Onko täällä ketään naista (miestä), joka eronnut tai eroamassa alkoholistista? Varmasti siinä elämäntilanteessa elävillä käy monesti mielessä, mutta se tulevaisuus pelottaa enemmän, kuin se jokapäiväinen helvetti. Miksi?? Miksi niin vaikeaa??
alkoholistista eronneita??
Huojuva talo
152993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kai se on halu katsoa loppuun ja uskoa muutokseen.
Itse uskalsin tehdä ratkaisun vasta sitten, kun lapset alkoivat oireilla ja minä olin aivan loppu.
Olisi pitänyt tehdä ennemmin, mutta nuo pelot estivät, nyt ne tuntuvat naurettavilta. Rahallisesti on yhtä tiukkaa, mutta paljon on tullut sellaista hyvää elämään, jota ei olisi saavuttanut alkoholistin rinnalla. Minä kai pelkäsin vastuuta ja yksinoloa. Nyt kuitenkin ystäviä on, silloin ei ketään, lapset voivat tuoda yökylään kaverinsa, minä käyn sauvakävelyllä ja yhdellä minua kiinnostavalla kurssilla opistolla, käymme lasten kanssa kerran kuukaudessa uimahallissa ja äitini/isäni voi hoitaa kuumeessa olevaa lasta eikä hänen tarvitse jäädä jo aamulla humalassa olevan isän kanssa.
Alkoholisti sairastuttaa monta läheistä ja jossain vaiheessa on peli vihellettävä poikki tai sitten hyväksyy oman elämän hänen rinnallaan, mutta lapsia ei pidä sairastuttaa, se vastuu pitää olla.
Kysyt miksi?
Se epänormaali elämä alkoholistin kanssa hiipi niin hiljaa elämäämme. Aloin pitää sitä normaalina, kun en verrannut mihinkään.
Tulin varmaankin riippuvaiseksi inhottavasta elämästä. En minä sitä muuten osaa kuvailla.
Tiesin koko ajan, että elämä ei muualla ole samanlaista. Jos ei nyt hehkeää ja vastarakastunutta, niin ei niitä kännisen hyeenamaisia raivareitakaan.
Alkoholistihan ei omasta mielestään ole alkoholisti, vaan aina on syitä ottaa, vaikkapa sitten vaikka oma vaimo on niin vittumainen, että on otettava...
Meillä ainakin syitä riitti, mutta sitä ennen "meillä ei edes otettu". Miehen mielestä nimittäin kaikki juovat ja se on ihan normaalia. Mitä muutakan sitä tekisi?
Piti varmaan kulkea tämä tie loppuun asti. Uskoin vuorenvarmasti koko ajan, että elämä muuttuu paremmaksi. Ei se silti muuttunut, mutta paheni kyllä. Sitten en enää halunnut katsoa edes omaa kuvaani peilistä, sillä elämä oli viettänyt niin kauas toivotusta.
Heräsin, kun lapset pyysivät, että hankkisin meille oman asunnon. Lupasin ja siinä lupauksessa pysyin.
Nyt on normaali elämä ja rauhallisuus. Meille tapahtui se pahin; aloimme pitää riitaa, kännejä ja raivareita ihan tavallisena elämänä. Nyt olemme asuneet vasta vähän aikaa miehestä erillään, ja hävettää kertoa kenellekään, miten kauan jaksoin, siedin ja olin sokea niin miehen kuin itseni kanssa. Heräsin kuin pitkästä unesta, kun olin kuukauden asunut miehestä erillään. Sitä ennen olisin voinut puhua eron syistä melkein kenen kanssa tahansa, sitten en vain enää kehdannut kertoa mitään.
Jokapäiväiseen helvettiin oli jo tottunut. Tulevaisuuteen ei. Moni asia, mikä pelotti joskus eroa ajatellessa, on käynyt paremmin kuin olin osannut koskaan edes kuvitella. Katsos, kun mies kännissä aivopesi ja vaikutti ajan mittaan jo itsetuntoonikin niin, että aloin uskoa kaikki p-puheet. Ette te pärjää! Sinä et ole mitään ilman minua! Vain huoraamalla voit saada oman asunnon!
Ja melkein alkoholisti minusta tuli itsestänikin. Vaikka mies ei mitään muuta taloon tuonut, niin viinaa riitti aina. Aloin saada jopa omina merkkipäivinä lahjaksi viinaa; hienointa laatua, tottakai. Epäselvää ei ollut se, että minä en halunnut kotiin pullon pulloa. Miehestä vain tuntui siltä, että jos minäkin juon, niin "natkutus" lakkaa. Lopuksi tuntui siltä, että eihän tätä selvinpäin kestäisikään.
Jokaisen kai täytynee kulkea se tiensä loppuun. Sen jälkeen tulevaisuus voi olla vain parempi. Tai sitten vielä parempi.
Sitä uskoo, toivoo ja luottaa siihen, että asiat muuttuu paremmaksi.Odottaa päivästä toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen, että jokin ihme tapahtuisi ja elämä muuttuisi normaaliksi.
Tulevaisuus ja muutokset pelottavat. Lopullista ratkaisua on vaikea tehdä ja siinä sitten jatkaa vaan kituuttamista kurjuudessa.
Ja kuitenkin poikkeuksetta jokainen, joka uskaltaa reväistä itsensä irti alkoholistista, omaan elämäänsä, sanoo, että se kannatti. Sen jälkeen alkaa inhimillinen oikea elämä.
Miksi ei muka tulisi toimeen ilman alkoholistia? Raha-asiatkin helpottuu, kun kukaan ei vedä kaikkea kurkusta alas.
Minulla on myöskin takanani elämää alkoholistin kanssa. En voi kuin ihmetellä, miksi suostuin sellaiseen elämään. Miksi en vain heti lähtenyt lasten kanssa. Mikään ei mennyt huonompaan suuntaan, kun lopulta tein päätökseni. Elämänlaatu parani huomattavasti. Minusta tuli taas ihminen ja lapsista onnellisia lapsia.
Alkoholisti tekee omat valintansa. Meillä alkoholistien läheisillä on oikeus tehdä omamme.
Kannattaa ottaa vastuu itsestään ja omasta elämästään. Ja varsinkin lasten elämästä! Ja hyvissä ajoin, ennen kuin alkoholisti sairastuttaa koko perheen lopullisesti. Niin käy, jos ei uskalla tehdä ratkaisuja.
Olipa kuin omaa elämänkertomusta lukisin.Minulla on vuosia aikaa erosta jota en kyllä ole katunut.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi!
Eroa vaan. Itsekin rakastin monta vuotta alkoholistia. Mutta se tauti ei parane, vaan pahenee. Lähde ja pelasta itsesi ja lapsesi ! Ero ottaa koville, mutta jäljestä päin ymmärtää, että niin oli pakko toimia.
oman tilanteensa vasta kun on kaiken menettänyt, eli perheensä ja kotinsa, ei ennen. Sitten vasta hakeutuu hoitoon.
Ero koituu usein kaikien osapuolien eduksi, pitkässäjuoksussa.
Kuka haluaa ehdoin tahdoin elää alkoholistin rinnalla ja sairastua itsekin? Vain hölmö!
joudu sellaisen hölmön osaan koskaan.
Voisit pian itsekin osoittautua hölmöksi.
Erosin koska raitistuin ja elämä "kohtuukäyttäjän" rinnalla kävi mahdottomaksi, syystä että toisen osapuolen mielestä kohtuukäytöksi luetaan joka iltainen kaljottelu plus pari lasillista.
Raittiina on kiva olla, eikä elämä enää ole helvettiä.
Kyllä se on niin, että alkoholi ongelmaa perheessä ei voida vetää samaan muottiin. Tiedän tuttava perheitä joissa juodaan viinaa kerran kuukaudessa ja eukko vetää siitä herneet ja haukkuu ukkoa alkoholistiksi. Sitten taas tiedän aika läheltä tapauksen jossa naukkailu on joka viikonloppusta mutta ei siitä kukaan kärsi. Ei alkoholin määrä vaikuta millään lailla siihen onko se ongelma vai ei. Se että jos ympäristö oireilee niin silloin se on! Vaikka kyseessä olisi yksi kaljapullo. Se on ongelma jos se on ongelma.
Itse join aikani salaa kun ex-eukko(päihde perheestä) ei voinut kestää sitä että näki kädessäni kaljapullon. Olin ihan hukassa kun hän sanoi totaalisen ei asialle. Eihän se voinutkaan toimia se suhde. exä jälkeen päin myönsi oman traumaattisen käyttäytymisen.
Silloin jos kuvioihin tulee vielä väkivalta niin ollaan aika syvällä.
Onhan niitäkin "juoppoja", jotka itse laittavat asian ruotuun ennenkuin alkaa perheen oireilu.
No, voimia teille ja kuunnellkaa edelleen sydäntänne.
Pitkä tarina, lyhennettynä.
Vaimoni oli alkoholisti, kävi hoidossa liittomme aikana viisi viiva kahdeksan kertaa, liitto kesti 23 vuotta. Viime vuoden lopulla tuli taas aika lähteä hoitoon ja kotiin tultiin taas uutena ihmisenä, alku vuonna uudelleen, vaan sitten alkoi tapahtua, kaksi viikkoa oli hoidossa menny, kun hän ilmoitti minulle löytäneensä parantolasta uuden kumppanin. Viimeisen viikon puoli välissä sitten tuli kuitenkin viesti, jossa vannottiin rakkautta ja kuulumista minun luokseni. Viikko kotona ja seuraavana perjantaina. minun ollessa töissä, oli vaimoni häipynyt, ei vastannut alkuun puhelimeen. Pelkäsin, että jotain on tapahtunut, vaan illemmalla sain puhelimella hänet kiinne, ja hän kertoi vaan olevansa kaberia tapaamassa, ja palaavansa iltasella kotiin, saapuikin, sunnuntaina hakemaan vuodevaatteensa ja pesuvälineensä ja taas mentiin. Täällä hänellä oli koti, lapset, tosin jo aikuisia, harrastukset, ystävät, kaverit, työ ja kaikki, jonkinlainen mieskin. Nyt hänellä on siellä toisella paikkakunnalla uusi mies, itseään 7 vuotta nuorempi, siis minua noin 10 vuotta nuorempi, työtön taikka joku sairaseläkeläinen, ei kummallakaan siis työtä, ja tollai. Itse olen ihan romuna, nyt kahden viikon jälkeen, vaan onkohan heilläkään kovin ruusuista tulevaisuutta, ottakaa kantaa. Ikävöin kuitenkin vaimoni perään, vieläkin, meillä oli sentään hyvä elämä.
Jätetyn osa ei ole helppo. Onneksi sentään vaimo myönsi olevansa alkkis ja hakeutui hoitoon.
Romansseja syntyy vertaisryhmissä. Sen olen aina tiennyt.
Al-Anon ryhmissä kävi vain muutama mies ja hekin olivat tukevasti parisuhteessa. Suosittelen sinullekin edes muutaman kerran live-istuntoa.
Puhuminen elävien ihmisten kanssa helpottaa. Nettikin on ihan hyvä asia, mutta alkuvaiheessa live ryhmä on parempi vaihtoehto. Jos ei tee mieli puhua, juo kahvia, syö keksiä tai pullaa ja ole hiljaa. Istunto rauhoittaa sekasortoista mieltä.
www.al-anon.fi sivuilta löydät mukavaa luettavaa.
Mieheni juo paljon. Päivittäin ns. "ylläpitoannos" on ehkä noin koirallinen, eli mäyris. Humalassa hän kohtelee minua ja lapsia epäkunnioittavasti. Haukkuu sukuni ja minut. Hän syyttää minua asioista, jotka itse kokee ehkä itsessään olevan vialla, kuten lastenkasvatuksessa. Hän ei käske eikä kiellä ja kun minä olen asettanut lapsillemme sääntöjä hän ei hyväksy sitä, vaan syyttää minua lasten aivopesusta. Monesti olemme jo eronneet ja erotilanteessa hän yhtä äkkiä myöntää olleensa väärässä ja syyttäneen kaikesta minua ihan turhaan. Olen niin hämmentynyt!! En tiedä mitä tai ketä uskoa. Onkohan hän alkoholisti vai onko kyse vain luonteesta? Osaisiko joku vastata..
Tuossa kertomassasi oli kaikki alkoholistin tunnusmerkit. Eli voitko tehdä muuta, kuin lähteä tuosta liitosta. Mieti edes lapsiasi, he varmasti kärvivät tuosta tilanteesta. Ja varmaan kärsit myös itsekin. Sitä ei vaan itse huomaa oikeaa tilannetta. Koko ajan ehkä kuvittelee, että jokin muuttuisi. Ja asiat olisivatkin yhtäkkiä paremmin. Olen itse eronnut ja näin jälkeenpäin olen miettinyt sitä, että miksi en eronnut jo aikaisemmin. Miksi en ihan oikeasti puuttunut siihen miehen juomiseen. Kuvittelin vaan, että kyllä se siitä muuttuu. Mutta ei muuttunut. Joi joka viikonloppu, vähätteli juomisiaan, piilotteli pulloja. Nukkui vessan lattialla tai taisi ihan oikeati sammua sinne. Tuli aamuyöstä sänkyyn, halusi seksiä, haisi pahalle. Haukkui minua.
Päätin erota raittiista holistista 7,5 aviovuoden jälkeen koska hän elää minun siivillä. Hän ei halua tehdä töitä vaikka rakensimme vuosi sitten uuden omakotitalon (otettu iso velka), hän ei halua tehdä kotitöitä koska on laiska, hän ei halua tehdä mitään koska häntä ahdistaa kaikki normaalit tekemiset. 5 v tytärtämme hän hoitaa ihan hyvin mutta silti maksamme päivähoitomaksuja 200e/kk. Teen vuorotyötä, kotityöt, ym ja koen että minua käytetään hyväksi.
Elän hänen tunnepurkaustensa kautta, oireilen ja "sairastan" holistin läheisen tavoin. Ellen olisi käynyt Al-anonissa nämä kaikki vuodet, en olisi selvinnyt. Nyt sitten unelmieni talo menee myyntiin - 28% veroa myyntivoitosta mutta menkööt.En jaksa elää pitkään saman katon alla. Kun tein eroratkaisun, olin helpottunut, uskon että minua odottaa parempi elämä vaikka välillä pelottaakin uuden asunnon ostaminen ja yksin eläminen. Tukenani on rakkaat ystävät ja tuttavat jolta saan pyytteetöntä myötätuntoa ja tukea. Siskot!Olemme voimakkaat, rohkeat, itseään arvostavat naiset jotka ansaitsee parempaa elämää. Päätin selvitä ja aion sen tehdä vaikka välillä tuntuu että maailma kaatuu päälle, itkettää ja tunteet käy vuoristorataa. Voimia meille kaikille!