
Saa*ana tätä elämää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyi mikä ahdistus hiipi rintaan tuosta sinun tilanteestasi. Minulla on lähestulkoon sama tilanne kuin sinulla. Ei olla kyllä seurusteltu kuin puoli vuotta ja mies on minua vain 6v. vanhempi. Vakavassa mielessä silti alusta asti, koska molemmilla on tarve ja halu sitoutua. Tulevaisuus vain näyttää yhtäkkiä niin epävarmalta, järki sekoittaa tunteet ja päin vastoin. Väärä ratkaisu on suuri menetys.
Aikaisemmista suhteistani olen kyllä oppinut sen, että pitää tehdä kuten sydän sanoo. Eikä kenenkään aikaa saisi tuhlata omaan itsekkyyteen. Et halua satuttaa häntä, mutta luuletko hänen olevan onnellinen jos kuulisi, ettet oikeasti halua jakaa loppuelämääsi hänen kanssaan? Vaan että olisit onnellisempi jossain muualla, jonkun toisen kanssa? Tai haluaisitko itse olla miehen kanssa, joka salaa toivoisi olevansa muualla, valineensa toisin eikä pysty koskaan olemaan oikeasti onnellinen kanssasi? Tuskinpa niin. Huoks.
Aika selvältä vaikuttaa mitä sinun tulisi tehdä, mikä on ainut oikea ratkaisu. Hajotat itsesi tuohon tilanteeseen ja lopulta syntyy vain likaista jälkeä. Jos rakastat miestä niin paljon kuin sanot, minä jopa uskon sen, niin silloinhan varsinkin olet rehellinen hänelle.
Luulin kuolevani kun erosin edellisestä pitkästä ja raskaasta suhteesta, joka lopulta oli tappaa meidät molemmat. Mitään hyviä muistoja ei jäänyt, pelkkää katkeruutta. Luulin aina, etten voisi elää ilman häntä.Ajatuskin sai voimaan pahoin. Toisin kävi ja miten onnellisempi olenkaan ilman häntä. Joten älä ajattele "ei ikinä, ei koskaan"..ajattele sen sijaan asioita, jotka ovat eron taustalla. Ja asioita, jotka tulevat muuttumaan elämässäsi.
Vaikeaa, toivon, että saat rohkeuden toimia oikein mahdollisimman pian. Voimia!
elämättä, sitä et myöhemmin takaisin saa. Nauti nuoruudesta, vapaudesta niin kauan kuin olet nuori, vasta sitten on sitoutumisen aika. Siinä on rankka ratkaisu, että jätät sen miehen, mutta sisimmässä et tule onnelliseksi, vapaaksi, jos liian nuorena sidot itsesi mieheen.
Mieti ennen kuin teet mitään. Ajattele miten rakastat miestäsi, miten hän ottaisi mahdollisen eron. Älä silti uhraa itseäsi suhteessa. Yritä ajatella teitä kumpaakin.
Niin että miksi et voisi hänen kanssaan toteuttaa niitä haaveita? Onko hän liian vanha, onko haaveet liian hurjia hänelle, onko hän sairas jollain lailla ettei niitä haaveita pysty tekemään sen vuoksi? Etkö halua tehdä niitä haaveileviasi tekoja hänen kanssaan?
Voitko jatkaa hänen kanssaan ja täyttää haaveitasi ilman häntä (tyyliin jos menet ja teet yksin ja hän odottaa kotona)? Onko se sittenkin niin että se ei olekaan rakkautta vaan suuri ihastus jonka alkuhuuma on nyt ohi ja koska hän on niin kiltti niin hänestä on helppo tykätä paljon..niin paljon että erehtyy rakastavansa häntä?
Kuulostaa ihanalta rakkausjutulta ja olisi jotenki sääli heittää se roskiin, mutta en sulle kuitenkaan tietenkään sumuista elämää toivo. Niin ajattelin vain löytyykö näistä kysymyksistä sulle jotain toista näkökulmaa, se kun on niin että ajatus alkaa helposti kiertään samaa rataa ja ei näe asioita kuin niistä tietyistä kulmista.
Kiitos kaikille vastanneille!
Olemme vielä yhdessä, ja niin olisi tarkoitus pysyäkkin. Olen vieläkin niin onnellinen, jokainen hetki rakastan häntä enemmän. Puhuimme asioista, viikon verran teimme ratkaisua ja "emme voi elää ilman toisiamme". Hiukan kornilta kuulostaa, nyt vihdoinkin tiedän miksi joku sanoisi noin. En pystynyt tuona viikon aikana syödä mitään, tuli niin voimakkaat fyysiset oireet koko tilanteesta ja stressistä. Voin pahoin niin paljon.
Huomasin että haaveitten tilalle tulee uusia haaveita, osan voin toteuttaa hänen kanssaan. Tilalle saan kuitenkin niin paljon kaikkea että en voi heittää sitä pois. Jos tämä on väärä ratkaisu, huomaan sen sitten myöhemmin, mutta kumpikaan meistä ei nyt mitään häviä jos olemme molemmat onnellisia. Ja huomasimme molemmat olevamme onnellisia kun olemme yhdessä.
En ole ikinä rakastanut ketään näin paljon. Toivon todella että mahdollisimman moni voisi kokea saman. Tämä mies tekee minut niin onnelliseksi.
"mietin, ei parempaa paikkaa kuin sinun syliisi painautua."