Lainaus www.adressit.com
Adressi seuraavassa,jos olette samaa mieltä niin käykää sivulla allekirjoittamassa.
"Porotalouden aiheuttamat vahingot yksityistä ihmistä kohtaan tulee saada loppumaan!
Tämän adressin tavoitteena on tuoda julkisuuteen porotalouden aiheuttamat vahingot ja vaarat yksittäiselle ihmiselle, ja hänen omaisuudelleen.
Tarkoituksenamme on tuoda esille se, että asutuilla seuduilla vapaana ja valvomattomana laiduntava poro aiheuttaa ongelmia ja vahinkoja, ja on näin ollen vahinkoeläin. Pyrkimyksenämme on, että poronhoitolakia pitää noudattaa ja valvoa. Mikäli poronhoitolakia ei noudateta niin noudattamatta jättämisen on johdettava rikosoikeudelliseen seuraamukseen.
Tavoitteenamme on myös arviointilautakuntien korvaaminen viranhaltijatyöskentelyllä. Lisäksi poronhoitolain valvonta tulee saattaa lain edellyttämälle tasolle. Myös poroluettelot pitää saada julkisiksi, jotta kansalaisten mahdollisuus saada tietoa elinkeinosta toteutuu, ja jotta mahdolliset jääviyskysymykset voidaan selvittää luotettavasti.
Poronhoitolaki rikkoo Suomen kansalaisen perustuslaillista oikeutta omaisuuden hallintaan. Myös poronhoitolain valvonnan puute käytännön tasolla tuo kohtuuttoman kuorman yksilölle. Yksilö joutuu taistelemaan lainsäädännöllisten epäkohtien sekamelskassa porotaloutta vastaan, omaa omaisuudenhallintaoikeutta puolustaessaan.
Porotalous tulisi saada normaaliin valvontaan, koska asutuilla alueilla vapaana laiduntavat porot tuhoavat tavallisen kansalaisen omaisuutta. Ne rikkovat asuntojen, tonttien ja kesäasuntojen kotirauhaa esimerkiksi asettumalla pihapiiriin, tallaamalla ja syömällä marja- ja kasvimaita, kukkapenkkejä ja muita tarhauksia, sekä ulostamalla ympäriinsä.
Lisäksi ne aiheuttavat tuhoja yksityisille kiinteistöille, esimerkiksi tunkeutumalla asuntojen kuisteille tai terasseille, ulostamalla niille ja rikkomalla jopa kiinteistön ikkunalaseja sarvillaan.
Yksityiselle ihmiselle porot aiheuttavat vahinkoa ja mielipahaa muun muassa tuhoamalla pihapiiristä kukkapenkkejä, mansikka- ja kasvimaita tai muita istutuksia, sekä esimerkiksi sotkemalla lasten leikkipaikat ja hietikot. Myös yleiset uimarannat ovat porojen oleskelupaikkoja.
Porot aiheuttavat myös tuhoja metsätaloudelle, esimerkiksi taimikkotuhojen ja kasvutappioiden muodossa. Näiden tuhojen seurauksena metsien uudistuminen voi hidastua tai jopa estyä.
Myös maatalous saa osansa porotalouden tuhovoimasta. Porot polkevat ja syövät viljelyksiä aiheuttaen tuotantotappioita. Ulosteet ja ulosteissa olevat loiset aiheuttavat eläinten rehun ja viljan saastumista.
Porot aiheuttavat suuren määrän liikenneonnettomuuksia. Porotalouden aiheuttamat onnettomuudet, kuten muutkin vahingot, joista elinkeinonharjoittaja saa korvauksia, korvataan yhteiskunnan tai vakuutusyhtiöiden varoista. Yksittäisen kansalaisen kannalta on outoa, että elinkeinon aiheuttamat vahingot korvataan verovaroin."

Vastaukset 14
Vanhimmat
älä jaksa!
Viimeinkin porotaloudesta asiaa, joka on täyttä totta. Kaiken tuon lisäksi useimmat marjamaat, kuten puolukka- ja mustikkamaat, on kaluttu maanpintaan asti jäkälänpuutteessa ja nälkiintyneiden porojen yrittäessä selvitä talvensa yli. Porotalous ei enää ole luonnonvaraista, kuten ennen: nyt yksityisten maitten lumille heitellään Etelä-Suomesta ostettua heinää ja opetetaan porot tietyille alueille piittaamatta siitä, mitä vahinkoa ne tuottavat. Esim. omien metsieni taimikot on tallattu ja latvukset syöty eikä poropaliskunta tee muuta kuin naureskelee, että "nälkähän se on porollaki".
Moniko paliskunta tai poromies/poroisäntä muuten vastaa porokolarivahinkojen omavastuuosuuksista ja yksityisten henkilöiden autojen arvon alenemisista. Ei yksikään. Auton alle syöksynyt poro on poromiehelle kaikkein tuottoisin rahastusmuoto.
Ei poronhoito ole enää "vanhaa saamelaista kulttuuria". Nyt poroja on poronhoitolainkin mukaan liikaa, poroja syötetään talvisin kalliilla, muualta tuotetulla heinällä, porojen kerääminen erotuksiin tapahtuu kevytlentokoneilla ja helikoptereilla - pienimmilläänkin moottorikelkoilla. Mitään paimentolaisuutta ei ole olemassakaan, vaikka mm. Pekka Aikio (saamelaiskäräjien pj) juuri sillä perusteella haluaa lakiuudistuksia.
Mikä elinkeino muuten saa yhtä paljon tukiaisia kuin juuri poroelinkeino? Ei mikään (talot, tilat, moottorikelkka kerran vuodessa) ja lisää vaaditaan.
Poro on hyvää syödä, mutta ei enää teurastamoilla tapettuna ja sitä ennen aitauksissa vähintäänkin pari päivää vauhkona juosseina ja stressilihaksi muuttuneina. Laki meni siinäkin asiassa suoraan metsään. Menkööt elinkeinostaan vastuuta kantamattomat poroelinkeinon harjoittajat myös.
Paskaa ihan tuutin täydeltä.
Telakkatukea jne, jne, Lappi ilman poroja ei oo lappi, joten mielekkäämpiäkin adresseja on allekirjoitettavaksi, kuten itsenäisyyden, kansanvallan, ihmisoikeuksien puolesta.
vaajithan kaikki kathelliset ja pösilöt lukkojen taka pilaamasta ilimaa.
jaahas sitä on taas etelän varikset valittamassa, kumpikohan oli ensin täällä? poro vai ihminen kukkapuskineen?
oli ensin. Senhän melkein kaikki tajuaa, poro on peurasta kesytetty. Porokanta olisi nyt puolitettava, koska ravinto niille ei yksinkertaisesti riitä. Eihän me sentään eläinrääkkäystä hyväksytä!
ois se kiva jos samalla se lihan kilohinta nousisi.
että porojen liikkuminen pitäsi kieltää soilla koska ne syö hillat ja metsissä koska ne syö sienet ja marjat. kansalaisten omatarve- ja lisäansiokerääminen vaikeutuu ja sehän loukkaa selkeästi jokamiehen oikeutta.
lisäksi porot kuseksii ja papanoi pohjavesialueilla, uivat samoissa vesissä missä ihmisetkin ja kaiken kukkuraksi tiputtelevat sarvia ja karvoja milloin mihinkin.
niin, ja voiskohon tähän soveltaa sitä "vie meidän naiset" -teemaa
No kaikkea valitusta sitä saa kuulla. Yleensä jonkin sortin eläkeläisiltä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin vaalia sitä orvokkipenkkiänsä. ja montako kuukautta ne kukat siellä lapissa kukkii? Hah haa!Jos ei auta poronhoitoalueella elää, niin ainahan voi vapaassa maassa muuttaa. Etelä-Suomessa kesä on molemmin puolin kuukautta pitempi. Siellä voi todellakin kasvattaa kukkia.Mutta kenet siellä tilaa, jos peurat ja kauriit ryntäävät pusikoihin? Voi,voi kun elämä on vaikeaa!
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=648109
Katsoppa tuonne niin nähdään kuka rikastuu
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/maatalous/tuet/merkitys/eunsuorientukienjarjestelma.html
Lainaus:Suomessa arvioidaan maksettavan EU:n suoria tukia tukivuodelta 2006 yhteensä 555 miljoonaa euroa.
Täyttä PASKAA. "Porot aiheuttavat tuhoja" miettikää kuule mitä tuhoja itse aiheutatte metsille ja milloin millekin.
Niin poromiehet ennen vanhaa pitivät sen kokoisia karjoja,että luonto ehti pitää puolensa ja kasvattaa jäkälää.Nykyiset poromiehet viis välittävät tulevaisuudesta,karjat aivan liian suuria ja jäkälämaat tuhottu mullikoiksi ja hietikoiksi,missä jäkälät?vastaus keski-suomessa