HEi.
olen 19 vuotias tyttö tai siis nainen, poikaystäväni 18 vuotta, olemme seurustelleet jo reilut 1,5 vuotta, ehdottomasti elämäni parasta ja samalla tuskallisinta aikaa. silloin 1,5 vuotta sitten en ois ikinä kuvitellut rakastuvani niin palavasti juuri häneen, mutta näin kävi molemmin puolin. Meillä on paljon yhteistä, mutta ennenkaikkea meillä on yhteinen päämäärä ja yhteinen unelma jonka olemme luoneet, ja toteutuminenkin on melkein 100% kunhan jaksaisimme odottaa useamman vuoden, tässä ollaan odotettu, mutta on päässyt käymään niin, että suhde on ruvennut tuntumaan kauhean arkiselta ja harmaalta, jotenkin niin tylsältä että tekemisen keksiminen alkaa jo ahdistaa ja tuntuu niin väkinäiseltä.
poikaystäväni sanoikin sen minulle, kuitenkaan kumpikaan meistä ei todellakaan halua erota. me emme millään keksi mitään uusia virikkeitä, jotka auttaisivat ratkaisevasti, molemmat asutaan vanhempiemme luona vielä. Minä olen unelmoinut jo yhteen muuttamisesta ja puhunutkin siitä mutta poikaystävälleni se on mahdoton ajatus vielä, vaikka hänkin sitä kovasti haluaisi, minun mielestäni se auttaisi ehkä ratkaisevasti, mutta olosuhteiden pakosta se ei nyt vielä onnistu. Enkä millään löydä asuntoa joka olisi tarpeeksi halpa jotta voisin asua yksin, sekin auttaisi, täällä meillä häiristsee vanhemmat, pikkusiskot yms. meidän täällä yhdessäoloa, tuntuu kuin ei voisi tehdä mitään muuta kun vain maata sängyllä.
Meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita, esim. kotieläimet ja musiikki. kuitenkaan en keksi miten voitaisiin saada noista irti uusia virikkeitä ilman hirveitä summia rahaa, opiskelijabdjetilla ei paljon juhlita.
Olisiko teillä mitään ideoita miten saada suhteeseen uusia virikkeitä ilman rahaa (ainakaan suuria määriä)? Jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia niin olisi kiva kuulla niitä.
Toissapäivänä meillä oli ero lähellä, erottiinkin (humalassa tekee aina vähän äkkipikaisia juttuja) mutta seuraavana päivänä sovittiin jo että se olisi ihan typerä idea, kuitenkin kun rakastamme toisiamme vielä ihan hirveästi! Sanoin poikaystävälleni että niin pitkään kun riittäää rakkautta ja tunteitä toisiamme kohtaan niin toivoa on, oletteko samaa mieltä?
Minusta tämä on ehkä meidän ensimmäisiä suuria ongelmia, onko tällainen suhteen arkistuminen ja asioiden tylsäksi käyminen normaalia? Minulle on sanottu monesti että on, mutta minä en oikein jaksa uskoa sellaiseen, miten tällaisesta tylsiintymisestä pääsee yli?
Minusta tuntuu että poikaystäväni saattaa myös vähän jänistää kun ensimmäiset suuret ongelmat tulee vastaan, miten saan hänet ymmärtämään että jos erottaisiin ja hän menee uuteen suhteeseen, samat tai jopa isommat ongelmat voivat odottaa sielläkin? olemme kuitenkin niin samanlaisia ja erilaisuuksiltamme toisiamme täydentäviä, että tuskin löytää toisilleen niin sopivia ihmisiä, en haluaisi kokea sitä, miten huomaa vasta toisen tärkeyden sen menetettyään... se yksi yö "erossa" toisistamme oli jo tarpeeksi hirveää. Tuntui kun putosin täysin tyhjän päälle. Kun vanhempien kanssa ei suju mikään, ei suju koulu, eikä ole enää ystäviä, muuta kuin poikaystäväni, hän on paras ystäväni. monta yötä olen tässä valvonut ja itkenyt sitä kun pelottaa niin perkeleesti että ei kuitenkaaan keksitä mitään ratkaisua ja sitten päädytään eroon, mitä sitten tekisin? Kaikki mitä elämääni liittyy, liittyy samalla meidän suhteeseen, voisin sanoa näin että minulla ei ole mitään ilman häntä...
miten pääsee eroon tällaisesta menettämisen pelosta? minulla on tämä vaiva ollut AINA! koko tämän suhteen ajan, mutta nyt se käy sietämättömäksi tämän ongelman myötä. Tänään näin poikaystäväni sitten tuon perjantaisen "eron" jälkeen, eilen sovittiin kaikki asiat puhelimessa koska ei ollut mahdollista nähdä. Minulla oli jotenkin aivan hirveä olo koko ajan, jotenkin niin ahdistunut ja vaikea, en uskaltanut puhua oikein mistään ja mielistelin hirveästi ja kaikkee, kun pelotti vaan niiin paljon että poikaystäväni mielestä tänäänkin olisi ollut kamalan tylsää... En osannut olla yhtään rento kun menettämisen pelko ahdisti niin kovaa, pelkään että olen huomennakin samanlainen... mitä oikein teen?
olen 19 vuotias tyttö tai siis nainen, poikaystäväni 18 vuotta, olemme seurustelleet jo reilut 1,5 vuotta, ehdottomasti elämäni parasta ja samalla tuskallisinta aikaa. silloin 1,5 vuotta sitten en ois ikinä kuvitellut rakastuvani niin palavasti juuri häneen, mutta näin kävi molemmin puolin. Meillä on paljon yhteistä, mutta ennenkaikkea meillä on yhteinen päämäärä ja yhteinen unelma jonka olemme luoneet, ja toteutuminenkin on melkein 100% kunhan jaksaisimme odottaa useamman vuoden, tässä ollaan odotettu, mutta on päässyt käymään niin, että suhde on ruvennut tuntumaan kauhean arkiselta ja harmaalta, jotenkin niin tylsältä että tekemisen keksiminen alkaa jo ahdistaa ja tuntuu niin väkinäiseltä.
poikaystäväni sanoikin sen minulle, kuitenkaan kumpikaan meistä ei todellakaan halua erota. me emme millään keksi mitään uusia virikkeitä, jotka auttaisivat ratkaisevasti, molemmat asutaan vanhempiemme luona vielä. Minä olen unelmoinut jo yhteen muuttamisesta ja puhunutkin siitä mutta poikaystävälleni se on mahdoton ajatus vielä, vaikka hänkin sitä kovasti haluaisi, minun mielestäni se auttaisi ehkä ratkaisevasti, mutta olosuhteiden pakosta se ei nyt vielä onnistu. Enkä millään löydä asuntoa joka olisi tarpeeksi halpa jotta voisin asua yksin, sekin auttaisi, täällä meillä häiristsee vanhemmat, pikkusiskot yms. meidän täällä yhdessäoloa, tuntuu kuin ei voisi tehdä mitään muuta kun vain maata sängyllä.
Meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita, esim. kotieläimet ja musiikki. kuitenkaan en keksi miten voitaisiin saada noista irti uusia virikkeitä ilman hirveitä summia rahaa, opiskelijabdjetilla ei paljon juhlita.
Olisiko teillä mitään ideoita miten saada suhteeseen uusia virikkeitä ilman rahaa (ainakaan suuria määriä)? Jos teillä on vastaavanlaisia kokemuksia niin olisi kiva kuulla niitä.
Toissapäivänä meillä oli ero lähellä, erottiinkin (humalassa tekee aina vähän äkkipikaisia juttuja) mutta seuraavana päivänä sovittiin jo että se olisi ihan typerä idea, kuitenkin kun rakastamme toisiamme vielä ihan hirveästi! Sanoin poikaystävälleni että niin pitkään kun riittäää rakkautta ja tunteitä toisiamme kohtaan niin toivoa on, oletteko samaa mieltä?
Minusta tämä on ehkä meidän ensimmäisiä suuria ongelmia, onko tällainen suhteen arkistuminen ja asioiden tylsäksi käyminen normaalia? Minulle on sanottu monesti että on, mutta minä en oikein jaksa uskoa sellaiseen, miten tällaisesta tylsiintymisestä pääsee yli?
Minusta tuntuu että poikaystäväni saattaa myös vähän jänistää kun ensimmäiset suuret ongelmat tulee vastaan, miten saan hänet ymmärtämään että jos erottaisiin ja hän menee uuteen suhteeseen, samat tai jopa isommat ongelmat voivat odottaa sielläkin? olemme kuitenkin niin samanlaisia ja erilaisuuksiltamme toisiamme täydentäviä, että tuskin löytää toisilleen niin sopivia ihmisiä, en haluaisi kokea sitä, miten huomaa vasta toisen tärkeyden sen menetettyään... se yksi yö "erossa" toisistamme oli jo tarpeeksi hirveää. Tuntui kun putosin täysin tyhjän päälle. Kun vanhempien kanssa ei suju mikään, ei suju koulu, eikä ole enää ystäviä, muuta kuin poikaystäväni, hän on paras ystäväni. monta yötä olen tässä valvonut ja itkenyt sitä kun pelottaa niin perkeleesti että ei kuitenkaaan keksitä mitään ratkaisua ja sitten päädytään eroon, mitä sitten tekisin? Kaikki mitä elämääni liittyy, liittyy samalla meidän suhteeseen, voisin sanoa näin että minulla ei ole mitään ilman häntä...
miten pääsee eroon tällaisesta menettämisen pelosta? minulla on tämä vaiva ollut AINA! koko tämän suhteen ajan, mutta nyt se käy sietämättömäksi tämän ongelman myötä. Tänään näin poikaystäväni sitten tuon perjantaisen "eron" jälkeen, eilen sovittiin kaikki asiat puhelimessa koska ei ollut mahdollista nähdä. Minulla oli jotenkin aivan hirveä olo koko ajan, jotenkin niin ahdistunut ja vaikea, en uskaltanut puhua oikein mistään ja mielistelin hirveästi ja kaikkee, kun pelotti vaan niiin paljon että poikaystäväni mielestä tänäänkin olisi ollut kamalan tylsää... En osannut olla yhtään rento kun menettämisen pelko ahdisti niin kovaa, pelkään että olen huomennakin samanlainen... mitä oikein teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulla on tosi iso pelko kyllä mistä johtuen se haittaa koko elämääsi.. pystytkö kuvittelemaan olevasi yksin, jos mahdollinen ero sattuisi, tai että elämää voisi olla vielä eron jälkeenkin? Siitähän se on pitkälti kiinni. On harmi jos sulla ei ole ystäviäkään jotka tukisivat.. edes yksi sellainen varmaan auttais. Ootko ajatellut mennä vaikka terapeutille puhumaan ongelmastasi, ei ole hyvä jos menettämisen pelko varjostaa liikaa elämää.. uskotko muuten Luojaan? Sieltäkin voisi saada apuja, jos on liian vaikeaa.
Kuulostaa, että jos teillä on niin paljon yhteistä miksi pelkäät silti menettäväsi miehesi, onko hän sanonut jotain sen suuntaista? Suhteen pitäis perustua luottamukselle ja sille että asioista pystytään keskustelemaan.
Toivottavasti tästä oli jotain apua. Mä tiiän kyllä tunteesi, koska olen itsekin niitä viime aikoina kokenut paljon. Se kysyy voimia ja paljon, mutta toivottavasti pystyt ainakin elämään ja jopa nauttimaan elämästäsi peloistasi huolimatta. Tsemppiä!
kiitos neuvoista :)
en usko luojaan, erosin kirkosta vasta.
mie oon kans tota terapeuttii miettiny mut ne vähän maksaa. tosiaan periaatteessa moni ajattelis varmasti ettei ole mitään pelättävää, mutta kun on edellisistä suhteista vähän huonoja kokemuksia niin pelottaa...
muutenkin poikaystävääni tahtoo aina vähän väliä ihastua joku tyttö, sen koulusta yms. nii aina vähän pelottaa, vaikka ei ehkä pitäisi... minua ei kukaan koskaan yritä iskeä mutta poikaystäväni on monen mielestä mielenkiintoinen... herättää mustasukkaisuutta ja pelkoa, varsinkin jos se toinen tyttö on hoikka... itsetuntoni ei ole mistään parhaimmasta päästä.
Minulle jäi tekstistäsi sellainen kuva että olette vain tylsistyneet, sillä yhdessä ollessanne vain makoilette päivät?
Me olemme olleet poikakaverini kanssa noin 2 vuotta yhdessä, emmekä ole missään vaiheessa miettineet eroa. Tottakai mekin koemme välillä jonkun päivän tylsäksi, mutta sellaista elämä joskus on.
Koittaisitte vaikka tehdä jotakin yhdessä. Me ainakin käymme hiihtämässä talvella, kesäisin uimassa, pyöräilemässä, leivomme, teemme ruokaa, lenkkeilemme jne. Siis jos tuntuu että on tylsää niin koitamme keksiä jotain tekemistä. Ja teidän kannattaa välillä tehdä jotain myös erikseen.
Eikö sinulla ole yhtäkään kaveria? Ei edes koulusta? Voithan sinä mennä yksinkin vaikka jonnekkin jumppaan, kuntosalille tms harrastukseen.
Mitä luulet jos eroaisitte, ja seurustelisit jonkun toisen kanssa, niin olisiko elämä sen uudenkaan kanssa pidemmän päälle yhtään vähemmän tylsistyttävää? Luultavasti ei. Joten se on vain teistä kahdesta kiinni miten aikanne käytätte. Toivottavasti saatte asianne järjestymään!
mukaan voin sulle sanoa ettei toista voi oikeasti tuntea ennen kuin sen kanssa on asunut samankaton alla. Kokeilkaa sitä, jos ei onnistu, erotkaa.