Miten suhteessa selvitä riidoista, ja kun niitä tulee, niin niistä yli?
Puhuminen ei onnistu, tai niiden selvittäminen, mieheni valitsee mykkäkoulun. Jos riidoista myöhemmin keskustellaan, on syy aina minussa, tavalla tai toisella, olin sitten aloittanut riidan tai en.
Parisuhde on kuulemma oppimista...miten opettaa toiselle ottamaan vastuuta omista tekemisistään?
...ja toisaalta, miten oppia itse olemaan pyytämättä anteeksi ja ottamatta aina syyt omille niskoille, kun syy ei ole minussa, mutta haluan päästä tilanteesta yli mahdollisimman pian. Huomaan toisen arvostuksen itseäni kohtaan laskeneen ja arvelen tämänkin olevan yksi syy siihen (minulle uskaltaa sanoa ja huutaa mitä huvittaa).
En mitenkään jaksaisi enään riidellä, en jaksa niitä alituiseen estelläkään...kuitenkin rakastan enkä halua lähteä ja luovuttaa. Samalla tiedän, etten voi yksin rakentaa parisuhdetta.
Neuvoja, kokemuksia...mitä tahansa, kaikki ideat ja apu ovat tarpeen :(
Puhuminen ei onnistu, tai niiden selvittäminen, mieheni valitsee mykkäkoulun. Jos riidoista myöhemmin keskustellaan, on syy aina minussa, tavalla tai toisella, olin sitten aloittanut riidan tai en.
Parisuhde on kuulemma oppimista...miten opettaa toiselle ottamaan vastuuta omista tekemisistään?
...ja toisaalta, miten oppia itse olemaan pyytämättä anteeksi ja ottamatta aina syyt omille niskoille, kun syy ei ole minussa, mutta haluan päästä tilanteesta yli mahdollisimman pian. Huomaan toisen arvostuksen itseäni kohtaan laskeneen ja arvelen tämänkin olevan yksi syy siihen (minulle uskaltaa sanoa ja huutaa mitä huvittaa).
En mitenkään jaksaisi enään riidellä, en jaksa niitä alituiseen estelläkään...kuitenkin rakastan enkä halua lähteä ja luovuttaa. Samalla tiedän, etten voi yksin rakentaa parisuhdetta.
Neuvoja, kokemuksia...mitä tahansa, kaikki ideat ja apu ovat tarpeen :(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei toiselle pysty kaikkea opettamaan, toiset asiat pitää oppia kantapään kautta! Jos kerran puhuminen ei auta niin mielestäni kannattaisi ottaa etäisyyttä suhteeseen vaikka se olisikin vaikeeta mut ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmattona.
tilanteesi kuulostaa niin tutulta, niin tutulta ja painin saman ongelman äärellä... en voi kehoittaa luovuttamaan, mutta jollain tavalla täytyisi kait itseäänkin arvostaa, yrittää ainakin. hmh, minäkin kynnysmattona, samanlaisessa tilanteessa toisinaan ja rakastan.. ja sitten: toinen häipyy muutamaksi päiväksi, mitään ei kuulu ja palaa takaisin. eiköhän me naiset oteta se linja, että jokaisen täytyy ottaa sitä vastuuta, myös miesten. kuten sanoit: yksin ei kukaan voi pitää suhdetta pystyssä, siihen tarvitaan kaksi! älä ota enää syitä vaan omille niskoillesi, anna toisenkin kantaa vastuunsa, niin minä ainakin aion tehdä!
Puuttumatta sen kummemin parisuhteenne tilaan, huomattaisin, että olisi ehkä hyvä tarkastella noita sinun perustelujasi yhdessä pysymisen puolesta: "kuitenkin rakastan enkä halua lähteä ja luovuttaa".
Sanoisin, ettei tuo ole yksinään kelvollinen argumentti suhteessa pysymisen puolesta. Se, että rakastaa, ei mitenkään implikoi suhteessa pysymisen velvollisuutta (tuo muotoilusi näyttäisi viittavan tällaiseen rakkauden velvollisuusetiikkaan). Ja jos rakastat, on ymmärrettävää, ettet halua lähteä tai luovuttaa, mutta kyse onkin nyt siitä haluaisitko itsesi rakastavan. Seuraamalla yksinomaan tunteitaan tekee elämästään kohtuuttomaan vaikeaa. (jälleen kerran, hyvät naiset, teillä ei ole mitään velvollisuutta "seurata tunteitanne"...jos Cosmo tässä suhteen neuvoo toisin, niin älkää uskoko!)
Kuten varmasti ymmärrät, lauseeni :kuitenkin rakastan enkä halua lähteä ja luovuttaa, sisältää paljon enemmän kuin sanat kertovat. Ja oikeassa olet, se ei ole kelvollinen argumentti sinänsä.
Sait kommentillasi minut miettimään...en sinänsä koe rakkautta velvollisuudeksi, koska useinkin tunnen itseni suhteessa täysin tarpeettomaksi, johtuen omasta itsestäni ja ajatuksistani. Tavallaan "uhraudun" liikaa suhteessani, mikä taas järjellä ajateltuna... on täysin älytöntä unohtaa siten oma elämänsä. Tunteellinen puoli minussa taas haluaa kumppanillani kaiken olevan hyvin, vaikka raja menee siinäkin, ihan kaikkeen kohteluun en suostu, ja siitä ne riidat sitten tulevatkin.
Yksinomaan tunteita ei mielestäni voi seurata, jossakin vaiheessa tulee raja vastaan, se lienee selvää. Kysymys kai lähinnä kuuluukin, että miten muuttaa asioita eroamatta? En niinkään mieti sitä, missä raja kulkee...sen tiedän missä se menee. Mutta sitä, mitä tehdä kun se raja on edessä? Miten muuttaa suuntaa, sen sijaan että menee sen rajan yli= joko eroaa tai sitten kärsii elämästään omaa syytänsä.
Olen samaa mieltä kuin nm. Nainen: olkaa muutama viikko erossa, ja katsotte mitä tapahtuu. Jossain vaiheessa siinä suhteessa varmaan lähes kaikilla tulee "kiukutteluvaihe", kun rupeaa pitämään toista itsestäänselvyytenä ja alitajuisesti miettii, että tämänkö kanssa se loppuelämä vietetään. Meillä ainakin toimi aikoinaan 1,5 kuukautta erossa ja enään ei viitsi joka asiasta kiukutella. Yhdeksän vuotta takana.
Kun mies aloittaa mykkäkoulun, sano ihan suoraan, että ole mies ja keskustele, kuten aikuinen ihminen.
yksi vinkki on lukea kirja, "naiset jotka rakastavat miehiä ja miehet, jotka vihaavat heitä." siinä on hyvin selostettu, miten ihminen kykenee juuri mykkäkoulun tapaisilla keinoilla alistamaan toista tunteisiin vetoavalla kiristyksellä.
pärjäilehän!:)
En pääse kyseiseen kirjaan käsiksi millään tavoin, mutta olisin erittäin kiinnostunut aiheesta. Nolo pyyntö...mutta kysyisin onnistuisiko sinun jotenkin tiivistää asiaa tänne, ja kenties keinoja mitä tehdä?
Yritän pärjäillä, tosin heikoin tuloksin :(
En pääse kyseiseen kirjaan käsiksi millään tavoin, mutta olisin erittäin kiinnostunut aiheesta. Nolo pyyntö...mutta kysyisin onnistuisiko sinun jotenkin tiivistää asiaa tänne, ja kenties keinoja mitä tehdä?
Yritän pärjäillä, tosin heikoin tuloksin :(
Mieheni ei ymmärrä minua. Onko mykkäkoulu sitten ainut vaihtoehto? Jotain olisi kyllä mukava puhuakin.
>Huomaan toisen arvostuksen itseäni kohtaan laskeneen ja arvelen tämänkin olevan yksi syy siihen (minulle uskaltaa sanoa ja huutaa mitä huvittaa).
Onnistunut suhde vaatii aina molemmilta arvostusta toista kohtaan. Jos sitä ei ole - ei suhteella valitettavasti ole tulevaisuutta, ellet halua elämässäsi ajautua tilanteeseen jossa olet ns. tossun alla ilman omia mielipiteitä ja omaa elämää.
Ota rohkeasti elämä omiin käsiisi. Sano mitä haluat ja tee se myös. Sinun elämäsi. Sinä olet ainoa joka sitä voi muuttaa.
Totta puhut, ja näinhän se menee...tulee vain asetettua toinen pitkälti omien tarpeiden edelle. Voi hyvin olla syynä tilanteeseen...sitä vain on halunnut yrittää kaikkensa jotta suhde toimisi. Ehkä parempi yrittää ajatella itseään enemmän, ja katsoa miten se vaikuttaa suhteeseen. Aika lopulliselta alamäeltä tuntuu, kun menettää toisen arvostuksen siihen pisteeseen, että toinen todella kehtaa tai uskaltaa sanoa ja tehdä mitä tahansa riidan aikana, kuin olisin kivimuuri jota ei satu.
Mutta milläpä sen arvostuksen sitten saa takaisin?
Sanoisinpa että on vaikea arvostaa ihmistä, jolta puuttuu tyystin oma tahto. Jos alistut kynnysmatoksi, älä ihmettele jos sinuun pyyhitään jalat mennen tullen. Itseäni ainakin ketuttaisi ankarasti puoliso, jolla ei olisi omaa tahtoa ja mielipiteitä lainkaan.
Tapa, jolla olet yrittänyt ylläpitää "hyvää suhdetta" on aika tyypillistä naisille. En osaa muuten sinua neuvoa kuin että ota rohkeasti oma elämäsi takaisin: itseään ei kannata kadottaa, ei yksikään parisuhde ole sen arvoinen.
voisi arvostaa sinua, koska et tee sitä itsekään? Unohtamalla omat tarpeesi viestität "En ole tärkeä eikä mielipiteeni ole mistään kotoisin".
Naiset uhrautuvat miehensä puolesta sanomaan ja tekemään asioita, joita kuvittelevat miehensä haluavan. Tosiasiassa miehet haluavat aidon kumppanin. Sellaisen,josta on välillä vastustakin, ei pelkkää myötäilyä.