Hei! Mitenkä minun naimisiin menevän tulisi toimia tilanteessa jossa sinkku kaverit "katsovat kieron"? Tunnen oloni sinkkukaverin lähellä joskus hyvinkin ahdistuneeksi ja itselleni tärkeistä asioista, kuten tämä naimisiin meno on, niin ei voi keskustella. Lähinnä syy tähän on että minulla ei ole vastakaisua eli aloitan jutustelun niin sekunnissa ollaankin vaihdettu jo aihetta johonkin ihan muuhun. Muutenkin koen että ystävääni ei voisi vähempää kiinnostaa... Toki muistakin asioista keskustelemme, myös hänen baariretkistään ja opiskeluista, miessotkuista yms.
Nyt tuntuukin siltä että vain minä olen kiinnostunut molempien elämää koskevista asioista. Olen yrittänyt puhua asiasta ystäväni kanssa mutta hän on sitä miletä ettei mitään tällaista ole tapahtunut. En haluaisi menettää ystävääni mutta hänen käytös loukkaa...
Nyt tuntuukin siltä että vain minä olen kiinnostunut molempien elämää koskevista asioista. Olen yrittänyt puhua asiasta ystäväni kanssa mutta hän on sitä miletä ettei mitään tällaista ole tapahtunut. En haluaisi menettää ystävääni mutta hänen käytös loukkaa...
Vastaukset 24
Vanhimmat
sinun naimisiinmenostasi, se loukkaa sinua niin paljon, että luovut koko ystävästä?
Jos hän ei suostu yhtään keskustelemaan sinulle tärkeästä asiasta, onhan se hieman loukkaavaa, mutta ehkä sinun pitäisi vain miettiä voitko hyväksyä sen ja jatkaa eteenpäin. Onko kaverisuhteenne muuten säilyttämisen arvoinen.
Tietysti voit myös vaatia kaveriltasi selitystä, miksei hän halua keskustella ko. asiasta, se saattaisi ehkä selvittää jotakin.
Sinkkuporukassa naimisiinmeno ei ole aina välttämättä se ykköspuheenaihe, eikä sitä ehkä kannata silloin sellaiseksi yrittää saadakaan.
Mutta koko tämä asia on kuitenkin sen verran vähäpätöinen, että siitä ahdistuminen on jo selvää ylireagoimista.
osa mun kavereista on menny naimisiin ja lisääntynyt. Ymmärrän kyllä, että nämä asiat ovat tärkeitä heidän elämässään, mutta he eivät ymmärrä, että kaikkia ei kiinnosta jälkikasvun ensiaskeleet. He haluavat vain jauhaa kotiin liittyvistä asioista ja unohtavat, että ehkä minä haluaisin joskus puhua minulle tärkeistä asioista. Yleensä nämä ihmiset eivät edes huomaa toimintaansa.
kun se avioero tulee..... Sitten kyllä tarvitaan sitä olkapäätä kaksi verroin.
Sinkku kyllä pärjää, kun on oppinut pärjäämään, mutta eron tullessa, kun kaikki haavat ovat auki,
se sinkku olisi kovin tarpeellinen, jos ei sitten sinkku ole jo ehtinyt naimisiin ja katselee niitä lapsensa ensiaskelia.....
minäkin epäilisin tapahtuvan. Kaikki on ottanu sen ensimmäisen vastaantulevan äijän tai alkaneet poikimaan nuorina, niin kyllä niitä eroja pian alkaa tulemaan. Vaikka joskus onkin ollu kateellinen, niin kyllä sitä loppujen lopuks on vaan kiitollinen, ettei ite oo haksahtanu.
Onko todellakin noin että te sinkut olette noin kamalat itsekkäitä ja omaan napaan tuijottajia??? En ainakaan ole itse ensimmäiseen äijän körilääseen haksahtanut ja kyllä osaan puhua muistakin kuin omista asioistani!(niinkuin jo edellä mainitsin). Kukaan tuskin toivoo avioeroa ainakaan siinä vaiheessa kun on vasta avioliitto alkamassa. En nyt ihan ymmärtänyt että minkätakia minun asiat on niitä joista ei todellakaan voi keskustella ja teidän mielestännekö tulisi olla vain teidän asioista kiinnostuneita ja pitää amat elämän onnen hitusen itsellään? Voin teille kertoa että saatte ihan rauhassa olla tulevaisuudessakin kiitollia! ja yksinäisiä jos asenne on tuo! Täytyy todellakin toivoa ettei oma ystäväni nyt ihan noin julma ole!
"Te" sinkut? Kuinka kauan siitä sitten on kun olet itse ollut sinkkuna?
Kuinka sinkku muka osaisi häistä puhua, sehän on "teidän pariutuneiden" puheenaihe.
heti sieltä kohosi itsekkyys-kortti esille, niin kuin aina sinkuista tai lapsettomista puhuttaessa.
Kärjistetäänpä kunnolla. Omien ystävieni kohdalla tilanne on ollut se, että he ovat kuin uskoon hurahtaneita, jeesusjuttua tulee 24/7 niin, ettei suunvuoroa saa, kun on kyse lapsista tai avioitumisesta.
Ystävyys perustuu käsittääkseni vastavuoroisuuteen, että ollaan kiinnostuneita tasapuolisesti kummankin asioista.
osittain samaa mieltä. Pari kertaa herättänyt närää kun tuntuu että yksin tehdyt asiat eivät ole mitään jos niitä verrataan parin tekemiin asioihin.
Kärjistetty esimerkki on kuin sain viimein ostettua auton jonka ajamisesta todella nautin (37 000km vuodessa). Tietenkin olin hemmetin iloinen, mutta jotenkin pariutuneet eivät asiaa tajunneet, pariskunnat vetivät hihasta oman talon, omat autot ja lapset.
Sille ei vain voi mitään että eri elämäntilanteissa olevat ihmiset arvostavat eri asioita. Sinkkumiehenä mä sijoitan itseeni kun en mitään mukaani täältä lähtiessäni saa.
olen kokenut ystävän naimisiinmenon hiukan samoin kuin ystäväsi.
Nimittäin alkuun varsinkin tuntui muuri kasvavan välillemme melkoiseksi. Mustaukkaisuutta mun puolelta ja kaveri taas upposi parisuhteeseensa.
Mutta ajan kanssa on välit taas lämmenneet. Kun tajuaa taas ne yhdistävät asiat tärkeämmiksi kuin erilaiset elämäntilanteet.
Tuossa lauseessa kohdistin te sanan edellisiin vastaajiin jotka oletettavasti ovat sinkkuja. Reilu kolme vuotta on omasta sinkkurupeamasta. Sehän tässä ihmetyttääkin etten silloin koskaan ajatellut naimisiin menevistä ystävistäni niin kuin tämä tän hetkinen sinkkuystävä. No minkäs sitten teet?
No, onneksi ihmiset on tässä maailmassa erilaisia, olisi elämä aika tylsää muuten.
Mistä sä tiedät mitä kaveri ajattelee jos te ette puhu? Tuskin tuo sinkkukaverisi piruuttansa kiusaa tekee, voipi olla ettei vain tiedä kuinka pitäisi olla, varsinkin jos teillä on olleet tosi hyvät välit tähän asti.
No kuulostaa kyllä harmilliselta. Toisaalta kyllä ymmärrän kaveriasikin. itse jaksan kuunnella toisen onnen hehkutusta aika harvalta tyypiltä, lähinnä perheenjäseniltä ja ihan parhailta kavereilta enkä aina niiltäkään. Jos on itsellään just jotain miessotkuja menossa niin on aika masentavaa kuunnella kaverinsa hääsuunnitteluja. Mutta kuten sanottu, rakkaimpien ihmisten puolesta ja kanssa iloitsen oli oma elämäntilanne mikä tahansa. Mutta heitä ei ole kovin montaa.
Ja ottaen kantaa tähän jälkikasvusta keskusteluun, niin siinä on ihan samat säännöt. Sisarteni lapsista jaksan kyllä puhua ja olen heistä oikeasti kiinnostunut, mutta jokaisen kaverin pikku kullanmurut eivät tuntitolkulla mielenkiintoani ylläpidä.
Ei tässä tainnut nyt mitää neuvoa olla, kunhan tuli läpistyä.. :) Mutta: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön"...
että perheellisten elämä on jotenkin kadehdittavaa. hahhah....kyllä se elämä on useimmiten kitkerää ja katkeraa ja hammasten kiristelyä.
Ei kulu kauaankaan, kun se pankin omistama talo pannaan myyntiin etc. ja lapset menevät äiskän mukaan ja kohta on uusi äijä kyljessä ja lapset senkuin kärsii.
Eihän nykyisin enää paljon muuta ole kuin avioeroja.
sinkut saavat olla tosiaan onnellisia ja ovat todella onnekkaita....jarrua vaan päälle, ettei kukaan kitkerä nainen tai petollinen mies saa otetta.
Noinhan se menee jos puoliso ei ole sopiva. Mutta asia onkin niin, että oikean puolison kanssa elämä on niin onnellista, että siinä sinkkuelämän ilot jäävät armotta toiseksi.
Siis oikeasti.. Vai me naiset voimme vetää herneet nenään tälläisestä asiasta ja loukkaantua niin että katkotaan välit kaveriin.
Ja turha puhua teistä sinkuista tai teistä parillisista.. Eiköhän sitä kumpikin nakki napsahda jokaikiselle jossain vaiheessa. Luultavasti itsekin olet joskus sinkku ollut.
Itse olen ollu pitkässä parisuhteessa reilut 5 vuotta ja nyt sinkkuna toista vuotta. En kategorisoi itseäni noin rankasti ja rakastan sekä sinkkuystäviäni että heitä jotka ovat pariutuneet ja jopa heitä joilla on jo perheenlisäystäkin siunaantunut.
Aina ei tosin ole helppoa puhua lasten ripuloinneista, yövalvomisista ja puhkeavista hampaista, kun ei itsellä ole mitään käsitystä asiasta. Ehkäpä tuo naimisiin meno on joillekin samanlainen asia, itsellä kun ei ole mitään käsitystä niin saattaa olla vaikea asettua toisen asemaan.
Sanoisin kuitenkin sinulle, että ymmärrystä peliin. Ja asiasta inttäminen ja väkisin keskustelu aiheuttaa vain närää. Etenkin jos ystäväsi kokee oman tilanteensa ahdistavaksi ja toivoisi itsekin olevansa pariutunut, mutta kun oikeaa ei vain löydy. Sellaisessa tilanteessa voi tehdä pahaa puhua toisten häistä ja katsella kun toinen hössöttää onnellisena.
Kateus ei tarkoita aina pahaa asiaa, vaan on jossain määrin luonnollista. Ja aidan toisella puolellahan on aina mukamas vihreämpää. Kehottaisin sinua pitämään loukkaantumiset kurissa, sillä saattaa tulla hetki, kun sinun on vaikea puhua sinkkuystävien seikkailuista, koska itse toivoisit voivasi kokea samaa.
Jotenkin tuntuu että empaattisuus ja toisen onnen/surun kokeminen on yleisesti ottaen jotenkin vähempää kuin aikaisemmin. Enää ei olla aidosti kiinnostuneista toisten hyvinvoinnista vaan esimerkiksi materiaali menee edelle. Surullista..
Jeah.. Tällästä löpinää tällä kertaa.. =)
ovat vaihtuneet vuosien varrella eri elämänvaiheiden myötä. Kun perustin perheen, oli luontevaa alkaa seurustella muiden nuorten äitien kanssa. Kun palasin töihin (yhden lapsen jälkeen), en enää tuntenut yhteenkuuluvuutta pienten lasten äitien kanssa vaan "liityin" työkavereihin. Kun aloitin opiskelut, bestiksekseni tuli opiskelukaveri, jne. Itse asiassa minulla ei ole yhtään erityisen läheistä ystävää, joka olisi ollut ystäväni nuoruudesta/nuoresta aikuisuudesta saakka, vaan nykyisin seurustelen eri ihmisten kanssa kuin 10 tai 20 (tai edes 5) vuotta sitten. Kokonaan välit eivät ole vanhoihinkaan ystäviin katkenneet, mutta satunnaiset näkemiset/yhteydenotot ovat vaan jääneet aika pinnallisiksi, kun ei enää ole yhteisiä kokemuksia joista vaihtaa ajatuksia.
Kyllähän hyvän ystävyyden pitäisi olla molemminpuolista asioiden jakamista, mutta kun luen/kuulen hääjuttuja (yksityiskohtaisia selityksiä alkaen karkkipaperien askartelusta) niin pakko myöntää, että en kyllä kovin pitkään jaksaisi esittää kiinnostunutta. Voisitko jakaa häihin liittyviä asioita muiden samassa tilanteessa olevien kanssa? Tietääkseni nykyisin on olemassa vaikka kuinka paljon hääaiheisia keskustelupalstoja.
"itselleni tärkeistä asioista, kuten tämä naimisiin meno on, niin ei voi keskustella. Lähinnä syy tähän on että minulla ei ole vastakaisua eli aloitan jutustelun niin sekunnissa ollaankin vaihdettu jo aihetta johonkin ihan muuhun."
Ketä toisten naimisiinmenojutut oikeasti jaksaa kiinnostaa? Toinen ihan vastaava juttu on kun sinkkukaveri tilittää sydänsurujaan jostain josta ei olisi ikinä voinut tullakaan mitään.
ystäväsi kateellinen sinulle? Miten hänen miesasiansa lienevät? (ehkei hyvin ja sinä jauhat naimisiinmenosta?)
Pelkää menettävänsä sinut?
Et ole antanut hänen "osallistua"/auttaa missään mikä liityy häihisi?
Voisiko muutoinkin jostain syystä kammoksua häitä?
Halusi esim. kaasoksi, mutta pyysit jo jonkun muun?
Pelkää ettei tule esim. kutsutuksi ja jos tulee hänellä ei ole siellä ketään avecia...
itse sinkkuna olen sitä mieltä, ett on jees ku kaverit menee naimisiin ja jne.
mutta, en jaksa häistä puhua...
ku itse en oo koskaan vielä sellaisia suunnitellu ja jne. niin ei oo hajuakaan sellaisista jutuista.
ja toiseksi, ei oikein kiinnostakkaan,
sillä itse en ole mikään hää ihminen ja tuskin tulen menemään naimisiin koskaan.
joten on hankalaa toisaalta iloita toisen häistä,
kun en piiruakaan piittaa sellaisista.
ja toiseksi olen kyllä onnellinen kaverin puolesta, mutta en oo oikein koskaan tykänny itse ajatuksesta et menisin naimisiin.
en vaan halua, koen sellaisen tuhaksi.
en siis ole kateellinen tai yms. sellaista on turha tulla väittämään.
mutta tämän takia en osaa kiinnostua itse hääjutuista ja sellaisista. ei oo mun juttu.
Niin on tässä rytäkässä unhoittuntu laittaa että kyse on lapsuuden ystävästä sekä kaasosta. Ei minulla ole tarvetta kenellekkään kolmen tunnin selonteoa hääkärkeista tehdä. Lähinnä kaipaisin henkiseen valmistautumiseen ja identiteetti muutokseen tukea rakaalta ystävältäni. Minusta ystäviään pitää tukea isoissa muutoksissa kuten ero, naimisiin meneminen, lapsen saanti tai vaikkapa läheisen kuolema. Ymmärrän hyvinkin ettei kaiken maailman yksityiskohtien jauhaminen mistään mikä ei ole itselleen tärkeä ketään kiinnosta loputtomiin. En ole ketään tämän asian takia jättämssä, asia vain hiertää minua ja loukkaa. Koen lähinnä itseni arvottomaksi ystäväni silmissä.
Eipä ole tarvinut miettiä omalla kohdalla moista koskaan..
On hyvänpäivän tuttuja joita moikataan ja sanotaan lopuksi että soitellaan...silti soittaminen aina jää..On rakkaita ihmisiä joiden kanssa voi olla just sellainen kuin on,vikoineen kaikkineen.Nämä kamut on niitä joiden varaan voi laskea elämänsä kaikissa tilanteissa.puolin ja toisin tottakai.
Nää ihmiset on myös niitä ketkä kestää juttujasi ja itkevät ja nauravat kanssasi.
Miusta aika turhaa väkisin yrittää olla tälläinen ystävä ihmisen kanssa jota ei kiinnosta.
Ei homma toimi niin että toisen pakottaa kuuntelemaan.Eikä luonnollisesti myöskään esittämään kiinnostunutta ellei niin ole..
Hyvä ystävyys ei loukkaa vaan kantaa eteenpäin..
Eikä kateus liity tähän mitenkään..
Uskokee jotta ikäkin sen tekkee,silimät aukiaa oikialle elämälle...
En osaa sanoa tuohon mitään. Mulla on päinvastainen tilanne, mun naimisiin menevät ystävät ei puhuneet muusta kuin naimisiin menosta ja avioliiton autuudesta. Ja sitten lapsista. En ymmärtänyt mitään raskauden aikaisista asioista (joista he puhuivat hyvinkin yksityiskohtaisesti) eikä kieltämättä kauheasti kiinnostanut vauvankakka jutut yms. Mutta kuuntelin silti. Ja kyselin yms. Mun elämääni koskevat jutut ei kiinnostaneet lainkaan. Nyt he kyselevät koska oikein hankin avomieheni kanssa lapsia. Ihan kuin se olisi must juttu. Itse asiassa perheenlisäys on suunnitteilla ja olen kohat jättämässä pillerit pois, mutta en ole siitä viitsinyt puhua heille.
Ymmärtäisin, että jos et muusta jaksa puhuakkaan kun häistä. Se saattaa olla aika rassaavaa muista. Mutta ilmeisesti näin ei siis ole.
Puhutko ylipäätänsä naimisiin menosta, että mitä se sinulle merkitsee ja, että se kenties jännittää jne.? Vai haluaisitko keskustella jotain häihin liittyvistä jutuista? Itse olen menossa naimisiin, mutta vältän puhumasta kovin paljoa häistä muille. Koristeluista yms. Paitsi ehkä sellaisten kanssa, joille asia on myös ajankohtainen tai ovat juuri menneet naimisiin. Ja voi saada ideoita yms. Myönnettäköön ettei mua itseänikään kauheasti hääjutut kiinnosta vaikka häät on kesällä. En ole "hääihminen".
Kiinnostaako ystävääsi muutkaan asiasi vai onko tämä ilmennyt vain tämän naimisiin menon kohdalla?
Ei mun aikoinaan tarvinnut ainakaan keskustella naimisiin menosta kenenkään kanssa. Olimme sen verran kauan olleet yhdessä, että ei se juuri mitään muuttanut.
Mutta ehkä se jollekin saattaa olla suuri elämänmuutos josta olisi tärkeää saada keskustella.