Oon aina ajatellu, et suhtees ollaan rakastuneit vähintään puol vuotta, mut meiän kohdal se rakastuminen loppui jo parin kuukauden jälkeen, poikaystäväni osalta. Se vaa sanoo et suhtees on aina joku, joka on rakastuneempi kuin toinen ja mä oon se rakastuneempi tässä suhteessa. Se on vaa outoo, et sil kiinnostus hävis niin nopeasti. Meillä molemmilla on omat intressit ja oma elämä. Sillä on paljon kavereita, joiden kanssa se haluis viettää koko ajan ja mulla on kans kavereita, mut poikaystävä on silti tärkein. Se häiritsee mua, et se on melkein joka viikonloppu kavereiden kanssa jossain ja mä oon yksin kotona, toisaalta viihdyn viikonloppuisin kotona, arjen kiireen vuoksi. Käyn myös ulkona välillä, harvemmin kuin poikaystävä, mutta ihan tarpeeksi. Arkena me nähdään vaa myöhään iltaisin ja ei ehitä tekemään mitään. Poikaystävän mielestä me nähdään koko ajan, vaik me nähdään tosi vähän, ku viikonloppuinakin sil on ohjelmaa aamusta iltaan. Me ei myöskään käydä yhdessä ulkona melkein koskaan, koska sen kaikki iltamenot on vain poikaporukassa. Ja jos joskus sattuu olee yhteisii juhlii, nii se hylkää mut melkein heti ku päästään sisälle, hyvä jos muistaa esitellä mut sen kavereille. Sit mun pitää olla mahdollisimman sosiaalinen, jotta löytyis jotain juttuseuraa. Sen takia en enää käy poikaystävän kanssa juhlissa ollenkaan. Se ei ymmärrä sitä tilannetta, vaik yritän selittää sitä sille. Mä sanon aina sit ku mua vaivaa jokin, koska en pysty pidättelee kauaa sisällä. Voiko tämmöinen erilaisuus ajaa meidät lopulta eroon?
Mun poikaystävä välittää kyl musta kuitenkin paljon ja osoittaa hellyyttään muilla tavoilla. Välillä vaa tuntuu, et se ei riitä. Haluisin kehittää suhdetta eteenpäin ja oon miettiny esimerkiksi yhteisen harrastuksen aloittamista, jonka avulla me voitais tehdä edes jotakin yhdessä. Koska semmone tylsyys saattaa johtua siit, et me nähdään aina samois merkeis...
Mun poikaystävä välittää kyl musta kuitenkin paljon ja osoittaa hellyyttään muilla tavoilla. Välillä vaa tuntuu, et se ei riitä. Haluisin kehittää suhdetta eteenpäin ja oon miettiny esimerkiksi yhteisen harrastuksen aloittamista, jonka avulla me voitais tehdä edes jotakin yhdessä. Koska semmone tylsyys saattaa johtua siit, et me nähdään aina samois merkeis...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olettekohan te nytkään samassa suhteessa? Sun kertomuksesta päätellen sun poikakaverilla on suhun joku epämääräinen säätö, kun taas sulla on sun poikakaveriin ihmissuhde. Tai yrittää olla, vaikka se poika ei siitä tykkää.
Huh, huh...poikaystäväsi ei todellakaan arvosta sinua lähellekään tarpeeksi-ei taida olla vielä ihan kypsä parisuhteeseen, kun haluaa vaan viipottaa kavereiden kanssa. Sinuna unohtaisin tuollaisen ukkelin, ja lähtisin paremmille apajille.
no ei kuulosta hyvältä, jos suhde ei ole kehittynyt mihinkään puolessa vuodessa. mun ja mun miehen suhde eteni nopeasti eli me jo asuttiin yhdessä puolen vuoden kuluttua, en sano tätä sillä et se olis jotenkin mittari suhteen kehitysasteelle. alkuun me liikuttiin tosi tiiviisti yhdessä aina ja kaikkialla, mut se eriytymisvaihe tulee kyllä aina. molemmilla on omat harrastukset, mutta silti aina mietitään, miten voitais viettää aikaa yhdessä. tätä tietysti vaikeuttaa miehen työ, jota on joskus viikonloppuisin.
suhhde vaatii hoitoa ja erityishuomiota, eikä sitä helpota, jos miehesi juoksee viikonloput ja vapaat hetket poikien kans baareissa. mä en sietäis tuommosta hetkeekään. annan toki oman miehen käydä baareissa enkä enää tuppaa mukaan edes joka kerta, ja mä käyn joskus omien kavereideni kanssa ulkona.
ilmeisesti miehesi tärkeysjärjestys on hukassa, eli kaverit ajaa sun edelle. pitääkö hän muuten sua edes tyttöystävänä eli esitteleekö kavereilleen tyttöystävänä vai kaverina? oletteko keskustelleet, mitä suhteenne on? mulla on itsellä ollut sekä nykyisessä että aikaisemmassa suhteessa et puolen vuoden kuluttua "tapailun" alettua oli jo ihan selkeää et me seurustellaan ja rakkaudentunnustukset oli vaihdettu.
voisit yrittää puhua jätkän kanssa siitä, ettet tiedä, onko juttunne parisuhdetta vai mitä, koska et tule tarpeeksi huomioiduksi. jollei hän tätä tajua, tiedät mitä tehdä: lähde viritelmästä.
Siis meiän tilanne on semmone, et me asutaan yhdessä. Muutettiin yhteen joku pari kuukautta sitten ja ollaan seurusteltu 9kk. Se kiinnostus vaa lähti jo parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ennen en vaa kiinnittäny paljon huomiota kaikkiin noihin seikkoihin, mitä aikaisemmin esitin. Nyt ku asutaan yhdessä, huomaan, et kaverit on suuri osa mun poikaystävän elämää. Mun poikaystävä on mua yli 5 vuotta vanhempi ja luulis, et siin vaihees elämää pitäis laittaa perheen etusijalle. Hän sanoo kyl, et mä oon etusijalla, mut käyttäytyy toisella tavalla. Tiedän, et miehil kestää "aikuistuminen" kauemmin, mut hän on jo lähes kolmekymppinen. Eikö siinä vaihees ollan jo aikuisia?
niinhän sitä luulis. me ollaan miehen kans molemmat niin kotihiiriä ettei me paljoa edes yhdessä käydä baareissa vaan istutaan kotona ja katellaan leffoja. nyt meillä asuu myös miehen pieni lapsi, joten yhteinen aika on kortilla ja enimmät baarijuoksut on meillä molemmilla tehty.
vaikuttaa vähän, että miehesi haluis voita leivän molemmille puolille eli seurustella ja viettää sinkkuelämää poikien kanssa. mun edellinen suhde kaatui just siihen, paitsi että mä olin se joka halus viettää sinkkuelämää (kun kaveritkin oli sopivasti sinkkuja) seurustelun lisäksi. no, huomasin kyllä ettei toimi ja suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa. ehkä miehesi ei ole vielä jollain tapaa kypsä parisuhteeseen, koska ei kunnioita sua sen enempää et ois sun kans kotona, istuis vaikka sohvassa ja kuuntelis musiikkia viinipullon tms. äärellä ja keskustelisi parisuhteen nykytilasta. miehillähän tuo henkinen kypsyminen ei monesti noudattele ikätasoa ja toisaalta nehän haluaa pysytellä nuorempina kuin ovatkaan.
Moi,
Olet ilmeisesti suht nuori? Tarkoitan että sinulla ei varmaan ainakaan kirjoituksesta päätellen olen hirveän paljon kokemuksia seurustelusuhteista? (en tarkoita tällä mitään pahaa, enkä halua kuullostaa vanhalta kritisoivalta tädiltä, tai liikaa ohjeita tuputtavalta tyypiltä)
Voin luvata sinulle että mitä vanhemmaksi tulet, sen kokeneemmaksi tulet ja tulet kyllä huomaamaan että rakastumisen ensihuuma kestää ja kantaa niin paljon pidemmälle kuin puolivuotta.
Valitettavasti matkalla tulee monta iskua ja sydänsurua, mutta ne opettavat ja kasvattavat sinua eteenpäin, valmiitahan me emme koskaan tule olemaan.
Itse olen 30-vuotias, ja minä kahlasin läpi jonkusen väärän suhteen, kunnes löysin etsimäni. olemme olleet miehen kanssa yhdessä nyt 3,5vuotta yhdessä, josta yli kaksi vuotta naimisissa. (eli toistaiseksi vielä aika lyhyen aikaa) Tuntuu että ensihuumamme vain jatkuu ja kestää, ja toivottavasti vielä pitkään. En voisi tietää parempaa seuraa kuin tämä rakas aviomieheni, joka on myös paras ystäväni. Olemmekin miettineet että jos olisimme nuorempina tavanneet, emme varmasti olisi enää yhdessä.
Rakastat ihan varmasti paljon poikaystävääsi, mutta kirjoituksestasi päätellen siitä suhteesta puuttuu niitä elementtejä joita sinä pidät tärkeänä. Ja neuvonkin sinua todella pitämään itseäsi sen verran paljon arvossa että sinä tiedät mitä ansaitset ja tarvitset. siksi tietyllä tavalla suhde jossa koet itsellesi ikäviä asioita, opettaa sinua tuntemaan itsesi ja keksit ne asiat mitä pidät tärkeänä ja mitä tarvitset, tulet varmasti saamaan monta oivallusta. En valitettavasti usko että teidän seurustelunne tulee kantamaan läpi elämän, mutta se on hyvää harjoitusta sitä oikeaa odotellessa. "oppirahat" kun joutuu maksamaan.
Hyvää kevättä sinulle ja muista että seurustelussa myös sinun tunteesi ja tarpeesi ovat tärkeitä. Suhde on antamista ja saamista, eikä niin että toinen antaa ja toinen vain ottaa.
Hyvä kirjoitus.
Näinhän se juuri menee, vaikeuksien kautta voittoon. Uskon vahvasti siihen että jos on nähnyt ja kokenut ne elämän huonotkin puolet, mikä valitettavasti myös se sisältää miehet (ja naiset) joihin ei olis välttämättä kannattanut koskaan alunperin sekaantuakaan, niin sitten kun se oikea tulee kohdalle, sitä arvostaa entistä enemmän. Ja etenki niitä pieniä ihania arjen asioita joita ei nuorempana ehkä edes huomannut...
Minä en ymmärrä miksi pitää roikkua parisuhteessa mikä ei tyydytä?
Nämä palstat on pullollaan ihmisiä jotka valittaa etteivät ole tyytyväisiä ja silti jäävät tilanteeseen. Jos sinulla on kivi kengässä, jäätkö odottamaan että se muuttuisi joksikin muuksi?