Eroko ainut ratkaisu?

niin vähän aikaa on hiljasta ja sit se alkaa slaa taas ja olet vuoden päästä samassa pisteessä paitsi huonosti nukuttua vuotta ei saa takaisin
kerran pettää niin pettä heti kun saa tilaisuuden nim m kokemusta on.

Puolisosi alkaa ehkä yrittämään tosissaan vasta sitten kun huomaa todella mitä on menettämässä.

Vuosi sitten tammikuussa meillä 15 vuoden yhteiselon ja 7,5 avioliittovuoden jälkeen mies jäi kiinni noin kaksi kuukautta kestäneestä suhteesta. Aluksi hän halusi jatkaa avioliittoa, mutta ei sitten halunnutkaan. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä minä muutin lasten kanssa (4v,5v ja 7v) pois, vuokralle. Sitä ennen mies oli lähtenyt ja palannut useita kertoja ees taas, aina vannoen että hän haluaa liittomme jatkuvan ja minä sallin kaiken tämän tapahtua, halusin perheemme pysyvän kasassa ja todella rakastin miestäni. Heti muutettuamme hän aloitti suhteen uuden naisensa kanssa. Minä kärvistelin yksin ja ystävien tuella omaa erontuskaani ja päätin tästä vielä selviytyä. Syksyllä kävin Fisherin eroseminaarin ja luin paljon parisuhdekirjallisuutta. Keväällä ostin asunnon naapuripaikkakunnalta, remontoin sen kesällä ja lasten kanssa muutimme siihen elokuussa, juuri ennen esikoisen koulun aloittamista.

Lokakuussa olisi ollut eron toisen vaiheen allekirjoitus ajankohtaista ja taas mies uskoi ja sai minutkin uskomaan, että saamme kaiken vielä korjattua ja perheemme kasattua. Joulun tienoilla ymmärsin, että nainen olisi kuvioissamme mukana vaikka nimenomaan pyysin tämän yhteyden katkeavan kokonaan ja lopullisesti. Mies piti ja salli hänen pitää itseensä yhteyttä silloin tällöin sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Vuoden vaihteessa kävin ensimmäisen kerran tapaamassa tätä naista ja ajattelin, että noin surkea ihminen jos miestäni vetää puoleensa niin olkoon sitten niin. Mutta mies vannoi ettei heidän jutussaan ole enää ikinä mitään, ei vaikka me eroaisimme. Silti koko ajan pieniä valheita paljastui matkan varrella, jotain 'viatonta' mutta kuitenkin miusta sellaista, joka ei avioliittoome kuulunut. Viimeinen pisara oli kun helmikuun loppupuolella mies jäi taas kiinni tekstiviestistä ja nostin siitä haloon, jonka seurauksena selvisi yksi yöllinen puhelu, yksi yhteinen teehetki mieheni luona ja muutama muu yhteydenpito. Sanoin toissa lauantaina, että nyt riitti. Ei enää valheita ja että nyt erotaan ja ensimmäistä kertaa ihan oikeasti tunsinkin niin olevan (ja se kuulemma näkyi minusta). Ensimmäistä kertaa uskoin pysyväni päätöksessäni, pystyin olemaan tiukka ja sanomaan että tämä peli ei enää käy. Ja mitäs mies teki? No eilen sain tietää, että meni tietenkin jo samana iltana naisen luo, hänen sänkyynsä! Sunnuntai iltana mies vielä soitti ja pyysi kuukauden lisäaikaa ennen lopullista päätöstä ja sovimme niin ja että muita ei katella (voi mikä vitsi:). Pitkin viikkoa mies soitti ja kyseli kuulumisia, vei minut perjantaina pitsalle ja jutteli mukavia. Eilen aamulla kun olin lapsia hakemassa, hän vannotti että haluaa vain ja ainoastaan minut ja että minun tulisi tehdä päätös yhdessä jatkamisesta heti. Hän kun oli nyt vihdoin ja viimein varma asiasta ja lupasi minulle ehdotonta rehellisyyttä ja että ihan varmasti hänen ja naisen välillä ei ole enää mitään. Lupasin harkita, mutta silti tunsin jotain olevan vinossa. Soitin naiselle ja kysyin ja sain tietää edellisen viikonlopun tapahtumista. En ollut uskoa kuulemaani jälleen kerran. (Mies itse ei tunne pettänneensä, koska olin halunnut hänestä eron ja oli kuulemma hakenut lohtua eron tuskaansa...) Nyt ero on siis tulossa. Mies itkee puhelimessa ja vannoo ettei anna periksi eikä halua erota eikä ole kuulemma ennen tuntenut tätä asiaa näin voimakkaasti. Valitettavasti se voi vain olla jo liian myöhäistä.

No kuitenkin, nyt olen vihdoin vahvistunut ja kypsynyt, itsenäistynyt niin, että voin tehdä eropäätöksen ja vielä pysyä sen takana. Reilu vuosi siihe meni, paljon tuskaa ja muutamia onnen hetkiä on tähän vuoteen mahtunut. Halusin vain kertoa tarinani, että muistat antaa itsellesi aikaa päätöksien tekoon ja voi olla ettei miehesi ikinä näe asioita niinkuin pitäisi tai näkee ne vasta sitten kun on jo liian myöhäistä... Jaksamista sinulle.

Miehenä voisin kiteyttää asian näin:
Itse olen ollut tilanteessa missä avioliitto meni siihen pisteeseen että vaimoni eli pelkästään lapsille (ei käynyt missään, ei tavannut ystäviä tms) ja minä olen aina ollut menevämpää sorttia. Kaikki oli päällisin puolin ikan okei. Sitten pikkuhiljaa rupesin kyllästymään vaimoni riippuvuuteen ja kun tapasin nykyisen vaimoni ja rakastuin palavasti, oli siinä miettimistä että mitä teemme. Yritimme uudestaan exäni kanssa. Säälin häntä ja lasten takia yritimme uudestaan. Totuus vaan oli että asiat eivät enää olleet niinkuin ennen ja uusi nainen oli mielessäni vaan koko ajan. Pikkuhiljaa suhde uuteen virisi ja totesimme ettei lasten takia voi omaa onneaan hukata. Exäni olisi halunnut jatkaa mutta minä en yksinkertaisesti pystynyt. Se jakso elämässäni oli eletty ja rakkaus tuli (ei siis mikään hairahdus). Niin elämässä joskus käy ja se on luonnollista. Exäni joutui opetella elämään omillaan ja ottamaan vastuuta itsestään. Lasten avulla hän yritti saada minut itselleen mutta nyt on jo rauhoittunut ja tulemme hyvin toimeen.

Muutama päivä on kulunut ja ratkaisu on selvä. Ei tätä voi jatkaa.Hän ei halua ja minä en enää varmaan siihen pystyisi. Haavat tulivat niin syvälle että vaikka miten yritettäisiin niin kidutusta se varmaan olisi.
Olivat molemmat etsineet varattua leikkiseuraa koska erota eivät uskaltaneet siinä vaiheessa.
Toisen pettäjän liitto jatkuu edelleen koska hänen miehensä ei tiedä, mutta en siihen jaksa puuttua. Uskon että eivät yhdessä jatka kuitenkaan vaikka molemmat jäisivät vapaiksi.
Tämä oli mieheni julma tapa kertoa että muutos on tultava tavalla tai toisella.
Selvittävä tästä on mutta aikaa kuluu ja unilääkkeitä. Kiitos hyvistä vastauksista, yllättävän paljon sain ajattelemisen aihetta niistä.